Eduskunnan suuri enemmistö teki oikein äänestäessään Ottawan miinakieltosopimuksesta irtautumisen puolesta.
Ottawan sopimus oli oikeasti antavan sopimus, koska sillä annettiin kiellon ulkopuolisille maille etulyöntiasema mahdollisessa sodassa.
Yksi sopimusta solmimattomista maista on Venäjä, joka on tuonut jälleen sodan mahdollisuuden meidän 1289,6 kilometriä pitkälle maarajallemme.
Pitikö tuollainen etu antaa aikoinaan Venäjälle, joka on aina tiedetty arvaamattomaksi ja vaaralliseksi?
Kiellon puolesta liputti tasavallan presidentti Tarja Halonen. Myös Kokoomus äänesti yksimielisesti miinakieltoon liittymisen puolesta, ja pääministerinä oli Jyrki Katainen. Vain Perussuomalaiset äänestivät yksimielisesti vastaan. Sopimus on ollut voimassa vuodesta 2012, ja sen kansainvälispoliittisiin vaateisiin oli ehtinyt taipua jopa puolustusvoimien komentaja.
Jälkiviisaus olisi varminta esittää etukäteen, tosin virheen korjaaminen ei ollut vieläkään myöhäistä.
Kunnia siitä ei kuulu niinkään nykyiselle valtionhallitukselle kuin kansalaisten aloitteille, joka pantiin alulle 2024. Toinen niistä keräsi kolmessa päivässä tarvittavat 50 000 allekirjoitusta.
Nykyhallituksen viisaus tässä asiassa ei korjaa sitä tyhmyyttä, jonka hallitus on tehnyt romuttaessaan kansalaisten perusturvallisuutta sosiaaliturvaleikkauksilla.
Kansalaissotahan leikkauksista tulee, eikä siinä sodassa tunneta maarajoja, joissa jalkaväkimiinat hyödyttäisivät ketään. Mutta Venäjä tykkäisi. Erityistä kiitosta hallitus ei neroudestaan täältä päin saa.
Entä sitten jalkaväkimiinojen eettisyys rajasodankäynneissä?
Miina on puolustusase. On hyökkääjän omaa syytä, jos niihin menee. Rynnäkkökivääri ei ole eettisempi, koska sitä voidaan käyttää myös hyökkäyssodassa. Silti sen ja muiden aseiden moraalisesta turmiollisuudesta ei keskustella, eikä kiväärinpiippuihin asetella päivänkakkaroita.
Sodassahan ei ylipäänsä ole tarkoitus suojella vastustajaa vaan vahingoittaa vihollista. Itse asiassa miinat ovat tuossa tehtävässä melko tehottomia, mutta niiden psykologinen vaikutus pelon lisääjinä ja hyökkäyksen ennalta eliminoijina on suuri.
Mitä ajatella siviileistä, jotka voivat joutua kärsimään miinakentistä ja joiden ihmisarvo näyttää aina olevan tiedostavaisten mielestä suurempi kuin sotilaiden?
Tähän vastataan sotilaiden asiantuntemuksella, että Suomessa miinoista laaditaan tarkat kartat, joiden perusteella miinoitukset voidaan purkaa.
Filosofian näkökulmasta voidaan huomauttaa, että sotilaan ja siviilin ihmisarvon pitäisi olla yhdenvertaisia myös sodissa. Sitä olisi aito tasa-arvo.
Eduskunnassa linja ei näytä pitävän.
Huomioni kiinnittyy RKP:n Eva Biaudet’een, joka hallituspuolueen edustajana äänesti nyt hallituksen esitystä vastaan. Ihmettelen, miksi häntä ei eroteta ryhmästä höyhenet pöllyten. Niin tehtäisiin varmasti minkä tahansa muun hallituspuolueen kansanedustajalle.
Ilmeisesti hän sai taas valtioneuvoston erivapauden, jonka turvin hänet nimitettiin aikoinaan vähemmistövaltuutetuksi lain kelpoisuusehtojen vastaisesti ja usean pätevyysvaatimukset täyttävän hakijan ohi (aiheesta täällä).
Joka tapauksessa miinoille on nyt saatu sillanpääasema. Miina Sillanpää puolestaan oli Suomen ensimmäinen naisministeri ja isänmaallisena pidetty demari, jota kansalaissodassa arvostivat valkoisetkin ja josta myös Biaudet’n kannattaisi ottaa esimerkkiä.
