Tasavallan presidentti tuli osuneeksi uudenvuodenpuheessaan oikeaan sikäli, että vihamielinen esiintyminen on ongelma sekä journalismissa että kansalaispuheenvuoroissa. Oireellisia ovat totta kai keskustelun polarisoituminen ja tahallinen väärinymmärtäminen.
Keljua tuossa kannanotossa oli kuitenkin kanuunojen kääntäminen jälleen kerran perussuomalaisia ja etenkin puolueemme puheenjohtajaa kohti.
Kun Jussi Halla-aho vaivautui vastaamaan
Niinistön esittämään arvioon lomiensa keskellä, Uuden Suomen päätoimittaja kiirehti arvioimaan asiaa niin, että nyt oli ”Sauli Niinistön vuoro joutua Jussi Halla-ahon hampaisiin”.
Todellisuudessahan asiat ovat aivan päinvastoin kuin Markku Huusko näki.
Asian voi sanoa niin
päin, että Halla-ahon oli vuoro joutua tällä kertaa Sauli Niinistön
hampaisiin. On erikoista, miten yksi henkilö (Halla-aho) voi tuolla tavalla
innostaa mediaa ja valtavirtapoliitikkoja hurjiin yleistyksiin ja
vihaisiin tunteenpurkauksiin. Kyseessä lienee maalitus ja hyökkäys kansakuntamme itsepuolustukseksi noussutta symbolihahmoa kohtaan.
Tekeillä olevassa mediatutkimuksessani olen kiinnittänyt huomiota siihen, että keskustelujen kärjistyminen on pelkkä pintailmiö. Se ei ole itse itsensä syy vaan seuraus yhteiskuntamme perusrakenteeseen syntyneestä väestöllisestä halkeamasta.
Ennen laajamittaista maahanmuuttoa ei tällaista ongelmaa Suomessa ollut. Haitallinen ja kansakuntaamme repivä maahanmuutto on se juurisyy, joka on johtanut arvo-, etu- ja kulttuuriristiriitoihin. Ne puolestaan havaitaan ilmiötasolla keskustelukulttuurin muutoksena sekä vihervasemmistolaisen ja huvitteluliberaalin politiikan legitimaatiokriisinä. Oikeusperustuksen mureneminen yritetään sitten peittää harhaanjohtavalla journalismilla ja kahlitsemalla sananvapautta koko EU:n voimin.
Hapansilakat pohja ylöspäin
Diskurssissa on toki korjaamisen varaa. Mutta kieroa on, että poliittisen vasemmiston sallitaan haukkua ja solvata perussuomalaisia sosiaalisessa mediassa ja Internetin puheenvuoropalstoilla. Perussuomalaisten parlamentaarista toimintaa koetetaan kompromettoida perättömillä moitteilla sekä mihinkään perustumattomilla ilmiannoilla.
Internetiin perustetaan jatkuvasti erilaisia vihapuhefoorumeja, kuten nyt tuo Silakkaliikkeeksi itseään kutsuva yhteenliittymä, joka on suunnattu ennennäkemättömän suorasukaisesti nimenomaan Perussuomalaista puoluetta vastaan.
Näyttöä Silakkaliikkeen radikaalista äärivasemmistolaisuudesta ja
hyökkäävyydestä voi saada perehtymällä esimerkiksi tähän blogikirjoitukseen koottuun materiaaliin, joka paljastaa liikkeen
perustajan, Feministipuoluetta edustavan Johannes Kosken, ajatusmaailmaa kaikessa karuudessaan.
Pahinta on, että liikkeen piiriin
erehtyneet luulevat tekevänsä jotakin hyvää, vaikka tosiasiassa he
ainoastaan vahingoittavat suomalaista yhteiskuntaa ja haavoittavat sitä
entisestäänkin – maahanmuuton aikaansaaman eripuran lisäksi.
Liikkeen juuret ovat tietenkin seuduilla, jotka ovat eniten kärsineet lähi-itäläisten ja afrikkalaisten invaasiosta Eurooppaan: esimerkiksi Italian Sardiiniliikkeessä, jonka piirissä muutamat kansallista etua ymmärtämättömät tahot hyökkäilevät nyt maan suurinta puoluetta, oikeistorealistista Legaa, vastaan.
Pelkkään reaktiivisuuteen ja heppatyttömäiseen ”tykkäämiseen” tai ”ei-tykkäämiseen” perustuva Silakkaliike väittää ”vastustavansa rasismia”, mutta tosiasiassa se vastustaa vain vääränlaisina pitämiään ihmisiä ja mielipiteitä, jotka heidän mielestään kuuluvat yleensä suomalaisille ihmisille. Silakoiden toiminta perustuu sinänsä ala-arvoiseen blokkaamiseen, feidaamiseen, dumppaamiseen, ignorointiin, deletointiin ja ghostaamiseen sekä nilkkimäiseen ilmiantamiseen, joka muistuttaa Neuvostoliitosta.
Tuo sanasto tulee Yhdysvaltain koripalloyliopistoista, jotka kärsivät woke- ja cancel-aktivismina tunnetusta sananvapauden kolhimisesta. Rotupoliittiseen rähinöintiin ja feministiseen pyyteellisyyteen perustuva rettelöinti pyrkii keskeyttämään tilaisuuksia ja peruuttamaan julkaisuja uusmarxilaiseen ”tietoisuuteen” vedoten. Tosiasiassa sellainen tila, jossa ei voi vapaasti keskustella, ei ole turvallinen (safe space) vaan vaarallinen totuuden tavoittelulle.
Sensuuri on perinteisesti totalitarismien tunnusmerkki, ja hullunkurisinta onkin, että kyseiset liikkeet syövät sananvapautta ”humanismin” nimissä ja itse tekaisemiinsa ”yhteisönormeihin” vedoten. Vasemmistolle ominainen ihmisten ja heidän mielipiteidensä tuhoaminen on pohjimmiltaan toisten ihmisten mitätöimistä ja olemattomaksi tekemistä, mikä ei poikkea aidosta fasismista eikä reaalisosialismista.
Kun tuo porukka helmikuun ensimmäisenä päivänä kokoontuu Senaatintorille viettämään talvista kevätkarnevaaliaan, se tulee vain vastustaneeksi rähjäiselle anarkismilleen tyypillistä kaljakorien kilinää – ellei sitten käy niin, että toriltakin ehtii vielä olutbaariin. Tapaukseen sopisi yhdistää myös ilmastonsuojelu vaikkapa lopettamalla holtiton röökinpoltto, joka sivumennen sanottuna on rikos konservatiivisen Ison-Britannian julkisilla paikoilla.
Media ja ”tiede” silittävät uustaistolaisten päätä
Silakkaliikkeen porukka ei luultavasti osallistuisi ihmiskunnan yhteiseen juhlintaan edes
siinä tapauksessa, että ihmiset onnistuisivat matkustamaan jälleen Kuuhun ja mikäli tehtävästä
suoriutuneet olisivat ”natseja”.
Silakkaliikkeen kaltaisia yhteenliittymiä on toki nähty ennenkin, muiden muassa Takku.net ja Varisverkosto. Sen sijaan uutta Silakkaliikkeessä on, että sen piirissä kerätään joukkoliikettä käymään taistelua lähinnä yhtä parlamentaarista puoluetta, kansallismielisyyttä ja siihen liittyviä arvoja vastaan.
Liikkeen piirissä käytetyt käsitteet, kuten ’joukkoistaminen’, kertovat vasemmistolaisesta ideologiasta: yksilöllinen ajattelu halutaan kieltää, ja tilalle tarjotaan joukkovoimaa sekä klusteroitumista tuulesta turvoksissa olevan ideologian taakse.
Keskustelun lisäksi myös asennoitumisessa on parantamisen varaa. Kiintoisaa onkin, miksi keihään kärjet suunnataan kansallista etuamme edistämään ilmoittautuneita vastaan, mutta vasemmistolaiset vihapuhujat saavat mielihyvin pitää asemansa Internetin keskustelufoorumeilla ja tietenkin myös valtamedian toimituksissa.
Kokoomuslaisiakaan ei liioin vastusteta, minkä paljastaa liikkeen erään aktivistin kömpelö ja vuolassanainen selittely – ainoastaan perussuomalaisten jynssääminen pois poliittisesta todellisuudesta näyttää riittävän.
Uuden Suomen Puheenvuorossa sai kernaasti olla erään kirjoittajan teksti nimeltään ”Vuosi 2019: Kun fasismi marssi paraatiovista eduskuntaan”, jossa hän rinnasti Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit fasisteihin. Sen sijaan erään toisen kirjoitus, jossa hän täysin perustellusti arvosteli moista leimaamista, hävitettiin ylläpidon toimesta kiireesti pois – sillä seurauksella, että kirjoittaja perääntyi Uuden Suomen puheenvuoropalvelusta kokonaan.
Hän oli etevästi osoittanut, mihin yhteiskunnassa ajaudutaan, jos ensin maalitetaan puolet kansasta ”fasisteiksi” tai ”äärioikeistolaisiksi” ja sitten perustetaan kiilusilmäisiä fanaatikkoliikkeitä sitä kaikkea vastustamaan (kirjoituksensa kannattaa lukea täältä ja täältä).
Voidaan myös kysyä, miksi vasemmistolaisia yliopistotoimijoita laulatetaan valtamediassa aiheen ”asiantuntijoina”, vaikka he oikeasti ovat pelkkiä vasemmiston etäispäätteitä yliopistoissa. Miksi heitä pidetään ilman ansioita leivissä myös yliopistoissa?
Esimerkkeinä olkoon nyt vaikka Emilia Palonen, joka on äärivasemmistolaisen sirpalepuolueen aktivisti ja Tiedonantaja-lehden apulainen, mutta jota Helsingin Sanomat käytti Silakkaliikettä koskevassa jutussa ikään kuin hän olisi jonkinlainen politiikan tutkimuksen korkein asiantuntija, oikeuden jumalatar ja tietoviisauden primadonna.
Valinta osoittaa, että Helsingin Sanomat ei poikkea puolueellisuudessaan mitenkään Yleisradiosta, Kansan Uutisista eikä Demokraatista, joiden piirissä Palonen on haukkunut Perussuomalaisia estottomasti, antanut virheellisen ja vääristelevän kuvan siitä, mitä on populismi, ja kehottanut kokoamaan rivejä ”vasemmistopopulistisen” liikehdinnän perustamiseksi, ikään kuin valtamedian tapa levittää disinformaatiota ei olisi sinänsä jo tarpeeksi vasemmistopopulistista. (Populismin määritelmästä voi tieteelliseen asiantuntemukseen perustuvaa tietoa lukea täältä.)
Vasemmistopopulistinen valtamedia ja yhteiskuntatieteilijöiden retiisinpunainen parvi silittävät kavallusten ja ilmiantojen kulttuuria aseenaan käyttävien anarkistien päätä, sillä sosialismin pioneerit ja sissit tekevät likaisen työn toimittajien ja ammatikseen viisaiden akateemisten pullasorsien puolesta. Heidän tuekseen menee sisäministerien käskystä myös politisoitunut vihapuhepoliisi.
Twitter ja Facebook antavat oman käden oikeudella ennakkosensuuria harjoittavien jatkaa mielivaltaansa. Samanaikaisesti Perussuomalaisten viestintää sensuroidaan röyhkeästi ja häikäilemättömien uhkausten tuella.
Sananvapauden estämisestä pitäisi rangaista ankarasti
Paha kallistuma ei vaivaa vain tiedonvälitystä ja keskustelukulttuuria vaan myös tiedon muodostusta. Kallistuma pitäisi oikaista säätämällä perustuslaillista sananvapautta täsmentävä ja selkeyttävä laki kansalaisten viestinnällisistä oikeuksista. Ehdotin sitä jo vaalikirjassani Kuinka Suomi korjataan? (2019, s. 124).
Keskustelu on käyty väärästä asiasta, kun on antauduttu pohtimaan, keitä tai miten sananvapauden käyttämisestä ja ääneen ajattelemisesta pitäisi rangaista. Keskustelu pitäisi käydä siitä, keitä ja kuinka paljon pitää rangaista sananvapauden estämisestä.
Keskustelun painopiste on lipsahtanut väärään fokukseen kahdesta syystä: valtamedian harjoittaman sinnikkään propagandatyön tuloksena ja vasemmistolaisten perusoikeusjuristien harjoittaman ihmisoikeusteollisen pykäläkoreografian seurauksena (aiheesta täällä).
Nähdäkseni medialle tulisi määrätä sakkoa vapaan puheen sensuroimisesta, keskustelun estämisestä ja virheellisen käsityksen luomisesta kansalaisille siitä, millaisia näkemyksiä yhteiskunnassamme esiintyy.
Samaan tapaan myös tieteenharjoittajille tulisi määrätä sakkoa tai – taloudellisten sanktioiden ollessa akateemisen kultapossukerhon jäseniin tehottomia – suorastaan vankeutta puolueellisen tendenssitutkimuksen esittämisestä tieteenä sekä tieteellisen vapauden rajoittamisesta yliopistojen piirissä ja julkaisutoiminnassa.
Esimerkiksi ”turvallisten tilojen” vaatimista tieteissä tulisi pitää sellaisena sananvapauden ja tieteellisen vapauden rajoittamisena, joka myrkyttää ja tuhoaa tieteen ja filosofian hienoimmat ja klassiset vapausihanteet. Ehkäpä vihervasemmiston politrukkeja ja tendenssitutkijoita pitäisi käydä keräilemässä poliisiautoon sekä viedä vilkut välkkyen tutkintavankeuteen silläkin uhalla, että yhteiskuntatieteiden laitoksille ei jäisi päivystystä lainkaan. Niinhän on tehty myös eräille vaihtoehtoisen median edustajille.
On totta kai mukavaa, että Perussuomalaisten toiminta on huomattu. Todellinen valta, voima ja viisaus ovat yhteiskunnassa aina niillä, joita sensuroidaan ja haukutaan eniten – tai keistä halutaan kuuluvimmin vaieta.
---
Päivitys 10.1.2020
Yllä oleva kirjoitus poistettiin Uuden Suomen Puheenvuoropalvelusta neljä vuorokautta julkaisemisen jälkeen yksipuolisella ja anonyymillä sähköpostiviestillä. Samalla Uuden Suomen ylläpito poisti kirjoitusoikeuteni.
Ylläpito ei maininnut mitään syytä tekstini sensurointiin, mikä olisikin ollut mahdotonta, koska kirjoituksessani ei ole mitään lain eikä myöskään puheenvuoropalvelun niin sanottujen sääntöjen vastaista – ei mitään.
Oletettavasti poisto johtui Mika Mäenpää-Louekoski -nimisen kirjoittajan minua vastaan suuntaamasta henkilökohtaisesta kiistakirjoituksesta, jonka kommenteissa muiden muassa Jouni Snellman -niminen kirjoittaja (sd.) herjasi minua rinnastamalla minut natsijohtaja Joseph Göbbelsiin.
Tapauksen voisi jättää omaan arvoonsa, mutta kannanottoa vaativaksi sen tekee Uuden Suomen ylläpidon väärä reagoimistapa.
Poistamalla minun tekstini ja kirjoitusoikeuteni noiden rääväsuiden harjoittaman herjanheiton sijasta Uuden Suomen ylläpito tuli osoittaneeksi kirjoitukseni sisällön sataprosenttisen oikeaksi: Uuden Suomen ylläpito ilmeisesti sallii sen, että vasemmiston sissit ovat tehneet Uuden Suomen puheenvuoropalvelusta vasemmiston yhden vihapuhealustan.
Kiistelyä herättänyt kirjoitukseni oli yksi Uuden Suomen luetuimpiani. Aamupäivällä 10.1. sen oli avannut yli 12 000 lukijaa. Tekstini löytyy edelleen Oikeasta Mediasta, joka on julkaissut kirjoituksistani toisinnot suostumuksellani.
Oheisesta kuvasta näkyvät kirjoitukseni kävijämäärät.
Kirjoitustani vastaan hyökättiin ja sitä maalitettiin uustaistolaisten kannanotoissa halki Internetin. Sosiaalidemokraatti Saku Timonen ja Vasemmistoliiton puolue-edustaja Panu Raatikainen roikkuivat tekstissäni kuin koulupojat opettajattaren rintaliiveissä.
”Uuninpankkopojaksi” (omituinen vertaus) itseään nimittävä Timonen haukkui minua 9.1.2020 blogissaan ja antoi täysin sekopäisen tulkinnan tekstistäni väittäen, että ”Hankamäen visiossa ei ainakaan saa sanoa enää mitään sellaista, mikä ei palvele perussuomalaisten tavoitteita. Puolueelle alistetaan tiede, media, sosiaalinen media ja oikeuslaitos.” Ja: ”Tulevaisuudessa olisi siis vain yksi puolue ja yksi totuus, joita ei saa uhmata.”
Tämä siis oli Timosen johtopäätös siitä, että olin vaatinut sanktioita yliopistoissa toimiville vihervasemmiston etäispäätteille puolueellisesta agenda- ja tendenssitutkimuksesta. Yksinkertaisimmankin lukijan olisi pitänyt ymmärtää, ettei yliopistoissa vallitsevan vihervasemmistolaisen värisuoran kyseenalaistaminen merkitse minkään ”yhden totuuden” julistamista, kuten Timonen väittää, vaan päinvastoin: vihervasemmiston levittämän propagandan työntämistä historian roskakoriin ja yhteiskuntatieteiden avaamista kriittiselle ja rationaaliselle ajattelulle.
Objektiivinen tosiasia on, että poliittisella vihervasemmistolla on laaja yliedustus yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden piirissä, mikä on on johtanut yliopistollista tiedonmuodostusta vasemmistototalitarismiin (Suomen tilanteesta täällä, täällä ja täällä, ja Isossa-Britanniassa neljä viidestä yliopisto-opettajasta identifioituu vasemmistolaisiksi).
Kallistuma olisi oikaistava sanktioilla tai palkkaamalla yliopistoihin vastaava määrä perussuomalaisia tieteenharjoittajia kuin siellä nyt on muiden puolueiden jäsenkirjapolitrukkeja. Timosen harjoittama maalittaminen oli paljastavaa mutta vasemmistolaisille tyypilliseen tapaan nilkkimäistä. Blogikirjoituksensa kommentointilaarissa vasemmiston muut sabotöörit alkoivat törhiä persoonaani lopulta natsi- ja fasistileimoja, jotka perustuivat vain ja ainoastaan Timosen harjoittamaan rähjäiseen valehteluun.
Vastaukseni Timoselle on, että hänen kannattaisi mennä takaisin koulunpenkille lukemaan läksynsä loppuun tai kavuta pankolta kerrosta alemmas meditoimaan Descartes’n tavoin. On erikoista, että Uuninpankkopojaksi itseään nimittävä Timonen voi olla niin ”suosittu”, että hän saa levitellä perättömiä ja tahallisen panettelevia kirjoituksiaan Apu-lehdessä, vaikka muutoin hän ja hänen kannanottonsa näyttävät vetovoimaisilta kuin lehtiä haravoiva suntio. Timosta kehuva media ja hänen kirjoituksiaan siteeraavat lehdet eivät koskaan kerro kirjoittajan olevan entinen Helsingin kaupungin virkamies, joka sai tehävänsä SDP:n jäsenkirjalla.
Tampereen punaiseen yliopistoon ammattinälvijäksi palkattu vasemmistoliittolainen Panu Raatikainen puolestaan jatkoi Timosen aloittamaa kampanjaa Twitterissä, jossa hän väitti, että ”Jukka Hankamäki on filosofi samalla tavalla kuin dosentti Johan Bäckman on luotettava ja objektiivinen akateeminen Venäjän asiantuntija.” Rinnastus oli kömpelö, sillä minulla ja Bäckmanilla ei ole eikä ole ollut keskenämme mitään tekemistä, ja olen aina ollut sovjetisoinnin vastustaja toisin kuin Suomen kotikommunistit, jotka ovat perinteisesti olleet itään päin kallellaan.
Vastasinkin, että Panu Raatikainen on filosofi samalla tavalla kuin Karl Marx on luotettava ja objektiivinen akateeminen politiikan tutkija. Sääliksi käy Tampereen yliopiston opiskelijoita, jotka joutuvat mielistelemään ja myötäilemään kommunisti Raatikaisen poliittista propagandaa saadakseen Hämeen punaisena napana tunnetusta opinahjosta paperit ulos.
Ylellisyyttä koen sen johdosta, että minun ei tarvitse koskaan kohdata Raatikaisen kaltaisia tyyppejä missään eikä myöskään piitata heidän räkimisestään mitään ollessani heidän kantomatkansa tavoittamattomissa.
Mutta täytyihän syypäiden paljastaa itsensä, joten sikäli Uudesta Suomesta sensuroitu tekstini teki tehtävänsä, kun juuri ne koirat älähtivät, joihin kalikka kalahti. Hullunkurista on, että muuan kommentoija ihmetteli Timosen blogissa, onko Hankamäki poistanut kirjoituksensa, vaikka toimitus tuomitsi sen katoamaan.
Juuri näin paljastui Timosen harjoittaman mustamaalaamisen mädännäisyys ja hänen mitään peittelemätön pölvästimäisyytensä. Blogissaan hän kyselee perussuomalaista puoluetta moittien: ”Mikä tarkkaan ottaen olisi rikosnimike, kun media kirjoittaa tai tutkija julkaisee jotain sellaista, mikä ei miellytä puoluetta? Olisiko se Hankamäen mainitsema sananvapauden estäminen? Jos on, niin eikö juuri pakottaminen rangaistuksen uhalla uutisoimaan ja tutkimaan asioita vain puoluetta miellyttävällä tavalla olisi sananvapauden estämistä? Ilmeisesti ei, sillä niin selkeää Hankamäen teksti on.”
Kun nyt siis kirjoitin jotain sellaista, mikä ei miellyttänyt vihervasemmistoa, oma sananvapauteni perussuomalaisena estettiin ja sitä vastaan hyökättiin tyhjyyttään kolisevilla kannanotoilla, kun en suostunut uutisoimaan ja tutkimaan asioita poliittista vihervasemmistoa miellyttävällä tavalla vaan vaadin heitä vastuuseen disinformaation ja poliittisen propagandan esittämisestä tieteenä.
Minulla ja perussuomalaisilla ei ole ollut mitään tekemistä sananvapauden eikä tieteen vapauden estämisessä, mutta poliittisella vihervasemmistolla on. Ja paljon.
