Partavauvat lastenpyöräilevät Suomeen Putinin hybridiaseina – Puumalainen kannustaa

Samalla kun Lähi-idästä kotoisin olevat parrakkaat miehet ovat ylittäneet lastenpyörillä itärajamme saapuen laittomasti Suomeen, on sentapainen hybridivaikuttaminen tarjonnut Petteri Orpon hallitukselle tilaisuuden osoittaa toimintakykyään ulkoisten uhkien torjujana.

Asiaa korostaakseen pääministeri vaivautui jopa itse matkustamaan Kuhmon suunnalla sijaitsevalle Vartiuksen raja-asemalle ja esiintymään siellä ponnekkaasti ikään kuin todistellakseen, että nyt rajat pannaan kiinni, toisin kuin vuosina 2015–2016, jolloin hän oli sisäministerinä.

Tuolloin Venäjä poljetti Suomeen toista tuhatta hybridiaseena käyttämäänsä turvapaikanhakijaa vastareaktiona Suomen, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain käynnistämälle puolustusyhteistyölle.

Nyt Venäjän kanssa ei voida neuvotella – ei edes rajaliikenteen sallimiseksi vain Suomen ja Venäjän sekä Valko-Venäjän kansalaisille, kuten 2016, jolloin Suomi suostui Venäjän toiveeseen ja esti turvapaikkaturistien lisäksi myös EU:n ja ETA-maiden kansalaisia käyttämästä itärajan asemia.

Tuosta asti Kremlin ”tiedottajat” ovat sätkineet kuin säkillinen oravia.

He ovat toistelleet omaa narratiiviaan, jonka mukaan Suomi ja Nato mukamas uhkaavat ja piirittävät Venäjää, vaikka toisesta suupielestään he vakuuttelevat, että Venäjä on aivan liian suuri eristettäväksi. 

Vaikka Venäjä siis on suuri, on henkinen tila, josta kyseinen valitus kaikaa, äärimmäisen pieni. Se tulee mikkihiirimäisestä umpiosta, jossa vivahtavat klaustrofobian ja paranoidin skitsofrenian sävyt.

 

Onko Puumis Putinin kaveri?

Nykytilanteessa ainoa keino Venäjän harjoittaman hybridisodankäynnin torjumiseen on sulkea raja-asemat Suomen puolelta, sillä Venäjä ei valvo rajaa omalta puoleltaan vaan työntää joutoväkeään tänne.

Kovin hyvää kuvaa turvapaikanhakijavirran käsittely ei Suomen viranomaisten toiminnasta anna, vaikka (ja koska) asioita hoidetaan säntillisesti, ”kaikkien sääntöjen ja ohjeiden mukaan”. 

Surkeimman esimerkin pykäläkoreografisesta kirpunnyljennästä antoi apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, joka torppasi itärajan rajoitustoimet. Hänen mukaansa itärajan sulkeminen ei takaa mahdollisuutta hakea turvapaikkaa kansainvälisten säädösten mukaisesti.

Voidaan kysyä, onko Suomen valtio olemassa vieraiden maiden kansalaisten etujen turvaamiseksi. Emmekö muodostakaan suvereenia valtiota, jolla on oikeus itse päättää siitä, keitä se päästää alueelleen ja keitä ruokitaan veronmaksajien piikkiin?

Asiassa ei pitäisi tuijottaa yksinomaan kansainvälisiin sopimuksiin. Suomen viime vuonna uudistetun rajavartiolain 16 § antaa täydet mahdollisuudet rajan tilapäiseen sulkemiseen ja turvapaikkahakemusten vastaanottamisen rajoittamiseen. Siellä sanotaan näin:

Valtioneuvosto voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Sisäministeriö päättää kiireellisissä tilanteissa tarvittavista välittömistä toimenpiteistä, kunnes valtioneuvosto ratkaisee asian. Sisäministeriön on esiteltävä tekemänsä päätös viipymättä valtioneuvoston yleisistunnolle.

Valtioneuvosto voi päättää kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä Suomen valtakunnanrajalla yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan, jos se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi, ja jos kyse on:

1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai

2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa.

Nämä tunnusmerkit toteutuvat nyt, ja paperittomien tulijoiden hakemuspaperien käsittely voitaisiin helposti keskittää sinne, minne he eivät pääse niitä tuomaan, esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

On myös on kysyttävä, eikö apulaisoikeuskansleri tunne tai osaa lukea lakia. Kerta ei olisi suinkaan ensimmäinen ylimmissä oikeusviranomaisissa ja yliopistoissa. Omilla laintulkinnoillaan Suomen oikeusoppineet ovat yleensäkin pyrkineet maksimoimaan ulkomaalaisten edut ja oikeudet Suomessa kantaväestön tappioksi sekä lietsoneet siten eripuraa.

Yksinkertaisimmankin ihmisen pitäisi ymmärtää, että Venäjä on ottanut maahanmuuttajat aseekseen ja koettaa laittaa Suomen tekemään vaikeita valintoja yhtäältä oikeusvaltion ja kansainvälisen normiston ja toisaalta valtiollisen turvallisuutemme välillä. Tavoitteena on syyttää Suomea sitten joko kansainvälisten tai omien periaatteidensa rikkomisesta.

Venäjää voidaan venäläisten omastakin mielestä pitää turvallisena maana, josta tuleville ei ole velvoitetta myöntää sen enempää turvapaikkaa kuin tilapäistä suojeluakaan. Vastuuta kuuluu myös niille tulijoille, jotka suostuvat marssimaan Putinin marionetteina tänne.

Turvapaikan hakemisen verukkeella ei pidä sallia turvattomuuden tuomista Suomeen. Perustuslakimme 7 §:n mukaan myös oikeus turvallisuuteen on perusoikeus, eikä kansalaisten turvallisuutta pidä horjuttaa ryhtymällä muualta tulevien suojelijaksi tai yleisen turvallisuuden takaajaksi toisissa maissa.

Olisi naiivia signaloida hyveellisyyttä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisella, sillä juuri sen tapainen oikeusvaltion näytteleminen sataa onnistumisena Putinin laariin.

Siihen peliin ei pidä missään tapauksessa lähteä mukaan. Puumis antautukoon Venäjän hybridivaikuttamiseen yksinään tai saarnatkoon ihmisoikeuksista Putinille!

Totuus on nimittäin sellainen, että Venäjä on nuo ihmiset rajalle työntänyt, joten on viime kädessä Venäjän vastuulla, miten Venäjällä useita vuosia oleskelleille lähi-itäläisille käy molemmin puolin suljetulla rajavyöhykkeellä. 

Mikko Puumalainen on sama mies, joka vähemmistövaltuutettuna vaati professori ja uskonpuhdistaja Tatu Vanhasen tieteellisistä älykkyystutkimuksista rikosoikeudellista tutkintaa rasismikorttia heilutellen, onneksi tuloksetta.

Harhalaukauksesta oli tosin se Puumalaiselle itselleen myönteinen tulos, että hän vihreiden Tuija Braxin nimittämänä päätyi entistä korkeampaan ja kovapalkkaisempaan virkaan, jossa hän hopeinen sädekehä päänsä päällä päättää nyt yksin Suomen ulkopolitiikasta.

Mikäli tämä jää voimaan, annetaan yhden kellokkaan laittaa mielipiteellään kapulan rajapolitiikan rattaisiin ja hirttää valtiollisen turvallisuutemme pelkkään sääntöeettiseen moraaliposeeraukseen ja dynamiittityperään lakipositivismiin.

Silloin kun on vedottu yleiseen pelastamis- ja auttamisvelvollisuuteen, on puolestaan sorruttu hermeneuttisiin tulkintojen venytyksiin pitkälle lain kirjaimen ohi. Aina sen mukaan, mikä on palvellut Demokraattisten Lakimiesten ja muiden ihmisoikeustalebanien tarkoitusperiä.

Mitä pitäisi tehdä?

Eräs oikeudellisesti pätevä keino (1), jolla voitaisiin estää Venäjää synnyttämästä Suomen rajavyöhykkeelle humanitaarista kriisinäytelmää, olisi säätää Suomeen samantapainen laki, joka on voimassa Liettuassa.

Se erottaa spontaanin turvapaikanhaun valtioiden fasilitoimasta muuttoliikkeestä ja estää jälkimmäisen. 

Myös Viro on yhdessä Liettuan kanssa soveltanut voimakeinoihin perustuvaa push back -taktiikkaa onnistuen työntämään tuhansia maahan pyrkijöitä takaisin Venäjälle ilman, että EU olisi ripittänyt kyseisiä maita ”oikeusvaltioperiaatteiden” rikkomisesta.

Suomen hallitusten toiminta on ollut huonoa ja hidasta, koska tällaista lakia ei ole Suomeen tehty, eikä saada vieläkään. Syynä on etupäässä edellisen hallituksen vitkastelu ja toisaalta Euroopan unionin ihmisoikeusteollinen ilmatilanvalvonta.

Lievempi keino (2) olisi niin sanottu rajamenettely, joka mahdollistaisi kielteiset turvapaikkapäätökset jo rajalla tai sen läheisyydessä olevassa järjestelykeskuksessa ilman, että tulijoita päästetään liikkumaan sen enempää vastaanottokeskuksiin kuin sieltä eteenpäin. Orpon hallitus on luvannut tuoda rajamenettelyesityksen eduskunnan käsittelyyn vasta ensi huhtikuussa, ja tästä poiketen asia olisi käsiteltävä kiireellisesti ja nopeutettua käsittelyn järjestystä noudattaen.

Kolmas ja täydentävä keino (3) olisi solmia palautussopimukset Lähi-idässä ja Afrikassa sijaitsevien lähtömaiden kanssa siten, että ne ottaisivat vastaan muitakin kuin rikoksesta tuomittuja kansalaisiaan. Tällöin esimerkiksi Somaliasta ja Irakista lähteneet voitaisiin palauttaa suoraan sinne, mikäli Venäjä tai jokin muu kauttakulkumaa ei heitä takaisin ota.

Edellinen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) oli täysin haluton viemään muun muassa Somalian kanssa neuvoteltuja palautussopimuksia loppuun. Siksi uuden sisäministerin Mari Rantasen (ps.) tulisi saattaa sopimukset nopeasti voimaan. Käytettäköön vipuina vaikka kauppapolitiikkaa tai kehitysmaapolitiikkaa.

Järkiinsä on tultu jopa Ruotsissa, jossa hallitus vaatii ulkomaalaisten oleskeluluvan perumista ja maasta poistamista muidenkin ongelmien kuin rikosten vuoksi, ja täyskäännettä turvapaikkapolitiikkaan on ehdotettu myös Suomen hybridiosaamiskeskuksesta.

On muistettava, että Venäjä käyttää Suomea vastaan pakolaisasettaan, koska sen sotavoimat ovat kiinni Ukrainassa.

Hallituksen tulisi kiristää otettaan myös suhteessa venäläisten toimintaan Suomessa.

Venäläisten on sallittu tänä vuonna ostaa Suomesta yli sata kiinteistöä, vaikka ostokiellot mahdollistava laki on ollut jo pitkään voimassa. Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo soveltaneensa sitä vain kolmessa tapauksessa.

Kaikki tämä on tapahtunut tai jätetty tekemättä, vaikka Venäjä on sosialisoinut muiden muassa valtionyhtiö Fortumin Venäjän-omistukset. Sen sijaan venäläisperäisten Teboilin ja Yangon liiketoimintaa ei ole otettu valtion haltuun Suomessa.

Myös Ahvenanmaan konsulaatti pysyy turhanpäiten auki ja demilitarisointi voimassa, vaikka Venäjä on militarisoinut Ukrainan pinta-alasta yhtä suuren prosenttiosuuden kuin Neuvostoliitto ryösti Suomelta viime sodissa!

 

Poliittinen hyöty Suomen hallitukselle?

Kyynisesti arvioiden Putinin toimeenpanemasta hybridi-iskusta voidaan nähdä kertyvän hyötyä Orpon hallitukselle. Ulkopoliittinen kriisi nimittäin mahdollistaa rivien ampumisen suoriksi sisäpolitiikassa.

Kremlin masinoima ihmisten kuljettelu rajoille voidaan nähdä lahjana Petteri Orpolle, sillä se mahdollistaa huomion kääntämisen ulkoiseen turvallisuuteen samalla kun Suomen eduskunnassa riidellään sisäpoliittisesti kiperistä perusturvan leikkauksista.

Siihen riitelyyn on myös syytä, sillä Kokoomus on asettanut Suomen kansalaisten perusturvan ja etenkin asumistuen uhatuksi. Sellaisen politiikan takaajaksi mennessään työväenpuolue Perussuomalaiset tekee kohtalokkaan virheen, vaikka maahanmuuttopolitiikassa puolue onkin onnistunut. Nämä asiat toisaalta liittyvät myös yhteen, sillä suomalaisten sosiaaliturvahan on uhattuna siksi, että sosiaalietuusperäiset maahanmuuttajat ovat syöneet siitä suuren osan.

Ulkoinen uhka voi hetkellisesti yhdistää kansakuntaa, mutta sisäistä turvallisuuttamme murentaa pitkävaikutteisesti se, että maahamme saapuu epäperäisiä tulijoita, jotka ylittävät rajan laittomasti, lausuen turvapaikkaprosessin käynnistävän taikasanan asylum.

Mikään ei takaa, että tulijat eivät ole Wagnerin palkkasotilaita tai Mantsurian kandidaatteja, jotka asettuvat taktiseen takalinjaan. Venäjä valtasi myös osan Ukrainasta käyttämällä tunnuksettomia sotilaita, joita sanottiin pieniksi vihreiksi miehiksi.

Joka tapauksessa muotivaatteissa saapuneet lähi-itäläiset ovat tehneet muutakin kuin deittailleet superkalliilla blingipuhelimillaan. He ovat aiheuttaneet sekasortoa sekä Suomessa että muissa pohjoismaissa ja tehneet täällä vakavia omaisuus- ja väkivaltarikoksia, joista pitää tehdä heti alkuunsa loppu.

---

Päivitys 23.11.2023: Puumalainen korjasi arviointivirheensä, kun hallitus oli näytellyt korjaavansa oman ”virheensä”, ja esitti lopulta raja-asemien sulkemiselle Ylen mukaan ”vihreää valoa”. Oikeuskanslerinviraston tehtäviin kuuluu tietenkin laillisuudenvalvonta, mutta sitä tulisi suorittaa oikeasuhtaisesti ja yhteiskunnallisen tilannearvioinnin pohjalta. Valtioneuvoston kivijalassa eivät ole lamput liioin loistaneet nimenomaan virheän politiikan vuoksi.

Päivitys 26.11.2023: ”Rajan sulkemisessa” on toistaiseksi puhuttu vain raja-asemien sulkemisesta. Vaikka viralliset rajanylityspaikat saataisiinkin kiinni, jää muu osa rajasta kuitenkin helposti ylitettäväksi ja siinä mielessä ”auki”. Suomen Venäjän-vastainen maaraja on 1289,3 kilometrin pituinen. Kun Venäjä kannustaa ylittämään rajan ”vaikka rynnäköllä”, on pohdittava, Nakke Nakuttajaako noille ”tulijoille” pitäisi lukea.

Päivitys 28.11.2023: Valtioneuvosto teki lopulta välttämättömän ja sulki koko itärajan, tosin vain kahdeksi viikoksi ja noin kaksi viikkoa liian myöhään, jolloin Suomeen oli ehtinyt valua taas tuhat uutta ”tulijaa”. Kun yhdellekään ei myönnetty turvapaikkaa, he ilmeisesti nauttivat nyt ”tilapäistä suojelua”. Palattuaan virkaansa oikeuskansleri Tuomas Pöysti ymmärsi alaistaan paremmin, että ”[t]ämä ei ole maahamuuttokysymys. Tämä on kansallisen turvallisuuden kysymys.” Ihan itse keksi?

Rajan sulkeminen voi luonnollisesti olla myös Putinin tavoite, jotta Kreml voisi syyttää Suomea ”Venäjän eristämisestä”. Näin kaikki olisivat ilmeisesti tyytyväisiä. Ongelmallista asiassa on vain se, että Venäjän hyökätessä lähes kaikki mitä Suomi tekee, kääntyy helposti Venäjän propagandavoitoksi.

Presidentinvaalien mediamopedit polkaistiin käyntiin

Vasemmistolla on syytä huoleen. Someaktivistien mukaan Suomea uhkaa sovinistinen diktatuuri, mikäli niin sanottu oikeisto voittaa presidentinvaalit ja päällysmieheksi kohoaa joku Kepun, Kokoomuksen tai Perussuomalaisten sotaratsuista tai Aaltolan ja Haaviston valitsijayhdistysten ehdokkaista.

Kolme kuukautta ennen vaaleja SDP:ltä suorastaan puuttuu ehdokas, ja Vasemmistoliiton Li Andersson nauttii kansan syvissä riveissä marginaalikannatusta.

Luulen, että demarit menevät vaaleihin sammutetuin lyhdyin liittoutuakseen taktisesti Pekka Haaviston valitsijayhdistyksen taakse. Samaan tapaan RKP jo ryhmitti väkeään Kokoomuksen piilo-rkp:läisen Alexander Stubbin tueksi pidättäytymällä omasta ehdokkaasta kokonaan.

Erikoista on ollut median tapa kehystää ”kärkiehdokkaita”. Esimerkiksi käy MTV3:n Asian ytimessä (11.10.2023), jossa toimittaja Jouko Loikkanen haastatteli Alexander Stubbia, Mika Aaltolaa ja Pekka Haavistoa.

Jussi Halla-ahon mediakampanjan avasi vasta Sanoma-yhtiöt Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien jutuilla (22.10.2023), joissa taivasteltiin jälleen Halla-ahon klassisia kirjoituksia. Lehdissä annettiin sanansija Vihreiden entiselle kaupunginvaltuutetulle Jukka Relanderille, jonka suvaittiin kauhistella Halla-ahon aatteellista erkaantumista omille teilleen maahanmuuttopolitiikassa.

Sanoma-lehtien haastattelemia Halla-ahon taannoisia ”tuttavapiiriläisiä” eivät varmaankaan ole järkyttäneet Ruotsin viimeaikaiset tapahtumat, vaikka Tukholmassa on jouduttu tuomaan jo armeijakin kaduille maahanmuuttajaperäisen jengiväkivallan vuoksi. Yksitoista kuoliaaksi ammuttua kolmessa viikossa on kai nyt sitä värinää, jota Petteri Orpo kaipasi myös Suomeen ollessaan sisäministerinä vuonna 2015.

Perussuomalaiset ovat olleet aivan oikeassa maahanmuuttokriittisyydessään, vaikka puolue onkin hallituksessa ollessaan ajanut skootterilla rotkoon mennessään kokoomuslaisen asuntopolitiikan ja eritoten asumistuen leikkausten takaajaksi (kirjoitin aiheesta täällä ja täällä, ja hanke on myös oikeuskanslerin mukaan perusoikeuksien vastainen).

Yleisradio puolestaan mainosti viikonlopun Elämäni biisi -ohjelmaansa 1,5 miljoonan katsojaluvulla, kun kuvaruudussa olivat Aaltola, Haavisto, Halla-aho, Rehn ja Stubb. 

Olen aiemmin arvostellut poliitikkojen kierrättämistä viihdeohjelmissa kolmen pointin vuoksi. Ensinnäkin se merkitsee politiikan epä-älyllistymistä. Toiseksi kaikenlaisiin tanssikilpailuihin kutsuminen tarjoaa toimittajille mahdollisuuden orkestroida poliittista julkisuutta. Kolmanneksi myös ehdokkaat voivat käyttää mediaa populistisesti. Tätä sosiaalisen vaihdon tai korruption kaltaista vispilänkauppaa olen sanonut politiikan medioitumiseksi tutkimuksissani Totuus kiihottaa (2020) ja Pavlovin koirat (2022).

Väitetään, että vuoden 1994 presidentinvaalit ratkesivat Martti Ahtisaaren voittoon Elisabeth Rehnistä Yleisradion Tuttu juttu -show’ssa. 

Vaikka viihteellinen lähestymiskulma politiikkaan onkin göbbelsiläinen, se on joka tapauksessa informatiivinen kertoessaan poliitikkojen tunne-elämästä.

Elämäni biisi -arvuutuskilpailussa (en selosta sääntöjä tarkemmin) kaikkein liikuttavimman performanssin onnistui esittämään Mika Aaltola, joka valitsemallaan elämänsä biisillä toi näyttämölle perhesuhteensa, sotaveteraanit, kotiseutunsa, sairastamisen kurjuuden, lapset, ikäihmiset ja kaiken muun, minkä kuuluu koskettaa. Kun itse liikuttuu, niin yleisökin liikuttuu.

Kevytkenkäisimmän version itsestään esitti Alexander Stubb, jonka ”Korkkarit kattoon” oli suunnattu nuolisuorasti naisäänestäjien kosintaan ja sisälsi myös transvestiittisiä aineksia. Koiven nostaminen TV-lähetyksessä ei ollut kovin elegantti ele. Voidaan kysyä, onko Alexilla piileviä transvestiittisia taipumuksia, kun hän vihjaisi niitä olevan Jussi Halla-aholla.

Ovelin veto oli Pekka Haaviston ”Halleluja”-biisi. Vihervasemmiston kannatus ei todennäköisesti riitä presidentiksi toisella kierroksella, ja siksi Haavisto tarvitsee tuekseen ääniä muun muassa krisuilta. Näin selittyy kilpailun toinen ”transsu”: transsendentaalinen biisivalinta, jolla Haavisto todistelee omaa hengellisyyttään ja kelvollisuuttaan hurskaiden valtiaaksi.

Kyseinen käsiteturilashan tulee latinan sanasta transcendo, joka merkitsee ’siirtämistä’, ’kuljettamista’ ja ’viemistä rajan yli’. Se esiintyy sekä sukupuolen vaihtamisessa että rajojen ylittämisessä laajemminkin. Haavisto valitsi Leonard Cohenin biisin ilmeisesti tavoitellen myös jonkinlaista macho-imagoa.

Jussi Halla-ahon lähestymistapa omaan biisivalintaansa oli hänelle tyypillisesti analyyttinen ja lingvistinen, mikä jäi varjostamaan tunnerekisteriä, jota ohjelman tavoitteena oli avata. Samaa voi sanoa Olli Rehnin esiintymisestä.

Ohjelmasta opimme, että politiikka on vain hyvää viihdettä ja että oikeistossa tulee olemaan vaalien aikaan ahdasta.

Media on tehnyt viime päivinä paljon työtä koetellakseen asiantuntijajulkkis Mika Aaltolaa, joka antautui lausahtamaan mediakriittisen kommentin ja paljasti, että eräs media oli tarjonnut hänelle myönteistä julkisuutta vastalahjaksi mainostilan ostamisesta.

Aaltola sai päätoimittajien edunvalvontayhdistyksen takajaloilleen ja peräänsä lauman toimittajia, jotka ovat tuosta pitäen koettaneet jyrsiä hänen kannatustaan, etunenässään Helsingin Sanomat, joka pyrki lyttäämään Aaltolan vaalikirjan demokratian vastaiseksi. Tänään Helsingin Sanomat vääristelee Aaltolan lausumia täällä.

Jos Aaltola kestää valtamedian mustamaalaushankkeet, ne todennäköisesti vain lisäävät hänen kannatustaan.

On näyttöä siitä, että presidentiksi voi nousta myös politiikan ulkopuolelta, vaikka ei olisi koskaan tehnyt poliittisia päätöksiä eikä osallistunut poliittisiin vaaleihin. Yksi esimerkki on Ahtisaari, toinen Viron presidentiksi valittu kirjailija Lennart Meri ja kolmas Trump!

Luulen, että vaalin ensimmäisellä kierroksella Pekka Haavisto tulee vähintään toiseksi.

Se, kuka muu ehdokas selviytyy toiselle kierrokselle, riippuu siitä, paljonko Aaltola syö Stubbin ja Halla-ahon kannatusta. Rehn on liian virkamiesmäinen ja kansasta EU-etääntynyt yltääkseen kärkisijoille. Hänen edelleen kirii jopa politiikan ulkopuolelta putkahtanut aatteellinen kokoomuslainen Mika Aaltola omalla kansanomaisella tyylillään.

---

Päivitys 19.11.2023: Sanna Marinin jälkeensä jättämistä savuavista raunioista kömpi esiin SDP:n presidenttiehdokkaaksi Jutta Urpilainen, joka ilmoittautui tavoittelemaan presidentinvirkaa ”komissaariksi” esiteltynä. Hän julistautui puheessaan ”punavihreäksi naiseksi” ja sai tamperelaiselta salilta raikuvat suosionosoitukset.

Eurostoliitolta kalskahtava komissaarin titteli ja sukupuolella ratsastaminen tuskin ovat niitä valtteja, joilla tämä vaali ratkaistaan, ja 4 prosentin gallupkannatuksellaan Urpilaisesta tulee vaalien NPC, jonka tehtäväksi jää häiritä punavihreiden miesten kampanjoita.

Päivitys 10.2.2024: Epäily Alexander Stubbin transatlanttisten suhteiden realisoitumisesta taitaa osoittautua oikeaksi. Hänen skottipuolisonsa Suzanne Innes-Stubb paljasti tänään MTV3:n ja toimittaja Mika Tommolan ohjelmassa hommanneensa Alexille skotlantilaisen kiltin, jota hän käyttää kotioloissa.

Milloin Ukrainan sota päättyy?

Jatkuessaan näin se ei pääty koskaan, paitsi ammusten ja sotilaiden loppumiseen, jolloin se hiipuu itsestään. Tällöin on tuloksena samanlainen tulitauko kuin Pohjois-Korean ja Etelä-Korean rajalla.

MTV3:n uutisten Jouko Luhtala kirjoitti pari päivää sitten, että Ukrainan vastahyökkäys on epäonnistunut, mutta sitä ei ole haluttu sanoa julkisesti. Tuon ymmärtääkseen ei ole tarvinnut olla sotilasasiantuntija.

Kirjoitin jo ajat sitten, että Ukrainan sodassa ovat vastakkain liian suuret osapuolet, jotta sitä voisi kumpikaan selvästi hävitä. Silloin sitä ei voi kumpikaan selvästi voittaa. Ja silloin ei päästä myöskään Ukrainaa tyydyttävään rauhaan.

Suomessa tiedettiin jo jatkosodan jälkeen, että sieltä, mihin ryssän päästää, sitä on miltei mahdotonta saada pois. Ukraina tarvitsisi venäläisten häätämiseen ylivoimaisen ihmeaseistuksen ja massiivisen tuliylivoiman. Toinen mahdollisuus on, että talouspakotteet ja poliittinen ahdinko purisivat niin vahvasti, että Venäjä itse ottaa Itä-Ukrainasta ja Krimiltä ritolat.

Niin ei käyne, vaan Venäjä jatkaa Leningradin piirityksen aikaisissa saartotunnelmissa. Se kerää aseet Iranista ja liittolaiset BRICS-maista.

Lännen kitsastelu pitkän kantaman aseissa on pitkittänyt sotaa, mikä on ollut Putinin tavoitteena siitä asti, kun maanvaltaus epäonnistui ja koko hyökkäys osoittautui jättiläismäiseksi virhearvioksi.

Sekä Ukrainalla että Venäjällä on suuri intressi irrottautua sodasta, jolloin ainoa mahdollisuus on kompromissimainen rauha. Ikävä sanoa, mutta sitä ei tule ilman, että osa vallatuista alueista jää Venäjän haltuun.

Antakaa, kun arvaan. Yhdysvaltain upouudeksi presidentiksi valitaan Donald Trump, joka tuo kuvioon yhdysvaltalaisten halun lopettaa aseellinen apu Ukrainalle. Vaatimusta tehostaa yhdysvaltalaisväestön vaatima aseapu Israelille.

Trump tarjoutuu rauhankyyhkyseksi Putinin ja Zelenskyin välille ja tekee ehdotuksen, jonka mukaan Venäjä vetäytyy Dneprin itäpuolelta sekä Donetskin ja Luhanskin alueilta, mutta Krim jää Venäjälle.

Professori Matti Klinge oli oikeassa huomauttaessaan, että Krim on ollut osa Venäjää vuoteen 1954 asti. Sata vuotta tuosta ajankohdasta käytiin Venäjän ja Osmanien valtakunnan välistä Krimin sotaa.

Kukaan ei jaksa pitempää sodankäyntiä. Resurssit ehtyvät, kärsivällisyys kaikkoaa, ihmiset väsyvät ja lannistuminen uhkaa. 

Zelenskyi suostuu lopulta Trumpin mestaroimaan ehdotukseen, koska ei voi muuta. Ukrainan aseellinen voima ei riitä kaikkien alueiden takaisinvaltaamiseen. Länsi ei käynnistä maailmansotaa Krimin vuoksi, ja huonoon vaihtoehtoon mukaudutaan, koska parempaa ei ole. 

Voi käydä niinkin hullusti, että Krim jää Venäjälle, mutta se vuokrataan Ukrainalle. Näinhän Suomelle tehtiin sodan jälkeen, kun Saimaan kanava ryöstettiin osaksi Neuvostoliittoa, mutta sekin vuokrattiin takaisin meille riistohintaan (aiheesta täällä).

Trumpin ehdotuksilta voi Ukrainan pelastaa vain se, että Suomi-neidon Nato-sugardaddy Joe Biden vetäytyy ehdokkuudestaan jatkokaudelle, ja Trumpin haastajaksi nousee viime hetkellä joku Anthony Blinkenin tapainen demokraatti, joka olisi ikänsä puolesta enemmän ”Kennedy” kuin nyt tarjolla oleva Kennedy. Silloin taas on vaara, että sota jatkuu.

On itsepetosta väittää, että sotaa pitäisi jatkaa vain siksi, että muuten Venäjä osoittaa pystyvänsä muuttamaan rajoja sodalla. Ikävä sanoa, mutta tämä on sodan olemus. Vain voittojen ja tappioiden aste sekä hinta vaihtelevat.

On myös valheellista väittää, että Ukraina on käynyt sotaa Suomen ja koko länsimaailman puolesta. Tosiasiassa Suomi ei ole eikä ole ollut Ukrainan asemassa, ja meidän suomalaisten vetäminen mukaan slaavikansojen väliseen sapelienkalisteluun olisi historian vääristelyä.

Totuus on, että Ukraina ei kuulu Eurooppaan, vaikka Euroopan unionissa muuta väitetään taktisista syistä.

Ukrainaa ei tule myöskään liittää Euroopan unioniin samoista syistä kuin ei Turkkiakaan.

Nämä maat eivät kuulu Eurooppaan kulttuurinsa eivätkä sijaintinsa puolesta.

Integraation vaatiminen pelkästään sillä perusteella, että muuten kyseiset valtiot liukuvat Venäjän vaikutuspiiriin, on yhtä hupsua kuin väittää, että Intia tulisi liittää Euroopan unioniin, koska muuten maa liukuu Venäjän alamaiseksi.

Vihreät–Vasemmistoliitto-parivertailu

Autolehdissä vertailtiin 1970-luvulla Moskvitshia ja Ladaa. Kumpi kannattaisi ostaa? Parivertailuja tehdään nykyisinkin monissa julkaisuissa.

Poliittiseen parivertailuun tarjoutui tilaisuus, kun luottamusihmiset, apulaispormestarit Anni Sinnemäki (vihr.) ja Paavo Arhinmäki (vas.), pyrkivät muistuttamaan olemassaolostaan tekemällä poliittisia aloitteita.

Sinnemäki ehdotti äskettäin, että Helsingin päiväkodeissa ei enää tarjoiltaisi liharuokaa. Helsingin Sanomat suurensi aloitteen juttuunsa, jossa kirjoitettiin, että ”apulaispormestari harkitsisi päiväkoteihin lihakieltoa”. Lehdessä ilmeisesti luultiin ehdotuksen olevan hyvä ja kannatusta Sinnemäelle kätilöivä hanke.

Apulaispormestarin lihaviha tuli kuitenkin takaisin nopeasti kuin löyly kuumalta kiukaalta sekä kansalaisilta että Sinnemäen kollegoilta kaupungintalosta.

Sinnemäki teki hiljattain myös toisen aloitteen, jossa hän esitti polttomoottoriautojen kieltämistä Helsingin keskustassa. Mallina hänellä oli tietysti Tukholma, joka lienee toiminut myös vihreiden maahanmuuttopolitiikan esimerkkinä.

Tämäkin hanke torpattiin epärealistisena haihatteluna sekä oikeiston että demarien ja Vasemmistoliiton toimesta ”sosiaalisesti epäoikeudenmukaisena”. Ruokakassia Espalta ei enää voisi hakea Ladalla. Sitä paitsi demarien laskeva tähti Sanna Marin ajattaa itseään edelleen limusiinilla, ja olenkin sanonut, että vihervasemmistolaiset arvostelevat luksusautoilua aina muulloin, paitsi silloin kun luksusautot kyyditsevät heitä itseään.

Arhinmäki sai tältä tehtävärastilta vähemmän negatiivisia pisteitä kuin Sinnemäki, sillä Arhinmäki ymmärsi vastustaa aloitetta, joka on selvästi toteuttamiskelvoton. Koska huonon vastustaminen ei ole vielä hyvää, Arhinmäelle ei jaeta kuitenkaan yhtään positiivista pistettä.

Ratkaisevan positiivisen pisteen Arhinmäki saa aloittesta, jonka hän teki Helsingin kaupungin vuokra-asuntoyhtiön Hekan ja asumisoikeusyhtiön Hason pelastamiseksi velkakuilun partaalta ja jossa hän esitti tonttivuokrien alentamista.

Poliittisia pisteitä saa ilmeisen helposti, kun vaatii jotain sellaista, mikä on välttämätöntä ja sanoo sen ensin sekä saa tuekseen valtamedian, joka päättää sitten siitä, kenen nimiin aloite kirjataan.

Tonttivuokrien alennusesitys olisi itse asiassa kuulunut Sinnemäen tehtäviin, joten tehtäviensä laiminlyömisestä hänelle on jaettava taaskin miinuspisteitä.

Näin parivertailun voittaa Arhinmäki, joka osoittaa Vasemmistoliitossa olevan enemmän talousrealismia kuin Vihreissä, joissa sitä ei ole yhtään. Tämä johtunee siitä, että Vihreitä kansoittavat kiilusilmäiset idealistit, kun taas vasemmiston kaaderissa köyhyys opettaa kansalaisille taloustiedettä.

Julkisuutta Arhinmäen aloite tosin nautti vähemmän kuin hänen graffitinsa, jonka tekeminen eteni nopeammin kuin aloite tonttivuokrien leikkaamiseksi. Minä muuten toivon Ultra Bran come backia, sillä bändiltä puutuu pätevä runoilija-sanoittaja.

---

Päivitys 2.11.2023: Arhinmäen aloite tonttivuokrien alentamisesta ei mennyt läpi, mutta Heka ja Haso saavat lohdutukseksi suoraa tukea yhteensä 20 miljoonaa. Poliittisia pisteitä Arhinmäelle ei tuosta heru, sillä Hekan ja Hason ylivelkaannuttamista ja ylirakentamista on vaatinut nimenomaan Arhinmäen oma ryhmä Vasemmistoliitto yhdessä SDP:n ja Vihreiden kanssa. Näin vasemmisto korjaa omia virheitään ja Arhinmäki ostaa poliittista kannatusta veronmaksajien rahoilla.

Päivitys 22.11.2023: Kiitokseksi juhannuksen ajan aktivismistaan Arhimäkeä vastaan nostettiin syyte, joka takaa apulaispormestarille poliittista julkisuutta seuraaviin kunta- ja eduskuntavaaleihin asti.

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Hallituksen aikomus asumistuen tason leikkaamiseksi ja myöntöehtojen tiukentamiseksi on budjettikirjan huonoin esitys ja jättää kelvottomuudessa taakseen työmarkkinoita koskevat pikku-uudistukset.

Asumistuen indeksijäädytykset, korvausprosenttien muutokset ja Helsingin yhdistäminen kakkosvyöhykkeeseen kiertyvät suureksi osaksi toimeentulotukimenoihin, joten valtion säästöt jäävät marginaalisiksi, ja lisäksi voi syntyä uusia menoja.

Asumistuen leikkauksia on perusteltu työllisyystavoitteilla. Ajatuskulku on absurdi, koska asumistukeen kajoamalla ei ratkaista työvoiman kysynnän ja koulutusten välistä kohtaanto-ongelmaa eikä myöskään luoda Suomeen yhtään uutta työpaikkaa.

Toimeentulotuki voi täyttää asumistuen alentamisesta syntyvän vajeen vain niille, jotka ovat lähes varattomia tai joilla ei ole ”helposti rahaksi muutettavaa omaisuutta”. Muiden asumistukileikkaukset ovat suoraan pois heidän ruokapöydästään.

Perusturvaan kohdistuvat leikkaukset kannustavat ihmisiä hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti varattomiksi saadakseen tuloa jokapäiväisiin menoihinsa. Tällä tavoin ”toiseksi huonoiten toimeentulevat” putoavat hallituksen korostamien ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” asemaan. Vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.

Samoin vaikuttaa myös 300 euron ansiotulovähennyksen poistaminen.Varallisuusharkinnan sisällyttäminen asumistukeen on puolestaan tekemässä asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun.

Mikäli asumistukea ei jatkossa myönnetä omistusasuntojen hoitokuluihin, ihmisiä taivutellaan myymään kotinsa ja siirtymään vuokralle asumaan. Tällöin asumistukimenot nousevat, koska vuokrat ovat yleensä hoitovastikkeita ja omakotitalojen hoitokuluja korkeammat. 

 

Oikeistohallitus vaarantaa kodit ja omaisuudensuojan

Ihmisten pakottaminen kotiensa myynteihin kolhii pahoin ihmisten perusoikeuksia. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista. Näitä ruokakuntia on laskettu olevan noin 16 860.

Ihmisten pakottaminen syömään kotinsa on jo sinänsä röyhkeä läimäytys päin niitä arvoja, joita oikeistopuolueet ovat väittäneet suojelevansa, kuten koteja ja yksityisomaisuutta. Uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit voivat johtaa asuntomarkkinoiden entistä pahempaan kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä asumistuen poistamisesta omistusasunnoilta ajattelevat ne Perussuomalaisten äänestäjät, jotka asuvat siinä kuuluisassa ”rintamamiestalossa” ja joiden asumistuki uhataan lakkauttaa nyt kokonaan, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen kasvu ja energiamääräykset.

Viekö hallitus suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa pystynyt ottamaan?

Itse en tiedä halveksuttavampaa tapaa ”hoitaa valtiontaloutta” kuin ajaa ihmiset pois kodeistaan rahan ruoskalla, jonka toista päätä pitelee käsissään pääministeri Petteri Orpo.

Nähdäkseni asiaa olisi arvioitava perustuslakivaliokunnassa PeL 6 §:ssä turvatun yhdenvertaisuuden ja 15 §:ssä säädetyn omaisuudensuojan näkökulmasta.

Asiassa olisi otettava huomioon myös niin kutsuttu sosiaaliturvan heikennyskielto, jonka mukaan sosiaaliturvalainsäädäntöä olisi tulkittava perusoikeuksille myönteisellä tavalla, julkinen valta on velvollinen järjestämään perusoikeuksien vaatimat palvelut, eikä näitä palveluita saa heikentää oikeuden toteutumisessa jo saavutetusta tasosta, ellei myös palvelujen hintatasossa tapahdu muutosta alaspäin.

Sellainen politiikka, jolla leikataan ihmisten perustoimeentuloa mutta kevennetään ansiotuloverotusta ja sijoitetaan (Kokoomuksen ehdotuksen mukaisesti) neljä miljardia euroa heikosti tuottavaan tai tuottamattomaan infrastruktuuriin, on johtamassa banaanivaltioille ominaiseen yhteiskuntakäytäntöön.

Ei ole näyttöä siitä, että veronalennuksilla olisi merkittävää vaikutusta työhön hakeutumiseen, vaan pääasialliset motiivit työllistymiseen johtuvat työelämän tarjoamasta mahdollisuudesta kokonaan vapautua tukiriippuvuudesta.

Siihen hallituksen malli ei kuitenkaan kannusta vaan ohjaa syvemmälle muun muassa toimeentulotuen tarpeeseen. Oletustenvaraisilla työllistymistoiveilla ei pitäisi kajota kansalaisten perusturvaan.

 

Hallitus tuhoamassa myös asumisoikeusjärjestelmän

Hallitusohjelmaan kirjattu aie lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen on sekin sangen epäviisasta. Siten huononnettaisiin niiden suomalaisten pyrkimyksiä hankkia asunto, joiden tulot ja varallisuus eivät riitä omistusasuntoon mutta jotka eivät täytä kunnallisten vuokra-asuntojen sosiaalisia valintaperusteita.

Hallitus on nyt romuttamassa hyvin toimivan asumisoikeusjärjestelmän, sillä asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARA-tuetuilla lainoilla (asumisoikeustalo ei ole – eikä sen pidäkään olla – realisoitavissa, joten se ei kelpaa markkinaehtoisen lainan vakuudeksi).

Näin hallitus luo poliittista painetta asumisoikeusasuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten (eli myyntikiellon ja elinikäisten asumisoikeuksien) purkamiselle, vaikka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat myyntikiellon uutta asumisoikeuslakia 393/2021 säädettäessä pitäen sitä taannehtivasti vaikuttavan lain kieltoa rikkovana sekä sopimusten sitovuusperiaatteen vastaisena.

Kokoomuslaisen politiikan jatkoksi ovat röyhkeimmät kiinteistöbisneksen etäispäätteet kuitenkin ehtineet ehdottaa käyttö- ja luovutusrajoitusten purkua asumisoikeusasumisen valtakunnallisessa neuvottelukunnassa (kokous 5/2023, s. 4) nostamalla jälleen esille myymisen vuokra- tai omistusasunnoiksi.

Huomautan painokkaasti, että aso-järjestelmää ei ole tehty jatkuvasti ja toistuvasti kyseenalaistettavaksi eikä auki revittäväksi, vaan takaamaan pitkäaikainen asumisturva sopimusasukkailleen.

Sen enempää valtionhallituksella kuin millään neuvottelukunnalla ei ole oikeutta heitellä pöydälle hervottomia esityksiä maton vetämiseksi asukkaiden alta, ja tätä tukee lakien yleinen pysyvyyden velvoite sekä yhteiskunnan toiminnan ennustettavuuden vaatimus.

Aso-laki on konstitutiivinen laki, jolla on tarkoitus perustaa pitkäaikaisia ja elinikäisiä oikeudellisia asemia ja suhteita, eikä se siksi sovellu jatkuvan kiistelyn ja kyseenalaistamisen foorumiksi. Asiassa ei siis ole mitään neuvottelujen varaista eikä neuvoteltavaa.

Aso-asioiden neuvottelukunnan (HE 189/2020) tarkoitus on kehittää asumisoikeusasioita nimenomaan asukkaiden näkökulmasta eikä huonontaa niitä, joten neuvotteluelin ylittää toimivaltansa, jos siellä ryhdytään perumaan aso-sopimuksiin perustuvia oikeuksia.

Asumisoikeusjärjestelmä luotiin nimenomaan pysyvien asuntojen takaamiseksi taloudelliselle keskiluokalle. Asumistuen leikkaukset, varallisuusharkinnan käyttöönotto ja muiden myöntöehtojen tiukentaminen kannustaisivat köyhtymiseen ja kurjistumiseen sekä johtaisivat kansalaisten eriarvoistumiseen ja rakennusteollisuuden lamaantumiseen, jota kiinteistömarkkinat kaikkein vähiten korkokriisin keskellä kaipaavat. 

Perussuomalaiset ampumassa itseään ja äänestäjiään jalkaan

Lopputuloksena valtiontalouden säästöt osoittautuisivat vähäpätöisiksi verrattuna siihen, että
syntyisi paljon väliinputoajia, epävarmuutta ja sosiaalisia ongelmia. Myös opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen asumislisän saajiksi ei enää sovi sellaiseen yhteiskuntaan, jossa opiskelijoiden asuinolot ovat ehtineet muuttua rakenteellisesti soluasumisesta yksilöllisempään muotoon – tavoite, jota myös kokoomuslaiset ovat itse ristiriitaisesti ajaneet.

Asumistukeen sijoitetut noin 2,3 miljardia euroa vuodessa on hyväksyttävä hinta siitä, että on saatu katto lähes kaikille ihmisille ja pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Se on hyvä tukimuoto, koska se ei merkitse syömävelan tekoa vaan valtion subventiota pysyvään käyttövarallisuuteen.

Perussuomalaiset on taivuteltu tekemään hallituksessa äänestäjäkuntansa etujen vastaista politiikkaa. Perussuomalaisen puolueen johdossa ei ole sosiaaliturva- ja työmarkkinajärjestelmän asiantuntemusta, ja siksi Perussuomalaisia vietiin kuin kuoriämpäriä jo Säätytalon neuvotteluissa.

Esitän, että hallitus hylkäisi aikeensa asumistuen tason leikkaamisesta ja saantiehtojen
tiukennuksista. Asumistuen varallisuusharkinta on keskeinen syy eläkeläisten leipäjonoihin, ja ehdotan, että hallitus parantaisi eläkeläisten asumisturvaa ja toimeentuloa poistamalla varattomuusehdon eläkeläisten asumistuesta sen lisäksi, että sitä ei nyt ole yleisessä asumistuessa.

 

Aiheesta aiemmin

Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Porvarihallitus aikoo kunnostautua valtiontalouden pelastajana. Siksi hallituksessa yritetään nyt kovasti säästää.

Hallituspuolueiden näkokantoja leimaa oletus, että valtion menojen leikkaaminen automaattisesti merkitsee säästämistä loppulaskussa. Näinhän ei välttämättä ole. Erityisesti sosiaaliturvan leikkaukset voivat lisätä valtion ja koko julkisen talouden kuluja pitkällä tähtäimellä.

Toinen perusteeton oletus erityisesti Kokoomuksen piirissä on, että huonosti toimeentulevien ihmisten taloudellinen kiusaaminen johtaa heidän työllistymiseensä. Näinkään asia ei ole. Totuushan on, että työttömyys- ja sosiaaliturvan huonontaminen ei luo Suomeen yhtään työpaikkaa, joihin työttömät voisivat noin vain mennä.

Pulaa työvoimasta näyttää olevan lähinnä hoitoalalla: varhaiskasvatuksessa ja vanhustenhoidossa. Ja hoitoalahan on tyypillisesti naisvaltainen, joten onnea naisille, kun pysyvät leivissä. Miesten yleistä syrjäytymistä yhteiskunnasta lisää ikäsyrjintä, kun työnantajat eivät huoli palvelukseensa kokeneita, itsenäisiä ja asiantuntevia yli kolmekymmentävuotiaita setämiehiä, vaan palkkaavat mieluummin halpoja, välinpitämättömiä ja tottelevaiselta näyttäviä nuoria ulkomailta.

Suomessa ei tarvita myöskään niin sanottua asiantuntijatyövoimaa, sillä yliopistot ja korkeakoulut suoltavat ylenmäärin työttömiksi putkahtelevia maistereita ja tohtoreita. Peruskoulutuksen ongelma ei puolestaan ole resurssipula (jota esitetään syyksi aivan kaikkeen) vaan väärät opetusmetodit ja asenteet, kuten inkluusio.

Eniten porua julkisuudessa on herättänyt ansiosidonnaisen työttömyysetuuden tason porrastaminen. Toinen kipuilua aiheuttanut saksimisen kohde on ensimmäisen sairauspäivän palkka. Nuo leikkaukset ovat kuitenkin vähäpätöisiä eivätkä alenna välttämättä henkilökohtaisen sosiaaliturvan kokonaistasoa, sillä päivärahan vähetessä toimeentulotuki nousee.

 

Asumistuen leikkaaminen syventäisi rakennusteollisuuden taantumaa

Ylivoimaisesti tuhoisinta on asumistuen leikkaaminen. Asumistukeen kajoamalla hallitus on tekemässä virheiden virheen. Katsotaanpa miksi.

Asumistuen leikkaamista on perusteltu tuen suurehkolla kokonaismäärällä, joka hipoo (yleinen asumistuki ja eläkeläisten asumistuki yhteenlaskien) 2,3 miljardia euroa vuodessa. Summa on kuitenkin yli 80 miljardin budjetissa kohtuullinen, kun huomataan, kuinka tärkeitä asioita sillä on rahoitettu.

Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat vaahdonneet asumistuen leikkaamiseksi, koska se on retorisesti helppoa. Suuri osa asumistukea saamattomista kateellisista näet kuvittelee, että asumistuki on ilmaista rahaa sen välittömille kohteille: asukkaille.

Totuus on kuitenkin toisenlainen. Vuokriin, aso-asuntojen käyttövastikkeisiin ja omistusasuntojen hoitovastikkeisiin sekä -kuluihin myönnetyt asumistuet valuvat kuin palava bensavana asukkaiden käyttötileiltä aivan toisille tuen loppusaajille.

Asumistuki ei ole oikeasti asukkaiden tukemista, vaan se on epäsuoraa valtiontukea asuntojen rakentamiseen. Siihen se onkin hyvä elvytyskeino.

Asumistuella on pidetty rakennusteollisuuden pyörät pyörimässä. Asumistuella on taattu, että yhtiöiden ja sijoittajien kannattaa rakentaa kasvukeskuksiin. Siten on saatu rakennetuksi kokonaisia uusia kaupunginosia muun muassa pääkaupunkiseudulle.

Asumistuki on hyvä tukimuoto, sillä se ei ole merkinnyt syömävelan tekoa valtiolle, vaan asumistuella on saatu tuotetuksi tärkeää käyttövarallisuutta.

Rakennusteollisuus on nyt pulassa korkojen nousun vuoksi, eikä Suomessa aloiteta uusia rakennuksia kuin alle puolet parin vuoden takaisesta. Jos valtio vetäytyy asumisen tukemisesta, se johtaa syvemmälle rakennusteollisuuden lamaan.

Ja voi sitä porua, joka syntyy kokoomuslaisten asuntosijoittajien keskuudessa, jos vuokrat puolueen toiveen mukaisesti putoavat ja asuntojen hinnat jatkavat laskuliukuaan!

Asuntojen arvonlasku koettelee tietenkin tasavertaisesti myös omistusasujien kukkaroa, kun sijoituksen arvosta osa palaa pois, eikä oletus asuntojen jatkuvasta arvonnoususta toteudukaan. Saattavatpa pankitkin kärsiä luottotappioita. Vähintäänkin asuntojen vakuusarvot laskevat, ja omistajayhtiöiden taseeseen tulee kuhmuja.

Asumistuen leikkaukset ovat asia, jota finanssimaailma nyt vähiten kaipaa, ja asumistuen huononnuksia vastustavan lausuntoni sosiaali- ja terveysministeriölle voi lukea täältä.

Kokoomuksessa on hehkutettu neljän miljardin euron infrahankkeen perustamista rakennusteollisuuden elvyttämiseksi, ja rahat puolue sanoo ottavansa valtion yritysomaisuuden myynnistä.

Ei ole järkeä leikata asumistuesta ja syventää sillä tavoin rakennusalan lamaa – ja sitten myydä kansallista yritysvarallisuutta alan elvyttämiseksi.

Mikäli hallitus päättäisi luopua asumistuen leikkausesityksestä, ei ehkä tarvitsisi etsiä rahoitusta rakennusalan elvyttämiseen.

Valtion yritysvarallisuuden ja kansallisen omaisuuden myyminen on epäisänmaallista politiikkaa ja tarkoittaa päätösvallan siirtämistä kansallisesta poliittisesta kontrollista kansainvälisten pörssiyhtiöiden haltuun, mikä on kansallisen edun ja perussuomalaisten julkilausumien vastaista.

 

Asumistuen leikkaaminen olisi pois suomalaisten ruokapöydästä

Edellä mainitut asumistukileikkausten vaikutukset ovat pitkälti abstraktioita ja koettelevat talouden rakenteita. Paljon pahemmin asumistuen huononnukset kohtelevat ihmisiä niin sanotun reaalitalouden ja mikrotalouden piirissä. Mutta silti ne eivät johda valtion varojen säästymiseen. Miksi?

Jos asumistukea leikataan, menot kääntyvät suurelta osin toimeentulotuen kuluiksi. Toimeentulotuki puolestaan on viimesijainen ja tarveharkintainen sosiaaliturvan muoto. Niinpä sen leikkaaminen pysähtyisi todennäköisesti perustuslakivaliokuntaan.

Miten siis käy, jos asumistuesta otetaan? Käy niin, että kulut kiertyvät toimeentulotukeen niiden henkilöiden osalta, joilla on oikeus toimeentulotukeen.

Keitä he sitten ovat? Nyt tullaankin erittäin tärkeään asiakohtaan.

Toimeentulotuki voi kompensoida asumistuen leikkauksesta syntyvän toimeentulovajeen vain niille, jotka täyttävät toimeentulotukilain köyhyys- ja varattomuusehdot.

Toisin sanoen Kela korvaa asumistuen leikkauksista syntyneen vajeen esimerkiksi Suomessa oleskeleville maahaanmuuttajille, kuten pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, jotka ovat lähtökohtaisesti varattomia.

Asumistuen leikkaukset eivät siis vaikuta noihin (hallituksen korostamiin) ”kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin”, sillä toimeentulotuki kuittaa heidän menonsa niin, että heille edelleenkin jää asuinkulujen jälkeen toimeentulotuen perusosaa vastaava määrä rahaa kuukaudessa! Takuulla.

Sen sijaan suomalainen ihminen, joka joutuu työttömäksi, kärsii ansiosidonnaisen työttömyysturvan alentamisesta ja asumistuen leikkaamisesta. Ja kaikki tämä on suoraan pois hänen ruokapöydästään, mikäli (eli yleensä kun) hänellä ei ole oikeutta toimeentulotukeen.

Toimeentulotukioikeuden poistaa vähäinenkin ”helposti rahaksi muutettava varallisuus”, eli ihmisiä kannustetaan hankkiutumaan mahdollisimman nopeasti täysin köyhiksi ja varattomiksi saadakseen toimeentulotukea jokapäiväisiin juokseviin menoihinsa.

Hallinto-oikeuden erään päätöksen mukaan jo tuhannenkin euron säästö pankkitilillä estää toimeentulotuen myöntämisen. Ja toimeentulotuen saajien pankkitilithän Kelalla on oikeus läpivalaista. Kokoomuslaisen sosiaaliministerin Maija Perhon aikana toimeentulotuen saajien elämä muutettiin ”lasiseksi” kansalaisten yhdenvertaisuutta ja muita perusoikeuksia rikkoen.

Onko perussuomalaisen puolueen tarkoitus, että asumistukea leikkaamalla tuetaan ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevia”, esimerkiksi pakolaisia ja turvapaikanhakijoita, joilla on muita useammin oikeus toimeentulotukeen?

Onko perussuomalaisen puolueen tarkoitus, että rehellinen suomalainen työtön, joka ilman omaa syytään joutuu työttömäksi, saa vähemmän sosiaalietuuksia kuin maahanmuuttaja tai pultsari, joka varattomana saa täyden ylläpidon toimeentulotuesta?

Kokoomuksessa ja Perussuomalaisissa ei ole ymmärretty, että asumistuen leikkaaminen johtaa juuri tuohon kaikkein pahimpaan kannusteloukkuun. Se lähettää ihmiset toimeentulotuen piiriin, jonka tasosta ei voida perusoikeussyistä tinkiä, mutta joka ei kuitenkaan kompensoi toimeentulovajetta kenellekään sellaiselle, jolla on vielä kello ranteessa ja rippikorut realisoimatta.

Tätä merkitsee hallituksen korostama periaate, että ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien” etuuksiin ei puututa. Mutta juuri tuota jengiäkö olisi tarpeen tukea muiden haitaksi tavalla, joka rikkoo perustuslaillista yhdenvertaisuutta?

Asumistuen varallisuusharkintaa ei pidä ottaa käyttöön

Kokoomuksen nykyinen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen ylpeilee MTV3:n jutussa, että jatkossa asumistukea ei myönnetä omistusasunnon kuluihin lainkaan.

Omistajuuden suojelijana valheellisesti esiintyvä Kokoomus on siis murentamassa omaisuudensuojaa ja kannustaa omistusasujia hankkiutumaan vuokralle asumaan. Tämä on Kokoomukselta perverssiä. 

Kun Juha Sipilän (kesk.) oikeistohallitus muutti asumistuen periaatteita niin, että sitä vuonna 2015 alettiin myöntää varallisuudesta riippumatta ja myös omistusasuntojen hoitokuluihin, uudistuksella oli myönteinen vaikutus työvoiman liikkuvuuteen.

Työntekijöiden tuli mahdolliseksi pitää omistusasuntonsa työttömyyspaikkakunnalla ja vuokrata asunto siirtyäkseen matalapalkkaisiinkin töihin toiselle paikkakunnalle. Edelleen voimassa olevan lain mukaan asukas saa valita, kumpaan asuntoon asumistukea hakee, ja tietenkin sitä voidaan myöntää vain yhteen. Näin luotiin työllistymiseen kannustava malli.

Sen sijaan nyt saksitaan täysin väärästä paikasta. Kuten edellä totesin, suurella osalla tuen saajista asumistuen leikkaukset kiertyvät valtion menoiksi toimeentulotukeen. Säästö on siis valtiolle marginaalinen.

Mutta uutuutena syntyy väliinputoajia, joita ovat ne suomalaiset ihmiset, jotka jäävät vaille toimeentulotukea ja pakotetaan realisoimaan kaikki mitä heillä on, kunnes hekin ovat toimeentulotuella!

Näin Kokoomus tukee omistajuutta ja lähettää Perussuomalaisten äänestäjät Aki Kaurismäen maailmaan. Päähän potkittujen ruumiiden äärellä sitten ihmetellään, miten ihminen voi hukkua jokeen, jonka keskisyvyys on yksi metri.

Asumistuen leikkaamisesta kärsivät nimenomaan Perussuomalaisten äänestäjät, esimerkkinä vaikkapa omistamassaan rintamiestalossa asuvat pienituloiset, joiden asumistuki poistetaan täysin, vaikka juuri heitä ovat koetelleet jyrkkä asuinkulujen nousu ja ympäristöpoliittiset EU- ja energiavaateet. 

Voidaan kysyä, miksi omaisuudensuojan kolhiminen ja maahanmuuttajien asuinturva olisivat oikeistohallitukselle sydämenasioita. Viekö hallitus nyt suomalaisilta sen, mitä ryssä ei sodissa vienyt? 

Lakiluonnoksessa ei ole arvioitu sanottua lakkauttamista PeL 15 §:ssä taatun omaisuudensuojan näkökulmasta. Asumistuen menettäminen saattaa merkitä pienituloisille, kuten työttömille, tosiasiallista omaisuuden menettämistä, jos he eivät saa tukea asuinkustannuksiinsa vaan joutuvat myymään omistusasuntonsa sellaisella hetkellä, jolla se ei ole edullista tai tarkoituksenmukaista.

Vuokralla asuminen puolestaan on omistusasumista kalliimpaa ja nostaa myös asumistukimenoja. Sen lisäksi, että uudistuksesta seuraavat pakkomyynnit jo sinänsä loukkaavat ihmisten perusoikeutta kotiin, ne voivat johtaa myös asuntomarkkinoiden kyllästymiseen vaikeassa suhdannetilanteessa, kun markkinoille tulee kerralla paljon omistusasuntoja.

Asumistuen lopettaminen omistusasunnoilta vaarantaisi perustuslaillisen omaisuudensuojan, perusoikeuden kotiin ja ihmisten yhdenvertaisuuden sekä kannustaisi köyhtymiseen. Se pakottaisi ihmisiä kotinsa myymisiin, mikä johtaisi tappiollisiin tilanteisiin, vuokralle hakeutumisiin, asuinkulujen nousuun, fataaliin ja drakoniseen yhteiskuntakäytäntöön sekä oikeusvaltioperiaatteiden rikkomuksiin. 

Asumistuen lopettamisella yllätettäisiin omistusasujat tavalla, joka murentaisi yhteiskunnallista luottamusta ja mahdollisuutta suunnitella asumisolojaan pitkäjänteisesti, vaikka juuri sitä järkevä asuntopolitiikka vaatisi.

Todellisuudessa suuri osa omistusasukkaista asuu pankin omistamassa asunnossa, jonka pakkomyyminen pelkän tilapäisen työttömyyden ja asumistuen epäämisen vuoksi voisi johtaa kohtuuttomaan tilanteeseen, myyntitappioon ja kodittomuuteen.

Asumistuen lopettaminen omistusasukkailta olisi vastoin sosiaaliturvan niin sanottua heikentämiskieltoa, jonka mukaan perusetuuksia ei pidä alentaa, mikäli kustannustasossa ei tapahdu vastaavaa hintojen alenemista. Nyt näin ei ole, ja siksi myös asumistukeen suunniteltujen leikkausten vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava.

Entä sitten opiskelijoiden palauttaminen yleisen asumistuen piiristä opintotuen varaan? Opiskelijan aseman huonontaminen ei ilmeisesti ole Kokoomuksen mielestä koulutusleikkaus, kun sillä ei puututa OAJ:hin kuuluvien opettajien hyväpalkkaisiin virkoihin.

Pääministeri Orpon kevytmielisesti esittämät heitot, joilla hän patisteli ihmisiä ahtaampiin asuntoihin ja yhteisasumuksiin, ovat eräänlaista sosiaalipornoa: hintahäätöjä ja omahyväistä ylenkatseellisuutta. Suomessa asutaan jo nyt Pohjoismaista ahtaimmin.

Jos Orpon toive toteutuu, monet suomalaiset päätyvät asuinalueille, joissa on paljon halpoja asuntoja muttei töitä. Ne taas, joilla on kädet täynnä työtä mutta jotka eivät silti tule toimeen ilman asumistukea, eivät enää voi mennä töihin, sillä he ovat jo työssä. Näyttäisi napamies Petteri itse omaa esimerkkiä ja luopuisi Kesärannan edustustiloista valtiontalouden säästötoimena muiden hyväksi!

Kukaan ei ole keksinyt, mistä markkinoille tulisi lisää niitä Petteri Orpon kaipaamia vanhoja ja edullisia asuntoja, sillä kaikki markkinoille ilmestyvät asunnot ovat välttämättä uusia ja kalliita, ja ne ovat tuotetut osittain nimenomaan asumistuella. Jos asumistukea leikataan, ei rakenneta mitään asuntoja.

Toivon todella, että Perussuomalaisista löytyisi sen verran järkeä, että puolueessa ymmärrettäisiin torpata asumistuen leikkaukset tehottomina ja tuhoisina säästötoimina.

Hallitus kannustaa ”kaikkein huonoimpaan asemaan”

Hallituspuolueet ovat puolustaneet asumistuen leikkauksia selittelemällä, että ”kaikkein huonoimmassa asemassa” olevien etuuksiin ei puututa.

Tämä on väärää politiikkaa. Jos kysytään, keitä ovat nuo kaikkein huonoimmassa asemassa olevat, voidaan vastata, että he ovat edellä mainitsemiani ryhmiä, joita kyseisen politiikan tuloksena syntyy tietenkin myös lisää, kun toiseksi ja kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevat putoavat kaikkein huonoimpaan asemaan.

Tukea kaipaisivat nimenomaan kohtalaisesti toimeentulevat suomalaiset, jotka ovat työkykyisiä ja haluisia, ja siksi myös asumistuen nykyiseen tasoon ja myöntöehtoihin ei pitäisi tehdä muutoksia.

Sen sijaan varattomuusehdon palauttaminen asumistukeen uhkaa tehdä siitä toimeentulotuen kaltaisen tarveharkintaisen sosiaaliloukun, josta ei enää uskalleta työllistyä, kun pelätään viimeisen pultin pettämistä. Siinä pelossa mikään toimeliaisuus ei saisi tuottaa tekijälleen hyötyä, tai muutoin tuet lähtevät alta.

Yhtä huonoa politiikkaa on niin sanotun suojaosan eli ansiotulovähennyksen poistaminen. Ihminen voi nykyisin hankkia 300 euroa kuukaudessa tuloa etuisuuksiensa vähenemättä, mikä on kannustanut työelämään osallistumiseen. Suojaosan poistaminen todennäköisesti kannustaa passiivisuuteen.

Kaikki nämä virheet hallitus on tekemässä pelkästään omien mielipiteidenvaraisten oletustensa mukaisesti, ilman vaikuttavuusarviointia ja seurausharkintaa, jota oikeuskanslerikin on vaatinut.

 

Asumisoikeusjärjestelmää ei saa romuttaa

Täysin järjettömänä on pidettävä hallitusohjelman kirjausta, jolla aiotaan lopettaa asumisoikeusyhtiöiden ARA-rahoittaminen. Asumisoikeustaloja voidaan rakentaa vain ARAn korkotukemilla lainoilla. Korkoleikkuri kulkee nykyisin 1,7 prosentin kohdalla, mutta sitä aiotaan korottaa 2,3:een. Rahoittamisen lopettaminen kokonaan merkitsisi kuoliniskua asumisoikeusyhtiöille.

Asumisoikeusjärjestelmä luotiin pysyvien asuntojen perustamiseksi taloudelliselle keskiluokalle, joka ei kykene hankkimaan omistusasuntoa mutta jonka sosiaalinen asema ei ole toisaalta niin huono, että ovi avautuisi kuntien vuokra-asuntoihin.

Asumisoikeusjärjestelmän alasajo on osa kokoomuslaista politiikkaa, jolla suositaan vain omistusasumista. Vuokra-asumista Kokoomuksessa siedetään välttämättömänä pahana, ja siitä puolue yrittää tehdä markkinaehtoisen temmellyskentän.

Asumisoikeusjärjestelmän romuttaminen on vastoin muun muassa Helsingin kaupungin strategiaa, jolla uusiin suurin kaupunginosiin on kaavoitettu 20 prosenttia asumisoikeusasuntoja, 40 prosenttia vuokra-asuntoja ja 40 prosenttia omistusasuntoja. Asumisoikeusyhtiöiden rahoittamisen lopettaminen on osa asuntopolitiikkaa, jolla Kokoomus haluaa vetää maton aso-asukkaiden alta.

Tilapäinen aso-rakentamisen vähentäminen voi olla hyväksi matalan kysynnän tilanteessa ja korkotason huipulla, mutta liikarakentamisesta osataan pidättäytyä jo aso-yhtiöissä itsekin, ilman hallituksen pakkotoimia.

Asumistuen leikkaukset ja aso-järjestelmän alasajo ovat sellaista politiikkaa, josta Itä-Helsingissä asuvat rikkaat ja hyvin toimeentulevat Perussuomalaisen puolueen äänestäjät kenties kiittävät. Mutta entä kaikki muut?

Kokoomus onnistui laittamaan Perussuomalaiset povitaskuunsa Säätytalon hallitusneuvotteluissa, eikä Perussuomalaisten riveistä löytynyt ketään sellaista neuvottelijaa, joka tuntisi riittävästi sosiaaliturvajärjestelmämme perusteita. Luullaan, että leikkaaminen yksiselitteisesti säästää.

Tosiasiassa yhteiskunta on masiina. Kun koneen yhdestä päästä laitetaan sisään toivomuksia, voi toisesta päästä tulla päinvastaisia tuloksia.

Marinin hallitus köyhdytti ja velkaannutti valtiota. Nykyinen hallitus köyhdyttää ja velkaannuttaa vähävaraisia ja pienituloisia ihmisiä. Erona on, että toisessa tapauksessa velka on valtiolla, toisessa luonnollisella henkilöllä. 

En yhtään ihmettele, miksi Perussuomalaisten nykyinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner määritteli poliittiseksi päävihollisekseen Kokoomuksen toimiessaan taannoin eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Hän oli aiemmin Kokoomuksen riveissä Porvoon valtuustossa, joten hän ilmeisesti tiesi, mistä puhui.

Kokoomus sai läpi lähes kaikki kansalaisia kiusaamaan tarkoitetut sosiaaliturvan leikkaukset vastalahjana Perussuomalaisten toivomille maahanmuuttokirjauksille, jotka tosin jäivät laihoiksi (kuten pakolaiskiintiön puolittaminen).

Se oli huono kauppa.

Kapealla kauppiaan järjellä pääministeripuolue kiitää nyt lasittunein silmin kohti tulevaisuutta tukenaan Perussuomalaiset ja kourallinen Disney-puolueiden ruotsalaisia ja krisuja. Ei saisi kuitenkaan juosta saksien kanssa.

 

Mistä pitäisi säästää? 

Asumistuen ja muiden ensisijaisten perusetuuksien leikkaamisen sijasta kehottaisin tavoittelemaan säästöjä valtiontalouteen

1) alentamalla valtion virkamiesten, työntekijöiden ja kansanedustajien palkkoja 10–15 prosenttia ja lopettamalla tarpeettomia virkoja esimerkiksi maahanmuuton, kulttuurikoordinaation ja virkamiestyönä tehtävän luonnonsuojelun ja muun vihervalvonnan piiristä;

2) pidättäytymällä EU:n tukipakettien rahoittamisesta, johon on kaatunut useita miljardeja;

3) perumalla hallintohimmeli nimeltä ”Sote” ja sen ”hyvinvointialueet”, joissa tehokkuus on uhrattu byrokratialle ja jotka ovat lisänneet julkisen talouden menoja ja pahoinvointia yli 6 miljardilla eurolla;

4) purkamalla sertifikaatteja ja vähentämällä etenkin ympäristöhallinnon kuluja, jotka johtuvat ylimitoitetusta ilmastopolitiikasta, sekä laittamalla päästökauppa tauolle;

5) puolittamalla Suomen Akatemian tutkimusrahoitus, jolla on tuettu tieteellisesti ja yhteiskunnallisesti perusteettomia kehitysmaapoliittisia hankkeita ”tieteen” kaavussa;

6) puolittamalla Yleisradion kulut, joihin hallitusohjelmassa ei uskallettu puuttua (ilmeisesti toimittajien pelossa);

7) purkamalla eduskunnan alainen Sitra ja sen miljardivarallisuus, sillä kyseisessä säätiöpohjaisessa instituutiossa tehdään läpikotaisin tarkoitushakuista ja epätieteellistä agendatutkimusta ”tulevaisuudentutkimuksen” nimellä;

8) perumalla ansiotuloveronalennukset, jotka ovat valheellisia jo siksikin, että pieni- ja keskituloiset eivät nykyisinkään ole nettoveronmaksajia – joten miten heidän verotustaan voitaisiin vielä nykyisestä alentaa;

9) lopettamalla puheet ”Turun radan” nopeuttamisesta, joka VVM:n ja LVM:n selvityksen mukaan olisi taloudellisesti kannattamatonta. Kansalaisille, joiden tieverkko rappeutuu, on mahdotonta perustella Turun kiskojen kiillottamista miljardirahoituksella vain siksi, että Petteri Orpo pääsisi nopeammin vaalipiiriinsä.

10) Perumalla Kokoomuksen vaatimat infrastruktuurihankkeet, jotka eivät tuota yhtään mitään;

11) käymällä yritystuet ja maataloustuet läpi tiheällä kammalla sekä poistamalla listaamattomien yritysten osinkotulojen verovapaudet ja

12) säätämällä laki, joka pakottaisi työnantajia valitsemaan työpaikkaan aina ensisijaisesti suomalaisen työntekijän. Hoiva-alaa lukuunottamatta Suomessa ei ole pulaa paljon hehkutetusta ”koulutetusta työvoimasta” tai ”huippuosaajista”, vaan väite on Kokoomuksen junailema vale, ja jokaiseen korkeakoulutusta vaativaan työpaikkaan on jatkuvasti useita kymmeniä hakijoita.

Lisäksi esitän, että asumiseen liittyvät asiat siirrettäisiin ympäristöministeriöstä sosiaali- ja terveysministeriöön, sillä asuminen on etupäässä sosiaalinen ja taloudellinen asiakysymys eikä mikään ympäristöpoliittinen asia. Sen jälkeen ympäristöministeriön voisi lakkauttaa.

---

Päivitys 8.11.2023: Oikeuskanslerin moitteet asumistuen leikkaamisesityksestä ja vaateet perustuslakivaliokunnan lausunnosta täällä. Asumisoikeusasioiden valtakunnallisen neuvottelukunnan moitteet hallituksen asuntotoimille täällä ja täällä. 

Aiheesta aiemmin

Lausuntoni asumistuesta annetun lain muuttamiseksi

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina

Hallitus jatkaa perussuomalaisten ihmisten piiskaamista kokoomuslaisella asuntopolitiikalla.

Petteri Orpon hallitus on nyt alentamassa varainsiirtoveroa mutta poistamassa varainsiirtoveron vähennysoikeuden ensiasunnon ostajilta. Tämä kohtelee kaltoin etenkin nuoria.

Sen lisäksi hallitus on jo kertonut poistavansa opiskelijat yleisen asumistuen piiristä, mikä on velaksi elävien nuorten tappio, ja sukupolvien kuilu syvenee.

Hallitus esittää, että kiinteistöjen varainsiirtoveroprosentti laskee 4 prosentista 3 prosenttiin. Asunto-osake- ja kiinteistöyhtiöiden osakkeiden varainsiirtoveroprosentti laskee 2 prosentista 1,5 prosenttiin. Muiden arvopapereiden varainsiirtovero alenee nykyisestä 1,6 prosentista 1,5 prosenttiin.

Tämä hyödyttää diilereitä, treidaajia, shorttaajia, asuntokeinottelijoita, kiinteistökeltiäisiä ja muita pelureita, mutta haittaa ensi vuoden alusta alkaen niitä, jotka eivät käy jatkuvaa kauppaa vaan joille ensiasunto on myös viimeinen asunto.

Varainsiirtoveron alentaminen vähentää valtion verotuloja noin 144 miljoonaa euroa, kun taas vähennysoikeuden poistaminen ensiasunnon ostajilta kartuttaa valtion kassaa ennusteen mukaan vain noin 70 miljoonalla. Toimenpide on siis valtiontaloudelle tappiollinen, ja todennäköisesti se ei vauhdita edes asuntokauppaa.

Asuntojen kauppaketju alkaa nimittäin ensiasunnon ostajista, joiden kaupantekohalukkuus saattaa olla jumissa ensi vuoden alusta lukien, jolloin säädös tulee voimaan. Kyseessä on tulonsiirto nuorilta ja vähävaraisilta asuntokauppoja tehtaileville ja varakkaille. 

Varainsiirtoveron alentamisesta hyötyy lähinnä hyvätuloisin kymmenys.

Varainsiirtoveron alennus on hallituksen lahja hyvätuloisimmalle kymmenykselle ja linjassa kokoomuslaisen veronalennuspolitiikan kanssa. Yhdessä ansiotuloveronalennusten kanssa se tuo lisää särvintä hyvätuloisimpien leivälle, mutta velkaannuttaa valtiota entiseen tapaan.

Selvitysten mukaan tämä on Perussuomalaisten äänestäjäkunnan enemmistöetujen vastaista.

Hallitus on myös leikkaamassa asumistuen tasoa ja kiristämässä saantiehtoja niin, että jatkossa omistusasuntoihin ei myönnettäisi asumistukea lainkaan. Hallitus aikoo palauttaa asumistuen varallisuusharkinnan, jonka Sipilän hallitus poisti vuoden 2015 alusta.

Ihmisten taivuttelu kotiensa myymiseen on vastoin omaisuudensuojaa ja perusoikeutta kotiin. Sillä tavalla ei luoda yhtään työpaikkaa eikä työllistä, vaan ohjataan toiseksi pahiten voivat ihmiset kaikkein huonoimmin toimeentulevien asemaan. Ja valtion asumistukimenot vain kasvavat, koska vuokralla asuminen on yleensä omistusasumista kalliimpaa.

Hallitus aikoo lopettaa ARAn korkotukilainat asumisoikeusyhtiöiltä, mikä käytännössä lopettaa asumisoikeusasuntojen rakentamisen, sillä asumisoikeusasunnot eivät kelpaa markkinaehtoisten lainojen vakuuksiksi niissä olevien käyttörajoitusten eli myyntikiellon vuoksi.

Myyntikiellolla on puolestaan turvattu asukkaiden ostama oikeus asua. Sen perustuslakivaliokunta päätti säilyttää ja torppasi myyntivaateet jo lakia säädettäessä perusoikeuksien, ex post facto -periaatteen ja pacta sunt servada -säännön vastaisina.

Ympäristö- ja asuntoministeri Kai Mykkänen vastasi opposition kritiikkiin ylimielisesti, että ”ASO-asuntojen rakentamista jatketaan, mutta siitä täytyy kehittää toisenlainen järjestelmä”, vaikka aivan vastikään vuonna 2021 saatiin aikaan uusi asumisoikeuslaki pitkän valmistelun tuloksena.

Mykkäsen kannattaisi pysyä mykkänä, kun ei näköjään ymmärrä asumisoikeusjärjestelmän perusteista mitään. Asumisoikeuslaki on konstitutiivinen laki, jolla perustetaan pitkäaikaisiksi tai pysyviksi tarkoitettuja oikeusasemia ja suhteita. Se ei ole mikään verolaki, joita muutellaan vuosittain, ja siksi asumisoikeudet eivät ole jälkikäteen kiistetävissä eivätkä neuvoteltavissa.

Ilmeisesti Mykkänen haluaisi tehdä asumisoikeusasunnoistakin kauppatavaraa ja myydä kodit ihmisten alta. Tai tehdä niistä markkinaehtoisesti rahoitettavia, mikä nostaisi asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet vuokrien tasolle tai jopa niiden yli, minkä puolestaan aso-lain 33.3 § kieltää, ja syystä.

Jos käyttövastikkeet olisivat vuokria korkeammat, se hintahäätäisi asukkaat ja tekisi koko järjestelmästä asukkaiden kannalta epärationaalisen.

Asumisoikeusjärjestelmä perustettiin tarkoituksena mahdollistaa pysyvän asunnon hankinta niille, joiden varat tai tulot eivät riitä omistusasuntoon eivätkä sosiaaliset köyhyys- ja kurjuuskriteerit täyty, jotta ovi avautuisi myöskään kunnalliseen vuokra-asuntoon.

Tässä joukossa on paljon Perussuomalaisten äänestäjiä. Siksi puolueen tulisi puolustaa nyt tulilinjalle ajettujen kansalaisryhmien oikeutta asua.

On ala-arvoista ja surkeaa, että puolueet, jotka kerskuvat toimivansa kotien ja omaisuudensuojan turvana, ovat valtaan päästyään romuttamassa kansalaisten asuinturvaa.

Kyseinen politiikka noudattelee Kokoomuksen pelikirjaa, ja sillä tallotaan sekä nuorten, vähävaraisten, pienituloisten että taloudellisen keskiluokan asemaa. Tämä politiikka suosii räikeästi varakkaita ja hyvätuloisia ja polkee kaikkia muita.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, kauanko perussuomalaisilta ministereiltä kestää huomata, että he ovat hallituksessa äänestäjiensä ideologisen vihollisen kanssa.

Tästä maasta löytyy noin 20 prosenttia hyväosaisia Kokoomuksen kannattajiksi. Sen sijaan Perussuomalaisten kannatus on lähtenyt laskuun, joka jatkuu.

Perussuomalaisten porvariäänestäjät kenties säikähtivät kesäisiä rasismisyytöksiä ja katosivat Kokoomukseen ja Kepuun. Lähiöiden perussuomalaiset puolestaan ovat palaamassa SDP:hen ja Vasemmistoliittoon.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tuskin menee kahtia tällä kertaa, mutta kuilu saattaa muodostua puolueen eduskuntaryhmän ja perussuomalaisten äänestäjien väliin. Lisäksi kannatus puolittuu.

Kuinka käykin, minä en ole kummastakaan huolissani.

Edellinen hallitus velkaannutti valtiota kansalaisten hyväksi. Tämä hallitus velkaannuttaa valtion lisäksi kansalaisia itseään rahakkaiden taustaryhmiensä hyväksi.

 

Aiheesta aiemmin:

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue 

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä leikkaukset ovat välttämättömiä, jotta työllisyys paranisi, ja leikkaamalla mukamas luodaan Suomeen 100 000 työllistä (työpaikkojen luomisesta hän ei puhunut mitään).

Niinpä opintotuen leikkaukset kannustavat opiskelemaan.

Asumistuen leikkaukset kannustavat luomaan työpaikkoja.

Junien oksennuspussit kannustavat oksentamaan.

Palokunnat kannustavat tekemään tuhopolttoja.

Terveydenhuolto kannustaa sairastamaan.

Oikeasti maailma ei tietenkään toimi näin. Tuet eivät lannista, eivätkä painostaminen, ahdistelu ja kiristäminen kannusta yhtään mihinkään vaan pahentavat asioita.

Piiska ei ole tehokkaampi kuin porkkana, sillä vitsasta jäävät pahat jäljet, ja heti ”kannusteen” väistyttyä motivaatiokin lopahtaa.

Kuka opettaisi lasisilmä-Orpolle psykologiaa?

Totuus on, että Petteri Orpo ei ole tehnyt työpaikkojen luomiseksi mitään vaan ainoastaan pyöritellyt lyijykynällä samaa kasettia, jonka mukaan hallituksen on leikattava perusturvasta ja alennettava veroja hyvätuloisten eduksi, koska vain siten syntyy työpaikkoja, ja näin Suomi muutetaan työleiriksi.

Totuus on, että Suomen talous on vajonnut muun muassa siksi, että ulkomaankaupan tase on voimakkaasti alijäämäinen. Ja sitä se on, koska devalvaatiomahdollisuus puuttuu euroalueen jäsenyyden vuoksi.

Devalvaatio pelasti Suomen talouden 1990-luvun alussa. Nyt olemme EU:n orjalaivassa. Sen sijaan Ruotsin talous pötkii hyvin ja tulevaisuudennäkymä on valoisa, koska euro vastaa noin 12 kruunua, ja kansanvälinen raha virtaa Ruotsiin.

Sisäpoliittisilla kiristyskeinoilla ei ole koskaan ollut suurta vaikutusta Suomen julkiseen talouteen.

Suomen valtiontalous korjaantuu vasta kansainvälisten kriisien ratkettua, ja nyt se on pohjalla niiden vuoksi.

Valtionvelka oli piripinnassa jo ennen koronakriisiä ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Liikkumavaraa ei ollut yhtään, ei puskurirahastoa eikä mitään. Nyt on keula pinnan alla.

Hallitus hakee edelleen korjauskeinoja väärästä päästä. Ahneus on pienimielisten luonnollinen pahe, mutta ihmettelen kokoomuslaisten röyhkeyttä leikata häpeämättä tukien tarpeessa olevilta, jotta hyväosaisin kymmenys entisestään rikastuisi veronalennusten kautta.

Leikkaukset eivät luo Suomeen työtä vaan kurjuutta. Väite työvoimapulasta koskee lähinnä hoiva-alaa. Muilla aloilla on korkeakoulutusta vaativiin töihin kymmenien hakijoiden mausoleumijono. Niinpä myös puheet superosaajien vapaasta maahantulosta pitää lopettaa.

Kansainvälisen politiikan Pavarotti ei ollut profeetta omalla maallaan

Viesti rauhan-Nobelilla palkitun presidentti Martti Ahtisaaren kuolemasta ei tullut yllätyksenä, sillä tieto hänen sairastumisestaan Alzheimerin tautiin annettiin julki jo kaksi vuotta sitten.

Ahtisaari jäänee historiaan kansainvälisen politiikan Luciano Pavarottina, joka viihtyi ulkomaisilla estradeilla ja nautti arvostusta Afrikasta Kaakkois-Aasiaan ja muuallakin, missä hän onnistui rauhanvälitystehtävissään, esimerkiksi Balkanilla.

Hänen osallistumisensa kotimaan politiikkaan jäi kuitenkin ohueksi, ja tapa, jolla hän sai presidentinvaaleissa tarvittavan kansalaiskannatuksen, oli erikoinen.

Presidentiksi valinta ei olisi käynyt päinsä ilman puoluetta, joka asettui hänen tuekseen. Kilpailija SDP:n sisällä, Kalevi Sorsa, miellettiin liian kuluneeksi puhutellakseen kansanjoukkoja. Vastustaja presidentinvaalin toisella kierroksella, Elisabeth Rehn (ruots.), puolestaan tuli liian pienestä puolueesta ja koettiin rojalistiseksi.

Niinpä presidentiksi valikoitui vuoden 1994 vaaleissa Ahtisaari, jonka kannatushuippu ajoittui sopivalle hetkelle siinä vuoristoratakyydissä, jossa Suomen pelastajaksi ehdittiin povata välillä myös Raimo Ilaskiveä (kok.).

Vaikka Ahtisaari kärsikin Karjalan evakkona pakolaisuudestaan, hän syntyi sikäli onnellisten tähtien alla, että kaikki hyvä kannettiin hänelle valmiiseen pöytään aina siitä asti, kun hän K. A. Fagerholmin kehotuksesta liittyi Suomen Sosialidemokraattiseen Puolueeseen. Tuosta käynnistyi eteenpäin työntävä virkaturbulenssi ulkoministeriössä.

Ahtisaari on Suomen ainoa presidentti, jolle presidentinvaalit olivat ensimmäiset poliittiset vaalit. Mannerheim ei osallistunut ehdokkaana mihinkään vaaleihin, ja hänet valittiin presidentiksi eduskunnan säätämällä poikkeuslailla.

Näennäinen epäpoliittisuus todennäköisesti auttoi Ahtisaarta vaaleissa, sillä lamasta kärsivä kansa oli menettänyt luottamustaan puolueisiin ja poliitikkoihin. Sellaisissa tilanteissa avautuu helposti tilaisuus puoluepolitiikan ulkopuolelta tuleville. Lähiesimerkki löytyy Virosta, jossa presidentiksi valittiin kirjailija Lennart Meri vuonna 1992.

Ahtisaari toimi korkeissa viroissa, mutta hän ei ollut koskaan tehnyt poliittisia päätöksiä eikä kantanut poliittista vastuuta. Hän ei ollut osallistunut kotimaan politiikkaan eikä asioiden hoitamiseen täällä. Hänellä ei ollut kotimaanpolitiikassa tarvittavia verkostoja. Hänen verkkonsa olivat kansainvälisissä vesissä. Hänellä ei ollut selvää poliittista ohjelmaa eikä kirjallista tuotantoa.

Tämä johti kannatuksen pikaiseen katoamiseen ensimmäisellä ja viimeiseksi jääneellä presidenttikaudella niin, ettei hän asettunut enää ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. SDP vei ehdokkuusasian äänestykseen puolueen sisällä, vaikka tavallista on, että puolue asettuu istuvan presidentin taakse. SDP junaili ehdokkuuden Tarja Haloselle, mikä katkeroitti Ahtisaarta, tosin tavalla, jota Ahtisaaren ei sopinut näyttää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta korostavassa puolueessa.

Katkeruutta pilkahti Ahtisaaren kannanotossa, jossa hän kiitti SDP:tä ylitseen kävelemisestä ja katsoi, että presidenttinä hän ei olisi saanut Nobel-palkintoa. Voidaan tosin epäillä, kuinka paikkaansa pitävä tuo arvio oli.

Rahvaanomaista Ahtisaaressa oli hänen Tankero-finglishinsä, josta hän ei pystynyt luopumaan useista New Yorkissa viettämistään vuosista huolimatta. Tiedättehän: ”Tänk juu veri mats foor joor kool” (Ahtisaaren loppukiitos Nobel-komitean puheluun). Tämä olkoon näyttönä siitä, että mies voi lähteä Karjalasta, mutta Karjala ei lähde miehestä.

Joka tapauksessa Ahtisaari tunnetaan ulkomailla yhtenä parhaiten mieleen jääneistä presidenteistämme Kekkosen, Mannerheimin ja Niinistön rinnalla. Ahtisaaren ohi on vetänyt viime vuosina Niinistö, jonka tähti alkoi nousta Suomen Nato-prosessin saaman huomion myötä. 

Myös Ahtisaari oli järkipresidentti siksi, että hän kannatti suuntautumista länteen ja Suomen liittymistä Natoon. Sen oppii, kun vaivautuu katsomaan asioita hieman laajemmin, maailmanpoliiikan näkökulmasta.

Ahtisaaren tie presidentiksi osoittaa, että epäpoliittisiksi koetuilla ja puolueiden ulkopuolelta tulevilla ehdokkailla on Suomen presidentinvaaleissa jatkossakin korttinsa pelattavana.

Poliittisesta korrektiudesta on tullut sosiaalista korruptiota – Sitran pöhöttyneisyydestä tehtävä loppu

Tämän blogin lukijat ehkä tietävät, että kantelin eduskunnan oikeusasiamiehelle Sitran yliasiamiehen tehtäväntäytöstä viime keväänä, kun opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen oli toimitellut Sitran hallituksessa toimiessaan tuohon tehtävään oman alaisensa OKM:stä: Atte Jääskeläisen.

Oikeustieteen kandidaatti Jääkseläisen nimitys tutkimusorgaanin johtoon tapahtui ehdollepannun henkilön Tommi Laition ja monen muun heitä kumpaakin tieteellisesti pätevämmän henkilön ohi (hakijoiden joukossa oli professoreja ja dosentteja ja parikin tuplatohtoria, ja kirjoitin asiasta täällä).

Muiden muassa Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessorin Olli Mäenpään mielestä nimitysprosessi saattoi olla lain vastainen. Omankin näkemykseni mukaan Lehikoinen toimi esteellisessä asemassa sekä laiminlöi velvollisuutensa jäävätä itsensä.

Professori Mäenpää moitti menettelyä Helsingin Sanomien haastattelussa 8.5.2023 seuraavasti:

”Menettely ei mielestäni vaikuta asianmukaiselta, sillä ministeriön kansliapäällikkö ja ylijohtaja ovat toimineet esimies–alainen-suhteessa merkittävissä tehtävissä. Lisäksi on otettava huomioon, että Sitran yliasiamiehen tehtävä on erittäin merkittävä. Tällaisissa tapauksissa esteellisyyttä pitäisi arvioida hyvin tarkasti ja huolellisesti.”

Kantelin asiasta eduskunnan oikeusasiamiehelle 22.5.2023 viitaten osallisuus-, intressi- ja palvelussuhdejääviyteen sekä siihen, että käsittelyn muotoseikoilla on todennäköisesti ollut vaikutusta päätöksen sisältöön, kun ehdollepantuja selvästi ansioituneemmat sivuutettiin prosessissa.

Verkkolomakkeella lähetetty kanteluasiakirjani on luettavissa täällä.

Oikeusasiamiehen vastaus on luettavissa täällä.

Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ja hänen sihteerinsä Päivi Pihlajisto ovat ilmeisesti lukeneet kirjoitukseni, koska argumentaatiotani referoidaan 10.10.2023 päivätyn vastauksen sivuilla 1 ja 2.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa luetaan tietenkin myös lakia, ja vastauksessa on viitattu hallintolakiin muun muassa seuraavasti:

”Hallintolain 28 §:n 1 momentin mukaan virkamies on esteellinen:

1) jos hän tai hänen läheisensä on asianosainen;

2) jos hän tai hänen läheisensä avustaa taikka edustaa asianosaista tai sitä, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

3) jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen;

4) jos hän on palvelussuhteessa tai käsiteltävään asiaan liittyvässä toimeksiantosuhteessa asianosaiseen tai siihen, jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

5) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä on hallituksen, hallintoneuvoston tai niihin rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa sellaisessa yhteisössä, säätiössä, valtion liikelaitoksessa tai laitoksessa, joka on asianosainen tai jolle asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa;

6) jos hän tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu läheisensä kuuluu viraston tai laitoksen johtokuntaan tai siihen rinnastettavaan toimielimeen ja kysymys on asiasta, joka liittyy tämän viraston tai laitoksen ohjaukseen tai valvontaan; tai

7) jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu.”

Petri Jääskeläisen mielestä vain asiakohta 7 voisi tulla tässä tapauksessa kyseeseen, mutta sekin edellyttäisi joitakin ”erityissuhteita”.

Lakia on ilmeisesti referoitu oikein, mutta sen pohjalta tehdyt tulkinnat ja johtopäätökset ovat epäjohdonmukaisia, ja oikeusasiamiehen kansliassa on kuurouduttu sekä lain että logiikan velvoitteille.

Jo pelkät asemat tai roolit, joissa nimitettävä henkilö ja hänen esihenkilönsä ovat toimineet, täyttävät laissa mainitut jääviysperusteet 4, 5 ja 6, mahdollisesti myös jääviysperusteet 1, 2 ja 3.

Atte Jääskeläisen tapauksessa poikettiin esityslistan ehdollepanosta, eikä esittelijänä toiminut Lehikoinen jättänyt esityksestä poikkeavaan päätökseen eriävää mielipidettä, joka olisi vapauttanut hänet esittelijänvastuusta.

EOA:n vastaus antaa jälleen näyttöä sosiaalisesta korruptoituneisuudesta, jonka mukaisesti valtiollinen oikeusviranomainen ei ota kantaa valtion virkamiehiä eikä -naisia vastaan. Oikeusasiamies ei kyseenalaista yliasiamiestä, aivan niin kuin korppi ei noki korpin silmää.

Eipä siis ihme, että muutamat professorifilosofit, kuten harvardilainen Robert Nozick, ovat ehdottaneet, että valtion viranomaiset pitäisi syyttää ja tuomita yksityisissä tuomioistuimissa.

Tieteen näkökulmasta jääviydet ovat järjestelmän sisäisiä, eikä tällöin ole enää kyse edellä mainituista esteellisyyksistä, vaan poliittisen korrektiuden katalysoimasta sosiaalisesta korruptiosta.

Tässä tapauksessa oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ei ilmeisesti kehdannut ryhtyä nuhtelemaan kansliapäällikkö Lehikoista eikä kumoamaan yliasiamies Atte Jääskeläisen nimityspäätöstä jääviysseikkaan vedoten vaan johteli vastauksensa deduktiivisesti.

Hän siis päätti ensin lopputuloksen ja hiipi varsin löyhän lainluennan ja omien mielipiteidensä taakse, mikä on väärä tapa jopa oikeudellisessa ajattelussa (jossa huteraa päättelyä esiintyy paljon).

Ennakkopäätökseksi asiamiehen kirjelmä ei tietenkään kelpaa, sillä se ei ole ensinkään päätös vaan ”vastaus”. Mutta kannanotto on paljastava sikäli, että sen mukaan eduskunnan oikeusasiamies asettuu byrokraattien puolelle tallomaan muita kansalaisia.

Oikeusasiamies tuskin tuli ajatelleeksi kannanottonsa muita ennakolta vaikuttavia seurauksia. Tämän laintulkinnan mukaan lakiin kirjatuille esteellisyyssäädöksille ei voisi jäädä mitään merkitystä. Oikeusasiamiehen kannanotto siis mitätöi lakia.

Mikäli esteellisyyttä ei vallinnut tässä tapauksessa, sitä ei voisi olla muissakaan vastaavissa tapauksissa. Valtionhallinnon nimityspäätökset voidaan näköjään tehdä samoin kuin ”hallitusammattilaisten” ristiinhallitsemissa firmoissa.

Sylvi järjestelee virkaan Hiskin, koska on hänen työkaverinsa ja keekoilee samoissa kekkereissä ja pitää muutenkin hauskaa.

Tosiasia on, että näin ei vaihdeta vain sosiaalista pääomaa vaan kasapäin rahaa, jota Anita Lehikoinen livautti työtoverinsa Atte Jääskeläisen taskuihin ollessaan nimittämässä häntä Sitran johtoon 19 785 euron kuukausipalkalle!

Eikö siis vallitse Lehikoisen ja Jääskeläisen välillä mitään erityissuhteita? Käsittääkseni tuo työtoverille junailtu taloudellinen myötäjäinen oli omiaan luomaan Lehikoisen ja Jääskeläisen välille juuri sellaisen erityissuhteen, joka teki Lehikoisesta esteellisen osallistumaan asian käsittelyyn.

Tapaus osoittaa, että vallanpitäjät eivät häpeä omaa ahneuttaan vaan toimittelevat toisiaan tehtäviin ja virkoihin röyhkeästi lain reunoja hipoen ja ylitellen vain siksi, että voivat.

EOA:n vastauksen mukaan se, että esihenkilöt monella jakkaralla istuessaan junailevat tehtäviin alaisiaan ja toisiaan, on julkisessa hallinnossa ”varsin tavallista” (vastauksen s. 5) ja siksi muka hyväksyttävää.

Mikäli asiasta ajatellaan eduskunnan lisärakennuksessa noin välinpitämättömästi, se ainoastaan pahentaa heidän omaa tilannettaan.

Epäreiluilla nimityspäätöksillä ja kanteluiden hylkäämisillä rapautetaan kansalaisluottamusta ja horjutetaan kansanvaltaista yhteiskuntaa, aivan kuten totesin jo kanteluasiakirjassani. 

Hölmöintä kyseinen menettely on, kun samanaikaisesti Sitrassa pyritään korostamaan kaikenlaisia demokratiahankkeita ja turvaamaan kansanvaltaa sitä koettelevia uhkia vastaan (kritiikistäni täällä).

Tuontapaisia nimityspäätöksiä tehdessään ja kytkykauppoja puolustellessaan byrokraatit eivät ilmeisesti ymmärrä, että poliittiset virkanimitykset (jollainen tässäkin oli kyseessä), dislegitimoivat myös heidän oman asemaansa.

Byrokraateille olisi tietenkin suunnaton pettymys, jos joku heitä itseään pätevämpi ja etevämpi pääsisi ohittamaan kytkösten seiteistä rakennetun verkoston ja sekoittaisi poliittisten virkanimitysten kiertolingon ja tulisi sillä tavoin häirinneeksi muutoin sujuvaa sosiaalista korruptiota, jossa vallan hovi kuittailee velkojaan ja riippuvuuksiaan jopa puoluerajojen yli ”sulle mulle” -periaatteen mukaisesti.

Näin myös Jääskeläinen puolusti Jääskeläistä, ja käsi pesi kättä. Atte, Anita ja Petri saavat taskunsa joka kuukausi täyteen riihikuivaa rahaa, mutta kunniaa ja arvostusta kukaan heistä ei voi niillä varoilla itselleen ostaa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on toki antanut ennenkin päätöksiä kuin hedelmäpelistä. EOA on esimerkiksi asettunut puolustamaan jengirikollisten oikeutta käyttää vankiloissa Marimekon raidallista paitaa jengitunnuksenaan (dnro 1522/4/04). Sitä oli muka tärkeää tukea perusoikeuksien nimissä!

Sen sijaan tässä omasta mielestäni tärkeämmässä tapauksessa epäiltyinä olivat virkamiehet ja kyseenalaistettuina heidän vispilänkauppansa rajat sekä hallinnon luottamus.

Pohjimmiltaan tämäntapaiset EOA:n ratkaisut eivät ole muuta kuin vallanpitäjien ilkeilyä.

Kyse on siitä, että sosiaalinen pääomani ei riittänyt paremman päätöksen saamiseen eduskunnan oikeusasiamieheltä, eikä oikeusasiamiehen arvovalta toisaalta riittänyt laillisuuden valvontaan eduskunnan alaisessa laitoksessa, kun vastassa oli korkea viranomaistaho.

Asioita tuntemattomille tiedoksi: tässä nyt näette, millaista koko elämäni on ollut vuosien ajan. Sivuutuksia tehtävientäytöissä, viranomaisten ylenkatsetta, perusoikeuksien polkemista, byrokraattien kostoja ja maineterroria.

Mitähän mieltä korkein hallinto-oikeus mahtaisi asiasta olla?

---

Päivitys 10.1.2024: Sitra on jatkanut pöhöttynyttä toimintaansa lennättämällä koko hallintoneuvostonsa uuden puheenjohtajansa Mika Lintilän (kesk.) johdolla Kaliforniaan. Mukana ovat Sitran uusi yliasiamies Atte Jääskeläinen ja viestintäjohtaja Elina Ravantti. Ökymatkan hintaa ei kerrota Iltalehden jutussa, mutta matkan tulos on panokseen nähden joka tapauksessa mitätön. Hallintoneuvoston matkustelulla ei ole Sitran tutkimustoiminnalle mitään annettavaa.

Aiheesta aiemmin:

Sitra: hillotoplla huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille