Venäjällä on tapana aloittaa sota olympialaisten jälkeen, joten vielä on hetki aikaa analysoida.
Kuten julkisuudessa on laajalti valaistu, Venäjä vaatii Natoa palauttamaan joukkonsa ja aseensa Itä-Euroopassa vuoden 1997 tasolle sekä estämään Suomen ja/tai Ruotsin mahdollisuuden liittyä Natoon.
Suomeen ja Ruotsiin kohdistuvan sparrauksen tunnusmerkkeinä on Ruotsissa havaittu ufoja ydinvoimaloiden yllä, ja Suomessa pantiin merkille venäläisen rahtikoneen lentosuunnitelmassa ja -reitissä havaittu U-käännös, jonka syyt ovat bysanttilais-kryptisiä arvoituksia.
Muutamien ennusteiden mukaan Venäjän Ukrainaan kohdistaman uuden hyökkäyksen vaikutukset heijastuisivat Suomeen vain, jos Pietarin ja Kaliningradin välinen Itämeren-liikenne estyisi esimerkiksi Naton vastatoimien vuoksi.
Koska juuri näin sodan syttyessä tulisi käymään, ovat sekä Gotlanti, Öölanti että Ahvenanmaa ja sen kautta kulkeva osa Suomen tietoliikenneyhteyksistä vaarassa joutua Venäjän kaappaamiksi.
Turvallisuustilanteemme on siis paljon huonompi kuin julkisuudessa on tunnustettu.
Asian voi sanoa niin, että olemme Venäjän tulilinjalla Ukrainan jälkeen heti seuraavina.
Venäjän oma umpikuja on vaaraksi kaikille
Yhdysvaltain ja EU:n pakotteet Venäjää vastaan ovat osoittautuneet maitotiikereiksi. Ne voivat itse asiassa johtaa Venäjää kohdistamaan asevoimansa myös muiden lähimaidensa kimppuun.
Natoon liittyminen oli Baltian maiden kaikkien aikojen paras poliittinen
päätös, kun taas Suomi liittyi Ottawan sopimukseen, jonka miinakieltoa
voidaan pitää antavan sopimuksena.
Putinin kabinetin megalomaanisuuden, paranoian ja klaustrofobian täytyy olla koko laajan Venäjänmaan tiedossa, mutta sisäpoliittista koheesiota lisätäkseen hallinto uskottelee olevansa niskan päällä kansainvälisissä väännöissä.
Tosiasiassa Venäjän vaateilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Kreml on ylittänyt vaatimuksillaan poliittiset rajat ja käyttää tehosteenaan uhkausta ylittää myös valtioiden rajat.
Peruskysymys on koko ajan vastaamatta: mikä antaisi Venäjälle oikeuden esittää ylipäänsä mitään vaatimuksia itsenäisille ja suvereeneille maille? Venäjää eivät uhkaa lännestä mitkään muut kuin oikeusvaltioperiaatteet ja demokratia.
Sotilaallisen uhkailun, voiman ja väkivallan varaan vannovien politiikan tekijöiden täytyy tietää mahdollisen toimintansa seuraukset, jotka havaitaan televisiokuvissa vuosikymmeniä pyörivinä ruumiina ja historiallisena häpeänä.
Venäjän valtit ovat vähissä, ja juuri se tekee tilanteesta naapureille vaarallisen, sillä Moskova ei välitä enää maineestaan, joka on jo muutenkin huono. Aina kun Venäjällä luodaan suurmiesmyyttiä, suurta joukkoa muita ihmisiä sattuu ja paljon kansaa kaatuu.
Olemme jälleen havahtuneet huomaamaan, että naapurinamme on valtio, joka julistaa eri mieltä olevat toisinajattelijoiksi ja sulkee heidät vankiloihin kotimaassaan sekä myrkyttää vastustajiaan ulkomailla. Myytti turvallisesta maasta nimeltä Suomi on defensioiden ja toiveiden projektio.
Suomi voi vielä täpärästi päästä Natoon
Tilanteessa, jossa Putin lähestyy mausoleumin lasivitriiniä ja ikääntynyt Biden on keksinyt ainoastaan dollarin olevan revolveria paremman aseen, on Sauli Niinistö kohonnut maailmanluokan johtajaksi.
Niinistön ylläpitämillä puheyhteyksillä ja hänen sekä itään että länteen antamillaan lausunnoilla voi olla ratkaisevaa merkitystä Ukrainan kriisin purkautumiselle tai edelleen eskaloitumiselle.
Historiallista merkitystä puhelinyhteyksillä Washingtoniin voisi olla Suomen hakeutumiseksi Natoon nyt. Pian voimme päätyä kriisissä olevien valtioiden joukkoon, josta Nato ei voi mitään maata jäsenekseen onkia.
Vähintäänkin Suomen potentiaalia liittyä Natoon olisi pidettävä yllä jatkuvilla tahdonilmauksilla, ja jokainen puolue, joka niin tekee, toimii oikealla tavalla. Muuten Suomen ulkopolitiikan Nato-instrumentti sulaa pois poliittisilta markkinoilta kokonaan.
Sanna Marinin (sd.) pullautus, että Suomi ei todennäköisesti hae Naton jäsenyyttä hänen istuessaan pääministerin pallilla, oli julkisesti suusta päästettynä strutsinmunan kokoinen virhe, joka oikeuttaisi vaihtamaan pääministeriä heti.
Alusta asti Nato-vastaisen Marinin voisi luovuttaa käytettynä Putinin tilalle. ”Pasifismia” ei oliivinlehti suussaan useasti esiintynyt rauhankyyhky Venäjä olekaan ehtinyt vielä käyttää aseenaan Ukrainan kriisissä.
Myös Nato-ratkaisun alistaminen kansanäänestykseen olisi sula mahdottomuus, sillä kampanjoinnin aikana äänioikeutta alkaisi käyttää megafoniensa ja psalttariensa kautta Venäjä, ja päätöksen ollessa kielteinen Suomi menettäisi Nato-liukusäätimensä kokonaan lukittautuen samaan kaaderiin Valko-Venäjän kanssa.
Niinistö tuskin toistelisi neuvoa antavan kansanäänestyksen tarpeellisuutta Nato-asiassa, ellei se olisi sisältynyt hänen taannoiseen vaalikampanjaansa. Äänestyttäminen on vastuun pakoilua ja puolustuspoliittisen tiedon korvaamista rahvaan enemmistön murahteluilla.
Kansanäänestyksen ovat Natosta järjestäneet Espanja (liittymisen jälkeen) ja Unkari (jossa tulos tiedettiin etukäteen) sekä Georgia (akuutissa hätätilanteessa mutta tuloksetta). Tähän Suomen ei pidä mennä. Perustuslakimme mukaan sotilaallisesta liittoutumisesta voi päättää eduskunta yksinkertaisella enemmistöllä.
Eräs mahdollisuus on, että koko EU liittyisi organisaatiojäsenenä Natoon, jolloin Suomen jäsenyys Natossa olisi implisiittinen. Viimeisenkin Nato-veräjän narahdettua kiinni jäljelle jää Suomen mahdollisuus solmia liittolaissopimus yksin Yhdysvaltojen kanssa, mikä voisi olla parempikin ratkaisu kuin sopimus käänteissään kankeamman Naton kanssa.
Venäjä provosoi ja kyttää reaktioita
Lohtuna on, että Venäjän ilma-alusten lennätyksellä ja sotalaivojen lillutuksella ei liene muuta sotilaallista tarkoitusta kuin kokonaiskuvan hämmentäminen. Niillä tiedusteltaneen poliittisia vastareaktioita ja muiden maiden puolustuksellisia toimintatapoja.
Tässä hybridiympäristössä on puhumisesta tullut hopeaa ja vaikenemisesta kultaa, mikä osoittaa, että etenkin infosodassa ensimmäinen uhri on totuus. Myös reagoimattomuus olisi hyvä reaktio, mutta muistutettakoon muutamasta muuttumattomasta perusasiasta.
Ilman sotaa kaikki on paljon kätevämpää, ja siksi Venäjän kannattaisi ottaa ritolat Ukrainasta, niin kuin aikoinaan Kuubasta.
Venäjällä on hyvä tietää, että me suomalaiset puolustamme valtakunnan alueemme jokaista osaa ja itsenäisyyttämme yksimielisesti ja kaikin keinoin, vaikka kertausharjoituskutsujen painatuksesta minulla ei olekaan tietoa.
Suomen aseellis-poliittinen uhkaaminen johtaisi pahimmillaan konfliktin laajenemiseen ja samaan kuin edellisessä maailmansodassa: tarvittaessa me suomalaiset puolustamme maamme koskemattomuutta rajaloukkauksilta, laittomilta maahan tunkeutumisilta ja alueeseemme sekä infrastruktuuriimme kohdistuvilta sotilaallisilta aggressioilta periksiantamattomasti.
Aiheesta aiemmin:
”Jos Venäjä hyökkää” – Ukrainaa uhkaamalla Venäjä ajaa Suomea Natoon
