Vihervasemmisto – sitä vie mitä lupaa

Antti Rinteen (sd.) hallitus antoi maanantaina eduskunnalle budjettiesityksen, jonka valtiovarainministeriön virkamiehet ampuivat heti alas. Tulopuoli on jätetty liiaksi sen oletuksen varaan, että työllisyysaste nousee nykyisestä 73,1 prosentista 75:een. Taantuma uhkaa, talouskasvu jää enintään yhteen prosenttiin, ja vain odottamaton onnenkantamoinen voisi mahdollistaa talousarviossa pysymisen. – Se siitä.

Minäpä valaisen kuitenkin asiaa laajemmin. Valtiolla on lähinnä kolme keinoa hoitaa taloutta: (1) verottaminen, (2) velan ottaminen ja (3) julkisten menojen leikkaaminen.

Keino 1 on käytetty, sillä verotus on tapissaan, ja veroasteen nostaminen leikkaisi ostovoimaa, taannuttaisi taloutta ja johtaisi siihen, että ihmiset lakkaisivat hankkimasta verotettavaa tuloa. Tuloksena verojen kiristämisestä olisi, että viivan alle jäisi entistä vähemmän. Näytön tästä antoi jo entisen valtiovarainministerin Jutta Urpilaisen viisaus. Kataisen hallitus korotti demarien vaatimuksesta autoveroa vuonna 2013, jolloin kauppa kangistui ja autoveron tuotto valtiolle aleni.

Keino 2 on sekin käytetty. Valtion velka kasvaa ensi vuoden budjetissa 109 miljardiin. Velan paisuttamisen mahdollistaa nykyoloissa vain yksi asia: valliriutan alle vajonnut korkotaso. Kun korot nousevat, Suomi on Espanjan, Italian, Portugalin ja Kreikan tapaan kurimuksessa, josta ei voi nousta itseään hiuksista kiskoen. Velan hoitomenot vaativat lisävelan ottoa ja velkapääoman kasvattamista. Ja kaikki tämä tilanteessa, jossa eläkepommi laukeaa maksettavaksi.

Keino 3 on myös finaalissa. Julkisten menojen leikkaaminen on johtanut siihen, että leikattava on loppunut leikatessa. Leikkausvaraa on yhtä vähän kuin jakovaraakin, eli ei yhtään. Julkisella taloudella on kuluja, kuten sairaanhoitomenot, eläkkeet, sosiaalietuudet ja koulutus sekä muut välttämättömiksi arvioidut menot, joiden laiminlyöminen johtaisi siihen, että kansa löytyisi kaduilta. Sitä paitsi julkisen talouden säästötoimet taannuttavat taloutta, kun taas investoinnit sosiaaliturvaan toimivat yleensä elvytysruiskeena päätyessään useimmiten kotimaiseen kulutukseen.


Ei työllisyysaste vaan työn tuottavuus

Koska suorat keinot potilaan hoitamiseen ovat käytetyt, hallitukset etsivät talouden hoitokeinoja välillisistä toimenpiteistä. Sellainen on työllisyysasteen nostaminen. Jos työllisyys kohentuisi, valtion menot vähenisivät ja verotulot kasvaisivat. Vihervasemmistolainen hallitus vannoo kuitenkin työllisyysasteen varaan liikaa. – Miksi se puolestaan on väärin?

Siksi, että olennaista taloudelle ei ole suinkaan työllisyysaste. Se kuvaa vain, kuinka monta prosenttia työvoimasta käy työssä. Tämä indikaattori kertoo ainoastaan sen, montako päätä maassamme on saatu mukaan toimintaan, jota kutsutaan työelämäksi. Siihen joukkoon kuuluvat muun muassa kaikki tempputyöllistetyt ja tilastoista puhdistetut, jotka työskentelevät vähintään kaksi tuntia viikossa eivätkä siis ole EU:n määritelmän mukaan enää työttömiä.

Rinteen hallitus toimii kuin koululainen, joka vastaa opettajalle, että ”tiedän kyllä, mutta en osaa sanoa”.

Mikä sitten neuvoksi? Oikeat sanat ovat: työn tuottavuuden parantaminen. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että työ, joka Suomessa tehdään, tuottaisi mahdollisimman hyvin. Mutta nykyään edes se työ, jonka työssä oleva työvoima onnistuu tekemään, ei tuota kovin hyvin.

Tämä johtuu siitä, että maassamme kuluu aivan liikaa voimavaroja pelkän huoltavan verkoston ylläpitoon: sosiaalialaan, kulttuurikoordinointiin, maahanmuutosta johtuviin kustannuksiin ja muihin monikulttuurisen yhteiskunnan tavoittelusta johtuviin menoihin.

Maahanmuuton kokonaistappiollisuus julkiselle taloudelle on osoitettu kolmessa Suomen Perustan julkaisemassa tutkimuksessa, jotka löytyvät täältä, täältä ja täältä. Niiden esille tuomia ikäviä tosiasioita on tietenkin kierrelty julkisessa sanassa, mutta kukaan ei ole kyennyt osoittamaan laskelmia virheellisiksi, kumoamaan niitä tai esittämään toisenlaisia tuloksia tuottaneita vastatutkimuksia.

Mikäli Suomessa tehtävä työ tuottaisi nykyistä paremmin, työllisyysaste voisi jäädä jopa toivottua heikommaksi. Esimerkiksi Persianlahden öljymaissa työn tuottavuus on korkea, joten myös BKT henkilöä kohti on korkea, vaikka työllisyysaste onkin melko alhainen. Samoin Sveitsissä työn tuottavuus on korkea, sillä maa elää bankingilla ja bisneksellä, eikä työllisyysaste ole siellä yhtä keskeinen tekijä kuin raaka-aineita ja puolivalmisteita tuottavassa ja työvoimavaltaisten alojen hallitsemassa Suomessa.


Virhevasemmistolaisuutta energiapolitiikassa

Entä mitä vihervasemmistolainen hallitus tekee? Jo budjetin valmistelun aikana esille tulleiden tietojen mukaan hallitus aikoo tehdä kaikkensa, jotta ihmisten työssä käyminen ja teollisuutemme toimintaedellytykset ja siten myös työllistämisen mahdollisuudet heikkenisivät. (Arvioin koko hallituskauden ohjelmaa täällä.)

Ensi töikseen hallitus korotti ajopolttoaineiden hintaa. Näin haja-asutusalueella asuvien edellytykset käydä työssä heikkenevät entisestään. Vaikutus tavoiteltuun työllisyysasteeseen on siis negatiivinen.

Energian hinnan nostaminen on alkutuotannon ehtojen kiristämistä, ja se heijastuu kaikkialle muuhun tuotantoon kertautuvasti. Esimerkiksi liikenteen kustannusten kasvu merkitsee yhden paperikoneen tuoton suuruisia tappioita teollisuudelle, toisin sanoen juuri sen verran, mikä realisoitui Rauman paperikoneen sulkemisessa.

Hallitus ei ole puuttunut sähkönsiirtomaksujen jatkuviin korotuksiin, vaikka voisi. Sähkön siirtohintoja säätelee työ- ja elinkeinoministeriön alainen Energiavirasto, jonka tehtävänä olisi määritellä sähkön siirtohinnoille kohtuullinen taso.

Tätä hallitus ei ole tehnyt, vaan se palvelee Carunaa, joka tulouttaa suuren osan saamistaan maksuista australialaiselle pääomasijoitusyhtiö First State Investmentille. Esityksen Carunan myymisestä teki muuten vihreiden Pekka Haavisto valtionyritysten omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä jo vuonna 2013. – Selvää valtiomiesainesta!

Carunan vihreät valokirjaimet loistavat nyt kiittäen Suomen muuntajalaitosten pimeydessä ja kylmyydessä. First State Investmentin johtaja puolestaan iloitsee, että luonnollisiin monopoleihin kannattaa sijoittaa, sillä kilpailua ei ole ja hintoja voidaan ”nostaa ajan myötä”. Näin sosialismi ja kapitalismi paiskaavat kättä, ja hallituksen demarit ja kommunistit hyrisevät tyytyväisinä kuin trappistimunkit.


Politiikka puskuroidaan virkojen täytöillä

Oikeistohallitus on yleensä virkaan astuessaan karsinut julkisia hallintovirkoja, mutta vihervasemmistolainen hallitus perustaa niitä runsaasti lisää suojatyöpaikoiksi omille suosikeilleen.

Vaarassa eivät ole vain taloudelliset vaan myös rahassa mittaamattomat henkiset ja kulttuuriset arvot, kuten sananvapaus. Ei ole epäilystäkään, ettei vihervasemmisto tulisi ahkeroimaan kaiken maahanmuuttokritiikin jynssäämiseksi pois Internetistä erilaisin pakkotoimin sekä sananvapautta saksien.

Käynnistyneellä hallituskaudella vihervasemmisto valmistautunee ottamaan haltuunsa valtamedian, yliopistolaitoksen ja Demla-juristeilla täytetyn oikeuslaitoksen lisäksi myös poliisin ja armeijan, jotta sillä olisi hallussaan ideologisten voimavarojen lisäksi myös aseet ja pippurisumuttimet, joilla närkästyneitä kansalaisia voidaan hallita konkreettisesti, mikäli tottelemattomat ihmiset jonakin päivänä osoittavat halua nousta perusoikeuksiensa rajoittamista ja pakottamispolitiikkaa vastaan.

Näyttöä suuntauksesta antaa vihreiden vihapuhepoliisien sijoittaminen sensuroimaan vastakkaisia poliittisia näkemyksiä edustaneita kansanedustajia. (Kirjoitin aiheesta myös täällä.) Huvittavaa on, että nykyisin vihervasemmisto puolustaa poliisia aina, kun viranomainen pamputtaa perussuomalaisia, kun taas ennen vanhaan poliisi oli vasemmistolle vain se ”natsi sika”.


Kalliiksi tuleva halpatyövoima

Hallitus pyrkii myös haalimaan maahamme lisää työvoimaa ulkomailta. Enemmistö hallituspuolueiden kansanedustajista laittoi jo viime kaudella nimensä Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan aloitteeseen, jossa vaaditaan ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Kivoin seurauksin.

Tämä merkitsee palkkojen polkemista ja ostovoiman vähenemistä markkinoilla, millä puolestaan on taantumaan ohjaava vaikutus. Kun julkinen valta haalii mieluummin työvoimaa ulkomailta kuin tukee suomalaisten työttömien siirtymistä työvoimaksi kasvukeskuksiin, työttömyysmenot pysyvät ennallaan. Ulkomaalaisten työntekijöiden mukana tulee yleensä myös omaisia, jotka puolestaan ovat hekin useasti työelämän ulkopuolella ja siis julkisen talouden rasitteina.

Hyödyn korjaavat yritykset, jotka saavat halpaa työvoimaa, mutta sosiaalikustannukset ja asumisen järjestäminen tulijoille kiertyvät kuluiksi julkiselle puolelle ja verorasitukseen, myös firmoille. Halpa siirtolaistyövoima on vain näennäisesti halpaa. Kulut lankeavat veronmaksajille, ja yhteiskunnallinen tehokkuus alenee kielikonfliktien myötä terveyskeskuksista tehtaisiin.

Aalto-yliopiston dosentti Kyösti Tarvainen on osoittanut tutkimuksissaan, että suuri osa Ruotsiin työperäisinä tulleista maahanmuuttajista on saapunut maassa jo olleiden maahanmuuttajien tai lähisukulaisten perustamiin pöytälaatikkofirmoihin, joiden todellista toimintaa sen enempää työviranomaiset kuin maahanmuuttovirastokaan eivät ole selvittäneet. Työperäinen maahanmuutto on tässä tapauksessa perheenyhdistämisten piilevä muoto.

On myös valheellista puhua ”työperäisestä maahanmuutosta” jonakin yhtenäisenä ilmiönä tai kategoriana. Edellä viittaamani tutkimukset osoittavat, että työperäisinä tulleet voivat olla jo parin vuoden kuluttua täysin työttöminä. Ihminen ei siis ole (ymmärrettävästi) olemukseltaan ”työperäinen”, vaan työstatus vaihtelee, jolloin keskeistä olisi nimenomaan tarveharkinta.

Omasta mielestäni tarveharkinta pitäisi laajentaa kaikille, myös asiantuntija-aloille, jotka nyt ovat siitä vapautettuja. On perusteetonta väittää, että Suomessa tarvittaisiin lisää työvoimapotentiaalia EU:n ulkopuolelta, sillä EU:ssa ovat jo noin puolen miljardin ihmisen vapaat työmarkkinat.

Yhteiskunnallista tehokkuutta valaisisi työllisyysastetta ja työn tuottavuuttakin paremmin huoltosuhde, joka kuvaa, montako työelämän ulkopuolella olevaa yksi työssäkäyvä keskimäärin elättää. Vihervasemmistolainen hallitus ei tietenkään puhu huoltosuhteesta yhtään mitään, koska vihreät, vasemmisto ja Kepu kannattavat maahanmuuttoa, vaikka maahanmuutto heikentää huoltosuhdetta ja vaikka huoltosuhteen korjaaminen olisi hyvä instrumentti julkisen talouden parempaan hoitamiseen.


Siirtyykö Suomi sosialismiin?

Vasemmistolaisen hallituksen valtaannousu tahtoi takavuosina merkitä maan siirtymistä sosialismiin. Nurjaa tilanteessa on, että vasemmistopuolueilla on eduskunnassa selvä vähemmistö, mutta silti valtakunnanpolitiikkaa tehdään nyt sosialistien, kommunistien ja uustaistolaisia ihanteita edistävien vihreiden orkestroimana.

Ei ole mikään ihme, että hallituksen hampaissa ovat ensimmäiseksi yksityisautoilu, sananvapaus ja asuminen. Reaalisosialismihan on vapaan liikkumisen rajoittamista, suiden kapulointia ja kiinteistöjen poisverottamista. Vasemmisto on pitänyt omakotiasumista aina porvarillisen paheen muotona.

Sen sijaan me täällä Perussuomalaisissa ajattelemme asioista perin juurin toisin.

Perussuomalainen puolue haluaa korottaa työn tuottavuutta eikä pelkästään lisätä työssä käymisen astetta. Työllisyysaste onkin pelkkä abstraktio, kun taas tuottavuus kertoo siitä, mitä työelämässä oikeasti tehdään. Olisi tuotettava markkinoilla vaihtokelpoisia arvoja.

Puolueemme ei halua kuolettaa Suomen taloutta ympäristöveroihin, kiinteistöveroihin eikä autoilun ja liikkumisen verottamiseen. Emme halua kehittää kiskoliikennettä kesämökeille, vaan haluamme, että ihmiset voisivat toteuttaa perustuslaillista liikkumisen vapauttaan joutumatta kärsimään joukkoliikenteen tukaluudesta ja tehottomuudesta tässä pitkien etäisyyksien maassa.

Pääkaupunkiseudun vyöhykeuudistuksen jälkeen HSL:n kyyti Helsingistä 30 kilometrin päähän Keravalle maksaa ABCD-lipulla 6,40 euroa. Sillä voisi ostaa noin 4 litraa bensiiniä, jolla ajaisi 8 litraa sadalla kuluttavalla autolla peräti 50 kilometriä ja veisi mukanaan neljä muuta ihmistä. Hinta henkilöä kohti olisi renkaat, vakuutukset ja pääomakulutkin mukaan lukien vain murto-osan siitä, mitä vastaava matka maksaa HSL:llä.

Ongelma ei ole, että autoilua ei ole vielä tehty tarpeeksi kalliiksi. Ongelma on, että julkinen liikenne on kallista ja kalliimmaksi tehdään, mikäli investoinnit räjähtävät ja vasemmiston suuruudenhullut ideat maanalaisesta pisararadasta tehdään juntaten todeksi.

Suomen kansa saa sitä, mitä on vihervasemmistolta tilannut: raippaa ja ruoskaa oikein kunnolla.

Vasemmistohallituksen jälkeen tulee mahdollisesti jälleen oikeistohallitus, ja vihervassarit sanovat, että korjatkaa te nyt, kun meiltä loppuivat rahat ja keinot.

Oikeistohallitus aloittaa sitten kovan kuurin, ja sitä moititaan rajuista otteista. Sen jälkeen kansa syyttää oikeistoa ”huonosta taloudenhoidosta”, vaikka se on saanut talouden kuntoon. Sitten tulee taas vasemmisto, joka romuttaa kaiken. Ja niin edelleen tilanteessa, jossa venettä ei saisi keikuttaa vaan purjehtia vakain aikein ja suunnitelmallisesti suoraan eteenpäin.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Perussuomalaiset