Pelolla politikoimisesta

Olen seurannut toisella korvallani kahta yhteismitatonta vaalikampanjointia. Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat meidän näkökulmastamme kenties yhtä vähäpätöiset kuin Suomen kunnallisvaalit ovat amerikkalaisten näkökulmasta.

Yhteistä molemmille on ollut pelolla politikointi. Se on ollut sangen ymmärrettävää, sillä monet uhkakuvat ovat todellisia ja maa järisee. Kaikkialla on jo pitkään ennustettu Yhdysvaltain ja Euroopan elintason ja valta-aseman romahtamista, joka johtuu taloudellisesta velkaantumisesta.

Ei siis ihme, että poliitikkojen puheet ovat täynnä pelkoja, uhkia ja niiden torjuntaa. Samalla kun tätä ja tuotakin asiaa turvataan, ei anneta periksi ajatukselle, että tulevaisuudessa jokin voisi olla paremmin. ”On torjuttava”, ”on turvattava”, ja milloin mikäkin asia. Köyhtyvästä Amerikasta pitäisi tehdä great again. Suomessa uhataan viedä kaikilta kaikki. Tämän ahdingon keskellä työpaikat koetetaan sitten säilyttää, leikkauksilta halutaan välttyä ja jopa puolustuslaitoksesta yritetään säästää jotakin vihollisen tuhottavaksi.

Ihmiset Suomessa ja muissa länsimaissa elävät suurten uhkien keskellä. Lähellä on aika, jolloin kansakuntia nähdään taas kaduilla: osa asunnottomuuden, osa mielenosoitusten vuoksi. Pöty loppuu pöydästä ja EU-idealistien puheista.

Leikkauksista, lopettamisista, heikennyksistä, hintojen noususta, palveluiden huonontamisesta, ulkoistamisesta, yksityistämisestä, ehtojen tiukentamisesta, lisävaatimuksista, jonojen kasvamisesta, vaatimustason jyrkentymisestä, irtisanomisista, yt-neuvotteluista ja päälle kaatuvien seinien painajaisista huolimatta oletteko huomanneet, että joidenkin ihmisten asema on tässä maassa koko ajan vain parantunut? Kaduillamme esimerkiksi liikkuu hienompia autoja kuin koskaan ennen, ja sensaatiolehdissä raportoidaan hyväosaisten rakennuttamista palatseista. Minusta tuntuu, että uhkakuvien levitessä joku rikastuu, ja uhkakuvien levittäminen onkin politiikkaa, jolla tuo tuloerojen kasvu ja toisten ihmisten köyhtyminen oikeutetaan.

Korkein Jumala on EU, sillä se vaatii uhreja: ”Taloudelle on uhrattava, tai muuten...”

Uhkailun arkiretoriikkaan kuuluu kolme pistettä, koska juuri se vaikuttaa uhkaavimmalta. Eniten ihmiset pelkäävät asioita, joista he eivät tiedä mitään: eivät tunne tulevaisuutta, joka tulee. Politiikka on pelolla hallitsemista, ja pelolla hallitseminen tapahtuu tietämättömyyden savuverhon turvin.

Totuus on, että monien kansalaisten eläessä kurjuudessa joku toinen rikastuu pohjattomasti. Olisi ehkä hyvä miettiä, kuka, ja äänestää vaaleissa sillä perusteella.

Entinen opettajani Tampereen yliopistossa, Antti Eskola, kirjoitti aikoinaan kirjan nimeltä Uhka, toivo ja vastarinta. Tuolloin muodikkaana pidettyyn dialektiseen tapaan siinä ajateltiin, että uhkakuvat voivat herättää vastareaktioinaan myös toivoa ja että toivo voi ohjata erilaisiin vastarinnan muotoihin.

Nykyisin ihmisiltä puuttuu toivoa ja rohkeutta vastustaa sitä, minkä näkee vääräksi. Kaikille masentuneille ja deprivaatiosta kärsiville sanonkin: käykää äänestämässä. Se antaa suunnattoman vaikutusvallan tunteen, ainakin hetkeksi!