Tuomitsijat kiimoissaan

Lapsiporno näyttää tunkevan esille kaikkialla maailmassa. Nyt poliisi sulki taidenäyttelyn Australiassa lapsipornoepäilyn vuoksi. Lasten ja nuorten seksuaalisuus ahdistaa monia ihmisiä. Viranomaisvalta puolestaan käy sotaa alastomien lasten esittämistä vastaan, mikä on ristiriitaista, sillä alastomat lapset eivät katoa maailmasta, vaikka heidän esittämisensä kiellettäisiin tuhanteen kertaan.

Ehkä onkin niin, että lapsiporno on osa todellisuutta eikä vain taidetta. Ehkä lapsipornon näkyvyys taiteessa kertoo siitä, että asia koetaan esteettiseksi. Ehkä ihmisten tuomiomieli kertookin heidän omista peitellyistä intohimoistaan lapsipornoa kohtaan. Ehkä koko ilmiön tuomitseminen on turhaa, ja jokainen ihminen pitäisi pakottaa kulkemaan sellaisen tunnelin läpi, jonka seinillä olisi pelkkää lapsipornoa ja vielä tunnelin päässäkin eteen lävähtäisi lapsipornokuva niin, ettei sitä kerta kaikkiaan voisi olla näkemättä. Näin ihmiset voisivat kenties oivaltaa, että myös lapsiporno on ihmisten eli heidän itsensä tekoa. Vai kuinka?

Miksi muuten alastomat lapset koetaan pornoksi? Alastomuus voi liittyä seksiin, mutta seksuaalisuus ei ole välttämättä pornoa eli ”vääräksi” tai ”pahaksi” koettua seksuaalisuutta. Ja mikä tekee seksuaalisuudesta ”väärää” tai ”pahaa”? Monissa kulttuureissa lasten avoin seksuaalisena olo on koettu luontevaksi osaksi yhteiskuntaa, ja sitä on pidetty kauniina, kuten antiikissa. Koska tuolloin ei tunnettu valokuvaustekniikkaa, kauniista nuorista veistettiin kauniita alastonpatsaita, joita on museoissa tänäkin päivänä.

Vaikka ne esittävät alaikäisiä, kukaan ei pidä niitä pornona saati tuomittavina. Jos lapsiporno olisi niin tuomittavaa kuin viranomaisvalta sitä pitää, kieltää ei täytyisi vain materiaalisia kuvia vaan myös ihmisten mielikuvat, sillä kuvien valmistushan alkaa mielikuvista. Koska mielikuvat kuuluvat todellisuuteen, viranomaisvalta koettanee kieltää osan todellisuudesta.

Kun Sanoma Oy:n It-viikko hehkuttaa, että joku amerikkalainen oli saanut 200 vuoden vankeustuomion pelkästään 20:n verkosta imuroimansa lapsipornokuvan hallussapidosta, on tuomitseminen kerrassaan hullua ja kääntyy itseään vastaan. Entä kumpi teki enemmän väärin, se 26-vuotias mies, joka harjoitti nettiseksiä 15-vuotiaan kanssa, vai se äiti, joka vakoili poikansa tietokonetta?

Oma päätelmäni on, että kultainen kuohitsija äiti teki väärin, sillä hän nolasi poikansa aiheuttaen hänelle kenties koko elämän kestävän trauman, ja saattoipa hän myös tuhota orastavan rakkaussuhteen, sillä toista nuorta miestä uhkaa kauhea 20 vuoden vankeustuomio. Viranomaisten toiminnassa syyllisyys oli taaskin nähty täysin nurinkurisesti, eikä teon tuomittavuus ole missään suhteessa siitä langetettavaan rangaistukseen. Tuomion takaa paistaakin yleinen homovastaisuus, jota voidaan harjoittaa pedofiilijahdin varjolla.

Ja entä tuomitsijat itse? Tämän uutisen mukaan muuan kalifornialaistuomari piti itse hallussaan lapsipornoa, minkä vuoksi hänet passitettiin vankilaan kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi sekä ”rekisteröitymään seksuaalirikolliseksi koko loppuelämäkseen”. Niin: tuomiomieli edeltää usein omien intohimojen paljastumista.

Arvostellessani yllä mainittuja asioita korostan, että en ole pedofiili enkä ole syyllistynyt mihinkään rikolliseen tekoon. Mutta homoseksuaalina pidän tuota elinkautisten leimojen ja tuomioiden jakelua hirvittävänä fasismina, aivan samanlaisena, jollaista oli myös homojen käytännöllinen tuomitseminen rikollisiksi ja sairaiksi ”koko loppuiäkseen”. Seksuaalisuus kaikissa muodoissaan on luonnollinen osa elämää ja se on sisäänrakennettuna ihmisyydessä sinänsä.