Miten varmistat, ettei äänesi mene hukkaan?

Suomen puoluerekisterissä on tällä hetkellä 19 puoluetta. Niistä ei saa pian hallitusta kokoon edes ”leikkaa ja liimaa” -menetelmällä. Yli puolet ei todennäköisesti saavuta eduskuntapaikkaa, joten pienpuolueille annettu ääni menee hukkaan. Siksi on järkevämpää kanavoida asiansa parlamentaarisen puolueen kautta.

Puolueita jää silti liikaa hyviä hallitusratkaisuja ajatellen. Sarkastisesti voidaan tosin sanoa, että olemme jo kaksipuoluejärjestelmässä, jossa ovat Perussuomalaiset ja ”ne kaikki muut”. Kenttä on jakautunut kahtia niiden ehdokkaiden kesken, jotka edustavat kansallista etua, ja niiden, jotka eivät kansallisesta edusta mitään välitä.

Viimeksi mainitut ovat siirtäneet toimintansa painopisteen ja huomion kansainväliseen yhteyteen: vieraiden kansakuntien eduista huolehtimiseen, Euroopan unioniin ja globaalien ongelmien ratkaisemiseen.

Siksi myös Suomen perinteiset vanhat puolueet ovat repeämispisteessä. Ja esimerkkejä löytyy.

Varttunut valtiomies Paavo Väyrynen on vaikeuksissa, sillä Kepu ja Kansalaispuolue ovat lähteneet hänen käsistään kuin napit ratkeavasta paidasta. Väyrynen yrittää pysytellä politiikassa Tähtiliikkeen turvin.

Kokoomus ja Kepu repeilevät muutenkin. Eräänä näyttönä on Harry Harkimon irtautuminen Kokoomuksesta sekä Nyt-liikkeen perustaminen. Syy on Kokoomuksen huonon hallituspolitiikan ja taitamattomien poliitikkojen, jotka eivät ymmärrä sen enempää Suomen kuin Euroopankaan tilaa.

Liikkeiden perustaminen on pintaoire syvemmästä jakautumisesta, joka johtuu maahanmuutosta, internationalismin ideologiasta, monikulttuuri-ideologian lietsonnasta, Euroopan unionin puuttumisesta jäsenmaidensa sisäisiin asioihin sekä liittovaltio- ja keskittämispolitiikasta. Olen käsitellyt aihetta laajemmin kirjassani Kuinka Suomi korjataan? Arvopohja ja kokonaisvaltainen ratkaisu.

Kansainvälisen sekasorron tuloksena on syntynyt kaksi todellisuuden tulkintalinjaa: (1) emotionaalinen, affektiivinen ja reaktiomainen ja (2) rationaalinen, realistinen ja reflektiivinen. Ensin mainittua voidaan sanoa huvitteluliberaaliksi tai vihervasemmistolaiseksi. Se vetoaa tunteisiin ja fiilistelee, kun taas jälkimmäinen on kansallismielinen ja tukeutuu järkeen, kausaalisiin vaikutusyhteyksiin, empiiriseen kokemustietoon, talousasiantuntemukseen ja yhteiskuntadynamiikan tuntemiseen.

Vielä 1970-luvulla niin sanotut tolkun demarit ja vanhan koulun kommunistit ylpeilivät rationalismilla, eli uskolla yhteiskunnan järkiperäiseen edistykseen. Nykyisin myös vasemmistoa leimaa utopismi, jota sanotaan ”punavihreäksi kuplaksi”. Koska oikeaa ja vasenta ei voi enää erottaa toisistaan ja Kokoomuskin on vetänyt demarien vasemmalta puolelta ohi päätyen ohisalojen kainaloon, myös äänet suurille puolueille menevät hukkaan.

Kansa on jakautumassa kahtia järjen ja tunteilun kesken, ja railo ulottuu läpi puolueiden Perussuomalaisia lukuun ottamatta. Olemme aina olleet realismin ja järkipolitiikan kannalla. En mene aiheeseen kuitenkaan tässä yhteydessä enempää.

Koska arvostan myös monien pienpuolueiden tärkeimpinä pitämiä asioita, kuten sananvapautta ja kansallista itsenäisyyttä, edistäisin luonnollisesti näitä arvoja, mikäli tulisin valituksi eduskuntaan.

Tämä merkitsee, että edistän kansallisen itsemääräämisoikeutemme säilyttämistä, maahanmuuton rajoittamista, liittovaltiopolitiikan torppaamista, eurokriittisyyttä ja keskittämispolitiikan sekä metropolisoitumisen kääntämistä toiseen suuntaan. Kannatan pohjoismaisen yhteistyön tiivistämistä turvallisuusasioissa.

Samoin pidän tärkeänä, että eduskunnasta löytyisi ymmärtäjiä ja puolestapuhujia piraattienkin näkemyksille. Onhan toki tärkeää, että kansalaisten digitaaliset oikeudet turvataan, ja siksi olen esittänyt säädettäväksi lakia kansalaisen viestinnällisistä oikeuksista. Yksilöiden tekijänoikeudet tulisi turvata, mutta tekijänoikeuslainsäädäntö ei saisi olla suurten ATK-firmojen tai monopoliasemassa olevien suuryhtiöiden lypsykone.

Myös Keskusta on Helsingissä pienpuolue. Kepun valtakunnallinen vapaapudotus enteilee, ettei puolue yllä edes yhteen paikkaan Helsingin vaalipiirissä. Myös Itsenäisyyspuolueessa, Suomen Kansa Ensin -puolueessa, Kansalaispuolueessa ja jopa Sinisessä Tulevaisuudessa on muutamia kehityskelpoisia ideoita, joita kannattaa ajaa valikoidusti. Yhteisenä nimittäjänä on kansallisen edun edistäminen.

Näissä pienryhmissä ei ole vain ymmärretty erästä poliittisen toiminnan perusasiaa: samanmielisten eripura ei tuo vaikutusvaltaa vaan vie sitä. Siksi äänten keskittäminen Perussuomalaisille kannattaa.

Vaalijärjestelmästämme johtuu, että pienpuolueet eivät saa niin suurta äänimäärää, jolla paikka eduskuntaan irtoaisi. Muiden kansallismielisten puolueiden äänestäminen johtaa vain siihen, että ääni on pois meiltä Perussuomalaisilta. Siten ääni pienryhmille on oikeasti ääni demareille, vihreille ja Kokoomukselle, joiden suhteellinen paikkamäärä verrattuna meihin Perussuomalaisiin kasvaa.

Jos haluaa edistää Suomen ja suomalaisten etua, ääni kannattaa kanavoida meidän perussuomalaisten kautta.

Uskon, että minulla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi eduskuntaan ja hoitaa tehtävää menestyksellisesti. Kaksi tohtorintutkintoani takaavat asiantuntemuksen ja toimintakyvyn.

Elämme vaikeita aikoja, jolloin tarvitaan vastuullista ja järkevää politiikkaa. TV-kuuluttajien, urheilijoiden, lavalaulajien, missien sekä muiden popparien ajan pitäisi olla ohi.

Nyt jos koskaan on tärkeää huolehtia siitä, että remmissä ovat ykkösketjun pelaajat, mikäli joudumme suuriin kansainvälisiin haasteisiin, kuten euroalueen tai Euroopan unionin yhä syvenevään kriisiytymiseen. Vaalinumeroni on sama kuin keskushyökkääjä Wayne Gretzkyn pelinumero: 99. Lähdin mukaan politiikkaan puhtaasta velvollisuudentunnosta ja halusta tehdä U-käännös federalismin tiellä.

Liittovaltiopolitiikan tie on kyllä suora, mutta sitä pitäisi kulkea päinvastaiseen suuntaan, jotta edes rahtunen EU:n olemassaolon perusteista voitaisiin pelastaa kansallisvaltioiden eduksi.

Minulta on vaalikentillä usein kysytty, kannattaako kansallisen edun edistäjiä äänestää Perussuomalaisissa vai Kokoomuksessa. Olen vastannut, että Kokoomuksen maahanmuuttokriitikoiden äänestäminen ei kannata, koska heillä on ja pysyy vähemmistö kokoomuspuolueessa, jossa valtaa käyttävät istuva sisäministeri Kai Mykkänen ja puheenjohtaja Petteri Orpo, joka ei edes huolisi meitä hallitukseen.

Vaikuttaminen ei siis onnistu Kokoomuksen sisältäpäin vaan ulkoapäin: pakottamalla kaikki muut puolueet suunnanmuutokseen kauttamme. Esimerkiksi Tanskassa ja monessa muussa maassa tämä on onnistunut. Järkipuolueiden äänestäminen on pakottanut perinteiset puolueet muuttamaan ajattelutapojaan kaikkialla Euroopassa. Ja ajattelutavan muutosta tässä juuri kaivataan. Se taas onnistuu vain, jos äänestäjien viesti on selkeä.

Entä jos emme päädy hallitukseen? Siltikin kannattaa äänestää meitä, koska se on ainoa tapa laittaa muut puolueet ahtaalle. Parasta olisi, jos kansalaiset äänestäisivät meidät pääministeripuolueeksi. Silloin muissa puolueissa jouduttaisiin vaihtamaan jopa johtoa, joka ei ole tosin nauttinut kovin suurta suosiota sen enempää Kokoomuksessa, Kepussa kuin Sdp:ssäkään.

Meidän kauttamme se ääni menee oikeasti perille.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki