Vähemmän seksiä – Ahtaampi mieli

On väitetty, että meneillään olevat vaalit käydään liberaalien ja konservatiivien kesken. Itse olen todennut kirjassani Kansallisfilosofinen manifesti (2011), että tosiasiassa vastakkainasettelu vallitsee kansallisen edun puolustajien ja niiden välillä, jotka eivät kansallisesta edusta mitään välitä.

Kansallismielisyys on usein kytketty konservatiivisuuteen – globalisaation, maahanmuuton ja etnisen monikulttuurisuuden edistäminen puolestaan liberalismiin. Näin ei tietenkään välttämättä tarvitse eikä pidäkään olla. Kansallismielinen ihminen voi mainiosti olla liberaali, esimerkiksi arvo- ja sosiaaliliberaali, aivan kuten itsekin olen. Asenteellinen vapaamielisyys ei maksa mitään. Globalisaation, maahanmuuton ja etnisen monikulttuurisuuden edistäminen puolestaan ei edistä välttämättä länsimaisten vapauksien säilymistä eikä myöskään liberalismia.

Siksi on kieroa, että ne puolueet, jotka ovat suhtautuneet kriittisesti Euroopan unioniin ja maahanmuuttoon, edustavat konservatiivisia kantoja esimerkiksi seksuaalipoliittisissa kysymyksissä. Todellisuudessa EU-kriittisyys voidaan nähdä hyvinkin uudistusmielisenä. Kansallisvaltioiden toimintaedellytysten turvaamista voidaan pitää ihmisten vapauksia edistävänä liberalismina. Tässä valossa on kummallista, miksi kansallismielisinä esiintyvät puolueet edustavat patavanhoillisia kantoja, kun on kyse seksuaalisuudesta.

Esimerkkinä voi mainita vaikkapa perussuomalaisten ja kristillisten kannanotot homoseksuaalisuuteen. Aborttikysymys puolestaan oli Timo Soinille niin kipeä ja ilmeisestikin analyysia vaille jäänyt kysymys, ettei muutoin sanavalmiilta mieheltä saatu asiasta kannanottoa hohtimillakaan. (Mainittakoon, että itse en ole aborttien intohimoinen puolustaja maassa, jonka sairaaloissa ja te...urastuskeskuksissa tehdään noin 11 000 aborttia vuodessa.)

Heteroseksuaalisen lisääntymiskulttuurin ja siihen liittyvien tabujen ulkopuolella on kuitenkin paljon sellaisia seksuaalimoraalisia kysymyksiä, joiden ratkaiseminen olisi helppoa ja tuottaisi hyvää mieltä kaikille. Yhtenä asiakysymyksenä voidaan mainita vaikkapa homoavioliitot. Puolueet voidaankin jakaa tässä suhteessa seksuaalisuusmyönteisiin ja seksuaalisuuskielteisiin.

Nähdäkseni pelkkä jako vapaamielisiin ja ahdasmielisiin ei enää riitä, sillä puolueissa, joissa asennoidutaan kielteisesti yhteen seksuaalisuuden lajiin, tullaan asennoituneeksi kielteisesti myös seksuaalisuuteen kokonaisuutena. Kyse on yleisestä seksin vastaisuudesta, kielteisestä asennoitumisesta seksuaalisuuteen ylipäänsä, mikä minusta on hieman outoa (vaikkakin ymmärrettävää, kun otetaan huomioon, miten paljon ahdistusta seksuaalimoraalin kysymykset voivat joillekin ihmisille tuottaa).

On joka tapauksessa vaikeaa ajatella, että ihmiset, jotka torjuvat yhden seksuaalisuuden lajin (esimerkiksi homoseksuaalisuuden), soisivat itselleen kovin runsaita nautintoja myöskään heteroseksuaalisuuden piirissä. Kun yksi seksuaalisuuden laji on julistettu rikokseksi, sairaudeksi tai muutoin kielletyksi, tuota kielteisyyttä on helppo levittää koskemaan kaikkea seksuaalisuutta, ja lopulta koko yhteiskunta menee huurteeseen.

Jokaisen äänestäjän kannattaakin vaalipäivänä miettiä, kenelle tai mille sen ainoan äänensä vie, toisin sanoen antaako kannatuksensa seksuaalisuuskielteiselle vai seksuaalisuusmyönteiselle puolueelle.

Ehkä Suomessa tarvittaisiin seksikkäämpää ja nautinnollisempaa yhteiselämää ajava Suomen Seksuaalisuusdemokraattinen Puolue. Jo viime eduskuntakaudella nähdyt yksityisyydensuojan loukkaukset, kastraatiolakien käyttöönotto ja viattoman nettipornon riipiminen internetistä antoivat näytön siitä, millaisia hymyileviä susia kansanedustajat ovat. Koska ruumisauton matkustamossa istuvien poliitikkojen oma sukupuolielämä on julkisuuden paineiden vuoksi usein solmussa, he haluaisivat viedä keholliset ja seksuaaliset nautinnot myös muilta.

Mikäli vaaleissa tapahtuu heilahdus konservatiiviseen suuntaan, sellaisesta Suomesta ei totisesti tule entistä parempi. Nämä patavanhoilliset tyypit luovat todennäköisesti vain entistä ahdasmielisemmän, estoisemman ja seksuaalisesti rajoittuneemman yhteiskunnan, jossa ihmisten kyky kokea ja ilmaista erilaisia tunteita joutuu uhanalaiseksi. Lopulta sellainen yhteiskunta muistuttaa lestadiolaista yhdyskuntaa, jonka oma ahdasmielisyys purkautuu vääristyneenä käyttäytymisenä esimerkiksi pedofilian kautta.

Rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla. Samaan tapaan myös seksuaalirikoksia tulee aina vain lisää, mitä enemmän ihmisten sukupuolista käyttäytymistä paheksutaan. Useimmissa seksuaalisen käyttäytymisen muodoissa on kyse kehollisen nautinnon tavoittelusta, eikä ihmisen seksuaalisuudessa ole mitään luonnollista eikä epäluonnollista saati luonnonvastaista niin kuin ei missään, mitä esiintyy luonnossa. Ja miksipä luonnon pitäisikään muodostaa normia ihmisen toiminnalle sen enempää kuin minkään uskonnollisen perinnäisdogmin?

Kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen on moraalisesti hyväksyttävää, kunhan se ei aiheuta haittaa muille. Pedofilian kohdalla sellainen mahdollisuus on olemassa, mutta pedofiilienkään tapauksessa yhteiskunnan ei pidä alkaa muokata yksilöitä paremmin yhteiskuntaan sopiviksi vaan oikaista pedofiliaa katalysoivien ahdasmielisten yhdyskuntien, kuten lestadiolaisyhteisöjen ja katolisen kirkon, piiriin syntyneitä fetissejä esimerkiksi terapioilla. Kastraation legitimoiminen olisi lääketieteen palauttamista kivikaudelle, ja sellaista seksuaalipoliittista ahdasmielisyyttä on esiintynyt niin vihreiden Mimoosojen kuin kristillisten kukkahattutätienkin keskuudessa.

Mielestäni on tärkeää, että yhteiskuntamme säilyy seksuaalipoliittisesti vapaamielisenä ja myönteisenä. Seksuaalisena esiintymisen ja seksuaalisuuden esittämisen tulee olla mahdollisimman avointa ja julkista. Pornon on oltava vapaata. Yhteiskunnan tulee tukea kaikkien ihmisten parinmuodostusta, ja myös seksuaalisen vaihdon markkinoilla vallitsevaa epätasapainoa pitää voida balanssoida maailman vanhimman ammatin kautta ilman, että siitä rangaistaan. Ihmisten tulee voida toteuttaa seksuaalisuuttaan oman itsemääräämisoikeutensa ja self-ownershipinsä perusteella. Seksistä on iloa kaikille, jotka sitä saavat. Seksuaalisen kanssakäymisen runsaus on ehto myös sille, että väestö uudistuu ja jopa lisääntyy tässä väestökatoa potevassa maassamme.

Niissä valtioissa, joissa suhtaudutaan vapaamielisesti homoseksuaalisuuteen, suhtaudutaan vapaamielisesti myös heteroseksuaaliseen käyttäytymiseen. Mutta se, että suhtaudutaan vapaamielisesti heteroseksuaaliseen käyttäytymiseen, ei vielä takaa, että asennoidutaan yhtä vapaamielisesti myös homoseksuaalisuuteen. Enemmistö- ja vähemmistökäyttäytymisen välillä vallitsevan valta-asetelman vuoksi seksuaalivähemmistöjä pitää oikeuttaa ja kannustaa julkisen vallan toimilla. On myös heteroiden edun mukaista, kun seksuaalinen avoimuus tätä kautta lisääntyy.

Minusta on harmillista, jos uusi eduskunta täyttyy sotilaista, papeista ja poliiseista. Heitä on valitettavasti kansallismielisinä esiintyvien puolueiden listoilla useita. Sotilaat, papit ja poliisit harvoin ovat kansanvaltaisia demokraatteja ja rationalisteja. Sen sijaan he ovat juuri noita patakonservatiiveja, joilla ei ole mitään tekemistä politiikan intellektuaalisen perinteen kanssa. Myös seksuaalimoraalin kysymyksissä tärkeitä ovat, paitsi tunteet, myös se, että niitä lähestytään älyllisesti: järjellä. En todellakaan toivo, että vaalien myötä valtaan nousee 1950-luvun asenteita edustava parlamentti, jonka myötä kevät etenee mutta hameiden helmat pitenevät.