”Sopimattomia sanoja.” Taas? Voi elämän käsi näitä kauhistelijoita. Ja sitä infantiilia pienimielisyyttä, joka vallitsee korrektiudella pamputtamisen takana.
Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös periä Suomen Perustalta kirjani tuotantokustannuksiksi arvioitu 10 200 euroa on vailla pohjaa, eikä sen
tueksi ole osoitettu minkäänlaisia perusteluja, paitsi ylimalkainen
mielipide ”häirinnästä” (kritiikkini kohteina olleiden Ylen ja Hesarin hekumointia täällä ja täällä).
Päätöksessä punottiin mielisairas ajatuskulku, että kriittisellä tutkimustoiminnalla ”syyllistytään” ”häirintään” tai ”syrjintään”. Sellainen argumentti kestää kuin kerjäläisen kelkkanaru, eikä sen takana ole minkäänlaista tieteelliseen argumentaatioon perustuvaa näyttöä.
Katsotaanpa, mitä ministeriön kuulustelemat byrokraatit asiasta sanoivat.
Ministeriö pyysi tuekseen lausunnot yhdenvertaisuus- ja
tasa-arvovaltuutetuilta, jotka käyttävät poliittista valtaa virkamiehen asemassa, ihan vain osoittaakseen oman palkanmaksunsa näennäisen tarpeellisuuden. Eivät näköjään osaa tai halua erottaa filosofista
kyseenalaistamista ”häirinnästä”, jolle sillekin on nyt annettu
poliittiseen hallintokieleen sementoitu rooli.
Molemmat viranomaisvaltuutetut tosin totesivat, ettei ministeriön lausuntopyyntö anna aihetta toimenpiteisiin! Tasa-arvovaltuutettu totesi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan puheenjohtajan professori Tuomas Ojasen 14.8.2020 allekirjoittamassa päätöksessä ministeriölle, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei katso aiheelliseksi antaa pyydettyä arviota. Perusteeksi päätöksessä mainitaan, että
”[s]ananvapausnäkökohtien ja lainvalvontaroolinsa vuoksi tasa-arvovaltuutettu ei yleensä ota kantaa yksittäisten julkaisujen sisältöön. Sen sijaan tasa-arvovaltuutettu voi tuoda yleisemmällä tasolla esiin tasa-arvonäkökulmaa ja syrjimättömyyden periaatetta.”
Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto puolestaan vastasi ministeriölle 22.6.2020 antamassaan kannanotossa seuraavasti:
”Ovatko kirjoituksessa esitetyt ilmaisut siinä määrin ihmisarvoa loukkaavia, että ne yhdessä arvioituina täyttävät yhdenvertaisuuslain 14 §:ssä kielletyn häirinnän tunnusmerkistön, on kuitenkin kyseenalaista.”
Lausunto sinänsä oli aasimainen vihjatessaan, että filosofinen argumentaationi voisi olla ”ihmisarvon loukkaus” (jota valtuutettu itse osoitti minua kohtaan). Mutta selväksi tuli tästäkin seuraava: ministeriö veti vesiperän yrittäessään kiskoa byrokraateilta kannanottoja filosofian vastaisen vyörytyksensä tueksi. Silti ministeriö teki Suomen Perustalle drakonisen perintäpäätöksen.
Ministeriö oli lähettänyt lausuntopyyntönsä myös vasemmistolaiselle feministille, yliopistolehtori Liisa Niemiselle, joka työskentelee Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa ja jolla ei ole vähäisintäkään filosofian eikä media-alan asiantuntemusta. Mutta hänkin ymmärsi sentään jotain ja kirjoitti ministeriölle 23.7.2020 osoittamassaan lausunnossa näin:
”Tehtävänantoon viitaen totean, että Jukka Hankamäen kirjoittama ja Suomen Perusta -säätiön kustantama teos Totuus kiihottaa (419 s.) ei edistä yhdenvertaisuutta tai tasa-arvoa. Tuollaista vaatimusta ei kirjan kirjoittajalle tosin voidakaan laista suoraan johtaa.”
Kaikista kolmesta lausunnosta huolimatta ministeriö päätyi kuitenkin perimään ajatuspajalta 10 000 euroa ”korkoineen”, eli yhteensä 10 200 euroa. Miksi? Helsingin Sanomien mukaan ministeriön ylijohtajan sijaisena toimiva Erja Heikkinen, jonka allekirjoitus oli perintäpäätöksessä, kommentoi asiaa STT:lle todeten ylimalkaisesti:
”Johtopäätös oli, että Suomen Perustan julkaisema teos syyllistyy häirintään, ja sitä on teoksessa eri muodoissaan niin laajasti, että kaikilta osin ei pystytty erottelemaan tasa-arvolain ja yhdenveraisuuslain kanssa ristiriidassa olevien kohtien muita ulottuvuuksia.”
Sen enempää esitetyistä lausunnoista kuin mistään muustakaan ei ollut tehtävissä ministeriön toimeenpanemaa ”johtopäätöstä”.
Perinnälle ei siis ollut osoitettu mitään perusteita, mutta silti niin tehtiin, ja pelkästään ideologisista syistä: siksi, että ministeriön paukapäät ovat kanssani asioista eri mieltä.
Asian voi sanoa niin, että ministeriö ylitti toimivaltansa ja ministeriön päätös oli laiton loukatessaan sananvapautta, tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta sekä syyllistyessään tutkijan häirintään, kiristykseen ja kunnianloukkaukseen, jolla vahingoitettiin asemaani ja mainettani tieteentekijänä ja siten todennäköisesti tuhottiin ammatinharjoittamiseni ja ansionhankintani pitäksi ajaksi, mahdollisesti lopullisesti.
Byrokraatit tieteen ja filosofian paimenina
Valtamediassa on kritiikistäni katkerana levitetty myös absurdeja väitteitä, että kirjassani puolusteltaisiin raiskauksia, kun en palvo naisia. On aivan eri asia puolustaa mitään kuin kyseenalaistaa, mitä itse ilmiöt ovat. Ja tätähän olen tehnyt kautta linjan: problematisoidessani esimerkiksi translain muutoshankkeen sekä ”Suostumus2018”-aloitteen ja kaiken muunkin arvostelua kestämättömän juurta jaksaen.
Sen sijaan ministeriö takoo omaa tasa-arvodiskursiivista lakiläppäänsä täytenä totuutena. Sen ainoa tehtävä on viestittää, että ihmisellä on oikeus filosofian happeen vain sikäli kuin hänellä on kykyä tai halua ostaa ajattelun aneita byrokraateilta. Se on märän rätin viskaamista naamatauluun tavalla, joka ei opetusorganisaation mainetta paranna.
”Tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” lukitaan ministeriön kaappeihin ja telaketjufeministien ahtereiden alle, enkä ole ikänäni kaikkena nähnyt dynamiittityhmempää asennetta. Sillä yksinkertaisesti ohitetaan asioiden filosofinen ja sosiaalipsykologinen moniselitteisyys. Sosiaalisessa mediassa päivystävät vihervasemmiston sissit puolestaan iloitsevat, ja media läpsyttää käsiään, sillä molemmat on ruokittu tasa-arvototalitarismin rehulla. Siinäpä jälleen hurja näyttö ”suvaitsevaisten” sietokyvystä!
Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joiden käsitesisällöistä päättää poliittinen viranomainen, ovat puhdasta mielivaltaa ja brezhneviläisyyttä, eivätkä mitään muuta. Loukattu on pahasti perussuomalaisten ihmisten oikeutta tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti esittää perustellut yhteiskuntanäkemyksensä.
Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden analysoimisen, määrittelyn ja uudelleenmäärittelyn sekä kyseenalaistamisen ja keskustelemisen pitäisi kuulua politiikan ja filosofian alaan ilman, että erimielisyyttä pyritään lavastamaan miksikään ”häirinnäksi” tai ”syrjinnäksi”.
Kiistän kaiken paitsi tutkimukselliset ansioni
Kiistän kaikilta osin ministeriön päätöksessään esittämät väitteet tasa-arvolain ja yhdenvertaisuuslain rikkomuksista toteen näyttämättöminä, ja totean esittäneeni aihepiirejä koskevaa tieteellistä ja yhteiskunnallista kritiikkiä.
Katson ministeriön yhdistäneen argumentaationi ”häirinnän” käsitteeseen mielivaltaisesti ja että (lähinnä median piirissä) koettu ”häirintä” ei millään tavoin kumoa esittämiäni argumentteja. Katson siis tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakia venytetyn tutkimustoiminnan alueelle, jolla myöskään väitteillä ”ahdistelusta” ei pitäisi olla sijaa, kun puhutaan tutkimustuloksista.
Asiaa on käsitelty väärässä viitekehyksessä viemällä mediatutkimukseni hallintodiskursiiviseen kinasteluun naisten tasa-arvosta.
Sitä, että esitin aihepiiriä koskevat näkemykseni homomiehen näkökulmasta, ei huomattu lainkaan, eikä myöskään sitä, että käsitykseni lähtökohtaisesti poikkeaa naisten ja miesten välisille heteroseksuaalisille suhteille tyypillisestä sosiaalisesta vaihtokaupasta, naisten palvonnasta ja siihen liittyvästä valheellisuudesta.
Tästä johtuu, että minua vastaan esitetyt syytökset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden rikkomuksista edustavat minua vastaan suunnattua kieroa homovihaa, jota byrokraatit ja journalistit rääkyvät naistensa hameenhelmojen alta. Tässä valossa ministeriön harjoittama kiristys ei poikkea mitenkään homomiehiä vastaan aikojen saatossa osoitetusta vainosta ja suvaitsemattomuudesta, joita nykyään sanotaan vähättelevästi rikoksiksi tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa vastaan.
Tutkimustani kohtaan esitetty vihamielisyys johtunee siitä, että etenin kirjassani syvemmälle yhteiskunnallisen eripuran psykoseksuaaliseen selittämiseen kuin vilttihatut pystyivät ymmärtämään. He eivät ole ilmeisesti koskaan kuulleetkaan filosofisesta ihanteesta, jonka mukaan filosofia on nimenomaan häiriöiden aikaansaamista systeemeissä ja yleisen uneliaisuuden katkaisemista. Muutoinhan vallassa olevat poliitikot omivat ilmatilanvalvonnan kokonaan itselleen puristellakseen mehut kaikesta, mikä vielä osoittaa elonmerkkejä.
Ehkä hulluinta ministeriön päätöksessä on sivulla 4 vetoaminen yhdenvertaisuuslain kohtaan, jossa puhutaan seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvästä häirinnästä ja syrjinnästä. Ministeriön paukapäät yrittivät siis käyttää seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää lainkohtaa seksuaalivähemmistöön kuuluvan ihmisen ahdisteluun, kiusaamiseen, rääkkäämiseen, syrjintään ja pahoinpitelyyn!
Ministeriössä oli ilmeisesti kaivettu oikein nyrkkiraudat esiin tämän Hankamäen nujertamiseksi ja sen opettamiseksi, mitä minun pitää ajatella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Ministeriön lähettämän paperin mukaan en voisi esittää edes omaan viiteryhmääni liittyvää arvostelua kuuluessani itse seksuaalivähemmistöön, mikä laittoi ajattelun hermoradat ja kärsivällisyyden koetukselle.
Yleensä intellektuaalisuuden tunnusmerkkinä on pidetty kykyä arvostella myös sen ryhmän näkemyksiä, johon itse kuuluu. Näin hallitus nyt tukee meneillään olevaa Pride-viikkoa: vetämällä homoseksuaalisen tuplatohtorin kölin alta! Voiko saada selvempää ja peittelemättömyydessään idioottimaisempaa näyttöä tasa-arvotanttojen tykityksestä?
Kenties onkin niin, että ministeriö halusi vain osoittaa, millaista on naisen logiikka ja feministisillä tasa-arvon periaatteilla johdettu tiedepolitiikka, josta kärsii koko tiedeyhteisö. Tuskallista se on lopulta feministeille itselleen osoittaessaan kaiken asiaa kohtaan esittämäni kritiikin oikeaan osuneeksi.
Ministeriön päätöksen ikävämpi puoli on sen pelotevaikutus, joka säteilee vaikutuksiaan yliopistoyhteisöön kuin ydinsaaste. Ministeriön tapa asettaa kirjani tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslain luupin alle on johtanut tutkimustoiminnan alistamiseen pelkälle normatiiviselle ja kurinpidolliselle järjestyksenvalvonnalle, joka on epä-älyllistä ja loukkaa sananvapautta, tutkimustoiminnan vapautta sekä oikeusvaltioperiaatetta.
Uhattuna oikeus kirjoittaa ja julkaista filosofiaa
Olen jo aiemmin kertonut,
että olen antanut OKM:n menettelyn oikeuskanslerin tutkittavaksi (kanteluasiakirjani ja perusteluni ovat tässä). Paljon ei voi siltäkään odottaa, sillä apulaisoikeuskanslerina toimii Mikko Puumalainen, joka taisteli sananvapautta vastaan toimiessaan vähemmistövaltuutettuna.
En siis viitsisi tarttua tuohon ministeriön tarjoamaan turruttavaan kinasteluun ja oikaisumahdollisuuksiin (muutoksenhaku), mutta tapaus on tärkeä tieteen vapauden ja sananvapauden kannalta. Vaikka viranomainen pääseekin tällä tavoin nauttimaan siitä, että kansalainen valittaa, joudun lausumaan muutaman sanan siitä, miksi oikeuskanslerilla ei ole rehellisesti toimiakseen muuta mahdollisuutta kuin kumota ministeriön päätös.
1) Katsotaan ensin sananvapautta.
Perustuslaillisen sananvapauden ja yhdenvertaisuus- tai tasa-arvolain välillä mahdollisesti oleva derogaatio-ongelma tulisi ratkaista lex superior derogat legi inferiori -periaatteen pohjalta perusoikeusmyönteisesti, toisin sanoen alemmanasteisella säädöksellä ei tulisi kiistää ylemmänasteiseen liittyvää sananvapautta. Toisaalta ei ole sellaista samantasoista erityislakia, joka periaatteen lex specialis derogat legi generali (”erityislaki syrjäyttää yleislain”) mukaisesti vaatisi sananvapaudesta luopumista.
Lain tulkintavaihtoehdoista on siten valittava se, joka parhaiten edistää sananvapauden ja tutkimustoiminnan vapauden toteutumista. Ks. esim. Pekka Hallbergin ym. teosta Perusoikeudet (Helsinki: WSOY,
1999, s. 411) ja Eero Backmanin artikkelia ”Kan vetenskaplig kritik vara
ärekränkning” (Nordisk Tidsskrift for Kriminalvidenskab 1994).
Oikeusfilosofiassa on yleisesti katsottu, että ilmaisunvapauden rajoitusten tulkinnassa perusoikeutena turvattu sananvapaus on pääsääntö ja rajoitus vastaavasti ennakkosensuurin kieltoa rikkova poikkeus. Tieteenfilosofiassa puolestaan on nähty, että tutkimusten arvioijia velvoittaa vaatimus ymmärtää kirjoittajan tarkoitukset niin sanotun akateemisen suopeuden periaatteen pohjalta, kun taas tutkimustoiminnan valtiollinen painostaminen ideologisilla ja käytännölliseen ennakkosensuurin ohjaavilla ”tasa-arvo-” tai ”yhdenvertaisuusnäkökohdilla” on oikeusvaltioperiaatteen vastaista.
2) Katsotaan sitten tieteen ja tutkimustoiminnan vapautta.
Laissa ei ole kohtaa, joka velvoittaisi tutkijoita edistämään mitään poliittisia tarkoitusperiä, joten ministeriön pyrkimys sopimusteitse velvoittaa tutkimusyksiköitä siihen on oikeudetonta. Näin on etenkin, koska viitatut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden käsitteet ovat mahdottomia määritellä yksiselitteisesti ja yksimielisesti. Tieteellinen ajattelu puolestaan velvoittaa edustamaani arvovapauteen ja erilaisten näkemysten esilletuontiin pro et contra -hengessä. Keskustelun monipuolinen edistäminen on myös ajatuspajojen nimenomainen tehtävä.
Ministeriön lietsomalle pelolle ei pidä antaa valtaa
Toivottavasti Perussuomalainen puolue ja sen kannattajat eivät
antaudu kiristyksen edessä eivätkä jatka kävelemistään siihen retoriseen
lankaan, jonka media eräiden sossumediassa toimivien vasemmistosissien
toimesta sille viritti: että kyse olisi ollut ”naisvihasta”.
Nyt arvioita ovatkin esittäneet lähinnä toimittajat, jotka ovat
räksyttäneet milloin mistäkin, ja heidän oma suhtautumisensa on ollut
täysin ylenkatseellista ja harhaanjohtavaa. Heiltä täysin vastaamatta
ovat jääneet syytöstensä perusteet: miksi vihaisin naisia, kun asiansa kiinnostaa minua muutenkin kuin oksennus koiraa?
Ministeriön harjoittama ehdollistaminen on ollut läpikotaisin pöyristyttävää tutkimustoiminnan häirintää ja seksuaalivähemmistöön kuuluvan kirjoittajan syrjintää ja ahdistelua, suoranaista pakottamista ja taivuttelua palvomaan politiikan naisjumalattaria taloudellisen kiristyksen uhalla!
Sen sijaan Perussuomalaiset r.p. on osoittanut minua kohtaan suurta suvaitsevaisuutta pitäessään seiniä leveällä ja kattoa korkealla, kun taas ministeriön asenteet ovat kiristäneet köyttä kirjoittajan kaulan ympärillä.
Kyse ei ole kuitenkaan ensisijaisesti minusta,
Suomen Perustasta eikä kirjasta vaan kaikkien oikeudesta ääneen
ajattelemiseen, jonka hallitus haluaisi kieltää. Kyse on hallituksen Perussuomalaisia vastaan suuntaamasta aggressiosta, jonka välineenä käytetään median minusta ja kirjastani lietsomaa valheellista mielikuvaa.
Ministeriön harjoittama kyniminen sinänsä on kriittiseen tutkimustoimintaan kohdistuvaa korvennusta. Tämän painostuksen edessä ei pidä antaa periksi, sillä sillä olisi kauaskantoiset seuraukset kaikelle, mitä tutkijat voivat tehdä ja julkaista tulevaisuudessa.
Jo nyt toteutumassa oleva uhkaus on omiaan ohjaamaan tutkijakuntaa ennakolta vaikuttavasti itsesensuuriin. Se puolestaan on vaarassa johtaa hiljaisuuden spiraaliin, joka on tieteen sekä filosofian tuho.
Siksi kirjaani, Suomen Perustaan sekä minuun kohdistuva kiristys ja sensuuriin painostaminen ovat henkirikoksen muotoja. Siitä kirjoitti etevästi Alain de Benoist esseessään Modernin yhteiskunnan rappio, että
”[i]hmisen tappaminen hiljaisuudella on murhan hyvin hienostunut muoto, josta käytännössä saa saman hyödyn kuin oikeasta salamurhasta – lisäksi siitä jää salamurhaajille hyvä omatunto.”
Kovin hiljaista tuo hullujen hienostelu ei ole tässä tapauksessa ollut, mutta sensuuri on ollut vaikuttavaa.
Se johdattaa kysymään, yritetäänkö minut ihan oikeasti tappaa kiskomalla pois vähäisetkin roposet tutkimusyksiköltä, joka on toiminut alustanani.
Samanaikaisesti vihervasemmiston kellokkaille on myönnetty satojen tuhansien eurojen henkilökohtaisia apurahoja kuin rännistä, ihan vain propagandansa levittämiseen yliopistoissa.
Kyseessä lienee jonkinlainen tiedevaino, jolla filosofi yritetään poistaa ajattelun näyttämöltä ja luoda pelottava esimerkkitapaus muille.
Filosofian historiaa tuntevana en säiky byrokraattien harjoittamaa inkvisitiota enkä filosofian ripittämistä pykäläkoreografialla, mutta en olisi toivonut gulagin ulottuvan meidän aikaamme asti. Ihan heidän oman etunsa vuoksi toivon, etteivät he olisi ryhtyneet myrkkypikareitaan filosofille tarjoilemaan.
