Homoseksuaalisuus ja maahanmuutto

Otsikkoni pitäisi oikeastaan kuulua muodossa: ”Homoseksuaalisuus vai maahanmuutto”. Nämä asiat on nimittäin kytketty niin mielivaltaisesti yhteen julkisessa retoriikassa, että erottava analyysi on paikallaan.

Tuoreen homonormilehti NHL:n 2/2010 sivulle 20 on päässyt henkilöjuttu, jossa haastatellaan intersukupuoliseksi esittäytyvää valokuvataiteilija Del La Grace Volcanoa ja kerrotaan, kuinka haastateltava ”suuttui” kuultuaan, että ”Helsingin Priden avasi tänä vuonna kaupunginjohtaja Jussi Pajunen, jonka henkilökohtainen poliittinen agenda on romanien hävittäminen Helsingistä”.

Omasta mielestäni Jussi Pajunen on toiminut aivan oikein avatessaan kesätapahtuman. Myös ne vähäiset varaukset, joilla kaupunginjohtaja on jarrutellut maahanmuuttoa, ovat tulleet oikeaan aikaan ja paikkaan. Sitä paitsi kyse ei ole ollut mistään romanialaisten hävittämisestä vaan täysin perustellusta toiminnasta ja huolesta sekä suomalaisten että ulkomaalaisten puolesta.

Entä keneltä kyseinen väärä informaatio oli lähtöisin, toisin sanoen kuka on kyseisen lehtijutun laatija? No pitihän se arvata: Uuden Suomen palkattuna kolumnistinakin toimiva Akuliina Saarikoski! Oliko häneltä nyt kovin eleganttia esittää haisevia vastalauseitaan Jussi Pajusen muutenkin kainoa ja vienoa hyväntahdonelettä kohtaan, kun konservatiivi kehtasi käydä esittämässä tervehdyksensä vapautuspäiville?

Ei ole ihme, jos muut ihmiset eivät koske homoihin edes pitkällä kepillä, kun Saarikosken ja Volcanon kaltaiset vihreät Mimosat kulkevat edellämme. Olen varma, että mikäli Pajunen olisi kommunisti, Saarikoski kiittäisi häntä ”tärkeästä tasa-arvotyöstä”. Vai edustaako hän kenties kristillistä liittoa arvostellessaan ”kaupungin tukea gay pride -tapahtumalle”?!


Vasemmisto käyttää homoja ihmiskilpenä

Kuinka monta muuta virhettä Saarikosken juttuun mahtui? Kirjoituksessa siteerattiin haastateltavaa esimerkiksi seuraavasti: ”Hyväksymällä tuollaisen politiikan käännätte selkänne ei-valkoisille queereille ja trans-veljille ja -siskoille, jotka eivät suostu tai pysty normalisoitumaan. Ja mihin tämä johtaa? [...] Siihen, että homoja käytetään oikeistolaisten kapitalistien käsikassarana.”

Kirjoittajan päähän ei ole pälkähtänyt, että homot voivat antaa kannatuksensa oikeistoliberaaleille ihan omilla päätöksillääkin. Mukavaa joka tapauksessa olla suosittu, sillä tähän asti homojen kannatuksesta ovat kilpailleet lähinnä vasemmistopuolueet, jotka ovat tehneet seksuaalivähemmistöistä oman tasa-arvopolitikointinsa mannekiineja.

Vikana Saarikosken argumentaatiossa on muun muassa se, että seksuaalivähemmistöt ja eri kansallisuutta edustavat maahanmuuttajat laitetaan samaan veneeseen. Ihmisen seksuaaliset ominaisuudet ovat kuitenkin täysin eri ominaisuuksia kuin heidän rotunsa tai kansalaisuutensa.

Niinpä on järjetöntä vaatia, että esimerkiksi homojen pitäisi hyväksyä maahanmuutto sillä perusteella, että kuulumme erääseen toiseen (kansalliseen) vähemmistöön syntyperäisinä suomalaisina. Tällaista ajattelutapaa sanotaan kompensoivaksi suvaitsevaisuudeksi. Meiltä vaadittaisiin tällöin kaiken suvaitsemista hintana siitä, että kuulumme yhteen vähemmistöön. Tämä on kuitenkin epäjohdonmukaista ja johtaisi muun muassa siihen, että meidän täytyisi hyväksyä myös islam, vaikka islam ei hyväksykään meitä.

Jos ajatusta jatketaan ja kysytään, mihin tämä todellakin johtaa, tulos on seuraava.

Ensinnäkin (1) maahanmuuton puolustelijat yrittävät käyttää homoja verukkeena omalle poliittiselle agendalleen ja tehdä meistä uhrilampaita, joihin vetoamalla oikeutetaan meille vieraita tarkoitusperiä.

Toiseksi (2) kun maahanmuutto tätä kautta lisääntyy, kasvavat myös kulttuurien konfliktit. Niistä taas homot eivät ole vastuussa. Mutta konfliktien myötä nousee rasismi. Kun rasismi laajenee, siitä kärsivät erityisesti homot, vaikka meillä ei ole mitään syyllisyyttä etnisiin ristiriitoihin. Homoista pyritään lopulta leipomaan syntipukkeja olojen kurjistumiseen kansallisvaltioissa.

Ja kolmanneksi (3) poliittinen vasemmisto käyttää meitä käsikassarana ja ihmiskilpenä, jonka taakse se yrittää piiloutua omaa syyllisyyttään väistellessään. Poliittinen vasemmisto on nimittäin itse suurin syypää rasismin esiinnousuun liiallista maahanmuuttoa edistäessään.

Juuri näistä syistä haluan homomiehenä sanoutua täysin irti kyseisestä vihervasemmiston poliittisesta myyräntyöstä, jossa on sekoitettu kaikki järkiperäisen politiikanteon periaatteet. Seksuaalisuutta ja etnistä taustaa sekä maahanmuuttoa ei pidä kytkeä yhteen sellaisella tavalla kuin tämä surun lapsi Akuliina Saarikoski tekee.

Sekä haastattelija että haastateltava näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että seksuaalinen suuntautuminen erottaa ihmisiä mutta kansallisuus tai etninen tausta eivät. He siis näyttävät ajattelevan, että kaikki maailman ihmiset pitäisi nähdä oikeudelliselta asemaltaan samanlaisina. Näin ei voi olla. Esimerkiksi maahanmuutto ei ole subjektiivinen oikeus, johon jokaisella olisi oikeus. Sen sijaan syntyperäiset suomalaiset homoseksuaalit ovat (tai ainakin meidän pitäisi olla) juridisesti täsmälleen samassa asemassa kuin heteroidenkin. Asia onkin siis niin päin, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole kysymys, jonka pitäisi halkoa kansaa, mutta erojen tekemiseen kansalaisuuden ja etnisen taustan perusteella on puolestaan vahvat valtio-opilliset perusteet.

On tietenkin selvää, että maailmassa on eri kansallisuutta ja etnistä alkuperää edustavia homoseksuaaleja sekä muita seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. Mutta jäsenyys seksuaalivähemmistöissä ei tee heistä esimerkiksi suomalaisia niin, että ihmisen seksuaalisilla ominaisuuksilla voitaisiin jotenkin kumota kansalaisuusominaisuudet ja niihin liittyvät oikeudet sekä velvollisuudet.


Miksi suvaitsemisen pitää olla valikoivaa?

Olen useassa yhteydessä korostanut, että suvaitsemisen pitää olla (ja se myös luonnostaan on) valikoivaa. Emme voi yhtä aikaa kannattaa useaa keskenään ristiriitaista kulttuuria tai arvojärjestelmää. Myös homojen on valittava esimerkiksi länsimaisen liberalismin ja islamin välillä. Ja tämän ehdon meille asettaa islam itse omassa konservatiivisuudessaan ja uppiniskaisuudessaan. Tämä ei tietenkään estä sitä, että homot voisivat jatkossakin vapauttaa ihmisiä heidän uskonnollisista kahleistaan.

Vastoin Saarikosken ja Volcanon käsityksiä kyseisen analyysin tekeminen ei ole osa ”hajota ja hallitse”-politiikkaa vaan väistämätön seuraus siitä, että maailmassa todellakin on kulttuurien välisiä eroja ja ristiriitoja, jotka kärjistyvät usein etukonflikteiksi. Rasismikaan ei nouse tällöin kansankiihottajien taikasanoista vaan taloudellisten ja sosiaalisten intressien joutumisesta törmäyskurssille. Silloin rasismi lähtee lentoon itsestään. Koska minä en missään tapauksessa haluaisi rasismin leviävän, toivon että konfliktit kohdattaisiin edelleenkin hallitusti valtioiden rajoilla eikä niiden sallittaisi siirtyä keskelle kansalaisyhteiskuntia.


Syyllinen: VHM

Mutta löytäähän Akuliina myös syyllisen siihen, miksi ”homopolitiikka on [hänen mielestään] hukkateillä”: ”sitä orkestroivat pääasiassa hyvin toimeentulevat valkoiset homomiehet”.

Hurraa! VHM! Maahanmuuttodiskurssista peräisin oleva ja ’valkoista heteromiestä’ merkitsevä käsite on nyt ulotettu koskemaan myös meitä valkoihoisia homomiehiä!

Näiden feministien mielestä syyllinen kaikkeen näyttää olevan aina vain järkiperäisesti ajatteleva mies. Ei ole enää väliä, onko kyseessä homo vai hetero: tärkeintä on, että syyllisellä on penis ja pallit.

Tämä tavallaan vahvistaa käsitystäni, että feminismi ja maahanmuutto vetävät yhtä köyttä. Heteroseksuaalinen (ja ehkä muukin) naisväki haluaa ihan tahallaan luoda kilpailua erityisesti heteroseksuaalisille pariutumismarkkinoille tuomalla maahan salskeita hädänalaisia ulkomaalaismiehiä ja näyttämällä sillä tavoin keskisormea valkoisille heteromiehille. Jos siinä sivussa siipeensä saavat myös valkoiset homomiehet, sitä suuremman tyydytyksen se tuottaa feministeille.

Ja korostettakoon, että rotukortin veti esiin Akuliina itse. Eli solvatakin saa, kunhan kohde on valkoinen kuin kalkkilaivan kapteeni.

Tämä feministinen kansankiihotus on saanut aikaan sen, että suuri osa homomiehistä on päätynyt aidan samalle puolelle heteroveljiensä kanssa. Tavallaan se on ymmärrettävää, vaikka kansakunnan repiminen feminismin kautta onkin vahinko kaikille suomalaisille.

On joka tapauksessa vääristelevää väittää, että valkoiset homomiehet olisivat muka jotenkin ”hyvin toimeentulevia”, sillä yliopistojen ja Suomen Akatemian määrärahatkin myönnetään lähes yksinomaan naispuolisten feministien täysin tarkoitushakuisiin ja miesvihamielisiin hankkeisiin; samoin suurin osa EU:n ja valtiovallan tasa-arvorahoista ja -viroista.

Myös Uuteen Suomeen kirjoittamisesta Akuliina Saarikoskelle maksetaan palkkaa toisin kuin esimerkiksi minulle, vaikka hänen asennoitumisensa miehiin on ollut pelkästään syyttelevää ja patologisoivaa (katso esimerkiksi kirjoitusta ”Miehet ovat kykenemättömiä sympatiaan”).

Näitä puoliksi oppineiden kirjoituksia ei viitsisi edes kommentoida, vaan mieluiten kehottaisi kirjoittajaa hakeutumaan takaisin koulunpenkille lukemaan logiikan läksynsä loppuun. Yksi lehtikirjoittelun ongelma onkin siinä, että suuri osa lehtiin kirjoittavista a) ei tunne käsittelemäänsä asiaa, b) ei ole ajatellut mitään ja c) ei kykene johdonmukaiseen analyysiin. Saarikosken pois potkaiseminen ei kuitenkaan auttaisi yhtään, sillä hänen paikalleen kammettaisiin kuitenkin joku Kaarina Hazardin tapainen kiintiöfeministi Yleisradion poliittisella päätöksellä. Kiintiön täytteinä he joka tapauksessa ovat kaikkialla missä ovat – eivät pätevyytensä vuoksi.


Queer-liikkeen tappio

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Saarikosken haastattelema Volcano toteaa jutussa, kuinka huonosti kaksiarvoisen sukupuolieron kiistävä niin sanottu queer-liike lopulta onnistui. Itse iloitsen siitä. Queer-teorian mukaanhan ihmiset eivät ole varsinaisesti kumpaakaan sukupuolta, biologinen sukupuoliero ei ole mukamas tärkeä, sukupuolia on paljon enemmän kuin kaksi, ja sukupuoli perustuu pikemminkin pukeutumiseen, eleisiin ja tyyleihin kuin ruumiilliseen sukupuoleen ja sukupuolielimiin.

Osoitin kyseisen ajattelutavan teoreettisesti ja käytännöllisesti lahoksi jo kirjoituksessani ”Tyttöjen kanssa saunan lauteilla - Tirkistysreikiä sukupuolierolla politikoivaan filosofiaan”, joka julkaistiin filosofisessa Niin & Näin -aikakauslehdessä 4/2004 ja joka herätti ymmärrettävästi myös paljon keskustelua. Kyllä kaksiarvoinen sukupuoliero on täysin selvä biologinen, fyysinen, kehollinen, ruumiillinen ja fenotyyppinen tosiasia. Sen osoittaa myös Volcanon tapaisten interseksuaalien oma halu vaihtaa sukupuolta tai operoida ja leikitellä sukupuolten välisellä rajalla. Vaikka sukupuoli ymmärrettäisiin vertauskuvallisesti ja katsottaisiin, että ”sukupuolia on useita”, nämäkin variaatiot hyödyntäisivät joka tapauksessa naisellisuuden ja miehekkyyden välistä kaksiarvoisuutta ja olisivat siitä riippuvaisia.

Eniten minua kuitenkin riemastuttaa se, mikä Volcanoa harmittaa: ”Suurin osa radikaaleista muuttui materialisteiksi ja kuluttajiksi, ja jos minulta kysytään, he eivät ole enää queer vaan pelkästään homoja tai lesboja”.

Minun mielestäni tämä on ihan hyvää kehitystä. Ihmiset ovat integroituneet yhteiskuntaan. Heillä on vahva identiteetti, ja he tietävät keitä ovat. Myös yhteiskunta on tullut meitä vastaan ja toivottavasti tulee edelleenkin Saarikosken kaltaisista oman pesän likaajista välittämättä. Sen sijaan jo hänen juttunsa otsikko on paljastava. Siinä haastateltu Del La Grace Volcano lausuu: ”En ole homo.” Niin: hän ei todellakaan ole homo vaan jotakin aivan muuta, mikä ehkä selittää hänen näkemyksensä. Johtuisivatko Volcanon kompleksisilta vaikuttavat mielipiteet hänen henkilökohtaisen elämänsä solmuista?

Korjaan vielä lopuksi erään väärinkäsityksen. Myöskään homoseksuaalien vapautusliikkeessä eivät ole pitkään aikaan valtaa käyttäneet homomiehet eivätkä lesbot itse vaan juuri tuo identiteetiltään häilyvä trans- ja queer-kansa. Tämä johtuu ehkä poliittisesti ajettavien asioiden loppumisesta ja homojen mielenkiinnon vähenemisestä yhteiskunnallista osallistumista kohtaan. Mutta harmillista vallanvaihto on ollut ohjatessaan suurta heteroyleisöä luulemaan, että me homot olemme yhtä epäjohdonmukaisia kuin tuo hippijengi itse.

Monesta homosta ja lesbosta tuntuu nykyisin pahalta, kun meidän oma liikkeemme syrjii meitä suomalaisia ihmisiä ja vaatii meitä ajattelemaan vihervasemmiston poliittisten tavoitteiden mukaisesti jopa henkisen väkivallan ja pois karkottamisen uhalla. Onkin vaikea olla kaksinkertaisesti syrjitty: ensinnäkin syrjitty homoseksuaalisuuden perusteella ja toiseksi myös seksuaalivähemmistöliikkeen syrjimä, melkeinpä pakolainen omassa maassaan.

Myös NHL voisi olla ihan kiinnostava lehti, mikäli se ei olisi trans- ja queer-väen sekä poliittisen vihervasemmiston hallussa. Sellaisena se antaa homoista virheellisen tai ainakin kovin yksipuolisen kuvan asioita tuntemattomille.

Toivonkin, että esimerkiksi seuraavissa eduskuntavaaleissa olisi ehdokkaina henkilöitä, jotka osaavat tehdä etnisten maahanmuuttokysymysten ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvien kysymysten välille eron ja edistävät seksuaalivähemmistöjen asioita kaikkien kannalta myönteisessä hengessä 1960-luvun räksytykset taakse jättäen.