24. syyskuuta 2017

Johtavatko James Bond ja M Eurooppaa?


Euroopan federalistit onnistuivat pelastamaan keväällä nahkansa ja käyttämään Ahtisaari-ilmiötä hyväkseen lanseeraamalla Ranskan presidentinvirkaan ”epäpoliittiseksi” mielletyn Emmanuel Macronin. Äänestäjien epävarmuutta ja Euroopassa käynnissä olevan väestöjenvaihdon aiheuttamaa sekavuutta hyväkseen käyttäen Macron pystyi luomaan itsestään messiaanisen illuusion, joka toteuttaisi päämäärien valtakunnan ja Suuren Monikulttuurisen Unelman.

Saksassa puolestaan järjestetään tänään 24. syyskuuta liittopäivävaalit. Maata on hallinnut Angela Merkelin johtama kristillisdemokraattien ja sosiaalidemokraattien koalitiohallitus, ja Merkel tavoittelee vaalissa neljättä kautta liittokanslerina. 

Emmanuel Macronin ja Angela Merkelin suhde on muistuttanut elävästi James Bondin ja agentti M:n suhdetta äitipoika-leikkeineen. Kemistiksi Leipzigin Karl-Marx-yliopistossa kouluttautuneen Merkelin asema kuitenkin horjuu, ja lähtökellot ovat soineet hänelle vuodesta 2015, josta lähtien Merkel kätilöi Saksaan yli miljoona humanitaarisin perustein tullutta pakolaista, turvapaikkaturistia, muslimimilitanttia, kerjäläistä ja muuta siipeilijää.

Niinpä esimerkiksi Uusi Suomi kirjoitti aiheesta 9.10.2015 otsikolla ”Saksassa kiehuu jo avoin kapina maahanmuuttopolitiikasta Merkeliä uhataan oikeudella”, ja Iltalehti sekä Yleisradio toistivat asian jutuissaan. Vuoden 2016 alkupuolella ryhmä lakimiehiä nosti Merkeliä vastaan kanteen hänen harjoittamansa pakolaispolitiikan vuoksi, ja tähän päivään mennessä peltirouvaa vastaan on nostettu jo yli 1000 maanpetoskannetta oven avaamisesta hallitsemattomalle pakolaisvirralle (maanpetosrikosten distinktioista Suomen lainsäädännössä tässä).

Vaihtoehto nykypolitiikalle ei tule kuitenkaan Martin Schulzin johtamien demarien suunnalta, sillä sosialistien maahanmuuttokanta on vielä tuhoisampi kuin krisujen, ja sitä hillitsee vain puoluejohdon pelko perussaksalaisten duunarien ja työttömien kannatuksen menetyksestä.

Merkelin todellisina haastajina ovat ”professoripuolueena” tunnetun kansallismielisen Vaihtoehto Saksalle (Alternativ für Deutschland, AfD) -puolueen poliitikot. Puolueen nimitys ”professoripuolueeksi” perustuu siihen, että sen riveissä on esiintynyt monia näkyviä tieteenharjoittajia, minkä vihervasemmisto on koettanut kääntää ”populismiksi”, aivan niin kuin se on yrittänyt nälviä myös puolueen lempinimen olevan ”vain pilkallinen”.

Toivon lämpimästi Angela Merkelin syrjäyttämistä Saksan liittokanslerin virasta joko vaaleissa tai oikeudenkäynneissä ja hänen korvaamistaan asiantuntevilla ja vastuunsa ymmärtävillä poliitikoilla. Samoin toivon jytkyä AfD:lle, vaikka sen kannatus ei hallitusvastuuseen riittäisikään ja vaikka perinteiset valtapuolueet pyrkisivät sulkemaan maahanmuuton vastustajat poliittisen vaikutusvallan ulkopuolelle yhtä häikäilemättömin keinoin kuin Suomessa.

Maahanmuutto on repinyt Saksaa

Angela Merkelin poliittinen asiantuntemus on ilmentänyt enemmänkin niin sanottua ”yhteiskunnallista kemiaa” kuin todellisten olojen tuntemusta, minkä voi ymmärtää hänen koulutustaustansa valossa.

Lapsettomalla Merkelillä ei vaikuta olevan sen enempää henkilökohtaista kuin sensus communikseenkaan perustuvaa motiivia vastata Saksan tulevaisuudesta, sillä hän on koettanut perustella maahanmuuttotulvaa Saksan kantaväestön keskuudessa alenemaan lähteneellä syntyvyydellä.

Kompensoitaessa väestödiagrammien kuhmuja maahanmuutolla unohdetaan maahanmuutosta johtuvat kulttuurikonfliktit, sosiaalikustannukset ja väestöpoliittiset heikennykset, mikä merkitsee kansakunnan mädättämistä vierasperäisen eduksi.

Tällöin tallotaan kantaväestön varpaille ja tehdään saksalaisten asema entistäkin tukalammaksi. Samoin unohdetaan, että syy kielteisenä koetun nationalismin esiinnousuun on ollut ja on vastuuton idealismi, joka koettelee kantaväestön kärsivällisyyttä ja suvaitsevuutta (aiheesta lisää kirjoituksessani ”Maahanmuuttoa on vauhditettava, jotta natsismin uhka väistyisi”).

Mätä maahanmuuttopolitiikka on Merkelin käsissä savuava ase

Muut EU-maat eivät ole uskaltaneet vastustaa Merkeliä, koska Merkel kannattaa Venäjän vastaisten pakotteiden jatkamista USA:n toivomuksen mukaisesti, ja pakotteiden jatkaminen on varsinkin Itä-Euroopan maiden turvallisuusetujen mukaista.

Avainsyy EU:n halvaantumiseen pakolaiskriisin keskellä onkin Merkelin kurjan tahdonmuodostuksen ohella Venäjä, jonka sotilaallinen uhka ohjaa EU-maita hakeutumaan keskinäiseen konsensukseen yhtä aikaa sekä pakoteasiassa että pakolaisasiassa.

Merkelin johtama Saksa on taivutellut muut EU-maat ottamaan vastaan pakolaisia hintana Venäjän vastaisten pakotteiden jatkamisesta. Näin voidaan sanoa, että Merkel on hallinnut Eurooppaa Venäjän muodostaman sotilaallisen uhan tuella, johon vedoten hän on pakottanut muut EU-maat nielemään ”taakanjaon” periaatteet ja hylkäämään Dublinin sopimuksen. Mätä maahanmuuttopolitiikka on siis Merkelin käsissä ase, jolla hän uhkaa muita EU-maita piirittääkseen Venäjää.

Venäjä tekisikin oikein, mikäli se vähentäisi sotilaallista uhkaa Euroopan suunnalla, sillä se mahdollistaisi nippusiteiden avautumisen Euroopan maiden ympäriltä. Tilanteen laukeamista Vladimir II ei nähtävästi kuitenkaan halua (Vladimir I:n ollessa jo turvallisesti vitriinissä).

Toisella tavalla sanottuna Merkel on vyöryttänyt lähi-itäläisiä Eurooppaan, koska hän ei halua joutua kahden rintaman sotaan vaan haluaa varmistaa energiatoimitukset Lähi-idästä siltä varalta, että suhteet Venäjään menevät entistä pahemmin huurteeseen. Näin tehdessään Merkelin Saksa on laittanut EU:n jäsenmaat maksamaan oman kieron ulkopolitiikkansa virheet Keski-Euroopasta valuvan muslimivirran muodossa.

Nyky-Saksa tuhoutuu omaan natsismin kammoonsa

Ideologinen pääsyy Saksan haluttomuuteen torpata islaminuskoisten Eurooppaan suuntaama miekkalähetys on saksalaisten omaatuntoa häiritsevän natsitrauman aiheuttama häveliäisyys, vieraskoreus ja kausaalisuhteet rikkova oman kansan syyllistäminen. Niiden vuoksi Saksan maaperällä tehdään nyt käänteistä kansanmurhaa, jonka kohteena on eurooppalainen kantaväestö, ja vaikutukset ulottuvat myös Suomeen.

Entisen kristillisdemokraatin ja nykyisin AfD:tä kannattavan Erika Steinbachin mielestä Saksan hallitus on toiminut kuin diktaattori. Merkel-mummun valtiatarleikki omilla liikavarpaillaan katkeaa toivottavasti pian, ja Saksa saa taas pian kunnon johtajan. Siitä riippuu pitkälti koko Euroopan tulevaisuus.

Vertauskuva James Bondin ja agentti-M:n välillä puolestaan epäonnistuu vain siksi, että sen enempää Macron kuin Merkelkään eivät ole brittejä, jotka ottivat kaukaa viisaasti ritolat EU:n konglomeraatista. Semioottisesti puhuttelevalta tilanne näyttää uutuuselokuva Victoria & Abdulissa, jossa Merkel selvästikin flirttailee maahanmuuttaja-rikastuttajan kanssa. Sattumaako?


Kirjallisuutta

Suositeltavaa luettavaa Saksan tilanteesta ovat yhteiskunnan perusyksikön (eli nojatuolinsa ja TV-settinsä välisen myyttisen yhteyden) muodostamasta syväkoomasta heränneen entisen demaritelevisionkatsojan, Thilo Sarrazinin, vuonna 2016 julkaisema teos Wunschdenken: Europa, Währung, Bildung, Einwanderung warum Politik so häufig scheitert? (”Toiveajattelua: Eurooppa, valuutta, koulutus, maahanmuutto Miksi politiikka niin usein epäonnistuu?”) ja hänen vuonna 2010 ilmestynyt kirjansa  Deutschland schafft sich ab Wie wir unser land aufs Spiel setzen (”Saksa lopettaa itsensä Miten vaarannamme maamme?)”.

Suositeltava on myös sosiaalikasvatuksen professorin, Gunnar Heinsohnin, teos Söhne und Weltmacht Terror im Aufstieg und Fall der Nationen (”Ihmiset ja maailman voima Terrorin nousu ja lasku kansakunnissa”) vuodelta 2003.

Italialaisen toimittajan Giulio Meottin Gatestone-instituutille kirjoittama artikkeli Saksan tilanteesta (”The Rise of Islam”) tässä ja sen referaatti Oikeassa Mediassa tässä.

---

Päivitys 25. syyskuuta 2017: Alternativ für Deutschland sai 12,6 prosenttia kannatuksesta, ja Merkelin kristillisdemarit tipahtivat 33 prosenttiin, joten olin ennustuksessani oikeassa, toisin kuin Ylen käyttämät näennäisasiantuntijat Kimmo Elo ja Tuomas Iso-Markku Helsingin yliopistosta.

Hanna Hanhinen -nimisen toimittajan kirjoittaman jutun mukaan ”[s]uomalaistutkijat pitävät Saksan sunnuntaisten liittopäivävaalien suurimpana yllätyksenä liittokansleri Angela Merkelin luotsaaman CDU-puolueen kannatuksen merkittävää laskua.”

Yleisradion toisessa jutussa toimittaja Minna Pärssinen puolestaan itkee, ”[m]istä äärioikeistolainen AfD sai kannattajansa?” Puolue näyttää ”äärioikeistolaiselta” vain, jos sitä katsotaan äärivasemmalta. AfD:n ihana vaalivoitto veti suut apeiksi niin Ylessä kuin yliopistollakin, vaikka apeuteen olisi syytä saksalaisilla itsellään: Merkelin harjoittama terrorismi voi jatkua demarien 20,5 prosentin tuella, koska kristillisdemokraatit säilyttivät täpärästi asemansa suurimpana puolueena.