Monet muistavat ajan, jolloin sateenkaarilippu oli seksuaalivähemmistöjen tunnus. Siis seksuaalivähemmistöjen, ei esimerkiksi monikulttuuri-ideologian, Rauhanpuolustajien, maahanmuuton edistäjien eikä vasemmistojärjestöjen.
Sittemmin eräät puoluepoliittiset ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” perääjät omivat seksuaalivähemmistöjen lakanan itselleen ja alkoivat oikeuttaa sillä maahanmuuttoa.
Ristiriitaista asiassa on seuraava. Aikana, jolloin kansallinen eriarvoisuus kasvaa tuloerojen kasvun myötä, myös yritykset pyrkivät entistä raivokkaammin hoilaamaan ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” puolesta, vaikka liike-elämän kulkusuunta on kohti kansallista eriarvoisuutta suomalaisten omassa keskuudessa.
Yritysten halua kerääntyä sateenkaaren värien alle on sanottu pinkkipesuksi. Sillä viitataan firmojen pyrkimykseen miellyttää seksuaalivähemmistöjä ja hankkia siten asiakkaita. Imartelu ei ole moniakaan miellyttänyt.
Sateenkaariliputuksen edut ovatkin sataneet kokonaan toisten ryhmittymien laariin, kun sateenkaaritunnuksesta tehtiin yleisen ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” embleemi.
Siitä ovat hyötyneet viime aikoina lähinnä sosiaalietuusperäiset maahanmuuttajat, joiden eduksi myös yritykset ovat tulleet toimineiksi sateenkaariliputuksellaan.
Mitä tämä merkitsee yhteiskuntapoliittisesti? Sitä, että ”tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” nimissä on hoilattu vieraiden kansakuntien puolesta omia vastaan. Sellainen ”tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus”, joka perustuu ansaitsemattomien etujen luovutukseen vieraille, ei ole oikeudenmukaista.
Eriarvoisuus kasvaakin nykyisin nimenomaan niin, että yhteiskuntamme ja yrityksemme palvelevat paremmin vierasperäisiä tulijoita kuin kantasuomalaisia. Ja kaikki tämä sateenkaari-ideologian nimissä ja ilman, että asialla olisi mitään tekemistä suomalaisten seksuaalivähemmistöjen kanssa.
Mainehaittaa vierasperäisten vähemmistöjen palvonnasta on kyllä homoille ollut, sillä nyt monet ihmiset luulevat, että homot vaativat rajojen avaamista, maahanmuuton lisäämistä, työpaikkojen ja asuntojen myöntämistä vierasperäisille ja muuta suomalaisille ihmisille tappiollista. Seksuaalivähemmistöt on liitetty assosiaatioharhautuksella täysin vieraisiin viiteryhmiin.
Ja sitten peruslähtökohta. Mitä vikaa on ”tasa-arvossa” ja ”yhdenvertaisuudessa”? Sitä, että samalle viivalle asettaminen polkee meritokraattista ansaintaperiaatetta. ”Tasa-arvo” ja ”yhdenvertaisuus” ovat kelluvia merkitsijöitä, joilla voidaan edistää mitä tahansa, ja edistetäänkin.
Oikeudenmukaista olisi tunnustaa eriarvoisuutta, sillä kaiken etiikan ydin on nimenomaan kyky erottaa hyvät ja arvokkaat asiat huonoista ja vähemmän arvokkaista. Tästä myös johtuu, että kaiken suvaitsevuuden pitäisi olla valikoivaa. Suvaitsevuus sinänsä on tietysti epäarvo, sillä se tarkoittaa sietämistä vastoin todellisia asenteita, siis eräänlaista valheellisuutta.
”Tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” nimissä tehdään nykyisin paljon vääryyttä. Kun sosiaalietuusperäinen maahanmuuttaja saapuu Suomeen, hän yleensä täyttää sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyys- ja varattomuusihanteet, ja siksi sosialistien luoma sosiaaliturvajärjestelmämme myöntää heille täyden ylläpidon. ”Tasa-arvon” ja ”yhdenvertaisuuden” nimissä!
Sen sijaan suomalainen ihminen, joka joutuu työttömäksi, ei saa toimeentulotukea, mikäli hänellä on vähänkin helposti rahaksi vaihdettavaa omaisuutta, jonka hän on itse ansainnut.
Todellista eriarvoisuuden kasvua on juuri tämä: suomalainen ihminen ei saa ansaitsemaansa sosiaaliturvaa, mutta se annetaan sitä tuottamattomalle ja ansaitsemattomalle ulkomaalaiselle.
Eriarvoisuus on siis nykyisin tässä: kantaväestöt eivät enää saa ansioidensa mukaista kohtelua, mutta maahanmuuttajat saavat ansaitsemaansa paremman kohtelun. Kyse on vieraskoreuden ja moraaliposeerauksen harjoittamisesta politiikassa.
Ylirajaisesta sateenkaariliputuksesta on tehty väestöjen joukkosiirtoja oikeuttamaan pyrkivä diasporaliike, jolla ei ole enää mitään tekemistä seksuaalivähemmistöjen asioiden kanssa.
Sateenkaarilippu liehuu nyt repaleisena ja turmeltuneena kehitysmaalaisten euforian kärjessä kansainvaellusten kulkueen levittäytyessä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, joissa vieraat kansakunnat pyrkivät ahneesti hyötymään kantaväestöjen luomasta elintasosta ja kulttuurista.
Poliittisena aseenaan kehitysmaalaiset käyttävät uskonnollisten riitojensa tuottamia levottomuuksia ja itse aiheuttamansa väestöräjähdyksen luomaa painetta.
Kyseinen heteroseksuaaliseen lisääntymiseen liittyvä ongelma on kaukana seksuaalivähemmistöjen arvomaailmasta, elämäntavasta ja etupyrkimyksistä, eikä seksuaalivähemmistöillä pitäisi olla minkäänlaista motiivia kyseisen väestöongelman ratkomiseen saati syyllisyyden kokemiseen muiden kansakuntien vastoinkäymisistä.
Ekokatastrofin intimiteetti (eli luonnon tuhoutumisen todellisten syiden paljastumiseen liittyvä häveliäisyys) kieltää kuitenkin sanomasta suoraan, että ongelmien ydin on väestön heteroseksuaalinen runsastuminen kehitysmaissa.
Hullua on, että nykyisin seksuaalivähemmistöjen tunnuksella eli sateenkaarilipulla pyritään oikeuttamaan nimenomaan tuota heteroseksuaalisesta väestöräjähdyksestä johtuvaa maahanmuuttoa.
Poliittinen vihervasemmisto varasti sateenkaarilipun itselleen ja alkoi edistää sillä ruoho- ja räsykauppiaiden ideologiaa. Sateenkaaren värit on sidottu sossuideologiaan. Yritykset on painostettu maahanmuuton edistämiseen uhkaamalla niitä mustamaalauksella ja kulutusboikoteilla.
Tilanne on samanlainen kuin painostettaessa yrityksiä sinänsä järjettömällä ja ympäristötehottomalla ilmastohysterialla. Sellaisten asioiden puolesta ei kannata eikä pidä liputtaa millään lakanalla.
Ja lopuksi vihoviimeinen tosiasia. Suomi ei ole koskaan valtiona harjoittanut siirtomaaimperialismia, joten suomalaisilla ei ole minkäänlaista moraalista velvoitetta kehitysmaiden nettoauttamiseen.
