Koska opetus- ja kulttuuriministeriö on päätynyt tekemään aidosti mielisairaan takaisinperintäpäätöksen Suomen Perustalta, laadin yksityiskohtaisen diagnoosin siitä, mikä kirjani vastaanotossa ja tutkimustyöni arvioimisessa on ollut hullua ja kumollaan seisovaa.
1. Hulluus alkoi sosiaalisessa mediassa ja levisi valtavirran uutismediaan
Oireiden ilmiötaso: Media alkoi julistaa ”täytenä totuutena”, että kriittinen mediatutkimukseni edustaa ”naisvihaa”. Ajatelkaa: ”vihaa”. Yleisradion, MTV3:n ja Helsingin Sanomien otsikoissa käytettiin tosiaankin muitta mutkitta tahallisen leimaavaa sanaa ”viha”. Vähempi ei raivostuneiden toimittajien mielestä ilmeisesti riittänyt, vaan homoseksuaalisesta näkökulmasta laadittu tutkimukseni naisten ja miesten välisten suhteiden kompleksisuudesta julistettiin edustavan automaattisesti ja itsestään selvästi ”naisvihaa”.
Vaikuttava syy: Vihaväitteiden lentoon lähtö ei tapahtunut itsestään, vaan media alkoi saada niitä Internetissä päivystäviltä äärivasemmiston sisseiltä ja muilta pikku-Perkeleiltä, jotka syöttivät kirjastani poimimansa irralliset lauseenpätkät valtavirtamedialle Twitterin kautta. Toimitusten toverit puolestaan suurensivat ne ja kertoivat eteenpäin ”uutisina”.
Päämääräsyy: Valtamedia oli tullut yllätetyksi housut kintuissa, sillä osoitin kriittisessä mediatutkimuksessani valtamedian valheellisuuden perusteellisesti ja vastaansanomattomasti. Sen vuoksi valtamedialle tuli kiire laatia nopeasti peite- ja vastauutisia, joilla se koetti vaientaa kirjani keskeisen sisällön, joka oli, että julkaisuala ja sen yleisöt kärsivät vihervasemmiston aiheuttamasta tieto- ja totuuskriisistä.
Hulluuden diagnoosi: Toimittajien logiikka oli kristallin kirkkaudessaan seuraava. Hankamäen kirja on ”naisvihamielinen” siksi, että siinä ei edistetä feminismiä, monikulttuuri-ideologiaa eikä muitakaan myrkyllisiä periaatteita, ja sillä perusteella mediatutkimukseni on siis mitätön. Tästä puolestaan seurasi ”loogisesti”, että Perussuomalaisessa puolueessa vihataan erityisesti naisia, joten kirja on tuhottava.
Toimittajien suunnaton raivo edusti heidän homofoobista vihaansa minua kohtaan. Mediassa olisi pitänyt tajuta, että kirjan kirjoittaneelle homomiehelle ei kannata tuputtaa feminismiä. Selittämättä medialta jäi, miksi tuntisin naisvihaa, kun en tunne naisia kohtaan mitään muutakaan. Olin käsitellyt mediaa ja siellä vallitsevaa naisten ylivaltaa piittaamatta poliittisesta korrektiudesta: neutraalisti ja puolueettomasti. Median raivokas hyökkäys osoitti, kuinka fanaattista feministien ja naisten vallankäyttö mediassa on. Toimittajien ilmaisema homoviha edusti ICD-10-luokituksessa sukupuolisuhteiden häiriötä (määrittämätön) F66.29.
Hulluus, jota ei lainkaan huomattu, piili siinä tosiasiassa, että mediatutkimuksen merkitystä ei pitäisi ratkaista medioissa, jotka olivat mediatutkimuksen kohteina.
Miten asioiden olisi pitänyt olla? Toimittajien olisi pitänyt välittää tieto kirjani mediakriittisestä sisällöstä ja kertoa yleisöille, mitä kirjani kaikissa luvussa sanotaan, eikä peitellä sisältöä vihervasemmistoa edustavien infosoturien lietsomalla skandalisaatiolla.
Median olisi pitänyt kutsua kirjan kirjoittaja television ajankohtaisohjelmiin vastaamaan ja keskustelemaan sen sijasta, että toimittajat työnsivät mikrofonin kirjaa lukemattomille perussuomalaisille, joilla omienkaan sanojensa mukaan ei ollut mitään tekemistä teoksen sisällön kanssa.
Median olisi pitänyt kertoa, että selitän mediassa tapahtunutta jakautumista yhteiskuntarakenteessa vallitsevan halkeaman ja kerrostuneisuuden kautta sekä yhdistän viestinnällisen muutoksen sosiodynaamisen ja luokkastrategisen muutoksen tarkasteluun.
Median olisi pitänyt välittää eteenpäin kirjani tieto, jonka mukaan vasemmistolainen viestintähegemonia ajaa nykyisin globaalikapitalistisen eliitin asioita pyrkien lavastamaan kansallismielisyyden imperialismiksi, vaikka tosiasiassa kansallisen edun edistäminen takaa poliittisen itsemääräämisoikeuden ja sitä kautta kulttuurisen moniarvoisuuden.
Median olisi pitänyt kertoa, että kirjani on metodologinen huipputuote, sillä siinä sovelletaan aihepiiriin sopivia menetelmäopillisia lähestymistapoja, kuten diskurssianalyysia, osallistuvaa havainnointia, kokemusasiantuntijuutta, teoksessani Dialoginen filosofia kehittelemääni keskustelunanalyysia sekä sosiaalipsykologisen väitöskirjani vuorovaikutusteorioita. Tuloksena on eräänlainen uusi suuri kertomus yhteiskuntamme legitimaatiokriisistä.
2. Hulluus jatkui opetus- ja kulttuuriministeriössä
Oireiden ilmiötaso: Lisää hulluja toimittajien aloittamaan paraatiin ilmoittautui pian myös opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Muuan kepulainen ministerinplanttu alkoi kiristää kirjani julkaisijaa valtionrahoituksen takaisinperinnällä. Ministeriö tekikin päätöksen 10 200 euron takaisinperinnästä Suomen Perustalta kuultuaan ensin tasa-arvovaltuutettua, yhdenvertaisuusvaltuutettua ja erästä feminististä yliopistonlehtoria, joilla kaikilla oli asiasta niin sanottu valmis mielipide virkansa puolesta tai poliittisten sitoumustensa vuoksi; tosin kukaan heistä ei siltikään puuttunut asiaan.
Vaikuttava syy: Ministeriölle syntyi ulkopuoleltaan eli hätääntyneiltä toimittajilta ja feministisiltä naisilta poliittinen paine, jonka mukaan ”jotakin on tehtävä”.
Päämääräsyy: Ministeriössä haluttiin estää perussuomalaiselta taholta esitetyn yhteiskuntakritiikin julkaiseminen viemällä toiminnalta rahoitus sekä korventamalla perussuomalaisten ajatuspajaa tottelemaan muissa puolueissa esitettäviä näkemyksiä ”tasa-arvosta” ja ”yhdenvertaisuudesta”. Tavoitteena oli sananvapauden rajoittaminen, poliittisten näkemysten estäminen ja tutkimustoiminnan pelottelu.
Hulluuden diagnoosi: Ministeriössä podetaan sadistista persoonallisuushäiriötä F65.8. Ministeriö on loukannut ja häirinnyt tutkimustoiminnan vapautta taloudellisella kiristyksellä ja ahdistelulla, jolla se puuttuu tutkimusten sisältöihin. Ministeriössä lähestytään tutkimustoimintaa normatiivisesti, kurinpidollisesti ja rankaisevin sekä järjestyksenvalvonnallisin ottein, mikä on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta laittaessaan tutkijakuntaa kahleisiin sekä lyhentäessään tieteen liekanarua ja aiheuttaessaan haluttomuutta esittää jatkossa kriittisiä näkemyksiä.
Perintäpäätöksen tehneiden tärähtäneisyys näkyy heidän narsistisessa omahyväisyydessään F60.8, jonka mukaisesti perintäpäätöksen näennäisperusteluissa vedottiin yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain säädöksiin ”syrjinnästä”, vaikka ministeriö tuli päätöksellään syrjineeksi sekä tutkimuksen tekijää että ajatuspajaa. Päätöksessä mainittiin kierolla ja perverssillä tavalla myös ”ahdistelu” ja ”ihmisarvon loukkaaminen” ilman, että yhtäkään väitettä olisi millään tavoin yksilöity, osoitettu ja todisteltu.
Varmuudella voidaan todeta, että filosofisen yhteiskuntakritiikin esittäminen ei ole laissa tarkoitettua ”häirintää”, ”syrjntää” eikä muutakaan päätöksessä moitittua. Ministeriön päätös perustuu tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien sekä realiteettitajun vastaiseen venyttämiseen koskemaan tutkimustoiminnassa esitettyjä tulkintoja ja tuloksia, joiden alueella kyseisillä syytöksillä ei ole minkäänlaista relevanssia. Ei ole osoitettu, että kirjassa olisi rikottu yhtäkään lakia, eikä ministeriöllä ole toisaalta myöskään oikeutta vaatia noudattamaan tutkimuksissa mitään poliittisia tai juridis-normatiivisia tarkoitusperiä, sillä kaiken todellisen tutkimuksen tulee olla arvovapaata eikä tarkoitushakuista.
Tosiasiassa ministeriön tehtävä ei ole valvoa tutkimustoimintaa, vaan tutkijakunnan tehtävä on valvoa poliittisen ja viranomaisvallan käyttöä. Ministeriön asennoituminen on kääntämässä tämän asetelman brezhneviläisesti nurin.
Miten asioiden olisi pitänyt olla: Ministeriön virkamiesten ja poliittisten ministerien olisi pitänyt sisäistää kirjassani esittämäni mediakritiikki ja pohtia, olisiko median ja opetushallinnon omissa menettelytavoissa korjattavaa.
Ministeriön tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tiedonmuodostuksen alkujuurilla eli yliopistojen yhteiskuntatieteellisissä, humanistisissa, oikeustieteellisissä ja taiteellisissa yksiköissä vallitsevan punavihreän kallistuman oikaisemiseksi.
Ministeriön tulisi purkaa Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoitusjärjestelmä, jolla ohjataan lähes 60 miljoonaa euroa vuosittain ”hallitusta tukevaan tutkimukseen”.
Ministeriön tulisi ryhtyä toimintaan miesten ja poikien aseman parantamiseksi koulumaailmassa ja purkamaan niitä ideologisia velvoitteita, joilla feminististä ideologiaa on manipuloitu lasten ja nuorten tajuntaan kouluissa, yliopistoissa ja muissa opetuksen organisaatioissa.
Ministeriön tulisi ryhtyä kaikkiin niihin toimenpiteisiin, joilla koko viestinnällistä ympäristöä korjattaisiin alkaen Yleisradiosta ja päätyen luokkahuoneisiin.
Ministeriön tulisi osoittaa kirjan kirjoittajalle puolen miljoonan euron tutkimushanke ja nimittää teoksen kirjoittaja tiedepoliittisen osaston ylijohtajaksi opetus- ja kulttuuriministeriöön, sillä hän on asiantuntija, joka jo vuonna 2003 kirjoitti Suomen Akatemian ”Syrjäytyminen, eriarvoisuus ja etniset suhteet Suomessa” -ohjelmassa teoksen nimeltä Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka (Yliopistopaino, 371 sivua).
3. Hulluus eteni opetus- ja kulttuuriministeriöstä perussuomalaiseen puolueeseen
Oireiden fenomenologinen ilmiötaso: Perussuomalainen puolue lopetti kirjani jakelun Suomen Perustasta itsesensuuria muistuttavalla tavalla noin kaksi vuorokautta julkaisemisen jälkeen.
Vaikuttava syy: Perussuomalaiset Naiset alkoivat räksyttää valtamedian kuorossa ”naisvastaisuudesta” ja tulivat siten johdetuiksi valhemedian toimesta harhaan. Puolue päätti lopettaa kirjan jakelun pitääkseen kiinni naiskannatuksesta, joka on altista valumaan toisiin puolueisiin heti, kun naiseuden ympärille rakennettu identiteettipolittinen turvamuuri kyseenalaistetaan.
Päämääräsyy: Puolue määräsi kirjan jakelun keskeytettäväksi välttyäkseen ministeriön aloittamalta taloudelliselta painostukselta, estääkseen ministeriötä perimästä toiminta-avustuksia takaisin ja turvatakseen rahoituksensa tulevaisuudessa. Hankamäen katsottiin sopivan hyvin uhrattavaksi ja syyt hänen ansioistaan vieritettiin hänelle, sillä hän on homo, jota vastaan puolueessa on muutenkin kähinää.
Hulluuden diagnoosi: Perussuomalaisia leimaava taumaperäinen stressihäiriö F43.1, josta puolue oli kärsinyt jo pitkään moniin puolue-edustajiin kohdistettujen ajojahtien vuoksi.
Taustalla vaikutti opetus- ja kulttuuriministeriön tapa laittaa pistooli ajatuspajan ohimolle, vaikka kukaan ei ollut osoittanut kirjassani mitään vikaa vaan ainoastaan väitteitä, jotka olivat valheellisen valtamedian tai kilpailevien puoluetahojen esittämiä. Sillä tavoin puolue ja ajatuspaja tulivat pyörtäneiksi puolueen piirissä esitetyt näkemykset sananvapauden edistämisestä ja sensuurin vastaisuudesta, mikä puolestaan johti puoluetta mielipiteiden bipolaariseen jakautumiseen.
Kirja sensuroitiin puolueen imagoa, ideologisia mainetekijöitä sekä naiskannatusta ajatellen, mutta samalla ylenkatsottiin puolueen kannattajia estämällä heitä saamasta kirjaani käsiinsä. Toisaalta teos laitettiin saataville epävirallisesta Internet-arkistosta doublespeakia muistuttavalla tavalla.
Jakomielinen suhtautuminen merkitsi antautumista tanssimaan kilpailevien puolueiden pillin tahdissa, mikä syvensi traumaperäistä stressireaktiota ja jäykisti jakomielisyyden osaksi puolueen defensiivistä julkisuuskuvaa.
Miten asioiden olisi pitänyt olla? Suomen Perustan ja perussuomalaisen puolueen olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin jakaa kirjaani sekä verkkosivuillaan että painettuna alkuperäisen aikomuksensa mukaisesti, sillä teoksessani ei ole mitään laitonta, eikä jakelua estä juridinen ennakkosensuuri.
Koska myös asiaa ministeriölle arvioineen yliopistonlehtorin mielestä kirjan julkaisemiselle ei ole laillista estettä ja koska ministeriö ahdisteli Suomen Perustaa filosofian Nobel-palkintoon verrattavalla rikesakolla (eräässä vaiheessa peräti 750 000 euroa), sitä merkittävämpi teokseni ilmeisesti on ja sitä suuremmalla syyllä ajatuspajan kannattaisi pitää kirjaani saatavilla. Myös puolueen kannattaisi naulata matto paremmin lattiaan kiinni, sillä nyt se luistaa kaikkien alta.
