Miksi Suomen yliopistot eivät pärjää koripallossa?

Suomi on hiihtomaana enää keskitasoa. Suomi on keskitasoa myös kestävyysjuoksumaana. Nyt Suomen Akatemian selvitys raportoi, että Suomi on keskitasoa tiedemaanakin!

Mikään arvokas, pyhä ja kallis ei näytä enää olevan voimassa. Ehkä myös suomalaisen koulujärjestelmän erinomaisuutta alleviivaava Pisan kalteva torni pian kaatuu.

Viime viikolla brittiläinen selvitys pudotti Helsingin yliopiston sadan parhaan mainelistalta, minkä tulkittiin tuottavan huolia Suomelle.

Mutta arvatkaa mitä: minä en ole tästä lainkaan huolissani. Ensinnäkään siksi, että omasta mielestäni viisaus ei yleensäkään asu missään keskivertosivistystä arvioivissa ranking-listoissa, joiden laatiminen on pitkälti ideologista puuhaa. Filosofian ja tieteen ydin on yksilö, ei kollektiivi. Ja toiseksi siksi, että tiedän suomalaisen yliopistolaitoksen toimivan myös kokonaisuutena erittäin hyvin.

Harvardit ja Cambridget nousevat listojen kärkeen vain siksi, että ne ostavat miljardiluokan budjeteillaan nobelisteja palkkalistoilleen. Kärki on terävä mutta pohja sangen lappea ja likilaskuinen opiskelijoiden pelatessa koripalloa pihalla.

Suomessa professorin ja opiskelijan välillä ei ole sellaista älyllistä välimatkaa kuin autoritaarisissa lukukausimaksullisissa yliopistoissa. Suomessa opiskelija voi olla opettajaansa terävämpi, ja usein onkin. Heistä myös aikanaan tulee toivoakseni omia opettajiaan parempia.

On syytä muistaa, että Kööpenhaminan ja Helsingin yliopistot olivat ainakin viime vuoteen asti maailman ainoat lukukausimaksuttomat yliopistot, jotka mahtuivat sadan parhaan joukkoon. Suomen yliopistolaitos palvelee hyvin kansakuntamme yleissivistystä, toisin kuin esimerkiksi Yhdysvaltain hierarkkinen ja autoritaarinen yliopistolaitos, josta öljymaiden prinssit ostavat viisautta käteisellä.

Lukukausimaksut voisi kylläkin määrätä ulkomailta Suomeen tuleville opiskelijoille, sillä opiskelijoiden vaihtosuhde on nyt vinksallaan. Maassamme on noin kaksi kertaa niin paljon ulkomaalaisia opiskelijoita kuin Suomesta on ulkomailla. Myös monet eurooppalaiset yliopistot perivät jonkinlaisen lukukausimaksun ulkomaalaisilta, joko perusopinnoista, jatko-opinnoista tai molemmista.

Niitä pitäisi harkita Suomeenkin, sillä nyt ulkomaalaiset käyttävät verraten tasokasta ja valtaosin verovaroilla ylläpidettyä yliopisto- ja korkeakoululaitostamme hyväkseen.

Suomen yliopistot eivät pärjää koripallossa, sillä maassamme on älyllisesti motivoitunut opiskelijakunta, joka valitaan oppilaitoksiin kykyjensä mukaan. Yliopistojemme suurin uhkaaja ei ole jokin brittiaristokraattien ylläpitämä mainelista vaan yliopistojen yksityistäminen. Voitte paheksua röyhkeyttäni, mutta en usko arvostelukykyni pettävän, kun väitän, että liikkeenjohdon strategiat ja päällysmiehet eivät yliopistojen hallituksiin kuulu.

Minusta on perin vääristynyttä, että suuryritysten johtajat ja pataporvarit istuvat, paitsi pörssiyhtiöiden johtokunnissa, nyt myös yliopistojen hallituksissa, aivan kuten Jorma Ollila Helsingin yliopiston hallituksessa, Björn Wahlroos Svenska handelshögskolanin hallituksen puheenjohtajana ja Matti Alahuhta Aalto-yliopiston korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtajana. Kyllä tieteenharjoittajien pitäisi päättää yliopistojen asioista ihan itse. Muuten vapaata tiedettä ja tutkimusta ei käytännössä ole.

Kostoa odotan.