Vasemmistopopulistit

Lähes aina kun joku oikeistolainen poliitikko lausahtaa jotain humoristista tai osallistuu viihteen edustajana politiikkaan, 1970- ja 1980-luvun ”entiset vasemmistolaiset” paheksuvat ”mediayhteiskunnan logiikkaa”, politiikan ”viihteellistymistä” tai yleistä ”popularisoitumista”, aivan niin kuin Tommi Hoikkala blogissaan.

Kritiikin kohteeksi joutui tällä kertaa juontaja Jaana Pelkonen tultuaan nimitetyksi Kokoomuksen eduskunta-avustajaksi, ja saman arvostelun kohteeksi on päätymässä myös Jasmin Mäntylä asetuttuaan Kokoomuksen kuntavaaliehdokkaaksi Oulussa.

Mutta jos joku Esko Seppäsen tai Esko-Juhani Tennilän tapainen pakinoitsija naljaisee jotakin selvästi populistista, niin siihen nämä Yleisradion omiksi kolumnisteikseen nostamat kommentoijat eivät yleensä puutu. Kukaan heistä ei ollut myöskään huolissaan silloin, kun tv-juontaja Maria Guzenina-Richardson alkoi pyrkiä politiikkaan ja ponnahti eduskuntaan SDP:n listalta.

En tarkoita, että politiikka ei saisi tai sen pitäisi popularisoitua. Sen sijaan tarkoitan, että populismista ollaan huolissaan kovin puolueellisella tavoin. Mainitessaan vähättelevään sävyyn siitä, että Pelkonen sai lopultakin valmiiksi maisterintutkintonsa Helsingin yliopistossa, Hoikkala ei jaksa mainostaa sitä, missä hän itse kävi kouluttautumassa: Moskovassa.