Presidentti syyllisti kansalaisia vihaisesta puheesta turhaan

Sauli Niinistö moitti kansalaisia ”vihapuheesta” uudenvuodenpuheessaan. Hänen mukaansa niin sanotulla vihapuheella ”ei ole mitään yhteyttä sananvapauteen saati sen rajoittamiseen”.

Tosiasiassa viha ei ole itsensä syy vaan seuraus huonosta politiikasta. Pelkään pahoin, että syy kansakunnan kahtiajakoihin on valtavirtapoliitikkojen; he kun ovat hajottaneet kansallista yhtenäisyyttämme väestöpoliittisella sekasorrolla ja maahanmuutolla. Vierasperäisten etujen ajaminen on laitettu omien kansalaistemme edelle.

Ei pitäisi tehdä sellaista politiikkaa, joka tuota aggressiivisuutta tuottaa. Myös edellisen hallituksen kokoomuslaisten sisäministerien Petteri Orpon, Paula Risikon ja Kai Mykkäsen olisi kannattanut rajoittaa haittamaahanmuuttoa. Vihreältä ministeriltä Maria Ohisalolta sitä tuskin voi edes toivoa.

Paha sanoa, mutta Niinistön lähestymistapa asiaan oli juristille tyypilliseen tapaan pelkästään normatiivinen. Presidentti pyrkii oikeuttamaan esivallan, julkisen vallan ja oikeuslaitoksen valtaa kansalaisten yli. Sananvapauden olemus on ollut Magna Cartasta asti vertikaalinen: suojata kansalaisia viranomaisten mielivallalta eikä suinkaan velvoittaa esivaltaa toimimaan suojakilpenä kansalaisten horisontaalisissa suhteissa tai heidän keskellään.

Ei pitäisi syytellä ilmiötä (”vihapuhe”) eikä myöskään ”maalittamista”. Onhan mahdotonta ajatella, ettei kritiikillä olisi kohdetta tai että sitä ei saisi, voisi tai pitäisikin kriitikon osoittaa.

Sen sijaan pitäisi puuttua syihin. Pitäisi myös poistaa laista säädöksiä, jotka rajoittavat perustuslaillista sananvapautta rikoslaillisesti. Juuri näin päästäisiin myös presidentin toiveiden toteuttamiseen. Jos on niin, että ”asioista sopii kiistellä”, eivät pakkokeinot, kuten ”tämä kehitys meidän on katkaistava”, siihen vie.

Erikoista muuten, että poliittinen eliitti pyrkii demokratiassa määräämään sen, mitä kansalaiset saavat tai voivat ajatella ja sanoa.

Itse aion tulevaisuudessakin jatkaa ikävien asioiden, totuuksien ja todellisuuden olemuspuolien sanomista yhteiskunnastamme. For your information: mikäli se ei joillekin sovi, penseys saattaa ilmentää heidän omaa kognitiivista rajoittuneisuuttaan ja ”viha” olla vastaanottajien omassa tajunnassa syntyvää turhautuneisuutta. Taustalla saattaa olla ideologisia ristiriitoja ja haluttomuutta vihervasemmiston ja porvariston tarjoamia malleja parempien poliittisten ratkaisujen ymmärtämiseen.

Vihapuhetta ei ole etenkään se, että me kansallismieliset osoitamme yhteiskunnan ongelmat ja teemme sellaista politiikkaa, josta kansalaiset tykkäävät. Se ei ole käsittääkseni suurikaan vika politiikassa. Se ei ole myöskään populismia vaan demokratiaa. Vihaa ilmentää yhden parlamentaarisen puolueen pitäminen väkipakolla poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella, jopa oikeustoimin, sensuurin välinein tai pakkokeinoin.

Puheensa lopulla Niinistö kiitteli ”eurooppalaisen turvallisuuskeskustelun etenemistä”, mikä viitannee haluun takertua EU:n raihnaisiin turvatakuisiin, kun muutakaan ei ole. EU nähtiin puheessa mielellään ”geopoliittisena” ja ”vahvana”, ikään kuin kyseessä olisi liittovaltion kaltainen voima Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan rinnalla.

Myös ilmastonmuutoksen illuusiot jaksettiin mainita, tällä kertaa investointitoiminnan yhteydessä. Kiitosta satoi 50 maan valtiovarainministerin sopimille Helsinki Principles -periaatteille, joiden mukaan ”kaikissa budjetti- ja investointihankkeissa otetaan huomioon ilmastovaikutus”. – Mikä harmi.

Niin kauan kun ilmastonsuojelun koetaan velvoittavan vain länsimaita, joiden ilmastotehokkuus on kehitysmaita parempi, tällainen ilmastonsuojelu toimii ilmaston kannalta tuhoisasti. Se oikeuttaa paljon saastuttavien maiden vapaamatkustuksen, tuottaa hiilivuotoa ja kiristää sekä kuristaa ahtaalle taloutemme ja teollisuutemme. Lyhyesti sanoen: se ei ole tavoitteiden kannalta toimivaa eikä poliittisesti oikeudenmukaista.

Maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta ei presidentin puheessa mainittu, ei myöskään ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa eikä kehittämistä ja lujittamista. Nato ei luultavasti tänäkään vuonna Suomen jäsenyyttä hae, sillä jokainen on kuulemma ”oman onnensa seppä”.