Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan

Eduskunnan kanslia ja tarkastusvaliokunta aikovat teettää hallituksen maahanmuuttopolitiikasta selvityksen, jonka tekijäksi se haki pätevää tieteenharjoittajaa viime keväänä. Niinpä eduskunnan kanslia julisti toukokuussa 2017 haettavaksi vastuullisen tutkijan toimen, jonka haltijalta edellytetään maahanmuuttoa koskevien asioiden tuntemusta ja tutkimustaitoa.

Koska viisaus lisääntyy jakamalla, tarjosin myös omaa asiantuntemustani eduskunnan käyttöön. Arvelin tuota tietoa ja taitoa itseltäni löytyvän, koska olen väitellyt kaksi kertaa Helsingin yliopistossa tohtoriksi, ensimmäisen kerran filosofiasta ja toisen kerran sosiaalipsykologiasta. Filosofian tuntemus takaa metodologisen pätevyyden ja sosiaalipsykologinen koulutus sisällöllisen. Siksi jätin hakemukseni kyseiseen tehtävään. Toivoin voivani edistää asiaa koskevaa kriittistä ja tieteellistä tiedonmuodostusta.

Valiokunnan hallinto ilmoitti elokuussa, että tehtävään tuli 65 hakemusta ja että sitä varten haastateltiin neljä henkilöä. Viime viikolla kanslia ilmoitti lopulta tehtävän täytöstä:

”Hyvä Jukka Sakari Hankamäki,
Olette hakenut avoinna ollutta tehtäväämme Tutkija (tarkastusvaliokunta) (21-25-2017). Hakemuksia tehtävään saapui 65 kpl. Valitettavasti tällä kertaa valintamme ei kohdistunut teihin. Tehtävään valittiin yhteiskuntatieteiden tohtori Arno Tanner.
Kiitämme mielenkiinnostanne avoinna ollutta tehtävää kohtaan.
Ystävällisin terveisin,
Emmi Pöntinen
Henkilöstöasiantuntija.”

Entistäkin ystävällisemmin terveisin minä puolestani ilmoitan, että valitusosoitus, joka myös tämän liverryksen lopussa olisi pitänyt olla, puuttui.

Huomionarvoista on myös seuraava: koska olen niin sanottu tuplatohtori ja tiedän maahanmuuttoasiat vuosien perehtymisen tuloksena paremmin kuin kukaan muu, minua ei edes vaivauduttu kuulemaan asiassa. Näin halutaan salata kaikki se arvostelu, johon tämän ja edellisten hallitusten maahanmuuttopolitiikka antaa aiheen.

Sitä, keitä muita päteviä henkilöitä virkaa haki, keitä kaikkia nimityspäätöksellä murjottiin ja keitä toisia tutkijoita tehtävää varten haastateltiin, ei kerrottu. Ei kerrottu myöskään sitä, miksi tehtävään nimitettiin Arno Tanner, jonka panos maahanmuuttoa koskevaan tutkimukseen ja keskusteluun on ollut laihaa. Hän on kirjoittanut vain yhden aihetta koskevan blogikirjoituksen ja piipittänyt Twitterissään, mutta kyky käsitellä laajakantoista poliittista ongelmakokonaisuutta ja tehdä johtopäätöksiä on osoittamatta.

Maahanmuuttoviraston tutkijana hän tarkastelee maahanmuuttokysymystä systeemin sisältä päin, hallintodiskursiivisesti ja byrokratian retorisena osapuolena eikä puolueettomasti. Tieteellisesti vakuuttavaa hänessä on entisen demaripääministerin kanssa yhteinen sukunimi. Koska tutkimuksen suorittaja valittiin valtionhallinnon sisältä, kyseessä ei ole mikään oikea tutkimus vaan sisäinen selvitys, jonka luotettavuus on soikeaa nollaa.

Miksi nimitettiin mitään sanomaton henkilö?

Tarkastusvaliokunta haluaa ilmeisesti teettää poliittisen näennäistutkimuksen, jonka tarkoituksena on kaunistella maahanmuuton ongelmia. Eräältä valiokunnan kansanedustajajäseneltä kuulin, että tutkimuksen ala on tarkoitus rajata koskemaan kysymystä, miten maahanmuuttajien kotouttaminen on onnistunut.

Hakujulisteen mukaan tehtävään haluttiin henkilö, joka tuntee ”Euroopan unionin tilinpitoa” ja ”hallitsee kirjanpitotaitoja”. Asian tarkastelu halutaan siis typistää pelkälle immanentille tasolle, jota voidaan arvioida euroina ja sentteinä, kun taas mitattavaksi soveltumattomat seikat jäävät tällöin ulkopuolelle. Niitä ovat esimerkiksi kulttuuriarvot, Suomen kansalaisten poliittiset arvostukset ja kansakuntamme omat, rahassa mitattavaksi soveltumattomat arvot sekä meidän ja vierasperäisten välille syntyvät arvoristiriidat.

Tosiasiassa myös määrällisen tutkimuksen tuloksia ja johtopäätöksiä voitaisiin tehdä ja arvioida vain laadullisin arviointiperustein, jotka vaativat filosofista analyysia. Tämä haluttiin kuitenkin sulkea pois ja typistää tutkimustoiminta pelkäksi laskukoneen kilinäksi, jotta periaatteellinen harkinta jäisi ideologisin perustein toimiville poliitikoille.

Tarkoitus lienee fokusoida tutkimus nimenomaan hallituksen toimenpiteiden onnistumiseen ja tulijoiden kotoutumiseen – ei siihen, mitä vaikutuksia maahanmuutolla on ollut ja on koko yhteiskunnalle ja kantaväestöön kuuluville suomalaisille.

Rajaus myös kääntää huomion etupäässä sosiologiselle mikrotasolle, eli yksilöiden olosuhteisiin, mutta sulkee ulkopuolelleen makrososiologisen näkökulman eli sen, mitä maahanmuuton kokonaisilmiö merkitsee valtionpoliittisella tasolla.

Keskitettäessä huomio pelkkään pragmatiikkaan on vaara, että näköpiiristä häivytetään se periaatteellinen kysymys, mikä on yhteiskunnillemme hyväksi ja mikä haitaksi. Asioita ei siis haluta nähdä yleispoliittisesta tai kantaväestön näkökulmasta vaan maahanmuuttajien omasta näkökulmasta.

Huomio kiinnittyy tällöin helposti vain maahanmuuttajien etujen toteutumiseen kotoutumisen mikrotasolla (esimerkiksi ihmisoikeuksiin ja humanitaariseen toimintaan), mutta makrotason väestöpoliittinen, taloudellinen, työvoimapoliittinen ja turvallisuuspoliittinen näkökulma jätetään taka-alalle jo tehtävänannossa.

Tällöin unohtuu muun muassa se, että Suomeen muuttaminen ei ole ihmisoikeus. Ei voida myöskään pohtia sitä oikeusfilosofista kysymystä, onko maahanmuutto sinänsä sellainen subjektiivinen oikeus, joka antaisi oikeutuksen täyteen sosiaaliturvaan, työpaikkoihin, oleskelulupaan, ilmaiseen koulutukseen ja kansalaisuuteen.

Tämän peittäminen ilmeisesti on tarkoituskin, ja todennäköistä on, että maahanmuuttoa käsitellään jälleen yhtenäisenä kokonaisilmiönä tekemättä eroa suomalaisten ihmisten paluumuuton, länsimaista tulevan työperäisen siirtolaisuuden ja kehitysmaista tulvivan pakolaisuuden välille. Tällä tavoin haittamaahanmuuton ongelmat on helppo yrittää häivyttää muusta maahanmuutosta mahdollisesti koituviin pienhyötyihin.

Demarit kaivelevat omaa napaansa

Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana toimii sosiaalidemokraattien Eero Heinäluoma, joten tutkimustehtävä on läänitetty vihervasemmistolle. Tällöin se ei voi edustaa todellista kriittistä akateemista tutkimusta vaan hallinnollisesti tai poliittisesti motivoitua tendenssitutkimusta, jollaisia hallinnon sisäiset selvitykset aina ovat. Tehtävä täytettiin ja haastattelut suoritettiin eduskunnan kesäloman aikana, jotta kansanedustajat ja julkinen sana eivät huomaisi puuttua asiaan.

Koska tehtävän täytöllä ja tutkimuksen etenemisellä on laajaa poliittista merkitystä ja koska tulokset kiinnostavat minua, raportoin nimitysasiasta julkisesti. Asetan tarkkailun alle myös sen, miten tuota tehtävää hoidetaan. Tarvittaessa julkaisen aiheesta oman vastatutkimukseni, jossa selvitän asioiden todellisen tilan.

Julkista käsittelyä puoltaa sekin, ettei asiasta ole missään uutisoitu, kun Yleisradio ja Helsingin Sanomat eivät ole vielä ehtineet julkaista tutkimuksen tekijäksi valitusta henkilöstä valintaa puolustelevaa kiiltokuvaa.

Kuten kaikki varmasti tietävät, maahanmuuttoa koskevia ongelmia on pimitetty mediassa ja tutkimuksissa, ja myös akateemiseen toimintaan on syntynyt kokonainen vääristelevän ja puolueellisen toiminnan laji, jossa maahanmuuton ja siihen liittyvän monikulttuurisuuden ideologian tuottamista vaikeuksista vaietaan tai annetaan kaunisteltu kuva.

Asiat käännetään kieroon jo käsitteiden määrittelyssä tai määrittelemättömyydessä ja keskitytään tuottamaan tilastodataa ilman kykyä tehdä jo olemassa olevasta tiedosta johtopäätöksiä.

Omasta mielestäni aiheen tutkiminen maahanmuuttajien kotoutumisesta sopisi aloittaa vaikkapa siitä, kuinka suuri osa kehitysmaista tulleista maahanmuuttajista on joko kokonaan toimettomina tai jossakin yhteiskunnan rahoittamassa suojatyöpaikassa, kurssilla tai koulutuksessa. Ja millaisen tutkimusbisneksen maahanmuutto-ongelmien märehtiminen on luonut vihervasemmistoa kannattaville tieteen politrukeille jo ennestään olemassa olevan turvapaikkabisneksen rinnalle?

Myös muita kiinnostavia tutkimuskysymyksiä olisi. Lääketieteen dosentti ja viime vuosina järkiinsä tullut syntymädemari Mikko Paunio esitti Oikean Median blogissaan, että Kelan pitäisi kertoa kansalaisille niiden 50 000 kotitalouden etniset taustat, jotka Suomessa ovat kokonaan tulottomia.

On tärkeää, että maahanmuuttajien asemaa verrataan kantaväestöön ja asiaa tutkitaan kantaväestön tilanteiden valossa, koska vasta vertailun kautta paljastuu, miten asiat ovat. Siksi vertailevaa tutkimusta yleensäkin tehdään. Näin voidaan paljastaa myös viime aikoina yleistyneet, raakuutta ja häikäilemättömyyttä edustaneet yritykset suosia maahanmuuttajia kantaväestöön kuuluvien suomalaisten kustannuksella viranomaiskäytännöissä. Vaadin siis myös vertailevan tutkimusotteen soveltamista tilintarkastaja-kamreerien linjoilla liikuttaessa.