Nettilehtien tulevaisuus

Helsingin Sanomat pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä ja muuttuu tabloid-kokoiseksi ensi vuonna. Uudistunut on myös verkkohesari, joka kertoo, että jatkossa ilmaiseksi saa lukea vain viisi juttua viikossa.

”Uudistus” tarkoittaa nykymaailmassa yleensä huononnusta lukijan, asiakkaan ja kansalaisen kannalta – niin tässäkin yhteydessä. Moni kysyy, täytyykö Hesaria enää lukea lainkaan.

Ihmiset ovat tottuneet ilmaiseen informaatioon ja helppoon saatavilla oloon, eikä käännyttäminen takaisin maksullisuuteen taida onnistua. Tämä näkyy erityisesti tietotekniikassa. Tulevaisuus on vapaan lähdekoodin ohjelmien ja käyttöjärjestelmien niin tietokoneissa kuin puhelimissakin.

Paperimedian kriisi ei ole ratkaistavissa kokoa pienentämällä eikä tilausmaksuja kasvattamalla. Todennäköistä on, että verkkohesarin pistäminen lukkojen taakse ohjaa lukijoiden virran maksuttomien medioiden piiriin, kuten Uuteen Suomeen tai Yleisradion sivuille.

Nostan hattua Niklas Herlinille, joka arvokasta kultturityötä tehden osti Uuden Suomen oikeudet ja brändin itselleen ja jatkoi kunnianarvoisan lehden tekoa verkossa. Tietääkseni myös Teos-kustantamon tarkoituksena on ollut nollatuloksen teko, eli sekin on olemassa lähinnä kulttuuritarkoituksia varten.

On joka tapauksessa hienoa, että Uuden Suomen tekoon on löytynyt sellaista uhrimieltä kuin on löytynyt. Voi olla, että minusta moiseen anteliaisuuteen ei olisi ollut, vaikka moral man olenkin. Kun lehti tekee edelleen Maseratin hinnan verran tappiota vuodessa, vaatii todellista hyväntekeväisyyttä pitää lehteä yllä. Luulen, että itse valitsisin Maseratin ja ajaisin sillä. Mutta minähän olenkin tavallinen köyhä pulliainen.

Uskon, että Hesarin ratkaisu on yksi seikka, joka auttaa Uutta Suomea nousemaan tappiolta lukijoiden lisääntyessä ja mainostulojen kasvaessa.


Salsingin Henomien lautsenjoulu?

Päätös Helsingin Sanomien muuttamisesta tabloid-kokoiseksi tehtiin vain vähän Aatos Erkon kuoleman jälkeen. En tosin tiedä, onko asioilla yhteyttä, mutta nyt vaikuttaa siltä kuin yhtiön johto olisi jotenkin ”vapautunut” tehdessään päätöksiä, joilla taataan konsernin tuho.

Sanomaa on pilkottu useisiin osiin sen uuden strategian mukaisesti. Welho-kaapelioperaattori myytiin Dna:lle, WSOY Bonnierille, Suomalainen kirjakauppa Otavalle ja R-kioskien liiketoiminta ulkomaille. Meneillään on freudilainen pesänjako.

Sanomaa on joskus arvosteltu tietystä monopolimaisuudesta ja totalitaristisuudesta: levittäytymisestä kaiken julkaisutoiminnan, kustantamisen, kirjakaupan ja viestinnän alueelle. Purkaessaan mediaimperiumia nykyjohto tekee joka tapauksessa täsmälleen sen kilpailijoiden toiveiden mukaisesti.

Uuden strategian mukaan yritys keskittyy jatkossa ”oppimisratkaisuihin” sekä ”kuluttajille suunnattuihin mediapalveluihin”. Kuka yrityskonsultti on opettanut heille tällaista höttöä?

Jos minut olisi päästetty asialle, olisin luonnollisesti vaikuttanut niin, että konsernista olisi rakennettu entistäkin vahvempi kaapeliverkoista kirjankustantamiseen, Rupert Murdochin mallin mukaisesti. Päälehtien toimituspolitiikan olisi tosin pitänyt vaihtua.

Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien levikit ovat olleet pitkään laskussa. Tämä johtuu siitä, että valtakunnallisia lehtiä ei voida tehdä samalla tavoin kuin Ylioppilaslehteä.

Helsingin Sanomat on aliarvioinut lukijoitaan harjoittamalla mielipiteiden manipulaatiota ja asennemuokkausta. Lehti värittää juttunsa räikeästi ja suosii tietynlaisia kirjoittajia ja kirjoituksia. Tällaista selektiota en ole havainnut esimerkiksi Uudessa Suomessa, jonka vapaamielinen blogipalsta onkin institutionalisoitunut maan keskeisimmäksi puheenvuoro- ja mielipidefoorumiksi.

Sen sijaan Helsingin Sanomat hehkutti jo vuosia sitten Euroopan unionin jäsenyyden sekä euroon liittymisen puolesta. Se on natottanut Suomea ja työskennellyt yksipuoliseen tapaansa maahanmuuton edistämiseksi, vaikka nämä tendenssit ovat osoittautuneet erittäin kyseenalaisiksi. Ilta-Sanomia monet lakkasivat ostamasta saatuaan kylläkseen tavasta, jolla lehden toimitus löi maahanmuuttokriitikoita ja suomalaisten ihmisten edun puolustajia.


Elektronisen julkaisemisen suunta ja tulevaisuus

Nyt Hesaria kutistetaan tarkoituksena tunkea se johonkin elektroniseen lukulaitteesseen, jossa sitä voi lukea maksusta. Kympin kysymys kuuluu, mitä lisäarvoa lukijalle tuo se, että hän voi lukea iPadistaan nimenomaan Hesaria eikä esimerkiksi Uutta Suomea, Ylen uutisia tai Kansan Uutisia, kun kiireisellä ihmisellä ei yleensäkään ole aikaa lukea Twitter-viestejä pitempiä juttuja.

Tämä ei ole kovin epäfilosofinenkaan asenne. Jo Georg Henrik von Wright piti tapanaan lukea sanomalehdet aina ohimennen, seisaaltaan. Selitys oli ilmeisesti se, että niin ei tarvitse enää pompata ylös jokaisen järkytyksen vuoksi, tai se, ettei ole syytä syventyä lukemaan kaikkia juoruja istualtaan.

Paperilehdet putoavat kuin syksyisistä puista. Metsää säästyy, kun tonneittain paperia ei tarvitse enää kantaa ihmisten postiluukkuihin. E-julkaiseminen on lehden ja kirjanteon tulevaisuutta.

Mutta 39,95 kuukaudessa taitaa olla liikaa vain yhdestä lehdestä, kun laajakaista tuo halvemmalla nähtäville koko maailman. Maksullistaminen ei onnistune siksikään, että lukijat ovat tottuneet siirtyilemään eri lehtien ja sivustojen välillä hakukoneiden antamien tulosten mukaisesti, eivätkä he maksa kaikkiin medioihin niiden vaatimia kymmeniä euroja saadakseen linkit auki. Lopulta vain niitä luetaan, jotka tarjoavat pääsisältönsä ilmaiseksi tai mainostulojen varassa, kuten MTV3.

Elektronisena lehtenä saattaisi menestyä jokin mini pay -julkaisu, jonka tilausmaksu olisi vaikkapa 1,95 kuukaudessa. Sellaisena myös Uusi Suomi voisi lopettaa tappiollisuutensa, mikäli tilaajia kertyisi noin 10 000 verran. Jos tilaajia olisi tyypillisen keskikokoisen sanomalehden verran, eli sanokaamme 70 000, muutaman kymmenen sentin kuukausitilausmaksu riittäisi.

Tähän asti Uusi Suomi on ollut kahden kauppaa: lehti on ollut lukijoille auki ilmaiseksi ja Puheenvuoro-palstan kirjoittajat ovat kirjoittaneet siihen (etupäässä) ilmaiseksi. Nettikolumnit ovat osittain pitäneet yllä myös lehden toimituksellisen aineksen suosiota, ja toimitetut jutut ovat viestineet hedelmällisesti blogikirjoitusten kanssa. Voi olla, että pelkkä lukijoiden siirtyminen Hesarin piiristä Uuden Suomen sivuille riittää paikkaamaan Uuden Suomen taloutta.

Elektroninen julkaiseminen tuo kaikki sanomalehdet aikaa myöten jakelun ja painotekniikan kannalta samalle viivalle. Suurimmiksi eroiksi jäävät toimitukselliset resurssit. Lehdet ovat toisaalta pilkkoutumassa yhä pienempiin osiin lukijoita kiinnostavien erikoisalojen mukaan, joten toimituksen suuri koko ei takaa ykkösasemaa millään sektorilla.

Yksi voi erikoistua politiikan uutislehdeksi, toinen urheilun, kolmas viihteen ja niin edelleen. Voi olla, että suurten yleissanomalehtien aika on ohi, sillä elektroniset lukulaitteet eivät tunnista sivumääriä, vaan ne tuntuvat lukijan kädessä aina samanlaisilta.

Painetun sanan alamäki on toisaalta epätoivottavaa. Painettu sana pysyy yleensä paremmin kuin nettiin kirjoitettu, joten sen dokumentaatioarvo on suurempi.

Toisaalta päinvastaisestakin on näyttöä, kun harvinaisia painettuja julkaisuja on uudelleentuotettu internetiin. Esimerkkinä ovat vaikkapa Kansalliskirjaston reprodusoimat Suomenkieliset tietosanomat, jotka on tuotu elektronisena jälleen kaiken kansan ulottuville.

Jatkossa olisikin syytä kiinnittää huomiota elektronisten julkaisujen pysyvyyteen ja säilymiseen aikojen yli.