”Uusi normaali” toteutumassa myös Suomessa

Raportoin syyskuun alussa Ruotsin maahanmuuttajalähiöistä, joissa autojen tuhopolttelu on yhtä arkipäiväinen ilmiö kuin huumeidenkin polttelu. Viittasin erään ruotsalaisen nettikirjoittajan toteamukseen, että ”ennen Ruotsissa tehtiin autoja, nykyisin Ruotsissa poltetaan autoja”.

Suomi näyttää seuraavan orjallisesti Ruotsin esimerkkiä. Ilta-Sanomat otsikoi hetki sitten jutussaan, että ”[u]seita autoja paloi Espoossa, tuhon jäljet paljastuivat aamun koittaessa”. Lehti jatkoi lakonisesti: ”tältä Matinkylässä näyttää nyt”.

Eivät kai ne itsestään palaneet, kun olivat kahden eri taloyhtiön parkkipaikoillakin. Kyllä ne joku poltti. Mutta kuka joku? Jutun lopussa lausahdetaan, että poliisi tutkii tapauksia törkeinä vahingontekoina.

Huomionarvoista on, että mitään arvioita tekijätahosta ei esitetty, vaikka epäilys varmaan kytee monen mielessä. Myös jutun kommentointipalsta on suljettu ymmärrettävistä syistä.

Lehden kirjoitus on toteava ja raportoiva. ”Tunnelmaa” kuvataan ”uteliaaksi”, ja kerrotaan, että ”ohikulkijat pysähtyivät ottamaan kuvia”. Moraalista paheksuntaa ei esitetä. Vain fiilistellään, ikään kuin kyse olisi ihastuttavasta karnevaalista. Jos paheksuntaa esitettäisiin, sitä esitettäisiin todennäköisesti vain suomalaisia rasisteja vastaan.

Kiintoisaa on, ketkä teon takaa lopulta paljastuvat tai saadaanko heitä koskaan selville. Vai pääsevätkö he kuin koirat veräjästä? Meidän tulee kuitenkin pysyä huolettomina. Jos suomalaiset rasistit polttivat autot, kyllä heidät varmasti kiinni saadaan!

Tapaus ei ollut suinkaan Espoon ensimmäinen, ja Matinkylästä on tulossa autopyromaanien Mekka. Autojen polttajat juhlivat Matinkylässä myös kesällä 2017 ja kaksi vuotta sitten keväällä 2016. Myös renkaat näyttävät herättävän vihaa samalla alueella, sillä 12 auton alta pisteltiin ilmat pari vuotta takaperin.

Koska Ruotsissa autojen tuhopoltot keskittyvät maahanmuuttajavaltaisille alueille, joissa ne ovat lähes kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa siirtolaisväestön kasvun myötä, on luontevaa epäillä, että asioiden yhteisesiintymiseen liittyy kausaalinen syy–seuraus-suhde. Myös Matinkylä on tietyn vähemmistön keskus, jonka asenneilmapiiriä manifestoi lähistöllä toimiva moskeija.

Jostakin syystä valtamedia ei kuitenkaan seuraa rikostutkimusten etenemistä aktiivisesti. Matinkylän tapausten selvittäminen on jäänyt hämärän peittoon lukuun ottamatta tapausta, jossa anonyymiksi jäänyt tekijä oli puhkonut kaikkiaan 130 auton renkaat Espoossa. Hänestäkään ei kerrottu muuta kuin tieto aiemmasta rikoshistoriasta. – Miksihän?

Näyttöä rikollisuuden mahdollisesta taustasta antaa se, että puoliksi venäläisperäinen sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) on ongelmista hipihiljaa, mitä hän ei ole silloin, kun on kyse suomalaisten syyllistymisestä sananvapauteen.

Joka tapauksessa Matinkylän tapaukset osoittavat, että kyse ei ole enää yksittäisistä teoista, vaan kulttuuri-ilmiöstä tai järjestelmällisestä ja suunnitelmallisesta toiminnasta.

Ruotsissa vandalismi ja omaisuuden tuhoaminen liittyvät väestöpoliittiseen ja kulttuuriseen muutokseen. Sitä edeltää henkisen ja kulttuurisen pääoman sekä sosiaalisen luottamuksen rapautuminen.

Siksi meidän suomalaisten tulee taistella poliittisin keinoin sellaista taantumusta vastaan, jonka kautta sosiaalista pääomaamme romutetaan ja kulttuuriamme syövytetään yhteiskunnallista tehokkuutta, arvojamme ja turvallisuuttamme heikentävillä vaikutuksilla.

Sen tyyppisen ”kulttuuri-ilmiön” maihinnousu Suomeen on päättäväisesti estettävä.


Milloin saavutamme Ruotsin etumatkan?

Ylen TV1 esitti 4.10.2018 Ulkolinja-ohjelmassaan dokumentin ”Malmö – Jengien varjossa”, jossa kerrottiin poikkeuksellisen avoimesti, millaiseksi Mogadishuksi eteläisen Ruotsin maahanmuuttopääkaupunki on vajonnut: ”huumekauppaa, pahoinpitelyjä, tuhopolttoja ja ampumisia”.

Vuosina 2010–2017 Malmössä on ollut 466 ampumistapausta, joissa on tapettu 35 ihmistä, ja ohjelman oheissivustolla sanotaan: ”Malmössä jengirikollisuus ja ampumiset ovat keskittyneet maahanmuuttajavaltaisille vuokrataloalueille”.

Koska ongelmia ei voi suvaitsevaisinkaan pitää enää piilossa, ne on ollut pakko tunnustaa, mutta ratkaisuyritys on aina vain sama. Malmön yliopiston sosiaalityön professori Tapio Salonen valistaa Ylen jutussa, että ”Ruotsin yhteiskuntaa pitäisi avata niin, että tulijoiden olisi helpompi saada koulutusta ja päästä työmarkkinoille. Myös eri kaupunginosien ja ryhmien välisiä eroja pitäisi kaventaa”.

Tätä on yritetty vuosien ajan, mutta erot eivät kapene, sillä ongelmien syyt löytyvät etnisestä diversiteetistä itsestään. Kaupungin työttömyysprosentti on Ruotsin korkein, eli 14 prosenttia. Malmön 22 000 työttömästä peräti 15 500 on syntynyt ulkomailla.

Minna Pyen toimittamassa Ylen ohjelmassa korostetaan ongelmien sosiaalista luonnetta, mutta jätetään köyhyyden perimmäiset syyt ja siihen liittyvä etninen dynamiikka mainitsematta. Visusti varjellaan nostamasta esille Malmössä tappelevien ”jengien” ulottautumista läpi maahanmuuttajaväestön kaikkien kerrosten, vaikka totuus tihkuukin lähetyksen läpi, kun huumekauppiaina käytetään ala-ikäisiä nuoria.

Ohjelmassa vakuutellaan, että kaikki on pinnalta katsoen hyvin, kunhan vain lisätään poliisin voimavaroja, sosiaaliohjausta ja tasa-arvon sekä reilun pelin mitätöntä symbolia, eli jalkapallon peluutusta – jalkapallon, joka tunnetaan yksinkertaisten älypelinä ja älykkäiden yksinkertaisena pelinä.

Ohjelman lopulla muslimiväestö niputetaan yhteen juutalaisväestön kanssa huolimatta niiden keskinäisistä kiistoista, ja näin nostetaan molempien uhristatusta. Sopusoinnun merkiksi puristetaan ohjelmassa haastatelluista imaami Salahuddin Barakatista ja rabbi Haconenista ulos yhteinen interssi ja kauna ruotsalaista kantaväestöä vastaan.

Syyllisiksi löydetään siis ruotsalaiset, jotka muka vihaavat valikoimattomasti kaikkia etnisiä vähemmistöjä. Mutta silmät suljetaan siltä tosiasialta, että sosiaalidemokraattisen maahanmuuttopolitiikan oma valikoimattomuus ja kehitysmaalaisten massainvaasio ovat yhdessä saaneet aikaan sen, että Lähi-idän suvaitsematon ja jatkuvassa sotatilassa oleva fundamentalismi ovat siirtyneet Ruotsin maaperälle.

Afrikkalaisperäisen ja lähi-itäläisen haittamaahanmuuton lopettamista kukaan ei pidä (Ruotsidemokraatteja lukuun ottamatta) vaihtoehtona, vaikka ”maahanmuuttajan työllistymisessä voi kestää jopa 8–9 vuotta”. – Ja vaikka ”tiettyjen ryhmien pääsy osaksi ruotsalaista yhteiskuntaa kestää todella pitkään”, kuten Salonen asian muotoilee.

Salosen mielestä ”yhteiskunta on kuin painekattila”, ja luvassa on ”sosiaalista levottomuutta”. Hän toteaa, että ”autopalot ovat merkki siihen suuntaan”, mutta viranomaiset, poliitikot, tieteen harjoittelijat ja valtamedia jatkavat entisen demariretoriikan toistelua.

Hulluuden yksi tunnusmerkki on toistaa samaa kaavaa, mutta odottaa erilaisia tuloksia.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, milloin Suomi saavuttaa Ruotsin etumatkan monikulttuurisen painajaisen luomisessa, kansakunnan itsetuhon varmistamisessa ja maamme muuttumisessa pelon ja anarkian valtakunnaksi.

”Tämä paikka ei ole osa Ruotsia”, toteaa eräs pitserianpitäjä oloihinsa tyytyväisenä ja sarkastisesti.

---

Päivitys 9.10.2018

Maahanmuuttoa puolusteleva Helsingin Sanomat kirjoitti tämänpäiväisessä numerossaan, että poliisin mukaan ”Espoon autopalojen motiivilla ei ole yhteyttä Ruotsin tapauksiin”, vaikka julkisuudessa niin on epäilty – ei myöskään Helsingissä ja Vantaalla samana viikonloppuna sattuneisiin paloihin tai siihen, että elokuussa Ruotsissa tuhopoltettiin peräti 200 autoa, joista suuri osa Göteborgissa.

Mistäpä asia tiedetään, jos tekijöistä ei ole vihiä?

Olisikin pohdittava, mitä ”motiivien yhteydellä” tarkoitetaan.

Jos tekijät osoittautuvat saman viiteryhmän jäseniksi ja edustavat samaa maailmankatsomusta, voidaan tapausten sanoa liittyvän toisiinsa heidän kulttuurinsa kautta, vaikka tekijöiden välillä ei olisi henkilökohtaista kanssakäymistä.

Niinpä tapausten yhteys voidaan selittää ideologian, maailmankatsomuksen tai kulttuurin manifestaatioksi, toisin sanoen laadullisen tutkimuksen lähestymistavoilla, jotka tilastokorrelaatio väestöryhmien ja niiden rikoksentekoalttiuden välillä voi vahvistaa.

Erikoista onkin, että Helsingin Sanomien vihervasemmistolaisille toimittajille, jotka muutoin vetoavat usein sosiaaliseen konstruktionismiin, ei tämä kulttuurisia selitystekijöitä painottava malli kelpaakaan, kun sillä läpivalaistaan tiettyjen maahanmuuttajaväestöjen käyttäytymistaipumuksia tai sosiaalisia rakenteita.

Itse asiassa se, että tietyt maahanmuuttajataustaiset tekevät samanlaisia rikoksia eri puolilla Eurooppaa myös toisistaan tietämättä, vailla henkilökohtaista yhteyttä tai keskenään sopimatta, antaa näyttöä siitä, että selitystä pitäisi etsiä joistakin muista kuin sosiaalisista tekijöistä: esimerkiksi etnisistä tai rodullisista ominaispiirteistä, jotka toteutuvat paikasta ja ajasta riippumatta samankaltaisina eri puolilla maailmaa, niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Mikäli motiiveiksi paljastuvat ideologiset tai biologiset piirteet, tällainen selitys on paljon vahvempi kuin pelkkään tilastokorrelaatioon perustuva induktiivinen kausaaliyleistys, sillä näkemys tietyn kansanryhmän käyttäytymistaipumuksista voidaan silloin johdella deduktiivisesti: loogiseksi seuraukseksi heidän biologisista ominaisuuksistaan tai maailmankatsomuksellisista premisseistään, jotka velvoittavat yhteisön jäseniä tietynlaiseen käyttäytymiseen deterministisesti.

On jokseenkin vaivaannuttavaa, että tällaisia tieteellisen selittämisen ja päättelyn perusasioita joutuu vääntämään rautalangasta kommunistilehtien monikultturisteille, mutta mitäpä sitä ei tekisi yhteiskunnallisen totuuden vuoksi.

Kirjailija Heinrich Heine kirjoitti vuonna 1823, että ”siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan pian myös ihmisiä”. Nykyään, kun autoja pidetään arvokkaampina kuin kirjoja, voidaan kysyä, mitä Euroopassa pian poltetaankaan, paitsi pilveä vasemmistomedian punavihreässä kuplassa. Ei ainakaan saunapuita, sillä EU uhkaa kieltää puulämmitteiset saunat direktiivillä. Se jos mikä osoittaa, miten pahasti maamme on Brysselin tossun alla.