4. huhtikuuta 2019

Rasismia vai taloudenhoitoa?


Meille perussuomalaisille sanotaan usein, että meitä ei voi äänestää, koska olemme rasisteja. Siis valtamedian mukaan.

Mietitäänpä taaskin hieman. Vastahakoisuutemme sosiaalietuusperäistä maahanmuuttoa kohtaan johtuu taloudesta. Kyse ei ole rasismista vaan siitä, kuinka suomalaisilta ihmisiltä kannetut verovarat käytetään.

Ei ole rasismia sanoa, että haluamme suomalaisten ihmisten verovarat käytettäviksi suomalaisten ihmisten omaksi hyväksi eikä vieraiden kansakuntien hyväksi.

Tämä nojaa meritokraattiseen (ansaintaperustaiseen) oikeudenmukaisuuskäsitykseen, johon perustuu myös verojenkannon oikeutus. Jos verovarat eivät palaudu oman kansakunnan hyväksi, menee moraalinen oikeutus verottamiselta, ja pois sulavat sekä halu hankkia verotettavaa tuloa että maksaa veroja.

Progressiivisen verotuksen vuoksi varat palautuvat kansalaisille vuotavalla sangolla, mutta kuitenkin. Kieroa on, että monet tukiriippuvaiset ihmiset ovat itse vaatineet tähän maahan lisää tukiriippuvaisia ihmisiä maahanmuuton kautta.

Kansallisvaltio on etujärjestö, jonka tehtävä on ajaa omien kansalaistensa etua. Tämä vaikuttaa unohtuneen valtavirtapoliitikoilta, jotka ovat pyrkineet ostamaan moraalikarismaa ammentamalla hyväntekeväisyysrahaa vieraille veronmaksajien aarrearkusta.

Koska kyseessä on poliittinen teatteri, on maahanmuuttoa vaativien moraaliposeeraajien ainoaksi argumentiksi jäänyt perätön syytös: ”rasisti!” On kuitenkin täysin eri asia vastustaa haitalliseksi todettua maahanmuuttoa järjestelmäilmiönä makrotasolla kuin vastustaa jotakin ihmistä tai kansanryhmää yksilökäyttäytymisen mikrotasolla.

Itse peruslähtökohta, toisin sanoen se, että maahanmuutto on (työperäinen maahanmuutto mukaan lukien) julkisen talouden kannalta tappiollista, on tullut osoitetuksi taloustutkija Samuli Salmisen ja Suomen Perustan julkaisemissa tutkimuksissa, jotka löytyvät täältä, täältä ja täältä. Samaa johtopäätöstä tukevat myös tilintarkastaja Pauli Vahteran analyysit, jotka löytyvät täältä, täältä ja täältä.

Rasismilla eli rotusorrolla ei ole mitään tekemistä oman julkisen taloutemme rahanjaon ja veropolitiikan kanssa. Vaikerointi ylisukupolvisesta kaakaovelasta ei riitä syyllistämään nykyisin eläviä ja tulevia suomalaisia, joiden piikkiin valtavirtapoliitikot ovat kaatamassa valtionvelat. Mutta se riittää upottamaan pitkässä juoksussa koko valtiontalouden.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki