Vihreillä välähtää – Maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka ristiriidassa

Kun vihreiden edustaja sattuu lausahtamaan jotakin järjellistä, häntä kiitetään ja laakeroidaan mediajulkisuudessa. Kun taas Jussi Halla-aho (ps.) sanoo (hänelle ominaisesti) jotakin järjellistä, häntä moititaan mediajulkisuudessa. Kun itse sanon jotakin, joka varmasti pitää paikkaansa, kukaan ei siteeraa todeten, että ”asiantuntija sanoo”, niin kuin aina käy vasemmistolaisen tutkijan tai tieteenharjoittajan röyhtäistessä jotakin medialle.

Muutamat vihreän liikkeen kannattajat, naturalistit ja luonnonsuojelijat ovat tulleet viime vuosina järkiinsä. Eräs heistä on Eero Paloheimo, joka kirjoitti Suomen Perustan julkaisemassa Ympäristörealistin käsikirjassa, että Kiinan yhden lapsen politiikka on ollut maailman merkittävin ympäristöteko. Hän on tunnustanut tosiasian: kehitysmaiden väestönkasvu on syy lähes kaikkiin maailman ekologisiin, poliittisiin, taloudellisiin, sosiaalisiin ja väkivaltaongelmiin. Ja tietenkin myös maahanmuuttoon.

Toinen järkiinsä tullut ex-vihreä on brittiläinen naturalisti Sir David Attenborough. Hän totesi jo vuonna 2013, että maapallo on menossa kohti katastrofia, mutta luonto korjaisi tilanteen, jos ihmiset eivät tekisi mitään. Hänen mukaansa nälänhädät johtuvat siitä, että liian pienellä alueella on liikaa ihmisiä, ja luonto on yrittänyt korjata asiaa, mutta ihmiset ovat pahentaneet tilannetta antamalla ruoka-apua kehitysmaihin.

Niinpä hän pitää avun antamista ”sekopäisenä” ja peräänkuuluttaa toimenpiteitä väestönkasvun hillitsemiseksi. Radio Timesissä hän lausui: ”We are a plague on the Earth. It’s coming home to roost over the next 50 years or so. It’s not just climate change; it’s sheer space, places to grow food for this enormous horde. Either we limit our population growth or the natural world will do it for us, and the natural world is doing it for us right now.”

Viikko sitten myös Osmo Soininvaara (vihr.) liittyi kuoroon. Uusi Suomi otsikoi näyttävästi, että vihreiden veteraanipoliitikko on keksinyt, mihin väestönkasvu hänen mielestään johtaa: väestöjensiirtoihin ja sotiin! Hänen mukaansa 500–1000 miljoonaa ihmistä joudutaan sijoittamaan ilmastonmuutoksen takia muualle, eli lauhkealle vyöhykkeelle, jossa mekin asumme. Hän väittää massojen muuttoliikkeen johtavan ennen pitkää kaaokseen.

Ei yllätys. Väitteen informaatioarvo on nolla, sillä kyseessä on itsestäänselvyys, joka jokaisen olisi pitänyt ymmärtää. Mutta kun asian sanoo vihreä, se saa hänet näyttämään nerolta, jolloin väite toimii mainoksena.

Kyseessä on keino valjastaa ilmastoahdistus ja kehitysmaiden väestöräjähdyksestä johtuva ekokatastrofi maahanmuuton verukkeeksi. Argumentti on siis uhkaus. Sen lähtökohtana on pyrkiä oikeuttamaan väestöjensiirtoja ilmastopaniikilla uhaten. Metodi on vihreälle liikkeelle tyypillinen: länsimaalaisia ihmisiä ahdistellaan maapohjan, valtioiden ja kulttuurien haltuunotolla, jos emme suostu rajoittamaan hiilidioksidipäästöjä ja avaamaan valtioiden rajoja täällä, vaikka vika on kehitysmaissa, siellä.

Kehitysmaat tuottavat jo yli puolet maailman kasvihuonepäästöistä – EU enää vain noin 15 prosenttia. Teollisuuden ilmastotehokkuus on täällä paljon parempi kuin noissa ilmastopolitiikan vapaamatkustajina toimivissa kehitysmaissa. Jos asiassa oltaisiin loogisia, pelkästään ilmastotieteen näkökulmasta tulisi väestöjen siirtymistä pohjoisiin maihin asumaan rajoittaa, sillä täällä asumisen energiankulutus on kylmyydestä ja pimeydestä johtuen suurempaa. Myös hyödykkeet kannattaisi tietenkin tuottaa täällä eikä ajaa tuotantoa vihreällä ilmastopolitiikalla kehitysmaihin.

Väestönkasvun seurauksia uhkauksenaan käyttävä argumentointi rikkoo kausaalista aiheuttamisperiaatetta ja syyllistää syyttömiä. Ajatuskulku on samanlainen kuin se, että vieraat ihmiset uhkaisivat muuttaa asuntoosi asumaan ja vaatisivat, että sinun pitää luovuttaa heille heidän pyytämänsä summa rahaa, jotta he luopuisivat aikeestaan.

Tällainen ei vetele. Mutta siihen lankaan Soininvaara on kävellyt ja toivoo ilmeisesti muidenkin kävelevän.

Ympäristöliike näkee väestönkasvun luonnonlain kaltaisena voimana, jolle ei voida mitään ja jonka vuoksi länsimaiden pitää ottaa syyt siitä, että kehitysmaissa ei muka tiedetä, miten ollaan lisääntymättä.

Ympäristöliike ja vihreät eivät esitä lisääntymisrajoituksia ilmeisesti siksi, että ne perustavat kannatuksensa naturalistisille ja survival-strategisille lajinsäilytysihanteille. Väestöräjähdyshän on seuraus heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä, ja vihreässä liikkeessä pelätään valtaväestöjen suuttumista ja kannatuspakoa, mikäli vihreät tunnustaisivat, miten asia on. Lisääntymisrajoituksia pidetään vihreässä liikkeessä ”ihmisarvon” ja ”ihmisoikeuksien” vastaisina, vaikka nimenomaan väestöräjähdys on viemässä mahdollisuuden ihmisarvoiseen elämään.

Näyttöä punavihreän median ristiriitaisesta suhtautumisesta antaa esimerkiksi Helsingin Sanomien jatkuva huoli Kiinan soveltamasta yhden lapsen politiikasta (ks. tänne, tänne ja tänne). Siitä kertovat lehden jakamat suitsutukset oman Kiinan-kirjeenvaihtajansa kirjalle ja toimituksen myöntämät kiitokset, kun maa lievensi lisääntymisrajoituksia. Helsingin Sanomat on kyynelehtinyt saavillisen saunavettä kiinalaisten lisääntymishaluttomuuden vuoksi, mutta suomalaisten kannustamista lisääntymään lehti on pitänyt moraalittomana ja naisoikeuksien vastaisena!

Väestönkasvu on siihen kannustavien maiden poliittinen painostuskeino. ”Luonnonvaraisena” pidettyä väestönkasvua puolestaan tukevat kehitysmaiden poliittiset laajentumispyrkimykset ja niiden ekspansiiviset valtauskonnot, kun taas asioihin puuttuminen merkitsisi seksuaalisen käyttäytymisen rajoittamista kehitysmaissa. Tämän tosiasian välttelemistä ja siihen liittyvää valheellisuutta ja sensuuria olen kuvannut sanaparilla ”ekokatastrofin intimiteetti”.

Valheellisuus sikiää perimmältään naturalistisista syistä. Maailma ei lopu pamahtaen vaan kitisten. Mediassa vellovan informaatiosodan taustalla vaikuttaa kehitysmaalaisten hybridisodankäynnillinen valloitushanke, joka pyrkii käyttämään hyväkseen kansainvälisiä sopimuksia, kuten ”Geneven pakolaissopimuksena” tunnettua YK:n pakolaisten oikeusasemaa koskevaa yleissopimusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta, vaikka ne eivät ole tarkoitetut oikeuttamaan laajoja väestöjensiirtoja, niin kuin ei mikään muukaan ihmiskunnan historiassa.

Länsimaiden vihervasemmisto ja liberaali oikeisto kuitenkin tukevat kehitysmaalaisten diasporaa Eurooppaan sen sisäisinä myyrinä: ”tieteenä” esiintymään pyrkivän poliittisen toiminnan ja median kautta. Tosiasiassa Euroopan ei pidä olla neekereiden paisuntasäiliö.

Retorisena aseena vihervasemmiston propagandatyössä ovat ihmisoikeudet, jotka mukamas estävät lisääntymisen rajoittamista kehitysmaissa. Nämä vihervasemmiston suojelemat ihanteet ovat kuitenkin järkyttävässä ristiriidassa vihreän liikkeen luonnonsuojelutavoitteiden ja ihmisarvon puolustamisen kanssa.

Vihervasemmisto myös pitää ne ristiriidassa, sillä se on vihervasemmistolaisen ideologian mukaista. Tavoitehan on vain tuhota länsimainen kapitalismi, joten tilalle tarjottavan vaihtoehdon johdonmukaisuudella ei pidetä väliä. Tuloksena demografisesta kataklysmiasta on väestöpoliittisen bastardisoinnin lisäksi myös kulttuurien eroosio.

Ilmastopolitiikkaa ja ihmisoikeuksia pyritään käyttämään maahanmuuton verukkeena, mikä ei ole ihme, sillä vihervasemmistolaisessa politiikassa se ykkösasia on aina maahanmuutto. Ei ole mitään tärkeämpää kuin maahanmuutto. Kehitysmaapolitiikassakin on vain itkien hyväksyttävä se, että maahanmuutto on luonnonlainomainen voima, jonka edessä meidän länsimaisten ihmisten on alistuttava ja tyydyttävä kohtaloomme.