21. heinäkuuta 2022

Yritysten kannattaisi kilpailuttaa johtamispalvelunsa

Ilta-Sanomat osoitti toimittaja Olli Wariksen kirjoittamassa jutussa 20.7.2022, miksi iltapäivälehtiä pitää olla olemassa. Hän analysoi, millaisia ansaitsemattomia ja työsuoritteisiin nähden kohtuuttomia palkkioita, palkkoja ja muita etuja Fortumin johdossa olleille Pekka Lundmarkille ja Sari Baldaufille sekä nykyiselle toimitusjohtajalle Markus Rauramolle on maksettu vuosina 2012–2022.

Valtionyhtiö on polttanut rahaa kaasulampulla maksaessaan johtajille noin kolmen miljoonan euron vuosipalkkoja ja palkkioita; Rauramolle vielä tämän vuoden huhtikuussa 423 000 euroa kannustinrahaa, ”jota perusteltiin strategisten prioriteettien edistymisellä sekä yhteistyöllä Uniperin kanssa”. Tosiasiassa Fortumin tytäryhtiö Uniper oli jo tuolloin ojan pohjalla sekä antoi tulosvaroituksen samassa kuussa, ja valtio oli joutunut myöntämään 8 miljardin euron tukipaketin Uniperille tammikuussa.

Sitä tosin Wariskaan ei muistanut, että valtionyhtiö Fortumia käytettiin rahastukseen jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä, kun Percy Henrik Mikael Lilius -niminen patriisi kuittasi Fortumista optio-ohjelman kautta 11,3 miljoonan euron tulot. Samalla yhtiön tulosparannus kiskottiin sähkönkäyttäjien lompakosta ja työntekijöiden selkänahasta. Lilius puolestaan pakeni eläkkeellepäätyen Mehiläistä omistavan luxemburgilaisen holding-yhtiön johtoon nautiskelemaan palvelusetelien ja terveydenhuollon yksityistämisen kautta ulkomaille kiertyvien veroverojen tuottamista tuloista.

Lopulta ei ole ihme, että eräs professorikin on keksinyt moittia Fortumin nykyisen ja entisen johdon. Uniper muun muassa teki kaasun toimitussopimuksia asiakkailleen kiinteään hintaan, mutta ei suojannut ostojaan Venäjältä, vaikka Krimin kriisi oli jo käynnissä.

Se oli maalaisjärjelläkin arvioiden tyhmää, sillä silloin tehtiin kauppa pohtimatta ensin hintaa. Kaikki ei ole ollut varmasti omistajaohjaajien eli valtion ja sen kansalaisten edun mukaista.

Selvää on, että myöskään Fortumin tilanne ei ratkea Suomen julkisen talouden eikä valtio-omistajan eduksi, ellei Venäjä nyt ”osta suomalaisia puolelleen työntämällä kanavat täyteen kaasua. Myös tämä vaihtoehto on huono, sillä siinä mestataan demokratian lehmä oligargian alttarille.

Tuloksena Saksan valtion kanssa voi puolestaan olla jonkinlainen kompromissi, jolla tappiot suomalaisille veronmaksajille ”kohtuullistetaan”.

Selvää on sekin, että johtajien palkkioiden ja heidän aikaansaamiensa tulosten valtava epäsuhtaisuus ei sovitu julkisen talouden väliintulolla, toisin sanoen puskemalla lisää rahaa hornaan. Johtajille kannetut kahisevat eivät ole millään tavalla kohtuullisiaedes lainausmerkkeihin ripustettuina, vaan ne ovat jäätävän irvokkaita uhrilahjoja, joiden saajien kurkusta kaikuu kyyninen nauru.

Olen kirjoittanut johtajien palkitsemisesta aiemmin muun muassa kolumnissani Optioiden kirous”. Edelleen voidaan kysyä, mitä annettavaa tai vaihdettavaa Fortumin ja monien muiden suuryritysten johtajilla on ollut miljoonapalkkioidensa vastineeksi.

Ranskalaista Marcel Maussia pidetään yhteiskuntatieteiden klassikkona, sillä hän kehitteli sosiaalisen vaihdon teoriaa (kirjassaan Sur le don). Sen mukaan epätasapainoiseltakin näyttävän sosiaalisen vaihdon kirjanpito menee aina lopulta tasan, vaikka näyttäisi siltä, että arvokasta vaihtuu arvottomaan.

Mukana on nimittäin näkymätön jäännöstekijä, ja sosiologian tehtävä on selvittää, mikä tämä näkymätön tekijä yhtälössä on.

Onko tällaista näkymätöntä tekijää yrityspomojen ja heidän johtamiensa firmojen välisessä taloudellisessa vaihdossa?

Kenenkään liiderin työpanos sinänsä ei ole niin korvaamaton, että siitä pitäisi myöntää miljoonien eurojen vuosipalkkiot. 

Sielunsako he myivät rahojen vastineeksi? Ja kenelle he sen kauppasivat? Siinä olisi kuka tahansa ostaja tehnyt huonon kaupan.

Nähdäkseni yritysten kannattaisi ulkoistaa ja kilpailuttaa johtajapalvelunsa sekä valita halvemmat pomot. He voivat tehdä asiat paremmin. Ainakaan he eivät voisi epäonnistua huonommin. Merkkeinä siitä ovat Soneran tuho, Nokian puhelinten alasajo, Finnairin strategiset jättiläisvirheet, Stockmannin rauniot ja nyt Fortumin romutus.

 

Päivitys 26.7.2022: Perusteellisen listan Fortumin lehmänkauppojen kätilöistä julkaisi 26.7.2022 Iltalehti Mika Koskisen kirjoittamassa jutussa He kaikki olivat vastuuasemassa, kun Fortum teki kalliiksi käyneitä päätöksiä”,

 

Aiheesta aiemmin

Fortumista uusi Sonera

Finnairista uusi Nokia

Optioiden kirous

Stockmann-Suomi

Nokian kaappaus 

Johtajien moraali ja moraalittomuus