Mitä perussuomalaiset voittavat?

Professori Olavi Borgilta vaaliasiantuntijan roolinsa perineen Sami Borgin mukaan äänestäjät tekevät ratkaisunsa poikkeuksellisen myöhään näissä eduskuntavaaleissa. Tutkijan ajatus saattaa sisältää eräänlaisen toiveen puolueiden kannatussuhteiden paluusta ennalleen.

Myös omasta mielestäni on toki mahdollista, että perussuomalaisten kannatuksesta osa karisee pois ja että osa katoaa niin sanottuun piilevään äänikynnykseen. Esimerkiksi Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan pienissä vaalipiireissä puolue kuin puolue tarvitsee vähintään 14 prosenttia äänistä yltääkseen yhteenkin paikkaan.

Saa nähdä, kuinka perussuomalaisten käy. Joka tapauksessa itse uskon, että äänestäjät ovat päättäneet puoluevalinnoistaan jo kauan sitten. Enää vain ehdokkaiden näkeminen vaalijulisteessa on voinut muuttaa tilannetta. Perussuomalaisten kasvussa ei ole ollut kyse pelkästään liikkuvien äänestäjien aktivoitumisesta vaan kansanliikkeestä varsinkin maahanmuuttoa vastaan.

Perussuomalaisille on kasautunut kannatusta sitä mukaa kuin hallituksen töppäilyt ovat lisänneet painetta äänestäjien päänkuoreen. Syitä riittää alkaen maahanmuutosta ja vaalirahoitusskandaalista aina pienempiin ongelmiin asti, esimerkiksi jätevesilakiin ja kansalaisten yhdenvertaisuutta koetelleeseen perintöverotuksen uudistusyritykseen. Moni on vannonut kannatustaan perussuomalaisille nyrkki taskussa, eivätkä tulokset todennäköisesti muutu paljoa ennusteista.

Kansallista etua puolustamaan ryhmittyneiden puolueiden kannatus on jäänyt korkealle tasolle monissa Euroopan maissa EU-kriittisyyden merkiksi. Otaksun, että ilmiöstä tulee pitkäaikainen myös Suomessa – ainakin, mikäli EU:n talousongelmat jatkuvat tai kunnes laajenemishankkeista ja yhteisen maahanmuuttopolitiikan kaavailuista luovutaan.


Kansalaisten joukkopako porvarihallituksesta ja vasemmisto-oppositiosta

Suomessa ovat käynnissä protestivaalit. Kyseessä on kansan kapina. Perinteinen kansanrintama kuuluu silti häviäjiin, sillä se asetti panoksensa konsensuspolitiikan puolelle ja varoi polttamasta siltoja mahdollisiin tuleviin hallituskumppaneihinsa. Kuitenkaan demarit ja Vasemmistoliitto eivät tee hyvillä suhteilla oikeistoon mitään, jos itseltä katoaa kannatus. Vasemmiston kylki on vuotanut jo kauan perussuomalaisiin päin. Syy on ajattelematon maahanmuuton suosiminen ja kansainvälisyyden hoilaaminen, joka on syönyt leivän ensiksi duunarien omasta pöydästä.

Entä mikä on protestin sisältö? Jonkin asian puolesta esitetyt protestit ovat aina olleet harvinaisia. Yleensä ne ovatkin pelkkiä lavastuksia, jollaisiin voi törmätä Pohjois-Korean, Kiinan ja Kuuban tapaisissa demokratioissa. Sen sijaan aito protesti suuntautuu jotakin vastaan. Suomessa se suuntautuu nyt edellä mainitsemiani ongelmia vastaan ja sellaisen puolueen kautta, joka on perinteisesti ollut kaikkea vastaan.

Tätä kautta esiin on piirtynyt tärkeä kysymys: onko perussuomalaisilla sellaista ohjelmaa, joka kelpaisi hallitusneuvotteluiden pohjaksi? Kun puolue todennäköisesti saa suuren vaalivoiton, jääkö tai jätetäänkö se protestanttien riveihin, vai johtaako tie katollisiin sisätiloihin Valtioneuvoston linnaan?

Perinteiset isot puolueet ovat vetäneet melko laimeat vaalikampanjat, ja lannistumisen mieliala on näkynyt vaalityöntekijöiden kasvoilta. Tuntuu, että puolueissa on valmistauduttu ottamaan vastaan tappio jo pitkään. Niissä ilmeisesti tiedetään, mitä sitoutuminen Euroopan unionin kauttakulkulainoitukseen on merkinnyt Suomelle.

Toinen syy perinteisten suurten puolueiden vaikenemiseen on ollut se, että puolueissa on hiottu hallitusohjelmia. Ei ole epäilystäkään, ettei kokoomuksella, kepulla, demareilla ja muilla hallituksen vakiomuuttujilla olisi jonkinlaista sopimusta tai varasuunnitelmaa siltä varalta, että perussuomalaiset pyyhkivät vaaleissa pöydän.


Perussuomalaisten ongelma: mitä vallalla voi tehdä?

Kokoomuksessa, kepussa ja demareissa on pitkä valtionhoitajaperinne. Näillä puolueilla on organisaatio. On asiantuntemusta ja laaja edustus virkamieskunnassa. Erimielisyyksien ratkomista varten riittää kärsivällisyyttä ja kykyä dialogiin ilman, että tarvitsisi pelätä puolueen hajoamista. Perussuomalaisilla ei ole mitään näistä.

Kympin kysymys ei ole, huolitaanko perussuomalaisia hallitukseen tai tuleeko siitä suurin puolue. Keskeinen kysymys on, miten se itse selviää tilanteesta, mikäli se saa hallitusvastuun viitan tai peräti hallituksen muodostajan tehtävän.

Puolue valittaneen hallitusyhteistyöhön juuri siksi, ettei sillä ole ehdottoman selvää ohjelmaa. Liikkumavaraa riittää ministerin aseman hankkimiseen johtaville poliitikoille. Pienviljelijät, kolmannen sukupolven lähiöasukkaat ja nettinörtit voidaan tällöin pitää ruodussa ampumalla rivit suoriksi.

Mutta ongelmaksi jää, mitä tehdä lähes 20 prosentin kannatuksella, jos sitä ei voida realisoida poliittisiksi teoiksi, kun periaatteellinen ohjelma, linjanvetäjät, poliittiset puhujat, analyysi, asiantuntemus, kielitaito, kansainvälinen toimintakyky ja hallinnollinen tietotaito puuttuvat. Mikäli taas puolueella on jonkinlainen lausumaton ohjelma, siihen liittyvät yllätykset voivat muodostaa tikittävän aikapommin sekä äänestäjille, muille hallituspuolueille että puolueelle itselleen. Aselailla ratsastaneen ja pilkkilaista aikoinaan kannatusta onkineen puolueen hallituskelpoisuus on myös eräänlainen uskottavuuskysymys.

Jos Perussuomalaisista tulee suurin puolue, kysymys kuuluu, voiko puolue huolia hallituskumppaneikseen sellaisia puolueita, joissa ei vastusteta homoja, joissa tunnustetaan ydinvoiman välttämättömyys ja tiedetään, mihin tarvitaan IBAN-koodi.


Perussuomalaisuuden ilmiöluonteesta

Perussuomalaisen puolueen salonkikelpoisuudesta käydään samanlaista kiistaa kuin kokoomuksen hallituskelpoisuudesta Kekkosen aikana. Ehkä juuri siksi kansa on päättänyt nähdä myös puolueen puutteet etuina eikä haittoina. Keskisuureksi tai jopa suureksi kasvanutta puoluetta on kuitenkin vaikea johtaa ja pitää koossa ilman sovittelumekanismeja ja sellaisen dialogin perinnettä, joka on vakiintunut moniin muihin puolueisiin.

Perussuomalaisen puolueen kannattaisi purjehtia nykyistä väljemmille vesille, kohti Keski-Euroopasta tunnetun kansallisliberalismin linjoja. Nähdäkseni perussuomalaiset tekisivät viisaasti, jos he painottaisivat toiminnassaan kansallisen edun edistämistä ja jättäisivät esimerkiksi homojen vastustamisen pois, sillä mitään kansallista etua ei voida ajaa yhtäkään kansallista vähemmistöä sortamalla. Puolueen olisi viisaampi profiloitua eteenpäin katselevaksi ja arvoliberaaliksi kansallismieliseksi puolueeksi eikä taaksepäin tähyileväksi vanhoilliseksi puolueeksi. Konservatiiviset kansallismieliset puolueet ovat kuihtuneet melko pieniksi myös muualla Euroopassa.

Mielenkiintoista Perussuomalaisten nousussa on sen ilmiöluonne. Kun toiminta etenee ilmiöksi, se alkaa edetä omalla painollaan ilman, että arvostelu vähentää hankkeen kannatusta edes silloin kuin se osuu nappiin. Näyttöä tästä antaa se, että perussuomalaisten taloustieteellinen neuvottomuus on kääntynyt mielipidemittauksissa voitoksi. Kansalaiset ovat pitäneet myönteisenä, että ei ole ohjelmaa: kun ei ole talouspoliittista ohjelmaa, ei tarvitse kuunnella ainakaan valeita!

Toisaalta ilman ohjelmaa, keinoja ja tietoisuutta päämääristä ei voi olla myöskään politiikkaa vaan pelkkää reagoimista eteen tuleviin tilanteisiin. Tämä kaventaa politiikan pragmatiikaksi ja suoriutumiseksi. Se tekee politiikasta pelkkää eloonjäämisstrategiaa ja sulkee pois politiikan olemuksen: pyrkimyksen oikeudenmukaisuuteen ja yhteiseen hyvään. Tämä taas on politiikan trendiytymistä. Ihmiset kiljuvat kuin teinitytöt idoliensa perään, tekevätpä nämä mitä tahansa.

Ensi viikonlopun mullistukseen on monta selitystä. Suomen kolme suurinta puoluetta ovat tuhlanneet etsikkoaikansa ollessaan vaihtamatta suuntaansa. Kaikki ajankohtaiset tapahtumat ovat kääntyneet perussuomalaisten voitoksi. Moni asia on mennyt politiikassa myttyyn. Maahanmuutto on johtanut vaikeuksiin, ja etnisen monikulttuurisuuden hokeminen on tunnustettu monessa Keski-Euroopan maassa vääräksi strategiaksi. Portugali jätti laina- ja takausanomuksensa juuri sopivasti ennen ennakkoäänestyksen alkua. Japanilaisten ydinvoimaloiden räjähdykset nostivat kahdesta ydinvoimavastaisesta puolueesta, Perussuomalaisista ja Vihreästä liitosta, nimenomaan Perussuomalaisten kannatusta.

Jopa sellainen irrallinen ja pienehkö tapahtuma, kuin ulkomaalaisomistuksessa olevan pizzerian palo Tampereella, kääntyi perussuomalaisten voitoksi Päivi Lipposen kiirehdittyä tuomitsemaan paikalliset natsit ja persumieliset, vaikka syyksi paljastui vakuutusrahojen toivossa tehty vakuutuspetos. Perussuomalaisilla näyttää olevan todellinen Führer-Wetter, jonka ansiosta aurinko paistaa, tapahtuipa mitä tahansa. Ilmiö on alkanut elättää itseään niin, että kaikki kielteinen tuomitaan per definitionem hallituksen ja vasemmisto-opposition tuottamiksi ongelmiksi ja kaikki myönteinen ymmärretään määritelmällisesti perussuomalaisten viisaudesta ja hyvyydestä johtuvaksi. Lopulta riittää, että vastustaa pahaa ja kannattaa hyvää.