Silmään sahatut ihmiset

Olen arvostellut tässä blogissani aiemmin sitä, että Julkinen sanan neuvosto ei koskaan arvostele tiedotusvälineitä, vaan se arvostelee niitä ihmisiä, jotka arvostelevat tiedotusvälineitä. Kyseinen piirre on sangen ymmärrettävä, sillä JSN on tiedotusvälineiden asianajaja.

Poikkeuksen on muodostanut lähinnä se, mikäli Julkisen sanan neuvoston kannanotoille on löytynyt niin sanottuja poliittisia vaateita. Tällöin JSN on suostunut tinkimään tiedotusvälineiden eduista, mikä kertoo median ja poliittisen vallan vispilänkaupasta. Julkisen sanan neuvosto on esimerkiksi ahdistellut maahanmuuttokriitikoita heidän sanankäytöstään eikä ole ainakaan asettunut puolustamaan heidän sananvapauttaan, vaikka sensuurivaarasta on tällöin kärsinyt myös valtamedian oma sananvapaus. Olen myös todennut, että JSN:n puheenjohtaja Pekka Hyvärinen on Matti Vanhasen lakeija.

Tänään se tuli osoitetuksi. Uutiset kertoivat eilen, että Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja eroaa tehtävästään, koska neuvoston enemmistö antoi vapauttavan päätöksen TV2:n Silminnäkijä-ohjelmalle, joka käsitteli kriittisesti Matti Vanhasen talonrakentamista.

Kaikkien pääministeri Vanhasen kohtaamien koettelemusten jatkoksi kyseinen ohjelma oli pullauttanut julkisuuteen epäilyn, jonka mukaan jokin nimeltä mainitsematon rakennusliike kustansi Vanhaselle erän ”korkealuokkaista erikoishöylättyä puutavaraa”, ja poliittisen universumin terminologiaa alkoi rikastuttaa uusi valtio-opillinen käsite: ’tuppeensahattu lauta’. Itse väite perustui nimettömään valaehtoiseen lausuntoon (minkä valossa tulee ehkä ymmärrettäväksi se, miksi uutta esitutkintalakia valmisteleva sisäasiainministeriön komitea haluaa huonontaa tiedotusvälineiden lähdesuojaa eli mahdollisuuksia olla kertomatta lähteitään.

Vanhasen taisteluille maailman vääryyksiä vastaan ei näy loppua, ennen kuin hän itse ymmärtää jättää eronpyyntönsä. On vaikea sanoa, lähtikö Hyvärinen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan penkiltä enemmän lojaaliudesta Matti Vanhasta kohtaan kuin turhautumisensa merkiksi – vai siksi, että hänen puolustelunsa kävi JSN:n muiden jäsenten katseiden alla mahdottomaksi.


Isännän elkeitä ja kepulaista tupailtaa

Joka tapauksessa asian käsittely oli lehtitietojen mukaan vaiherikas. Puheenjohtaja Hyvärisen määrättyä asian koeäänestykseen Hyvärisen oma kanta, joka oli Ylelle langettava, hävisi äänin 3–4 neljän jäsenen äänestäessä tyhjää. Äänestyksen jälkeen Hyvärinen poistui kokouksesta. Kaksi muuta Hyväristä tukenutta jäsentä puolestaan lähtivät kokouksesta vähän myöhemmin, minkä jälkeen asian käsittely jatkui varapuheenjohtaja Matti Saaren johdolla, ja lopulta Yle sai vapauttavan päätöksen yksimielisesti.

On mukavaa, että poliittinen pelaaminen kerrankin hävisi. Kepulainen juonittelu ja vallan verkkojen virittely on saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että on suorastaan ihme, miten kansavaltainen yhteiskunta ja poliittinen julkisuus ovat ylipäänsä kestäneet hallituksen eroamatta.

Sen sijaan Hyvärisen oma ovien paukuttaminen heti, jos omiin näkemyksiin ei alistuta, edustaa tyypillistä kepulaista isäntämentaliteettia, sisäänpäin lämpiävyyttä ja päätöksenteon ummehtuneisuutta. Tosin myös monet edeltävät JSN:n puheenjohtajat ovat jättäneet tehtävänsä median tottelemattomuuden vuoksi. Esimerkiksi skdl:läisenä ministerinä tunnetuksi tullut Kalevi Kivistö jätti Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajuuden TV1:n käsiteltyä hänen 1970- ja 1980-luvuilla entisiin sosialistimaihin ylläpitämiään yhteyksiä.

Omasta mielestäni koko Julkisen sanan neuvosto on täysin turha ja vanhentunut toimielin. Se perustettiin aikoinaan tiedotusvälineiden ”itsesäätelyelimeksi”, jonka tehtävänä on ”tulkita hyvää journalistista tapaa”. Pahinta on, että Julkisen sanan neuvoston ratkaisut kelpuutetaan todistelun aineistoksi oikeudenkäynneissä. Tätä kautta median edustajista kokoonpantu neuvosto voi vaikuttaa ideologisesti ja valtaa käyttäen tuomioistuinten päätöksiin asioissa, joissa sen edustajilla on oma intressi. Asiantuntijalausuntoina JSN:n päätöksiä ei olisi ollut koskaan syytä pitää.

Lapsellisia ja täynnä turpeesta noussutta uhoa olivat myös Yleisradion toimitusjohtajaan kohdistetut erottamisuhkaukset, joita ladeltiin siltä varalta, että Julkisen sanan neuvosto ei suostuisi hyväksymään kantelua tai tämä yksi uutisjuttu osoittautuisi ankaksi. Ei ole ihme, että Ylen nuorekas toimitusjohtaja Mikael Youngner tuntee nyt helpotusta päätöksestä siinä missä aina oikeassa oleva Jyrki Richtkin. Richthän oli vastuussa myös Jussi Halla-ahoa koskevasta uutisoinnista, jota JSN joutui käsittelemään aiemmin ja josta se antoi niin ikään Ylelle vapauttavan päätöksen. Siksi oli paikallaan, että tasapuolisuuden nimissä annettiin vapauttava päätös myös Matti Vanhasta koskevalle kiistanalaiselle uutisoinnille.


Todella vapauttavaa

En voi mitenkään ymmärtää, miksi Ylen lautakasajuttu on tuomittu monien lehtien kannanotoissa perättömäksi tai tosiasioihin perustumattomaksi ja JSN:n päätös vääräksi. Tuntuu, että muutamat tiedotusvälineet ovat aktiivisesti unohtaneet sen mahdollisuuden, että juttu on alusta loppuun totta, vaikka kaikkia todisteita ei lyötykään pöytään. Argumentaatio oli TV-jutussa tavanomaista iltapäivälehtijuttujen tasoa.

On tietysti sääli, jos JSN:n linjanveto mahdollistaa paskanviskomisen. Mutta naurettavaa on myös se, kenen puolelle Helsingin Sanomat asiassa asettui: päätoimittaja Reetta Meriläisen suulla se pynttäytyi sananvapautta vastaan vain siksi, ettei Ylen jutussa esitetty todistelu ollut ihan aukotonta. Tämänpäiväisessä jutussaan päätoimittaja arvioi, ettei Julkisen sanan neuvosto pysty ”hoitamaan tärkeää tehtäväänsä viestintäalan itsesäätelyelimenä”.

Myös minun mielestäni Suomen sananvapaustilannetta parantaisi, jos koko itsesäätely lopetettaisiin. Tätä mieltä olen kuitenkin eri syistä kuin Meriläinen. Itsesäätely kertoo itsesensuurista. Nettisensuuria, verkonvalvontaa ja omalla nimellä esiintymään pakottamista vaatineelle Hyväriselle toivotan myös tervemenoa.