Itsenäisyydestä lyhyesti

Kunnia niille, joille kunnia kuuluu.

Jääkärimarssi

Vöyrin marssi

Globalisaation ja monikulttuuristumisen pyörteissä antaudutaan usein väittämään, että kansallisvaltiot ovat menettäneet merkityksensä. Epäillään, onko esimerkiksi sellaista asiaa kuin Suomi olemassa. Tärkeimmiksi toimijoiksi on kohotettu kansainväliset suuryritykset ja globaalit poliittiset näyttämöt.

Maailmanlaajuisen laman tuloksena on osoittautunut, että yritysten tahtotila on sekava ja riippuu suhdanteista. Talousliitot ja kansainväliset sopimukset kaatuvat korttitalojen tavoin kaupallisten etujen kariutuessa. Tärkeimmiksi poliittisiksi foorumeiksi on jälleen tunnustettu kansallisvaltiot. Kansallisten etujen myöntäminen olisi ollut viisasta jo aiemmin: ulkopuolelta tulevien tsunamien torjumiseksi.

Kansallisvaltiot eivät koostu vain taloudellisten etujen varjelemisesta. Kansallisvaltiot pysyttävät kieltä, kulttuuria ja koko kansan onnellisuutta sekä hyvinvointia. Tämä snellmanilainen ajatus koki inflaation 1900-luvun lopulla, ja se tuomittiin pelkäksi krumeluuriksi, mutta globalisaation varjopuolien paljastuttua kansallishenkisen filosofian arvo on jälleen noussut.

Itsenäisyyspäivinä minua myös pelottaa, mutta syy ei ole vain Linnan juhlista välittyvä esivaltauskoisuuden ilmapiiri vaan ihmisten asenteista ja mielipiteistä huokuva aggressiivisuus, jonka mukaisesti Suomi määritellään samaksi asiaksi kuin sodankäynti. Ja onhan se tietysti totta, että itsenäisyys on verellä ja väkivallalla ostettu.

On surullista ajatella sitä tuskaa, jota 70 vuotta ennen meitä eläneet nuoret ovat joutuneet kokemaan elämän katketessa tai sodan haavojen tuhotessa ihmisten tulevaisuuden. Tapa, jolla sodat riistävät ihmisiltä heidän onnellisuutensa, ei ollut ennen yhtään erilainen kuin se on nykyisinkään. Syinä suursotiin olivat mekanistis-materialistinen ihmiskuva ja siihen liittyvä ideologinen suuruudenhulluus sekä etnisten erimielisyyksien aiheuttamat ristiriidat.

Itsenäisyyden merkitystä pohdittaessa ei pitäisi kuitenkaan katsella vain taaksepäin vaan nähdä myös se, mitä on edessä. Nykyaikana itsenäisyydestä ei järjestetä sotia, ja siksi itsenäisyys on tätä nykyä yhtä helppoa menettää kuin se ennen oli vaikeaa saavuttaa. Väkivallan mahdollisuus lähestyy taas meitä.

Vaikka sota-ajan uhrausten äärellä hiljentyminen on paikallaan, menneisyydestä pitäisi irtautua miettimään, kuinka kansallisaarre nimeltä Suomi voidaan säilyttää. Suomi on firma, joka hautoo kultamunia, ja tämä laajalti tiedetään. Mutta maamme on myös enemmän kuin pelkkä yritys. Osakeyhtiöstä sen osakkaat eivät ole henkilökohtaisella varallisuudellaan vastuussa, mutta omasta kodistaan ovat.

Itse pidän ehdottoman tärkeänä estää ne virheet, jotka ovat johtaneet etnisiin konflikteihin historian aikana – aina ja kaikkialla. Käytännössä tämä tarkoittaa laajojen maahanmuuttajavirtojen ja siirtolaisuuden torjumista ja sitä, että maamme poliittista johtamista ei jätetä ämmäpoliitikkojen käsiin. Muutamat voivat tietysti väittää, että isänmaanrakkaus on äidin helmoissa heilumista ja suomalaisuuden puolustaminen pelkkää itsetyydytystä. Mutta sillä logiikalla on kansainvälisyydestä kiihottuminenkin pelkkää huorissa juoksemista. Raatteen ja Summan vastuu on kannettava joka päivä.