Vihreät mustavalkoisina

Kansanedustaja Janina Anderssonin mukaan sähkö tulee pistorasiasta. Samaa mieltä näyttää olevan vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki, joka naulasi ydinvoimakannakseen Uudessa Suomessa, että maahamme tarvittavien uusien ydinvoimaloiden määrä on ”nolla”.

Säätösauvojen ja polttoaineputkien suhde on kieltämättä mediaseksikäs, kun kovaa ydintä voidaan pistää ”sinne”. Siksi se kiihottaa varmasti monia. Mutta tästä myös nähdään, minkälainen tyttö meillä on työministerinä: hän vastustaa voimaloihin liittyvien uusien työpaikkojen luomista eikä peittele ”vahingoniloaan siitä, että ranskalaisen Arevan rakennustyöt Olkiluodossa maan viidennen reaktorin kanssa takkuilevat”.

Totuushan on tietysti se, että uuden voimalan vastoinkäymiset kertovat vain turvallisuusjärjestelmien toimivuudesta. Totta on myös se, että nykyiset ydinvoimalamme joudutaan poistamaan käytöstä 2030-luvulla vanhenemisen vuoksi. Koska rakentaminen kestää kymmenen vuotta ja päätöksenteko toiset kymmenen, eduskunnan pitäisi aloittaa lupien myöntäminen heti.

Jyrki Katainen on oikeassa vaatiessaan Suomeen kolmea uutta reaktoria, eikä väärässä ole Mauri Pekkarinenkaan, joka avaisi oven yhdelle. Pekkarisen vetämä raja on tosin pragmaattinen eikä periaatteellinen. Elinkeinoministeri tietää, että halukkaita rakentajia ilmaantuu vähitellen, eikä kaikista luvista ole viisasta päättää yhdellä kertaa.


Miksi Suomessa tarvitaan ydinvoimaa?

Ydinvoimapäätöstä eivät sanele kuitenkaan poliitikot vaan markkinat. Suomi on pimeä ja kylmä maa. Uusien ydinvoimaloiden tarpeesta eivät päätä kansanedustajat painaessaan sähköäänestyskoneensa nappulaa vaan kuluttajat vääntäessään kotona sähkökatkaisimista.

Mikäli nykyisestä elintasosta pidetään kiinni, eduskunnan tehtäväksi jää lyödä nuija pöytään rakentamispäätöksen puolesta. Asia on tarkalleen näin yksinkertainen. Tilanne on poliittisesti helppo, sillä maassamme ei tarvita vain ydinvoimaa vaan myös tuulivoimaa ja kotimaisilla energianlähteillä tuotettua energiaa. Päättääpä eduskunta minkä tahansa tuotantomuodon puolesta, se tekee aina oikean ratkaisun.

Maamme sähköstä kolmannes tuotetaan ydinvoimalla, kolmannes vesivoimalla ja kolmannes muilla energianlähteillä. Koska hiileen perustuvaa sähköntuotantoa ajetaan alas, ydinvoiman kokonaisosuutta täytyy lisätä.

Suomi on tuonut sähköä sekä Venäjältä, Ruotsista, Virosta että Norjasta. Siksi olisi oikein, että Suomesta voitaisiin nyt myös viedä sähköä ulkomaille. Ydinsähköä voitaisiin tuottaa reilusti yli oman tarpeen niin, että sitä riittäisi vientiin, sillä se vähentäisi suomalaisten riippuvuutta venäläisen energian tuonnista. Tällä hetkellä Suomen käyttämästä raakaöljystä noin 75 prosenttia tulee Venäjältä ja loput Pohjanmereltä. Suomi tuo myös reaktorillisen verran ydinsähköä Tshernobyl-tyyppisestä voimalasta Suomenlahden kaakkoispuolelta. Mikäli Sosnovy Borin ydinvoimala räjähtää, syytän siitä vihreitä, jotka eivät salli turvallisten ydinvoimaloiden rakentamista Suomeen.

Siemens-Arevan valmistama yksikkö on uusi BMW verrattuna vanhaan Trabantiin. Voimalat ovat teknisesti niin erilaisia, ettei niistä oikeastaan voitaisi käyttää yhteistä ydinvoimalaitoksen nimeä. Yhteistä on ainoastaan se, että ne tuottavat sähköä.


Epäluotettavat vihreät

Uusia ydinvoimaloita Suomeen rakennetaan, sanovatpa vihreät mitä tahansa. Kun Sinnemäki nyt paheksuu, että ”luvan antaminen [viidennelle ydinvoimalalle] vuonna 2002 oli virhe”, hän ei tiedä, mitä tekee. Nähdäkseni vihreiden päästäminen hallitusvastuuseen oli virhe, sillä puolue on osoittautunut täysin vastuuttomaksi ja arvaamattomaksi, aivan kuten Paavo Lipponen sanoi ”punavihreää mössöä” arvostelevassa kolumnissaan.

Vihreiden mielipiteenmuodostus onkin poliittisesti erikoislaatuista. Ympäristöpuolueella olisi poliittinen intressi kannattaa hiilidioksidia tuottavien voimaloiden korvaamista ydinvoimaloilla. Käytöstä poistettu ydinpolttoaine ei lisää säteilyriskiä nykyisestä, sillä yhteen paikkaan sijoitettuina jätteiden vaarat pysyvät pieninä. Sen sijaan uudet ydinvoimalat vähentäisivät ydinvoimaloiden toimintaan liittyviä käyttöriskejä. Ydinpolttoainetta voidaan myös varastoida vuosiksi etukäteen toisin kuin öljyä, joten se vähentää riippuvuutta toimituksista.

Ongelmana vihreiden asennoitumisessa on heidän fundamentalisminsa eli periksi antamaton periaatteellisuutensa. Poliittisissa ympyröissä fundamentalismi on vaarallista, sillä politiikan olemus on sovittelu. Vihreät, jotka teoreettisissa spekulaatioissaan kannattavat kaiken suhteellisuutta edustavaa postmodernismia, toteuttavat ympäristöasioissa äärikantoja. Toisesta suupielestään he sanovat, että sukupuolijakoa tai ihmisrotuja ei ole olemassa, mutta toisesta he laskevat liikkeelle jyrkkiä vastakkainasetteluja, joiden kautta maailma näyttää mustavalkoiselta. Toisella kädellään vihreät vaativat suvaitsevuutta ja monikulttuurisuutta, mutta toisellaan he ovat valmiita mestaamaan sananvapauden. Saman ehdottomuuden vallassa vihreät asennoituvat ydinvoimaan.

Kyseinen ideologia juontaa juurensa vihreiden historiallisesta taustasta. Puolueen riveihin on aina kuulunut vasemmistolaisperäisiä ituhippejä ja eläintensuojelijoita, eikä niin sanottu kumisaapasjalka- & risupartasiipi ole suinkaan kuollut vaan elää edelleen puolueen sisällä. Tämän seurauksena myös kylmässä lautamajassa värjöttelevä viheriä-Ville voi laittaa Linkolan ja Marxin pääteokset hetkeksi sivuun, kaivaa esiin heroiinipiikin ja sanoa: ”Vedä lämpöä neulasta, älä ydinvoimasta.”

Miksi sitten vihreät ovat hallituksessa kahden sellaisen puolueen kanssa, jotka vaativat Suomeen lisää ydinvoimaa? Vihreät halusivat hallitukseen, jotta eduskuntapaikkaa vaille jääneelle puheenjohtajalle, Tarja Cronbergille, saatiin poliittinen virka. Hallituskauden lopussa vihreät halajavat pois hallituksesta päästäkseen keräämään kannatusta oppositioasemasta. Kliffaa on, että samalla kun vihreät sanoutuvat irti kahden päähallituspuolueen energialinjauksista, ”vihreiden puheenjohtaja Sinnemäki tähtää vaalivoittoon ja hallitusvastuuseen eduskuntavaaleissa 2011”.


Ydinvoimakanta on neuvotteluvaluuttaa

Se, miksi vihreät ylipäänsä ovat hallituksessa, johtuu vain siitä, että parempaakaan apupuoluetta koalition täytteeksi ei ollut tarjolla. Mutta entä tulevaisuudessa?

Kun kokoomus voittaa seuraavat eduskuntavaalit nousten suurimmaksi puolueeksi, se todennäköisesti valitsee hallituskumppanikseen toiseksi tulevan Sdp:n. Julkisen vallan aktiivisuutta penäävän vasemmiston nousu on tyypillistä kaikille lama-ajoille. Koska keskusta todennäköisesti häviää seuraavat vaalit rahoitusskandaalin ja muun töpeksinnän vuoksi, sen on aika siirtyä oppositioon.

Kysymys kuuluu, miten kaksi suurinta puoluetta täyttävät hallituskiintiön? Jos Perussuomalaisista tulee neljänneksi suurin puolue noin 15 prosentin kannatuksella, sillä on hyvät mahdollisuudet neuvotteluasemiin ja hallitusvastuuseen. Rkp on tietenkin aina valmis apupuolue, mutta siitä ei riitä kuin rippeiksi, ja saattaakin olla, että oppositioon jäävät lopulta suomalaisen puoluekentän ideologisimmat ryhmät: keskusta, vihreät, Rkp ja kristilliset.

Mikä rooli ydinvoimalla tulee olemaan seuraavissa hallitusneuvotteluissa? Perussuomalaiset ja vihreät ovat samalla viivalla, koska molempien virallinen kanta ydinvoimaan on kielteinen. Hallituksen ovi avautuu sillä perusteella, kumpi tinkii ydinvoimakannastaan. Perussuomalaiset ovat vastustaneet ydinvoimaa suojellakseen turpeentuottajien elinkeinoa, mutta vihreät periaatteesta. Perussuomalaisten on helpompi peräytyä kannastaan, jos puolue saa vastavuoroisesti läpi omia energiantuotannollisia tai sosiaalipoliittisia ideoitaan.

Niinpä ydinvoimakanta paljastuu neuvotteluvaluutaksi. Suurilla puolueilla on painostuskeinonsa ja etujärjestönsä. Pienillä ja keskisuurilla ei ole mitään. Näin ollen kyseiset puolueet käyvät kauppaa pelkillä mielipiteillään. Ydinvoimaa koskeva kanta on juuri sellainen. Siitä todennäköisesti tingitään, kun hallituksen ovensaranoita säädetään paikoilleen.