Miesvihaa tihkuvaa sensuuripolitiikkaa ja tutkimustoiminnan häirintää

Oikeuskansleri on nähtävästi päättänyt lukea hänelle toimittamiani kanteluasiakirjoja joulun yli – siis niitä, joissa vaadin korjausta opetus- ja kulttuuriministeriön minua ja kirjani kustantajaa Suomen Perustaa vastaan kohdistamaan taloudelliseen kiristykseen. Tuekseni esitän EY:n tuomioistuimen ratkaisun C-274/99, joka on korostanut sananvapauden merkitystä toteamalla seuraavaa:

”Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sananvapaus on eräs demokraattisen yhteiskunnan keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia ’tietoja’ tai ’ajatuksia’, joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät.”

Tässä lauselmassa on selkeästi ilmaistu kansalaisen oikeus myös sellaiseen argumentaatioon, joka voi olla jonkun toisen tahon tai yhteiskunnan kannalta epäsopivaa tai häiritsevää.

Sen sijaan ministeriön minua ja ajatuspajaa kohtaan harjoittama taloudellinen ehdollistaminen, kiristys ja rahoituksen takaisinperintä ovat olleet tutkimustoiminnan häirintää ja tiedepoliittista syrjintää, joka ei ole hyväksyttävää sen enempää juridiikan kuin tieteen etiikan näkökulmasta.

Nämä lait ja säännöt ovat olemassa siksi, etteivät ministerit tai virkamiehet saa kukin vuorollaan määritellä sitä, mikä on hyvää, totta, oikein tai tiedettä.

Toivon tälläkin lausumallani helpottavani oikeuskanslerin työtaakkaa ja hänen voivan ratkaista asian pikaisesti, ennen kuin kirjajulkaisuni ministeriön panttaustoimista johtuen vanhenee. Tosin tällöin sen arvo tiedepoliittisen diskriminaation muistomerkkinä nousee.

Oikeuskanslerin vastausta odotellessani päädyin palauttamaan kaikille mieleen, mitä teoksessani Totuus kiihottaa kirjoitin. Asiasta kuin asiasta saa nimittäin uudenlaisen otteen pienen tauon jälkeen.

Hämmästyin, miten loisteliaita ajatuskulkuja ja trailereita olen kirjassani esittänyt, ja olen entistä tyytyväisempi niihin. 

Esimerkiksi seuraavassa tekstipassuksessa lausuin ne alkuehdot, joista lähtien feministit ovat sittemmin mattopommittaneet minua ja osoittaneet feminismin kritiikkini täysin oikeaksi ja ansaituksi: 

Totuus kiihottaa, sivu 235.

 

Juuri tuon hulluuden mukaisesti tehtiin minulle, kun raivottaret kävivät kurkkuuni kiinni. Kirjani Totuus kiihottaa kohtaaman kohtelun tulin aavistaneeksi kohtalomaisesti jo seuraavassa kirjan tekstikohdassa:

 

 

Totuus kiihottaa, sivu 146.

 

 

Emmekö olekin joutuneet kuulemaan ”häirinnästä” ja ”rasismista” niin että korvat soivat? Ja kuinka osuvan selityksen seuraava tarjoaakaan feministien nostamaan myrskyyn, joka tosin jäi ennalta-arvattavuutensa vuoksi laimeaksi?

Totuus kiihottaa, sivu 241.

 

Siinä oli lausuttuna kaikessa karuudessaan naisten ja miesten välisten suhteiden kompleksisuus ja kauhun tasapaino, joten ei ihme, että se järkytti sekä heteronaisia että -miehiä. Seuraavassa puolestaan sanoin jotakin sellaista, josta olisi hyväntahtoisuuden vallassa voitu punoa reittejä kohti myös miehille kuuluvaa tasa-arvoa:

 

Totuus kiihottaa, sivu 242.

 

Ja sitten tuli jotakin, missä puutuin seksuaalisuuden funktioon uusien ihmisten tehtailussa. Feministeiltä seksuaalisuuden merkitys sekä nautinnon että väestön uusintamisen välineenä on näköjään päässyt unohtumaan kokonaan, ja siksi länsimaat potevat väestökatoa, jota feministit yrittävät paikata ihmisten maahantuonnilla. Se ei kuitenkaan toimi toivotulla tavalla monestakaan syystä.

 

Totuus kiihottaa, sivu 249.

 

 

Jos edellä sanottua pidetään ”rasistisena”, on ”rasismista” syyttelijä itse rasistinen – valkoista väestöä kohtaan. Joka tapauksessa minua vastaan suunnatut keihäät vahvistivat sen, minkä tulin sanoneeksi jo monin tavoin haukutussa kirjassani:

 

 Totuus kiihottaa, sivu 368.

 

Seuraavassa puolestaan olin kuvannut tarkasti sen viestinnällisen ympäristön, jossa myös kirjaani Totuus kiihottaa lopulta käsiteltiin. Ja voitteko kuvitella, kirjani saama vastaanotto oli ikään kuin ennustettuna jo teokseni sivuilla:

 

Totuus kiihottaa, sivu 264

Jo näistä tekstilainauksista voidaan huomata, kuinka sarkastiseen valoon kirjani vastaanotto mediassa, viranomaisissa ja niin sanotussa tieteellisessä toiminnassa joutui heti teoksen ilmestyttyä.

Olin ikään kuin kirjoittanut tutkimuksen myös teokseni vastaanotosta jo etukäteen. Mutta älkää olko huolissanne, julkaisen asiasta reseptiotutkimuksen myös jälkikäteen. Se on jo tekeillä, ja nimeksi tulee Pavlovin koirat – Tieteellinen tuomio median ja byrokraattien kostosta.