Doublespeak fluently

Hyvää superkaksoisplushyvää päivää!

Kiinnitän tällä kertaa huomiota kieleen, sillä kielessä on totuus. Kun kielen lauseet kuvaavat täsmällisesti todellisuutta, ne ilmaisevat totuuden siitä. Jos puheena ovat abstraktit asiat, totuutta on vaikeampi arvioida todellisuuden ja sitä kuvaavan väitelauseen suhteena eli korrespondenssin (vastaavuuden) mukaan, sillä väitettä ei voida verrata todellisuuteen. Tällaisissa yhteyksissä ei olekaan yleensä mitään konkreettista eikä yksiselitteistä asiaintilaa, johon väitelauseita voitaisiin verrata, vaan niiden arviointi jää koherenssin tai pragmatiikan varaan.

Koherenssilla tarkoitetaan, että lause on tosi aiempiin väitteisiin verrattuna. Tämä puolestaan tekee totuuden määrittelystä usein pelkkää siteeraamista ja menneisyydessä roikkumista. Väitteet alkavat lopulta kiertää kehää, jolloin totuuden määritteleminen karkaa omalle kiertoradalleen: poliittisen tai tieteellisen diskurssin (eli keskustelun) sisäiseksi asiaksi. Se taas avaa tien pragmatismille eli totuuden määrittelemiselle sen kautta, mikä on hyödyllistä, toimii käytännössä tai edistää ideologisista syistä tarpeellisiksi koettuja tarkoitusperiä. Tällöin todellisuus usein katoaa ja voidaan helposti puhua valhei(s)ta.

Koska koherenssin ja pragmatiikan avulla tapahtuva totuuden määritteleminen sopii hyvin politiikkaan ja tiedepolitiikkaan, siitä on tullut suosittua. Tämän mukaan totuus on teorioiden sisäistä. Todellisuus määrittyy diskursiivisesti. Kaikki riippuu kaikesta. Mikä tahansa voi olla mitä tahansa. Asiat ovat, kuten niiden sovitaan olevan.

Niinpä myös orwellilainen doublespeak on lähtenyt jälleen lentoon. Sitä kohtaa nykyään joka paikassa. Kaksoispuheelle on ominaista, että asian kaunisteltu eli julki kerrottu muoto voisi olla tosi, jos se käännettäisiin vastakohdakseen. Seuraavassa on esimerkkejä doublespeakia edustavista poliittisen retoriikan lauseista. Kauttaviivaa edeltävä ilmaus vastaa tällöin poliittisesti korrektia kielenkäyttöä ja jälkimmäinen totuudenmukaista asiaintilaa.

”Uusi yliopistolaki entisestään parantaa/heikentää yliopistojen asemaa/ahdinkoa myöntämällä/pakottamalla niille lisää taloudellista itsenäisyyttä/riippuvuutta ja antamalla/taivuttelemalla yliopistoille oikeuden/velvollisuuden ottaa vastaan lahjoituksia/lahjuksia.”

”Uusi ulkomaalaislain muutos auttaa/vaikeuttaa maahanmuuttajien/suomalaisten työpoliittista asemaa antamalla maahanmuuttajillekin oikeuden tehdä työtä, ja siksi se on otettu vastaan kiitollisesti/vihamielisesti.”

”Tietosuojalain muutos selkeyttää/huonontaa kansalaisten oikeusturvaa/yksityisyydensuojaa, sillä se luo pelisäännöt/kontrollikoneiston, joilla/jolla turvataan/kahlitaan työnantajien/ihmisten oikeudet, estetään/lisätään työpaikoille/yksityiselämään kohdistuvaa vakoilua ja suojataan/urkitaan tietokoneiden käyttöä teollisuusvakoilun/kotikäytön yhteydessä sekä suuryrityksissä/kaikkialla.”

Kuten huomaatte, totuus riippuu näkökulmasta.

Korrespondenssi, koherenssi ja pragmatiikka eivät ole kuitenkaan ainoita tapoja lähestyä todellisuutta. Saksalainen filosofi Martin Heidegger (1889–1976) kiinnitti aikoinaan huomiota korrespondenssin perustaan. Jotta totuus voitaisiin määritellä lauseen ja todellisuuden välisen vertailun avulla, todellisuuden pitää tietenkin ensin paljastua sitä havainnoivalle ihmiselle. Ensisijaista onkin yksilön todellisuudesta saama ei-kielellinen kokemus ja vasta toissijaista lauseen vertaaminen siihen tai yhteisöllinen keskustelu. Tähän todellisuuden ilmitulon tapaan hän viittasi kreikan kielen käsitteellä aletheia, joka yhdysosiensa (a = ’ei’, lethe = ’peitetty’) mukaisesti merkitsee ’ei-peitettynä olemista’ eli ’paljastumista’.

Heideggerin ajatus kyseenalaistaa havaintojen teoriariippuvuuden ja pragmatiikan, ja se sopii kuvaamaan myös poliittisen kielen murenemista sekä valheiden takaa paljastuvan totuuden esille tuloa. Ja kun oikein kunnolla paljastuu, niin silloin myös pamahtaa.