Sosiaalivoudin köyhyysdesign

Jo siinä oli tarpeeksi tasoitusta Paavo Voutilaisen tielle, että hänet valittiin Helsingin sosiaalijohtajaksi pelkillä teologin papereilla, ilman sosiaalitieteessä suoritettua ylintä arvosanaa. Vaikka Korkein hallinto-oikeus vahvistikin muodollisen kelpoisuuden kiistelyn jälkeen, nimitys tapahtui rimaa hipoen eikä legitimoinut valitun asemaa kovin hyvin.

Viran saatuaan Voutilainen päätti kokeilla taitojaan rahakasan vartijana ja päätyi sisustamaan virkahuonettaan 72 000 euron desing-kalusteilla. Tällainen henkselien paukuttelu on irvokasta aikana, jolloin muualla kiristellään vöitä, ja muutenkin koko sosiaaliviraston toiminnan pitäisi tähdätä huonossa asemassa olevien ihmisten auttamiseen.

Dekkareista tiedämme, että rikosta seuraa usein rikos. Kuin sattumalta tämän aamun lehti kertoo, että Voutilaiselle toimitetut Le Corbusierin mööpelit eivät ehkä olekaan aitoja vaan surkeita jäljitelmiä, hinnan silti laskematta. Jo kalusteiden hankinnassa rikottiin muotosääntöjä (kuten aina käy ilmi, kun jotakin aletaan tutkia), eli ostoksia ei kilpailutettu. Vielä paljon pahempi on tietysti asian poliittinen ja periaatteellinen puoli: kuinka sosiaalijohtaja selittää toimeentulotukiasiakkaille, mihin hän tarvitsee loistoauton hintaiset huonekalut?

Jos taas miehellä on niin vakava ”sairaus” kuin hän selittää lehdessä, ettei hän pysty ”istumaan kymmentä minuuttia pitempään paikallaan”, niin eikö sellainen mies kuulu sairauslomalle tai -eläkkeelle eikä entistä paremmalle tuolille?

Eduskunnan oikeusasiamiehen pitäisi puuttua asian juridiseen puoleen ja valtuuston poliittiseen. Luksuskalusteiden hankinta sosiaalivirastoon on köyhyyden estetisointia, häpeätahra kaupungin kilvessä ja sosiaalipornoa pahimmillaan. Koska EOA ei jakele kuin huomautuksia, kaupungin itsensä pitäisi purkaa sekä kauppa että Voutilaisen virkasuhde perusteena luottamuksen menetys.