Ilta-Sanomat ja Taloussanomat julkaisivat muutama päivä sitten tasa-arvopoliittisen tendenssijutun, jonka mukaan naisten ja miesten ansiotuloissa on huomattava ero miesten eduksi ja naisten tappioksi. Vertailussa tarkasteltiin työeläkettä kerryttävien palkkatulojen keskiarvoja eri ikäkausina, ja uutinen perustui Eläketurvakeskuksen selvityksiin.
Sanomien kirjoitus antoi jälleen näyttöä siitä, kuinka tasa-arvopoliittisella tarkoitushakuisuudella johdetaan lukijoita harhaan sekä vääristellään tutkimustuloksia.
Tasa-arvopoliittisen vertailun kohteena eivät pitäisi olla sukupuolten keskimääräiset ansiot eri ammattiryhmissä vaan sukupuolten eri ammattiryhmissä saamat tulot suhteutettuina tehtyihin työtunteihin. Miehet tekevät enemmän työtunteja kun naiset, joten heidän suuremmat tulonsa ovat oikeutettuja tasa-arvopolitiikan näkökulmasta.
Kun tutkimusta tehdään näin, havaitaan, että naiset ja miehet ovat saaneet pitkään Suomessa hyvin tarkalleen samaa palkkaa. Tällä tavoin asiaa selvitti tilastotutkija Pauli Sumanen jo vuonna 2009 julkaisemassaan kirjassa Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä.
Hän on tänä vuonna julkaissut myös kaksi aihetta käsittelevää jatkotutkimusta, joissa hän ajantasaistaa tuloksiaan. Pääotsikkona on ”Kun naisen euro on 76 senttiä, niin miehen euro on 75 senttiä”. Osan yksi (1) alaotsikkona on ”Tasa-arvoinen palkkaerotutkimus” ja osan kaksi (2) otsakkeena ”Palkkaeropolitiikkaa”. Julkaisut voi ladata täältä.
Ansiotason ja palkkatason ero: kriteerinä tulojen suhde työtunteihin
Sumasen mukaan virheellinen käsitys naisten heikommasta palkkauksesta johtuu siitä, että ei ole eritelty ansiotason ja palkkatason eroa. Mediassa vertaillaan paljon sukupuolten keskiansioita mutta unohdetaan tulojen suhde työsuoritteisiin, muun muassa tehtyihin työtunteihin. Tilanne on nykyisin miehille tappiollinen, mikäli otetaan huomioon tehdyt työtunnit.
Ensimmäisen osan johtopäätöksissä sivulla 112 Sumanen sanoo näin:
”Palkansaajanaisten ansiotaso on noin 76 % palkansaajamiesten ansiotasosta. Palkansaajamiehet saavat normaalina työaikana normaaliolosuhteissa tehdystä samansuuruisesta tunnin työpanoksesta 75 senttiä bruttona ennen verotusta ja 68 senttiä nettona pankkitililleen palkkaa ja eläkettä, aina kun naiset saavat euron. Palkansaajamiesten palkkataso on 75 % palkansaajanaisten palkkatasosta. Tämä palkkavertailu on tehty koko elämänkaaren ajalta, asevelvollisuusaikana tehdyt maanpuolustustyötunnit huomioituina, palkkana ja eläkkeenä samansuuruista tasa-arvoista tunnin työpanosta kohden.”
Tutkimuksesta selviää, että naisilla ei pitäisi olla valittamista koskien palkkaustaan työelämässä. Median toistama jatkuva narina ”naisten heikommasta palkkauksesta” onkin tuettu vain sen varaan, että ei ole huomioitu tulojen riippuvuutta tehdyistä tunneista. Ei ole myöskään huomattu palkkauksen riippuvuutta työtehtävien vaativuudesta, tuottavuudesta ja koulutuksesta.
Valtamediassa on tendenssitutkimuksiin tukeutuen annettu täysin harhaanjohtava kuva palkkapolitiikan tilasta. Taustalla on feministien jatkuva läksytys ja miehiin kohdistama syyllistäminen, jonka tavoite lienee kerjätä aina vain parempaa asemaa naisille.
Sumasen tutkimukset ovat erinomaisia samasta syystä kuin Pauli Vahteran ja Samuli Salmisen selvitykset maahanmuuton kustannuksista, toisin sanoen argumentaation vastaansanomattomuuden vuoksi. Ehkä juuri siksi ne eivät kelpaa valtamedialle eivätkä kustantamoille, jotka ovat vihervasemmistolaisten feministien hallussa.
Tulojen suhde työmarkkinatilanteeseen, työn tuottavuuteen ja vaativuuteen
Sumasen laskelmien ohella voidaan huomauttaa, että juridiikan näkökulmasta palkkasyrjintä on käynyt mahdottomaksi, sillä se on ollut jo pitkään laissa kriminalisoitua. Näin ollen työnantajilla ei liene mahdollisuutta harjoittaa palkkasyrjintää sukupuolen perusteella. Suomessa samapalkkaisuus on yhteiskunnalliseksi käytännöksi vakiintunut pääsääntö.
Edelleen: jos palkkasyrjintä olisi mahdollista ja naiset (tai miehet) voisivat myydä työvoimansa halvemmalla, siitä seuraisi, että edullisemman tarjouksen työnantajalle tekevä sukupuoli voisi valloittaa enemmän työpaikkoja. Näin työvoimansa halvemmalla vapaaehtoisesti myyvä sukupuoli tulisi käyttäneeksi valtaa työmarkkinoilla, eikä asiaa voitaisi nähdä vain työnantajan harjoittamana syrjintänä; mahdollisesti vain työntekijän omana itsesyrjintänä.
Ja edelleen: vaikka miesenemmistöisillä aloilla maksetaankin korkeampaa palkkaa kuin naisten hallitsemilla aloilla, tämä ei ole välttämättä seuraus syrjinnästä vaan työn erilaisesta tuottavuudesta tai vaadittavasta koulutuksesta.
Niinpä se, että tyypillisellä miesenemmistöisellä alalla, kuten rakennusten suunnittelussa, maksetaan insinööreille ja arkkitehdeille korkeampia palkkoja kuin naisenemmistöisellä alalla (esimerkiksi kirjastonhoitajille), on seuraus siitä, että rakennusteollisuudessa työ tuottaa enemmän taloudellisesti vaihtokelpoisia arvoja markkinoille. Näin ollen erilainen palkkaus on mahdollista ja oikeudenmukaista. Lentäjille (miesenemmistöinen ala) taas maksetaan enemmän kuin lentoemännille ja stuerteille (naisenemmistöinen ala), koska ohjaamossa vaadittava koulutus on pitempi ja vaativampi, ja vastuu painaa eri lailla.
Kaikki ihmiset voivat kuitenkin hakeutua haluamilleen ammattialoille ja koulutukseen vapaasti, joten asiaan ei liity syrjintää, eikä valittamista pitäisi olla.
Kertomuksilla naisten palkkasyrjinnästä pyritään peräämään naisille aina vain suojatumpaa asemaa työelämässä ja luomaan mielikuvaa miehistä syrjinnän aiheuttajina. Naiset toimivat jo nyt paljon useammin turvallisissa toimistotehtävissä kuin vaaroja sisältävissä ammateissa, kuten rakennuksilla.
Sanomien juttu ja sen takana oleva tutkimustoiminta antavat näyttöä siitä, että jatkuva ruikutus naisten syrjinnästä ja tasa-arvon puutteesta on nykyisessä yhdenvertaiseksi höylätyssä yhteiskunnassamme pelkkää poliittista harhautusta, jonka takana ei ole mitään objektiivisesti osoitettua. Korostan, että tämäkään argumentaationi ei edusta minkäänlaista naisvihaa vaan paljastaa tosiasioita, joita peittelemällä on saatettu edustaa eräänlaista miesvihaa.
Vallitsevassa normatiivissa miesten ei pitäisi kuitenkaan mainita asiasta, sillä muuten saa median vesikauhuiset vaahdot naamalleen, vaan jokaisen pitää vain partaansa purren hyväksyä se, että keskiajan historia inkvisitioineen ja index librorum prohibitorumeineen tulee hänelle tutuksi. Myöskään uskonpuhdistus miesasiamieheksi ryhtymällä ei auttaisi mitään, sillä siitä tulisi vain käänteistä feminismiä, eli vallan käyttöä, josta tosin syyllistetään nytkin vain miehiä.
Tasa-arvo ei ole filosofiassa itseisarvo
Poliitikkojen jankutuksessa tasa-arvosta jonkinlaisena supernormina tihentyy vihervasemmistolaisen vallankäytön pimeä ydin. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta hoetaan kaikkialla, ja syrjinnästä jaksetaan keuhkota, mutta sitä, mitä nämä ilmiöt ovat, eivät pohdi juuri muut kuin me filosofit. Ja kun me niin toimimme, tulee joku poliitikko ja julistaa tyhjät tynnyrit kumisten, että niin ei saisi tehdä ja ottaa rahoituksen pois, kuten kirjani Totuus kiihottaa julkaisijalta, Suomen Perustalta.
Kyseinen tutkainta vastaan potkiminen sinänsä on tieteellisen vapauden ja sananvapauden pahoinpitelyä ja edustaa tiedepoliittista syrjintää sekä tutkimustoiminnan häirintää. Hullunkurista on, että vihervasemmisto vetoaa kaksiarvoiseen sukupuolieroon aina kun on tarkoitus puolustaa naisten etuja, mutta muissa yhteyksissä feministit kiistävät kaksiarvoisen sukupuolieron ja väittävät sukupuolia olevan toistakymmentä.
Kuriositeettina voidaan lisäksi huomauttaa, että nykyhallituksen oma kokoonpano on tasa-arvolain vastainen, sillä sukupuolten edustussuhteet eivät noudattele laissa määrättyä vähemmistökiintiötä vaan ovat naisille voitolliset. Miesten tappioksi.
Kiintiöinti sinänsä on moraalifilosofian vastaista, sillä sukupuolten välisen oikeudenmukaisuuden (erotuksena pelkästä tasa-arvosta) pitäisi olla sitä, että ansiot ratkaisevat ja sukupuoli ei vaikuta. Tosin tämä perustuu todistamattomaan oletukseen, että sukupuolten ominaisuudet ovat kaikkiin tehtäviin yhdenvertaisia ja samanlaisia.
Niinpä voidaan huomauttaa, että tasa-arvo ei ole itseisarvo, sillä yksilöiden ominaisuuksilla on väistämättä erilainen arvo yhteiskunnassa. Samanlaisuuden oletukseen perustuva tasa-arvo johtaisi arvoerojen kieltämiseen ja sitä kautta yksiarvoisuuteen, eli totalitarismiin. Mikäli tasa-arvon hokeminen olisi tieteellinen ansio, kuten ministerit näyttävät ajattelevan, pitäisi Tuure Boeliuksen olla filosofian professori, mutta aivan näin ei asia vielä ole.
Arvon käsite sinänsä on hierarkkinen, ja etiikka nimenomaan vaatii arvoerojen tekemistä, toisin sanoen kykyä erottaa paremmat asiat huonommista. Ihmisarvoa puolestaan voidaan pitää itseisarvona, mutta se on sisältä ontto, ja ongelmat alkavat määrittelykysymyksestä, kenen pitäisi maksaa ihmisarvon takeet eri puolilla maailmaa. Kantilainen välineellisen kohtelun kielto sisältää myös sen, että jokainen on vastuussa ensisijaisesti omasta ihmisarvostaan, jota ei pitäisi kohdella välineenä.
Sukupuolten tasa-arvosta valittamalla peitellään muuta epäoikeudenmukaisuutta
Tasa-arvolla tykittämisen tarkoituksena voi olla tahallista huomion kiinnittämistä mikroskooppisen pieniin ja vähäpätöisiin ongelmiin, jotta ei huomattaisi suurempia vääryyksiä.
Suomen ongelmahan ei ole naisten palkkatasa-arvo lainkaan vaan tulorepeämä, joka koskee huono- ja hyvätuloisia aivan riippumatta heidän sukupuolestaan. Monessa Euroopan maassa ei ole enää jäljellä juuri muita kuin 1000 euron kuukausipalkkaisia ja toisaalta noin 10 000 euroa tai enemmän kuukaudessa ansaitsevia maria ohisaloja ja muita kaukovarjostinten aaveita.
Nämä maat ovat köyhiä, ja sen merkiksi keskiluokka puuttuu kokonaan.
Oikeasti keskiluokka ei puutu, sillä ihmiset ovat jäljellä. Mutta heidän työpaikkansa ja asuntonsa ovat entistä useammin kansainvälisten kapitalistien ja suuryritysten hallussa. Heille maksetaan entistä vähemmän, ja heiltä kiskotaan entistä enemmän. Myös Suomesta on tulossa riiston kohde ja globalisaation ambomaa.
Tämä osoittaa, miten tärkeää on kotimainen omistajuus ja se, että pääomat ja työpaikat pysyvät Suomessa. Kotimaisen omistajuuden pitäisi koskea myös julkista omaisuutta ja infrastruktuuria, etenkin luonnollisten monopolien kaltaisia sähköverkkoja, joista on kansainvälisessä omistuksessa tullut uudenlaisen siirtomaapolitiikan rahasuonia.
Tilapäisillä tuloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja, ja siksi vastustan myös julkisen omaisuuden myyntejä. Yritykset ovat tuottaneet viime aikoina niin hyvin, että valtion kannattaisi esiintyä entistä enemmän myös pääomasijoittajana, jopa velaksi.
Osta jouluna suomalainen.
