Oikeuslaitoksen kello jätättää

Suomalainen oikeuslaitos järjestää kansanvaltaan ja sananvapauteen liittyvät oikeudenkäynnit yleensä kesällä, mieluiten juhannusviikolla, jotta kansalaiset eivät kiinnostuisi niistä ja oikeus voisi pidättää kaiken vallan itselleen. Oikeudenkäynnit auttavat kuitenkin pitämään maahanmuuttokritiikkiä otsikoissa myös aikoina, jolloin rasismia ei esiinny lainkaan ja siirtolaisuudesta koituvat haitat ovat ainoastaan vähäisiä.

Jussi Halla-ahon hiillostus hovioikeuden vartaassa on juuri tällainen prosessi. Hiljaisella tulella kypsytetty liha ei tule kuitenkaan mureammaksi vaan sitkistyy. Jos joku luulee, että yksittäiseen henkilöön kohdistuvalla ajojahdilla nujerretaan maahanmuuttokriittisyys ja kansallisen edun puolustaminen, hän erehtyy. Näin sammutetaan tulta gasoliinilla.

Tuomarit tuskin arvaavatkaan, kuinka takaperoista maahanmuuttokritiikin käsittely tuomioistuimissa on. Euroopassa on jo ajat sitten tultu pois tilanteesta, jossa natsikammosta kärsivien EU-maiden juristit tuomitsivat kansallisen edun puolustajia lampaannahkaperuukki takaraivollaan. Hauraaksi legendaksi muuttuneen Brigitte Bardot’t sakkotuomio siitä, että hän vaati eläinten tainnuttamista ennen niiden rituaaliteurastusta, oli viimeinen ylilyönti.

En tarkoita tällä kirjoituksellani mitenkään puolustella Jussi Halla-ahoa tai hänen kirjoituksiaan. Hänen paikallaan voisi periaatteessa olla kuka tahansa, ja hänessä yhteiskunta tuomitsee maahanmuuttoa arvostelevan ajatussuunnan. Niinpä huomioni kiinnittyy tuomiomielen kaksinaismoralistisuuteen.

Monessa maassa on julkaistu paljon kovasanaisempaakin kirjallisuutta maahanmuutosta ja islamista kuin Jussi Halla-ahon kirjoitukset. Esimerkeiksi kelpaavat vaikkapa Lähi-idän tuntijan Carlo Panellan Islamin musta kirja (WSOY, 2008, alkut. Il libro nero dei regimi islamici, 2006) ja The New York Timesin best seller -kirjailija Robert Spencerin Totuus Muhammadista (Cranite, 2007, alkut. The Truth About Muhammad, 2006). Nämä teokset tervehdyttävät tilannetta, joka on lipsahtanut kohtalokkaaseen ja mielivaltaiseen suuntaan.


Kuka hyötyy?

En ehtinyt Pasilan oikeustalolle tarkkailemaan Halla-ahon käristystä tai liittyäkseni joukkoon tummaan. Mutta jo toteutuneellakin yleisömenestyksellä MTV3:n uutiset pääsivät kirjoittamaan, että kaikkia paikalle saapuneita ”yhdisti parrakas ja huonoryhtinen olemus”! Minulla ei olisi ollut ainakaan partaa. Parta muuten on muslimien keskuudessa uskonnon määräämä välttämättömyys, ja myös yleisön joukossa ollut selkärankareumaa sairastava mieshenkilö on saanut toimittaja Ari Lahdenmäen sanoista ylimääräisen noidannuolen.

Tapahtumareferaateista päätellen salissa ei puhuttu paljoakaan itse asioista, kuten siitä, mikä islamin olemus lopulta on, saako tai pitääkö uskontoja arvostella, onko maahanmuutto hyväksi ja niin edelleen. Sen sijaan keskityttiin väittelemään rankaisemisen kohtuuttomuudesta tai välttämättömyydestä. Myös hovioikeuden olisi täytynyt kuulla varsinaiset argumentit, kun rangaistus sorvataan kuitenkin juuri niiden pohjalta.

Minulla itselläni ei ole syytä muuttaa johtopäätöksiäni, jotka kerroin Halla-ahon oikeudenkäynnistä jo aiemmin blogissani. Omat analyysini voi lukea tästä, tästä, tästä, tästä ja painetuksi kirjaksi dokumentoituina tästä.

Kuulun muutenkin viidettäkymmenettä käyvien niin sanottujen vanhempien miesten liittoon, enkä viitsi koko ajan länkyttää viranomaisvallan akkamaista märehdintää vastaan. Minkä olen päättänyt, se pitää. Kun analysoi jonkin asian loppuun, ei tarvitse koko ajan ämpyillä ja selvitellä kantaansa. Pitäisin omat käsitykseni luultavasti myös hirsipuussa. Siitä kai tulee sanonta ”pitää päänsä”, joka giljotiinin terän alla ei olisi mahdollista. Ja sanoihan jo J. V. Snellmankin, että ”olen itse tehnyt oman pääni, ja siksi olen niin omapäinen”.

Mutta järjestäkää nyt istuntojanne ja kiillottakaa polyesteripukujenne perseitä vaikka viimeiselle tuomiolle asti. Totuutta siitä, minne maailma on menossa, se ei kuitenkaan muuta, ei myöskään ihmisten poliittisia käsityksiä, mikäli tuomitsemisen kansaa kiihottavaa vaikutusta ei oteta lukuun.


Samaan aikaan toisaalla

Kiintoisaa on, että samalla kun Halla-ahosta puristetaan mehuja hovioikeudessa, muuan Ben Zyskowicz vetää välistä ja korjaa pelimerkit pöydästä toteamalla hallituksen harjoittamasta turvapaikkapolitiikasta expressis verbis näin: ”Olemme olleet hölmöläisiä.” Tyhmyyden tunnustaminen maahanmuuttoasioissa näyttääkin nyt olevan ansio.

Kuinka elävällä tavalla Zyskowiczin lausunto tuokaan mieleen Mohammed Rasoelin teoksen Alankomaiden tuho – Hyväuskoisten hölmöjen maa (alkut. De ondergang van Nederland – Land der naïeve dwazen, 1990)? Sen kirjoittajalle langetettiin sakkotuomio ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”, vaikka salanimellä esiintyneen pseudonyymin takaa löytyi omia rivejään arvostellut muslimi. Nyt, 20 vuotta myöhemmin teos on klassikko ja nauttii arvostusta oman aikansa varoitusmerkkinä ja visiona siitä, mikä Eurooppaa voi pahimmillaan odottaa.

Tuore uutinen kertoi myös, että muslimeilta tappotuomion saanut Muhammed-piirtäjä Lars Vilks on päässyt jonkinlaiseen keskusteluyhteyteen islamilaisen yhteisön kanssa, ja maltillisimmat ovat asettuneet jopa puolustamaan häntä. Niinpä kaksoisstandardien analysointia voisi vaikka jatkaa pohtimalla, miksi hurjalta kuulostava ”Tapa Lars Vilks”-yhteisö saa edelleen olla Facebookissa, mutta suomalaiseen ministeriin kohdistettu yhtä huonoa makua ja irvokasta väkivaltaisuutta lietsova ryhmä ei saanut.

”Kaksoisstrategiat” ja ”muunneltu totuus” kukoistavat siinäkin, ettei Linnanmäki hae minkäänlaisia korvauksia viimesunnuntaisilta rähinöitsijöiltä, vaikka mellakoinnista koitui yhtiölle kymmenien tuhansien vahingot. Myöskään viranomaiset eivät puuttune asiaan vaan keskittyvät lynkkaamaan suomalaisia kansanvallan puolustajia oikeussaleissa.

Maahanmuuttokriitikoiden ahdistelu sekä siihen liittyvät ideologiset oikeudenkäynnit eivät poikkea yhtään suomettumisen ja rähmällään olon vuosista, joiden aikana mikä tahansa ”neuvostovastaiselta” vivahtava lausunto johti sensuuriin kaikilla kanavilla, esti nimittämisen jokaiseen virkaan, ja erästäkin puoluetta pidettiin neljännesvuosisata oppositiossa ”yleisiin syihin” vedoten. Monet muistavat, kuinka painostavaa idänsuhteiden varjossa eläminen oli. Sovjetisoinnin aikakaudella olisi ollut ansioksi olla neuvostovastainen.

Kiinnostavaa onkin, miksi valheellisuuden edustajat nousevat vallankäyttäjän rooliin kaikkina aikoina ja totuuden puolustajia saatetaan edesvastuuseen. Ilmiö juontanee juurensa vallasta: tuomitsijoilla on oma lehmä ojassa. Heidät on pantu puolustamaan valtionpolitiikkaa, joka tällä hetkellä määrätään Brysselistä aivan niin kuin Moskovasta aikoinaan. EU-valtiot pakotetaan vastaanottamaan maahanmuuttajien ylimäärää, ja Demla-juristit saavat sananvapauden katoamaan omilla sosialisminpunaisilla sukkapuikoillaan. Oikeudenkäynneillä ja syytöksillä he ajavat itsestään pois riivaajaa, joka kutittaa myös heidän omia korvalehtiään yleisen järjen ja omantunnon äänenä. Näin Neuvostoliitossa.