21. joulukuuta 2009

Kaukokaipuusta


”Viisaan lepo” on olotila, johon kannattaa hakeutua, kun kamppailu ei johda tulokseen. Vuoden ollessa lopuillaan voisin viheltää pelin omalta osaltani poikki. Mikä on tilanteeni ja missä elän? Ei sitoumuksia, ei ystäviä, ei tuttavia, ei tukijoita, ei kannattajia, ei juuri omaisia (paitsi viranomaisia), ei jälkeläisiä, ei varallisuutta eikä velkaa. – Mikä vapaus! Tämän maan perivät joka tapauksessa minulle vieraat ihmiset, eikä kukaan voi vaikuttaa myöskään siihen, mitä hänestä itsestään ajatellaan tai sanotaan. – Ei jaa. Lopetan. Kenellekään ei tule ikävä, paitsi ehkä niille, jotka menettävät elämänsä tarkoituksen vihan kohteen poistuessa.

Parasta on keskittyä nautiskelemaan ja ottamaan aurinkoa, sillä ennemmin tai myöhemmin me kaikki kasvamme kuitenkin koiranputkea. Elämä on lyhyt, hauras ja kohtalon oikkuja täynnä. Kun tuuli käy ihmisen yli, ei häntä enää ole.

Sitä voisi lähteä vaikka maastamuuttajaksi ja päätyä Afrikkaan, jossa valkoihoista siirtolaista kenties palvottaisiin kuin turvapaikanhakijoita Suomessa. Ehkäpä juuri eurooppalaisilta imperialisteilta afrikkalaiset ovat oppineet, että siirtolaisia pitää kohdella kuninkaina, joita ruokitaan ja joille tuodaan lahjoja.

Tässä suhteessa astuisin August Nordenskjöldin (1754–1792) jalanjäljille. Nordenskjöld, jonka pojanpoikaa Adolfia pidetään niin sanotun Koillisväylän löytäjänä, oli suomalainen alkemisti. Hänet tunnettiin ruotsalaisen filosofin, tiedemiehen ja henkiennäkijän Emanuel Swedenborgin oppien seuraajana – ja lopulta myös vallankumouksellisesta halustaan valmistaa alkemian keinoin niin paljon kultaa, että se saisi rahan arvon romahtamaan. (Nykyään vastaavanlainen taikuus taitaa toteutua ilman alkemiaakin.)

Sitä mukaa kun August Nordenskjöldin hanke oli osoittanut oman luonnontieteellisen mahdottomuutensa, hän ihanteellisena ihmisenä pakkasi tavaransa ja matkusti Länsi-Afrikassa sijaitsevaan Sierra Leoneen tavoitteenaan perustaa sinne suomalainen utopiayhteiskunta nimeltä Uusi Jerusalem.

Suomalaiset ovat toki myös 1800- ja 1900-luvuilla perustaneet erilaisia utopiayhteisöjä eri puolille maailmaa, muun muassa Australiaan, Kanadaan, Kuubaan, Brasiliaan, Dominikaaniseen tasavaltaan, Paraguayhin ja Israeliin, mutta Nordenskjöldin hanke oli lajissaan ensimmäinen. Erään luettelon suomalaisista siirtokunnista löytää tästä, ja olen itsekin muotoillut eräänlaisen valtioutopian - toteutus vain puuttuu...

Ongelmaksi siinä voisi tulla sama, mikä kariutti Nordenskjöldin hankkeen. Paikalliset asukkaat eivät ihastuneet hänen oppeihinsa eivätkä orjuuden lakkauttamiseen, vaan hänet pahoinpideltiin hengiltä. Toisen kertomuksen mukaan hän kuoli kulkutautiin. Näin ollen Uusi Jerusalem jäi perustamatta. Miksi siis paeta Kohtaloa ja Vääjäämätöntä sekä kaikota tapparansa haudaten kotiseuduilta. Paras on kai luottaa siihen, että Jerusalem tuleekin meille Suomeen – tai Beirut – tai Bagdad – tai Jordanin Länsiranta.