Lautasten säpälöintiä

Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe oli etukäteen kirjoitettu, joten siinä ei tarvinnut ottaa kantaa viime vuoden lopulla sattuneeseen Espoon ampumatapaukseen. Ymmärsin toki myös kaiken muun. Kasvihuoneilmiötäkin pitäisi Halosen mielestä torjua nyt sillä perusteella, että ”ilmastonmuutoksen seuraukset koskevat vakavimmin maailman köyhimpiä, joista 70 prosenttia on naisia”.

Maailman köyhistä suurin osa saattaa olla naisia, mutta he eivät ole köyhiä siksi, että he ovat naisia, vaan siksi, että he asuvat kehitysmaissa, joissa miehet eivät pitkään elä. Syy naisköyhyyteen on köyhien maiden väestövääristymä, joka johtuu siitä, että miehiltä viedään noissa maissa vielä enemmän kuin naisilta: ensin terveys ja sitten henki.

Kehitysmaiden köyhistä suurin osa on naisia samasta syystä kuin kehitysmaiden asukkaista ylipäänsä suurin osa on naisia: miehet kuolevat työtaakkojen ja sotien alle paljon heitä nuorempina sukupuolten välisen epätasa-arvon vuoksi. Ei onnistunut Halosen feministinen piikki!


Lissabonin sopimus riisti Suomen itsenäisen ulkopolitiikan

On helppo ymmärtää, että Halonen haluaa pitää kiinni presidentin valtaoikeuksista, koska hän on presidentti. Hienostellussa muodossa asia kuului niin, että valtaoikeuksia ei pitäisi vähentää, koska kokemuksia uudesta perustuslaista on saatu vasta kymmenen vuoden ajalta ja ”presidenttinä on ollut vasta yksi henkilö”.

Olen samaa mieltä siitä, ettei presidentin oikeuksiin pitäisi kajota. Mutta muutoin kyseessä oli juuri sellainen virheellinen ajatuslenkura, jossa omista intresseistä tai asemista pyrittiin johtelemaan yleisiä johtopäätöksiä tai lakeja, kuten: ’koska minä olen presidentti, haluan pitää valtani – ja sen vuoksi myös presidentin valtaoikeudet pitää säilyttää’. Todellisuudessa presidentin valtaoikeuksia ei tule ylläpitää yhdenkään presidentin vaan Suomen itsenäisen ulkopolitiikan vuoksi.

Vuonna 2000 voimaan astuneen perustuslain 93 §:n mukaan ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”, kun taas Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä vastaa valtioneuvosto. Uudella perustuslailla luotiin pohja pääministerin johtamalle Eurooppa-politiikalle, ja presidentin mukanaolo varmistettiin niin sanotulla kahden lautasen mallilla eli presidentin oikeudella edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa.

Kun Lissabonin sopimus (käytännössä EU:n yhteinen perustuslaki) astui voimaan viime joulukuun alussa, se repäisi Suomen presidentin ja pääministerin toimivaltakiistan auki. Aikaisemmin Euroopan unionin kaikki 27 maata hoitivat omia ulkosuhteitaan kolmansiin maihin itsenäisesti. Nyt, yhteisen ulkopolitiikan tultua voimaan, EU-maat pyrkivät hoitamaan niitä yhdessä.

Yhteisen ulkopolitiikan myötä presidentin valta väistämättä kapenee, kun taas pääministerin toimivalta kasvaa. Ensinnäkin Suomen suhteita muihin EU-maihin ei ole enää pitkään aikaan nähty ”ulkopoliittisina” vaan ”sisäpoliittisina”, sillä ne eivät kuulu sen ulkopolitiikan alaan, jota presidentti voisi tosiasiassa johtaa. Toiseksi EU-maiden yhteisen ulkopolitiikan käyttöönotto vähentää nyt Suomen presidentin ulkopoliittista toimivaltaa myös suhteissa EU:n ulkopuolisiin maihin.

Niinpä en puolusta presidentin valtaoikeuksia presidentti-instituution itsensä vuoksi vaan siksi, että heikennettäessä presidentin ulkopoliittista valtaa karsittiin pois Suomen valtion itsenäistä ulkopolitiikkaa. Jo kahden lautasen ongelmaan sisältyi paljon enemmän kuin pelkkä valtioelinten toimivaltakiista. Kyse oli alun perinkin siitä, onko Suomella itsenäinen ulkopolitiikka ja olemassaolo suhteessa sekä Euroopan unionin maihin että EU:n ulkopuolisiin maihin.


Tarjan Nightwish-potkut

EU-pöydässä tarjoilu on osoittautunut yhtä ravitsevaksi kuin Hietasen saama kala-ateria Tuntemattomassa sotilaassa. EU:n perustuslaki johti siihen, että Suomen tasavallan presidentti menetti valtuutensa osallistua EU:n ulkopolitiikkaan. Toisella tavalla sanottuna Euroopan unioni loi ensin käytännön, jolla presidentin ulkopoliittinen valta de facto karsittiin vähiin. Valtiosäännön muutoksella tämä toimivallan riisto on tarkoitus viedä loppuun myös muodollisesti de jure.

Suomen pääministeri puolestaan ei ole ulkopolitiikkaa hoitaessaan itsenäinen linjanvetäjä vaan ministerineuvoston kahleissa oleva EU:n yhteisen ulkopolitiikan toteuttaja. Samalla kun EU:n ulkopoliittinen vaikutusvalta on kasvanut, Suomen itsenäinen ulkopoliittinen valta on vähentynyt. Tätä ei korvaa se, että Suomen toimintakyky on EU:n yhteiseen ulkopolitiikkaan osallistuttaessa voinut kasvaa joissakin asioissa. Itsenäisen ulkopolitiikan menetys on yhtä kaikki tosiasia mutta vahingollinen tosiasia, sillä itsenäinen ulkopolitiikka on itseisarvo sen ilmaiseman valtiollisen subjektiviteetin vuoksi.

Tarja saa kiittää Nightwish-potkuistaan Euroopan unionia. Häntä ehkä lohduttaa, ettei silkkinauhojen leikkaajaksi passittaminen ollut tulos henkilökohtaisesta ajojahdista vaan seuraus kansanvallan halveksunnasta, jolla valtaa keskitetään EU:hun.

Vahvin peruste, jolla presidentti voisi vielä rimpuilla Brysselin-koneen ovenkahvassa kiinni, on Puolustusvoimien ylipäällikkyys. Siinä ominaisuudessa hän vastaa turvallisuuspolitiikasta, jota pääministeri, ulkoasiainministeri ja puolustusministeri käsittelevät valtioneuvostossa. Ylipäällikköä tarvitaan kuitenkin suhteellisen harvoin. Niin käy vain pahojen poliittisten virheiden jälkeen, ja silloinkin on tarvetta etupäässä joukkosidontapaikkojen lääkintähenkilökunnasta.

Toimivaltakiistan kautta näkyy, kuinka Euroopan unionin jäsenyys murentaa pala palalta suomalaisten itsemääräämisoikeutta ja vaatii meitä muuttamaan omat perustuslakimme ja valtioelintemme suhteet vieraiden kansojen vaatimusten mukaisiksi. Suomesta yritetään tehdä Euroopan kuningaskuntien kaltaista monarkiaa, jossa ylin vallankäyttäjä myös ulkopolitiikassa on pääministeri, mutta hänenkin valtansa on alisteista EU:lle.

Tätä vuotta on ehtinyt kulua vasta pari päivää, ja huonoa näyttöä kansainvälisyydestä on kertynyt jo paljon. Miten kestän seuraavat 363 päivää?