Helsingin Sanomat teki jälleen suuren jutun heittääkseen lokaa erään työelämästä oikeistolaisena pois potkitun ihmisen niskaan sekä puolustaakseen irtisanojia. Juttu on vapaasti ilman tilausmaksua luettavissa, jotta lehden harjoittama propaganda tavoittaisi lukijat varmasti.
Jutussa selostettiin, miten eräs punavihreässä kuplassa majaansa pitävä käytettyjen äänilevyjen kierrätyskauppa oli lopettanut yhden palkollisensa työsuhteen hänen vapaa-ajantoimintansa vuoksi. Oli lehden mukaan musisoinut yhtyeessä, joka oli esiintynyt joidenkin mielestä äärioikeistolaisissa tilaisuuksissa.
Lehden mukaan työsuhteen päättäminen perustui ääriliike Varisverkoston ilmiantoon ja väitteeseen, että black metal -bändi soitti ”vihantäyteistä islaminvastaista musiikkia”. Kun yksi sormi osoittaa kohti irtisanottua, kolme muuta osoittavat kuitenkin syyttäjiin itseensä: työnantajaan, ilmiantajaan ja Helsingin Sanomien toimittajiin.
Heiltä lienee unohtunut Pariisin vuoden 2016 terrori-isku, jossa vihantäyteiset muslimiterroristit iskivät metallimusiikkia soittaneeseen konserttiin ja surmasivat 89 viatonta ihmistä juutalaisomistuksessa olleessa teatterissa. Tapaus onkin syytä muistaa suhteellisuudentajun vuoksi ja asioiden näkemiseksi oikeassa viitekehyksessä. Varisverkostolaisten vihamielisyyden taakse mennessään Helsingin Sanomat lietsoo vihaa.
Aika välillisen kytköksen politiikkaan tuo helsinkiläisen levykaupan tapaus joka tapauksessa sisältää. Kytkös on paljon ohuempi kuin SKP:n riveissä esiintyneen Kari Peitsamon suora mutta sinänsä perusteltu ja yllättävä kannanotto haittamaahanmuuttoa vastaan (aiheesta täällä). Hänet puolestaan suljettiin pois hämeenlinnalaisilta musiikkifestivaaleilta, kun taas levykaupan työntekijän soittelu ei vain sopinut työnantajan ideologiaan, jota Helsingin Sanomien jutussa luonnehditaan virheellisesti ”arvoiksi”.
Mistä työelämän mielipidevankeus ja ”yhteisönormit” kumpuavat?
Minulla on tapana sanoa tuon tapaista asennoitumista työelämän mielipidevankeudeksi. Mädät työnantajat potkivat palkollisiaan heidän poliittisten näkemystensä takia tai vihamielisten ilmiantojen perusteella, varjellakseen oletettua mainettaan, julkisivuaan tai vieraskoreuttaan sekä teeskennelläkseen puolueetonta tai jollakin tavoin nuhteetonta.
Oikeuskäytännössä yleensä katsotaan, että poliittinen osallistuminen ja poliittiset mielipiteet eivät kelpaa irtisanomisten perusteiksi. Niillä ei pitäisi olla vaikutusta myöskään työ- ja virkasopimusten solmimiseen eikä varsinkaan silloin kun valinnan pitää perustua pätevimmän henkilön löytämiseen, aivan kuten monissa työyhteisön mainetta ja etua ajattelevissa yhteisöissä.
Syyttömyysolettaman pitäisi taata ihmisille kunnian ja yksityisyyden suojan vihamieliseltä maineterrorilta työelämässä, mutta käytännössä pelkät juorut, epäilyt, moitteet ja syyttelyt vaikuttavat samoin kuin tuomiot. Myös yliopistoissa asian ratkaisevat poliittiset näkemykset eivätkä tieteelliset ansiot.
Vastaavanlaisia tapauksia on kertynyt liikaa. Ideologiset konfliktit, joita vihervasemmisto luo viitaten itse tekaisemiinsa ”yhteisönormeihin” tai ”arvopohjaan”, eivät ole useinkaan syntyneet työelämässä itsessään, vaan ne ovat siirtyneet sen piiriin muualta yhteiskunnasta. Ne heijastelevat valtakuntien rajoilta kansalaisyhteiskuntien keskelle siirtynyttä kiistelyä maahanmuuton haitallisuudesta.
Oikeistolaisina pidettyjen potkiminen ei sinänsä ole mitään muuta kuin teollistumisen ajan yhteiskunnasta tuttua ay-aktivismia, vasemmistolaista värväystä, manipulaatiota, sabotaasia ja agitaatiota: ”Ota jäsenkirja tai päähäsi putoaa tiili.” Tehdaskommunismista tuo periaate on edennyt studioihin maahanmuuton tuottaman eripuran kautta, kun maahanmuutto on repinyt kantaväestöjen rivit halki, ja mielipiteet ovat lopulta kärjistyneet kaikkia ihmisiä koskien. Maahanmuutto on hajottanut kansankuntaa ja aiheuttanut eripuraa.
Mieleen tulevat myös ByggMaxin ja Lidlin mainosjupakat, Aleksi Valavuoren potkut, Porin Jazzin toimitusjohtajan Aki Ruotsalan irtisanominen ja FloApps Oy:n tapaus, kun kyseinen nettifirma kieltäytyi myymästä palvelujaan Perussuomalaisille (aiheesta täällä ja täällä).
Etsimättä mieleen tulevat sosiaalityöntekijä Harri Eerikäisen ahdistelu (Helsingin Sanomat lietsoi asiaa täällä) ja erään perussuomalaisen bussikuskin irtisanominen työstään vain siksi, että hän oli ratkonut häiriötilanteita ajoneuvossaan, niin kuin kuuluukin. Tapauksen pohjalta voi päätellä rasismin käsitteen liudentuneen niin, että mitä tahansa onnetonta sattumaakin voidaan nykyään pitää ”rasismina”, mikäli se ei sovi pahastuneen omaan maailmankuvaan. Fillarista puhkesi rengas: mitä rasismia!
Kyseisenlainen vähemmistöjen puolustelu ei tuo niiden jäsenille mitään hyvää. Se herättää vain epäluuloja ja epäilyn, etteivät vähemmistöihin kuuluvat ihmiset osaa itse puolustaa itseään ja että he ovat jatkuvan erityiskohtelun tarpeessa.
Hieman toisenlaisen tapauksen muodosti Lapin Kansan päätoimittajaksi nimitetyn Johanna Korhosen irtisanominen, mutta siinäkin työsuhde lopetettiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, yksityiselämään ja ihmissuhteisiin vedoten. Erona oli vain, että valtamedia asettui potkitun puolelle ja tuomio tuli heti. Myöhemmin sitä vielä korotettiin. En muista yhtään tapausta, jossa jotakuta sorrettua suomalaista miestä olisi käsitelty yhtä hunajaisesti mediassa ja tuomioistuimissa. Tässä tapauksessa tuomioistuimet myöntyivät lähes sadantuhannen euron korvauksiin pelkkien kuvitteellisten menetysten vuoksi.
Kuinka vasemmisto polkee työpoliittisia oikeuksia?
Vihervasemmisto keuhkoaa jatkuvasti ”ihmisoikeuksien” ja ”perusoikeuksien” puolesta mutta polkee itse suomalaisten kanssaihmisten työpoliittisia oikeuksia sekä tuhoaa ammatin tai elinkeinon harjoittamisen edellytyksiä. Vasemmistolaiset puhuvat tasa-arvosta kuin pastori Billy Bob Baker, mutta oikeistolaisten ihmisten tasa-arvon kyseessä ollessa vasemmisto luikertelee piiloon kuin Alabaman musta kyy.
Muistatte kai Timo Hännikäisen omistaman Savukeidas-kustantamon häädön pois Kirjamessuilta. Monet muistavat myös mudanheiton ja ajojahdin, jonka Helsingin Sanomat aloitti kauppias Juha Kärkkäistä vastaan ja jolla oli tarkoitus tuhota hänen liiketoimintansa (analyysia täällä ja täällä).
Kovin usein nuo sensuuria vaativat nuhjuiset maailmanparantajat eivät kuitenkaan onnistu, kuten kävi ilmi Stockmannin tiernapoikajupakassa. Tuon ideologisen konfliktin alullepanija oli puolestaan Yleisradio yhdessä erään maahanmuuttajataustaisen valittajan kanssa.
Avuksi riensivät luonnollisesti Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat vasemmistoliittolaisen professoritietäjän Vesa Puurosen kanssa. Huomaatteko, että taaskin valtamedia lypsi ”asiantuntijakommentin” Vasemmistoliittoon sitoutuneelta puolue- ja vaaliedustajalta? Se on ymmärrettävää, sillä nykyisenä uustaistolaisena aikana yliopistoista ei löydy muita.
Yleensä irtisanomisista kärsii vain työnantaja ja liikkeenharjoittaja, joka potkuja jakelee, sillä vasemmistoproletariaatin ostovoima ei (kaviaarikommunisteja ja samppanjasosialisteja lukuun ottamatta) riitä kompensoimaan sen aiheuttamia tuhoja. Tämä on tulos siitä, että vihervasemmiston sissit on päästetty
tanssimaan yritysten hallitusten pöydille – siis juuri heidät, jotka omasta mielestäni täytyisi pitää niin kaukana taloudellisten päätösten teosta ja etenkin
valtiontalouden hoidosta, kuin ikinä mahdollista.
Vihervasemmistolaisten päivystystä firmoissa sanotaan hienostellen ”yritysetiikaksi” ja ”eettisen tietoisuuden” lisäämiseksi, mutta tosiasiassa se on pelkkää poliittista painostusta, jonka kulut siirretään yritysten palveluita ja tuotteita ostavien kuluttajien maksettaviksi. Näin tapahtuu etenkin ekologisten verukkeiden varjolla, vaikka meillä suomalaisilla ei pitäisi olla enää yhtään mitään lisämaksettavaa maailman ilmaston tai ympäristön hyväksi, tehtyämme jo enemmän kuin useimmat muut.
Jälki on rumaa, kun media alkaa vyöryttää vihaa sellaisia yrityksiä vastaan,
jotka eivät mainosta sen sivuilla – tai alkaa painostaa
yksityishenkilöitä, jotka kyseenalaistavat valtamedian menettelytavat. Vasemmiston kätyrit puolestaan iloitsevat aikaansaamistaan tuhoista hullunkiilto silmissään ja ivallinen hymynkare huulipielissään.
Itse kieltäydyn käyttämästä suomalaisten ihmisten työpoliittisia oikeuksia polkevien firmojen tuotteita ja palveluksia. Helsingin Sanomia olen tilannut vain kahdesti: ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Potkuja vasemmistolaisesta ääriajattelusta ja ekofundamentalismista
Individualistisen oikeistoliberalismin näkökulmasta ihmistä luonnehtii self-ownership: yksilö
omistaa itsensä, työvoimansa ja ruumiilliset sekä henkiset
potentiaalinsa. Vaikka hän menettelisi kuin hyvämaineinen prostituoitu
ja myisi niistä osan, toisen osan pitää jäädä jäljelle.
Työnantajan
privilegio-oikeus rajoittuu alaltaan rajattujen työehtojen mukaisesti
vain työtehtäviin. Jo pitkän aikaa on epähumaanina pidetty käsitystä,
että työnantajalla olisi oikeus säädellä ihmisten yksityiselämää,
ihmissuhteita, elämäntapaa ja niin sanottua vapaa-aikaa, saati että
ihminen pakotettaisiin myymään itsensä synapsejaan ja aivosolujaan myöten.
Yksi hulluimpia piirteitä nyky-yhteiskunnassa on, että kansallista etua edistävien ihmisten toiminta koetetaan saattaa puolustelukannalle ja syytösten sekä häpeän kohteeksi – siis kaikki sellainen, josta olisi syytä olla kansallisen itsetunnon ja saavutusten puolesta ylpeä ja tyytyväinen!
Mitäpä jos lihamylly laitettaisiinkin pyörimään siihen suuntaan kuin sillä olisi täysi syy pyöriä? Yliopistojen palkolliset potkaistaisiin pois viroistaan, jos he osallistuvat äärivasemmiston tilaisuuksiin. Laskekaapa, kuinka monta uustaistolaista Vasemmistoliiton kellokasta tai Vihreän Liiton nimissä toimivaa ekologista ääriajattelijaa pitäisi taluttaa yhteiskunta- ja valtiotieteellisistä tiedekunnista ulos.
Yleisradion ja Helsingin Sanomien toimittajia irtisanottaisiin osallisuudesta fundamentalismin levittämiseen ja virheellisen sekä puolueellisen informaation jakamiseen, jos joku heistä havaitaan vihaa pursuavien vasemmistoräppäreiden konserteissa.
Paparazzien kuvat paljastaisivat, että toimittajat poseeraavat ja tekevät juttuja Palefacen backstagella! Tulos: potkut työstä, kun osallistui suomalaisia pilkkaavaan tilaisuuteen ja sitä kautta kansanryhmää vastaan kiihottamiseen!
Ultrafeministeille monoa mekkoon, kun ovat niin suvaitsemattomia, että ovat kääntäneet tasa-arvon vaatimuksensa intersektionaaliseksi feminismiksi, jonka mukaan heidän oma vähemmistönäkökulmansa on aina parempi ja oikeampi.
Suomalaisten ihmisten kärsivällisyyden koettelu on mennyt yli kaikkien rajojen: aivan liian pitkälle. Yksi myrkytyksen alkutekijä on Helsingin Sanomien harjoittama pitkällinen ja sinnikäs propagandatyö, jota on harjoittanut yliopiston uhri- ja vääryystieteissä ohjelmoitu pioneeriarmeija.
Kirjoituksiani lukemalla huomaatte, kuinka nurinkurisesti valtamedia asioista kirjoittaa ja niitä arvioi. Tästedes alatte nähdä ne oikein.
