Valtavirtamedia on tapansa mukaisesti ottamassa kunniaa Estonia-aluksen uppoamisteorian kumoamisesta. Journalistisesta paljastuksesta kiitetään TV-kanava Discoveryä, joka nopeasti arvioiden edustaa valtamediaa. Mutta mietitäänpä hetken, kuinka asia oikeastaan on.
Discovery harjoitti tutkivaa journalismia sallitun rajoja hipoen ja ehkä ylittäenkin. Sukeltajat rikkoivat niin sanottua hautarauhaa, ja toimittajat olivat poliittisesti epäkorrekteja sekä ottivat salaliittoteorioina pidetyt oletukset todesta. He eivät noudattaneet hallitusten sopimuksia tai viranomaisten määräyksiä eivätkä ryhtyneet virallisten selitysten takaajiksi. Tässä mielessä valtavirtakanavan sankaritoimittajat tulivat toimineiksi nimenomaan vaihtoehtoisen journalismin tavoin!
Sen sijaan katastrofin jälkimainingeissa valtavirtamedialla oli suuri paine tukea virallisia selityksiä. Estonian uppoamisesta tuli ja tehtiin mediatapahtuma. Viralliset selitykset pysyivät pinnalla nimenomaan siksi, että valtamedia selitti asiat parhain päin. Näin omaiset saivat rauhan ja ruumiit levon. Sama rooli medialla on ollut kautta aikojen myös sotien ja muiden tragedioiden pois selittämisessä.
Tämä tepsikin, kunnes vesi virtasi valtoimenaan myös valtavirtamedian tukemaan teoriaan, joka pulahti hetkessä pohjaan. On tietenkin vaikeaa sanoa, mikä on tehnyt aiemmin raportoimatta jääneen reiän aluksen kylkeen. Se on kuitenkin varmaa, että tieto sen olemassaolosta jätettiin kertomatta. Miksi?
Jos siitä laajemmin mediassa tiedettiin, se ei ilmeisesti sopinut median ja viranomaisten yhdessä kertoman tarinaan. Se sopi keulaportin irtoamista koskevaan kertomukseen yhtä huonosti kuin maahanmuuton tuottama eripura sopii median tuottamaan legendaan monikulttuurisen yhteiskunnan ihanuudesta.
Kun toistakymmentä vuotta sitten kirjoitin aiheesta otsikolla ”Estonia uppoaa joka yö”, mielessäni oli silloinkin yhteiskunnallisen totuuden mediariippuvuus ja mediavälitteisyys. Media loi Estonian uppoamisen ympärille kertomuksen, joka ihmisten haluttiin uskovan niin Virossa, Ruotsissa kuin Suomessakin.
Tätä tarkoitan, kun mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa kirjoitin valtamedian ”yhteiskuntavastuusta”, jolla se ryömii viranomaisvallan takeeksi ja tueksi pyrkien siten auttamaan poliittisia vallanpitäjiä yhteiskuntarauhan ylläpidossa.
Estonian tapauksessa yhteiskuntarauha ei ollut vaarassa, mutta ihmisten mielenrauha oli. Media meni aisakellot helkäten turvaamaan sitä.
Se ei kuitenkaan kannattanut. Anomalioita ilmaantui liikaa. Tieteenfilosofi Thomas Kuhn tarkoitti anomalioilla teoriaan sopimattomia palasia, jotka kasautuessaan johtavat vallitsevan käsityksen romahtamiseen. Kumous tapahtuu, kun selityksen korvaa uusi teoria. Hän kirjoitti aiheesta kirjassaan Tieteellisten vallankumousten rakenne (alkut. The Structure of Scientific Revolutions).
Jo pitkään oli tiedetty, että myöskään Estonian uppoamisen selityksissä kaikki ei ollut kohdallaan. Tunnetuimman vaihtoehtoisen teorian uppoamisen syistä on esittänyt saksalainen Jutta Rabe, jonka mielestä saksalaisvalmisteisen ja jäätä murtavaksi suunnitellun aluksen ei ollut soveliasta rikkoutua pelkän myrskyn vuoksi. Hänen ja monien muidenkin esittämät poikkeavat näkemykset leimattiin kuitenkin salaliittoteorioiksi.
En käy itsekään arvailemaan tragedian syitä. Selittämättömiä tekijöitä on joka tapauksessa liikaa, jotta aiemman faktajournalismin pönkittämät faktat voisivat säilyttää uskottavuutensa.
Tapaus opettaa, millaista niin sanottu faktajournalismi yleensäkin on. Median kertomustaloudessa jokainen voi olla maapallon kiertoliikkeestä päättävä todellisuuden kuningatar, joka ratkaisee tosiasioiden todenperäisyyden. Yleensä tuo kruunupää on valtavirtamedian toimittaja.
Kunnia Estonian myytin rikkomisesta kuuluu vaihtoehtoiselle tutkivalle journalismille, joka epäilee ja kyseenalaistaa kartesiolaisesta filosofiasta tutulla tavalla. Sen vuoksi myöskään minua eivät kiinnosta niinkään faktat vaan juorut ja huhut, sillä niissä voi aina piillä jokin totuuden kipinä.
Olen nytkin satavarma siitä, että joku tässä maailmassa tietää, mitä Estonialle todella tapahtui. Omaa kieltään siitä kertoo laivan kyljessä oleva kymmenien tonnien voimalla syntynyt reikä, joka ammottaa kysyvästi ja vastauksia peräten.
Aluksen matkustajana ollut toinen kapteeni Arvo Piht ja ruorimies Kalev Vahtras ovat sitä paitsi edelleen kateissa, vaikka molemmat raportoitiin tuoduiksi Turun sairaalaan.
Mikäli terroristeja tai mafiaa olisi pidetty vakavasti otettavina ehdokkaina syyllisiksi, selvitystöitä olisi varmaankin jatkettu loppumattomiin. Vaikuttaakin kuin tutkimustyöt toimeksi antaneilla viranomaistahoilla itsellään olisi asioissa jotain salattavaa. Pelattiinko aluksen rahdin kanssa jotakin hämärää peliä Viron ja Ruotsin hallituksen sekä KGB:n jatkajana toimivan Venäjän tiedusteluorganisaation kesken?
Myös Viron liikenneministeri Andi Meister erosi pian sen jälkeen, kun selvisi, että hänellä saattaisi olla tietoa kahdeksasta Estoniasta pelastetusta miehistön jäsenestä, jotka katosivat pian onnettomuuden jälkeen. Lisätutkimusten sanottiin olevan vaarallisia. Sellaista yleensäkin on viranomaisten tilaama ja poliittisen vallan siunauksella tapahtuva ”tutkimus”.
Kadonneet saattoivat tietenkin vältellä myös juridista vastuuta. Uskoisin asiasta jotakin tietävien löytyvän Venäjän suunnalta.
Katoaminen on sikäli mielenkiintoista, että joskus etsitty ja kaivattu vihollinen tunnetaan, mutta hänestä ei saada havaintoja. Toisinaan taas vihollinen havaitaan mutta häntä ei tunnisteta viholliseksi. Selitys saattaa joskus olla silmien edessä. Myös Estonian lähistöllä läikehtineet lamput katosivat onnettomuuden jälkeen yön pimeyteen.
Vuonna 2014 venäläinen sukellusvene ajoi provokatorisesti kohti Viking Mariellaa, mikä antaa ikään kuin vihjeen myös Estonian onnettomuuden mahdollisesta syystä. Mikäli Estoniaan osui sukellusvene tai jokin muu alus, missä se tai sen jäänteet ovat?
On toki mahdollista, että joku on käynyt tekemässä laivaan reiän uppoamisen jälkeen. Aiheuttiko repeämän laivaan jäänyt ilmatasku, joka avautui alipaineen vuoksi sisäänpäin? Kolahtiko alus rajusti pohjaan? Laskettiinko hylyn päälle kiviä?
Keulaportin irtoaminen ja kyljestä löytynyt reikä eivät ehkä ole vastakohtaisia selityksiä, kuten TV-dokumentti ohjaa ajattelemaan. Onhan mahdollista, että reiän puhkaisi irronnut keulaportti, joka saattoi kellua hetken ja iskeytyä aluksen kylkeen.
Itse pidän myös mahdollisena, että Estoniaan osui jokin toisen maailmansodan aikainen jäänne. Uppoamispaikan lähistöllä noin 15 kilometrin päässä sijaitsee nimittäin panssarilaiva Ilmarisen hylky, jonka hapertuvasta rungosta on saattanut pullahdella merimiinoja aalloille seilaamaan.
Se on sekin hyvä muistaa samalla, kun risteilymatkustajat jatkavat tanssiaan yli hautojen nykyisissä matkustaja-aluksissa. Ne puolestaan viistävät vain 50–80 metrin korkeudelta yli Estonian hylyn, jonka diskoissa ja myymälöissä uhrien ruumiit jatkavat edelleen loppumatonta karkeloaan dokumentissa kuvailtu ”huulipuna kasvoillaan”.
Kunnia tämän kaiken selvittämisestä kuuluu Julkisen sanan neuvoston ohjeita noudattamattomalle ja epäkorrektille journalismille.
