Vihaajien vihaajat ja heidän vihaajansa

Ylen Ulkolinja esitti tänään dokumentin nimeltä Obamanvihaajat. (Ohjelma näkyy netti-TV:stä.) Suomalaisvoimin tehdyssä ohjelmassa syytettiin Yhdysvaltain oikeistoa rasistiseksi rotuvihan harjoittajaksi, mikä teki ohjaajana toimineen Pertti Pesosen (ei Aamulehden entinen päätoimittaja) tavoittelemasta poliittisesta korrektiudesta lähes täydellistä.

Obaman presidentiksi valinnan katsottiin olleen liikaa monille Yhdysvaltain valkoisille, ja ohjelman tekoa luonnehdittiin ”tunkeutumiseksi vihamaailmaan”. TV-ohjelman mainoksessa puhuttiin ”viharadioista” ja ”internetin vihasivuista”, mikä tuskin riittää tekemään Yleisradiosta ”rakkausradiota”.

Itse näen ongelmana asiasta kertomiseen liittyvän epätasapainon. Muistetaanpa jokunen tosiasia. Obama sentään valittiin presidentiksi. Nyt häntä vastustavat muutamat ihmiset, mikä kuuluu politiikan olemukseen. Myös ohjelman esittelyssä myönnetään, että ”rotukysymys on Yhdysvalloissa tabu” ja että ”vain piintyneimmät rasistit sanovat avoimesti, että Obaman rodulla on väliä”. Niinpä asian ei pitäisi olla suuri ongelma. Rotukysymyksen edelleen avoimet haavat kertovat, että monikulttuurinen yhteiskunta ei toimi. Myös maahanmuuttoon perustuvassa Yhdysvaltain liittovaltiossa kansallinen harmonia on saatu aikaan verenvuodatuksella, suurin ponnistuksin ja hampaidenkiristelyn tuloksena.

Kysymys kuuluu, kuinka suuren porun musta väestö olisi nostanut, jos Obamaa ei olisi valittu. Tällöin vasta syytettäisiinkin rasismista. Kun Obama kuitenkin valittiin, valitus koskee sitä, että muutamat valkoiset esittävät nyt katkeria kommentteja. Myös sitä vastaan kohdistettu antirasismi alkaa olla äänekkäämpää kuin mahdollinen rasismi itse.

Olennaista syrjinnän arvioimisen kannalta on seuraava: vain noin puolet valkoisista eli 55 prosenttia äänesti vaaleissa John McCainia, mutta peräti 95 prosenttia mustista Barack Obamaa. Missään tiedotusvälineessä ei kehdattu sanoa tätä mustien omaa, puhtaasti rodullisin perustein tapahtuvaa äänestyskäyttäytymistä, rasismiksi. Valkoisten antamien äänten noudattaessa lähes vaalien lopputulosta (eli mennessä ehdokkaiden kesken melkein tasan) mustat puolestaan tekivät valintansa yksinomaan rodullisin perustein (tulos: 95–5).

Tämä kertoo paljon taustalla vallitsevista asenteista. Jos joku valkoinen asettuu itsensä värisen ehdokkaan taakse, media pitää sitä aina rasismina ja kaivaa esiin vanhat lorut Ku Klux Klanista. Sen sijaan mustien vastaavaan käyttäytymiseen se ei puutu. Poliittisesti korrekti ja vasemmistolaisuuden penetroima tiedotuskoneisto jatkaa suomettunutta yksipuolisten totuuksien levittämistä niin, että siitä muodostuu suoranaista propagandaa.

Ei rasismi mikään toivottava ilmiö ole. Se on kamalaa, jos mikä. Mutta usein se nostaa päätään nimenomaan valheiden suosta, kun jokin ryhmä mustamaalataan yksinomaiseksi syypääksi johonkin enemmän tai vähemmän todelliseen tai oletettuun ihmisvihaan. Sitäkin maailmaan luonnollisesti sisältyy. Niinpä myös rasismin kieltäminen johtaisi todellisuuden kieltämiseen. Parasta siis suhtautua todellisuuteen realistisesti eikä välittää siitä yksipuolisia kuvia.

Omia mielipiteitäni Obamasta itsestään voitte lukea tästä, tästä ja tästä sekä hänen edeltäjästään tästä. Ei ole Pekkaa pahempi.

Esimerkiksi Obaman homoseksuaaleille antamaa lupausta toimia tasavertaisesti Yhdysvaltain armeijassa voidaan toki tervehtiä iloiten, vaikka itse en erityisesti kaipaakaan passitusta tykinruoaksi. (Kysymys tasavertaisuuden ja samanlaisuuden erosta on oma suuri ongelmansa.)

Mutta myös vuoden takaiset arvaukseni Obaman mahdollisuuksista talouspolitiikan hoitajana osuivat ainakin sikäli oikeaan, ettei Yhdysvaltain taloutta ole voitu laittaa kuntoon taikasanoilla. Uuden Suomen tämänpäiväisen jutun mukaan Obama peruikin jo puheitaan ja myönsi tyylikkään vaatimattomasti, että ”pieleen meni”.