Maksetut mielipiteet: sananvapauden synti

Kun Neuvostoliitossa ilmestyivät sanomalehdet nimeltä Pravda (suom. ”Totuus”) ja Izvestija (suom. ”Uutisia”), sanottiin että Totuudessa ei ole uutisia eikä Uutisissa totuutta. Tämä on yleistynyt myös Suomessa.

Lopetin taannoin Sanoma-konsernin lehtien lukemisen, sillä kyllästyin paasaamiseen, jota kyseisen mediatalon toimittajat ja kolumnistit harjoittavat puolustaakseen maahanmuuttoa, kulttuurimonoliitteihin johtavaa monikulttuurisuuden ideologiaa, käänteistä syrjintää tuottavaa feminismiä ja poliittista vihervasemmistolaisuutta. Mutta silloin tällöin myös lukijalle sattuu virheitä.

Tulin vahingossa ottaneeksi tavaratalossa käteeni Tietokone-lehden (Sanoma Magazines) tuoreimman numeron 8/2009, jonka sivulta 10 ponnahti esiin Petteri Järvisen kolumni ”Älä ota sitä vakavasti”. Olin pitänyt Petteriä järkevänä poikana ja melkeinpä intellektuellina, sillä häneltä löytyi rohkeutta vastustaa esimerkiksi lapsipornonestolakia, lakihanketta, jolla todellisuudessa kuohittiin sananvapautta mutta ei saatu aikaan mitään maailmaa parantavia tuloksia.

Sen sijaan Tietokone-lehden kolumnistina Petteri on pyörtänyt aiemman sananvapautta puolustavan linjansa ja omaksunut poliittisen korrektiuden. Nyt hän kirjoittaa maahanmuuttokriitikoihin, yleisiin kulttuurikriitikoihin, poliitikkojen yksityiselämän loukkaajiin ja muihin totuuden kertojiin viitaten, että ”valitettavasti nettiin ei vaadita terveystarkastusta, vaan sinne pääsee kuka tahansa”.

Lisäksi hän jatkaa: ”Tässä vaiheessa lienee syytä pyytää anteeksi kaikilta oikeilta mielenterveyspotilailta. Tarkoitukseni ei ole leimata ketään vaan käyttää sanaa kuvaannollisessa merkityksessä.”

Todellisuudessa suurin osa sananvapauden loukkauksista on tapahtunut lavastamalla järkevistä hulluja. Samoin suuri osa poliittisista rikoksista käy päinsä tekaisemalla hulluista järkeviä.

Keskeistä on, millä kriteereillä Petteri Järvinen voisi erottaa ”oikeat mielenterveyspotilaat” järkevistä ihmisistä ja päättää siten siitä, kenellä on oikeus käyttää esimerkiksi nettiä, kun yleensäkin hulluksi leimaaminen tapahtuu vain ihmisten erilaisiin mielipiteisiin viitaten? Saako ”oikea mielenterveyspotilas” käyttää nettiä, kuten Järvinen näkee, ja miksi ”väärennetty tai väärä mielenterveyspotilas” ei saisi? Millainen on muu kuin oikea mielenterveyspotilas, järkeväkö? Sananvapauden pitää koskea niin järkeviä kuin hulluja juuri siksi, ettei keitään voitaisi tuomita hulluiksi vain siitä syystä, että he eivät pääse puhumaan ajatuksistaan.

Petteri Järvisestä on tullut kannanottonsa perusteella aikamoinen kontrollimummo – ellei hänen äkillinen kääntymyksensä johdu siitä todennäköisemmästä syystä, että hänen ja Tietokone-lehden päätoimituksen välillä on käyty seuraavanlainen keskustelu. Ääni Järvisen korvaan on sanonut: ”Voisitko, Pete, kirjoittaa meille kolumnin, jossa lyötäisiin Halla-ahon kaltaiset blogistit länään?” Petteri Järvinen Oy tähän: ”Joo, kyl mä suostun, 550 € + alv.” Samaan hintaan Petteri voisi pyytää anteeksi myös kaikilta niiltä ihmisiltä, joita hän tulee leimanneeksi kirjoituksellaan.

Harmi, että sananvapauskeskustelua on käyty aina vain juridis-normatiivisin tai teknisin argumentein. Jälkimmäisiä edustaakin lehden seuraavalla aukeamalla, sivulla 12, ajatuksiaan esittelevä vihreiden Jyrki Kasvi. Sekä Järvisen että Kasvin asiantuntemus rajoittuu tekniikkaan. Järvinen on diplomi-insinööri, ja hän on julkaissut teknisluonteisia netissä seilaamisen oppaita. Kasvi puolestaan on tekniikan tohtori. Sen sijaan kummallakaan ei ole moraalifilosofian, etiikan teorioiden, yhteiskuntafilosofian eikä psykologian riittävää asiantuntemusta.

Kehnoa on, että myös sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtajaksi on nimitetty vihreiden puolivirallinen juristi, Jarkko Tontti. Hän on vaatinut yhdistyksen periaatteiden ja tavoitteiden vastaisesti sananvapautta liekaan aina, kun on ollut kyse maahanmuuttokriitikoiden sananvapaudesta. Viimekeväisessä Vihreässä Langassa hän vielä vannoi pitävänsä jumalanpilkkakriminalisointia ”arkaaisena” ja allekirjoittavansa Voltairen ajatuksen, että ”olen eri mieltä kanssanne, mutta puolustan kuolemaan asti oikeuttanne sanoa mielipiteenne.”

Sen sijaan Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnin aikoihin kelloon tuli uusi ääni. Kun nyt on niin, että Tontin hallitseman ”sananvapausjärjestö Suomen Penin mukaan ihmisoikeuksien ja sananvapauden nimissä ei voi blogiinsa kirjoittaa ihan mitä tahansa”, herää kysymys, eikö kaikkea saakaan sanoa. Eikö minkä tahansa sanomiseen kelpaakaan kuka tahansa? Vielä Vihreän Langan tässä henkilömainoksessa Jarkko Tonttia itseään kehuttiin ”herra suorasuuksi”, joka on ”suututtanut monia ja pahoittanut mieliä suorilla puheillaan”, mutta ilmeisesti vastapuolella ei olekaan oikeutta samaan.

Itse rakennan tonttini mieluummin sananvapauden suomalaiselle peruskalliolle kuin vihreälle hetteikölle tai arabimaiden tuuliselle hiekka-aavikolle.