Panoksena kielemme, kulttuurimme ja väestömme – Vähemmän olisi enemmän myös maahanmuuttopolitiikassa

SDP:n ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö julkaisi 23.9.2025 selvityksen, jonka mukaan Suomen väkiluku voisi kasvaa seitsemään miljoonaan vuoteen 2050 mennessä, mikäli niin sanottu muuttovoitto olisi vuositasolla 20 000–50 000 henkilöä ja maahanmuutosta johtuva kokonaiskasvu noin miljoona tulijaa.

Ennusteen tekijäksi mainittin Aapo Hiilamo, joka esitellään Sorsa-säätiön sivuilla ”väestötieteen tohtorina”.

Vikana tällaisissa selvityksissä on niiden disipliinimäisyys, eli lappusilmäisyys. Niissä keskitytään arvioimaan asioita vain ja ainoastaan taloudellisen kestävyysvajeen, kuten työllisten ja työttömien määrän, syntyvyys- ja kuolleisuuslukujen tai lasten ja eläkeläisten määrällisen suhteiden, kannalta.

Keskustelua on kirvoittanut viime aikoina myös tutkimuslaitos MDI:n 16.9.2025 julkaisema raportti, jossa murehditaan suomalaisten ikääntymistä.

Asiaa voisi tohtoroida laajemminkin. MDI:ssä toimivien nuorehkojen tutkijoiden kannattaisi perehtyä muuhunkin kuin lähtenään olleisiin Tilastokeskuksen numeropeleihin. Työväenliikkeen helmoissa toimivassa Kalevi Sorsa -ajatuspajassa sopisi pohtia etenkin työpoliittisia näkökohtia.

Yksinkertaisimpienkin pitäisi ymmärtää, että maassamme, jossa on noin 270 000 työtöntä, ei ole tarvetta lisätyövoimalle.

Tässä mielessä myös vasemmistoliittolaisen kansanedustajan Anna Kontulan taannoinen aloite EU:n ulkomaista työvoimaa koskevan tarveharkinnan poistamisesta oli tyrmistyttävä ja kuohutti ay-väkeä. Vielä hullumpaa oli, että sen taakse hurahti noin puolet muiden puolueiden kansanedustajista, perussuomalaisia lukuunottamatta.

Nykyisin tähän maahan virtaa suurin määrin työntekijöitä EU:n sisäisiltä markkinoilta, eikä muualta tulevaa niin sanottua asiantuntijatyövoimaa pidättele mikään.

Tappiota kärsivät sekä suomalaiset, jotka joutuvat olemaan työttöminä, että yritykset, jotka hyötyvät halpatyövoimasta vain väliaikaisesti mutta maksavat siitä korkeampina veroina, jotka johtuvat suomalaisten päätymisestä työttömiksi.

Syynä ikääntyvien suomalaisten syrjintään työmarkkinoilla on ulkomainen työvoima. Perheenyhdistämisten mukana tulevat puolestaan heikentävät huoltosuhdetta.

Asiasta keskusteltiin 27.8.2025 Ylen A-studiossa, jossa historian dosentti Teemu Keskisarja huomautti maahan pyrkivien epätasaisesta laadusta (aiheesta täällä).

Huomautan itse, että myöskään niin sanotut työperäiset maahanmuuttajat eivät ole välttämättä pysyvästi työperäisiä vaan saattavat olla nopeasti työttömiä ja sosiaaliturvahakuisia maahanmuuttajia. 

Olettavasti juuri niin käy monille hoiva-alan maahanmuuttajille sitä mukaa kun heidän hoidettavansa kaatuvat hautaan. Jo tämän vuoden alussa Suomessa raportoitiin olevan noin 6000 työtöntä lähihoitajaa.

Suomeen virtaavat opiskelijat puolestaan käyttävät Suomen lukio- ja korkeakoulujärjestelmää omana karusellinaan ja häipyvät sitten ulkomaille vieden viisautensa mennessään samalla kun Ylen toimittajat kiittävät heitä ”Suomen koulutusjärjestelmän pelastamisesta”.

Suomalaisten veronmaksajien jälkeläiset puolestaan jätetään vaille koulutuspaikkoja, kun opetusministeriö ja yliopistot pitävät ihanteenaan läänittää kymmeniä prosentteja aloituspaikoista ulkomaalaisille (aiheesta täällä).

Niinpä väestökäyrissä havaittavia kuoppia ja pullistumia ei pitäisi tasoitella maahanmuutolla. Kuopista tulee helposti pullistumia ja pullistumista kuoppia. Tilastovaihtelujen ja ylimenokausien ylitse pitäisi selviytyä muilla keinoin.

Keskisarjan kannanotot eivät olleet tietenkään mieluisia Ylen toimittajille. A-studion juontaja Annika Damström totesikin seuraavan päivän 28.8.2025 lähetyksensä aluksi, että perussuomalaiset puheet eivät pysyneet ”sellaisella tasolla, jota Yle pitää hyvän maun mukaisina”.

Toimittajat eivät siis saaneet lähetykseensä sellaisia mielipiteitä, jotka olisivat vastanneet toimittajien omaa ideologista näkemystä maahanmuutosta ja maahanmuuttajista. Perussuomalaisten kannatus sen sijaan pomppasi parin prosenttiyksikön verran merkiksi televisionkatsojien hyväksynnästä ja samanmielisyydestä.

Jokaisen tulisi ymmärtää, että ajatuksia punnitaan väärällä vaa’alla, jos niitä arvoidaan ”hyvän maun” kriteereillä.

Olennaista on, pitävätkö ajatukset paikkaansa ja kuinka perusteltuja ne ovat – ei se, miellyttävätkö ne toimittajia tai ovatko ne kilpailevien puolueiden näkemysten mukaisia.

Maahanmuutto-ohjelman jatko-osassa keskusteltiin sitten maahanmuuton mahdollisen oikeutuksen ja siihen liittyvien vääryyksien sijasta siitä, millä tavalla maahanmuutosta pitäisi keskustella. 

Asiaa itseään käsiteltiin vain huoltosuhteen, kestävyysvajeen, syntyvyyden ja kuolleisuuden sekä yleensäkin taloudellisten tekijöiden kannalta. Maahanmuuton aiheuttamat kulttuurimuutokset sivuutettiin kokonaan.

Myöskään studioon vastaamaan kutsuttu perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius ei saanut sanotuksi keskeistä asiaa.

Se on: maahanmuuton seurauksena olemme hallitsemattomassa ja vaikutuksiltaan peruuttamattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme ja kulttuurimme, väestömme etninen rakenne sekä poliittisen vallan perillisyytemme, jonka mukaan poliittinen valta Suomessa kuuluu suomalaisille itselleen ja heidän jälkeläisilleen.

Poliittisen vallan perimisoikeus on unohdettu julkisissa keskusteluissa kokonaan merkkinä siitä, että vasemmisto vastustaa kaikkea perillisyyttä ja perittyjä oikeuksia. Koko kysymys maahanmuuton oikeutuksesta on pidetty järjestelmällisesti poliittisen prosessin ulkopuolella, kun asiasta ei ole saanut äänestää omana asiakysymyksenään.

Suomi ei ole ensisijaisesti maapohja, jolla asutaan. Suomi koostuu suomalaisista ihmisistä. Kaiken lähtökohtana on kansa. Kansa muodostaa yhteiskunnan ja yhteiskunta valtion. Tämä on hegeliäis-snellmanilaisen filosofian ydin.

Kansallisvaltiot koostuvat kansalaisista, ja hyvinvointiyhteiskunta on mahdollinen vain yhtenäisen kansallisvaltion sisällä. Muussa tapauksessa ajaudutaan kielellisiin ja kulttuurisiin kitkoihin sekä etnisiin ristiriitoihin, jotka huonontavat yhteiskunnallista tehokkuutta ja johtavat konflikteihin, kuten Ukrainan venäjänkielisissä osissa on käynyt.

Suomi ei muodostu vain maamme luonnosta, rakennuksista, patsaista eikä instituutioista vaan ihmisistä. Venäjä on sellainen kuin on, koska venäläiset ovat sellaisia kuin ovat. Muhamettilaiset yhteiskunnat puolestaan ovat sellaisia kuin ovat, koska muslimit ovat sellaisia kuin ovat.

Ja Suomi on sellainen kuin on, koska suomalaiset ovat sellaisia kuin olemme. Suomi ei ole luonut suomalaisia, vaan me suomalaiset olemme luoneet Suomen omaksi kuvaksemme.

Mitä enemmän Suomeen virtaa ulkomaalaisia, sitä vähemmän Suomi muistuttaa Suomea ja sitä enemmän maamme muistuttaa vieraita yhteiskuntia. 

Suomen kansalaisia ulkomaalaisista voidaan tehdä myöntämällä heille Suomen passeja, mutta heistä ei tule sillä pelin suomalaisia, sillä kansa on etnografinen kategoria ja kansalaisuus pelkästään paperilla oleva hallinnollinen määre.

Jos kansamme vaihtuu tai muuttuu toiseksi, Suomi lakkaa olemasta sellaisena kuin sen tunnemme. Maapohja, järvet ja auringonlaskut jäävät, mutta Suomea ei enää ole. Jäljelle jääneet suomalaiset elävät vieraina edeltäjiensä maassa, jossa valtaa käyttävät muualta tulleet kansat.

Juuri tämä muutos on tapahtumassa, kun suomen kieltä korvataan englannilla ja muilla maailmankielillä ja kulttuuriamme muokataan ylikansallisen monikulttuuri-ideologian muotoon.

 

Aiheesta aiemmin

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Vaihtoehto inkluusiolle 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa 

Maahanmuuton hintalappu on hyytävä

Perussuomalaisten kansanedustaja ja historian dosentti Teemu Keskisarja tuli sanoneeksi A-studiossa 27.8.2025 maahanmuutosta niin kuin asiat ovat.

Hän muun muassa kuvasi eräitä tiettyjä maahanmuuttajia osittain ”heikkolaatuisiksi tulokkaiksi” ja tarkoitti, että tulijat eivät ole olleet laadullisesti, eli koulutukseltaan ja muilta relevanteilta ominaisuuksiltaan, kantaväestön tasolla.

Hän kysyi, ”onko joku [...] sitä mieltä, että esimerkiksi afrikkalaiset tai lähi-itäläiset ovat koulutuksellisesti, sivistyksellisesti ja ammatillisesti samalla tasolla kuin suomalaiset?”

Lisäksi Keskisarja kuvasi maahanmuuttoa ”väestönvaihdoksi” ja sopeuttamiseen kipattuja voimavaroja ”kotouttamisteollisuudeksi” sekä sanoi, että ”meillä ei ole mitään tarvetta ainakaan EU:n ulkopuoliselle työvoimalle.”

Nähdäkseni Keskisarjan kannanotoissa ei ole mitään sellaista, mille ei löytyisi perusteita ja mistä ei olisi todisteita.

Joidenkin mielestä ”väestönvaihto” on ruma sana, mutta sillä tavalla ajateltaessa pyritään peittämään, kuinka ruma tuon sanan kuvaama ilmiö itse on – ja että sen hintalappu on hyytävä.

Muutama vuosi sitten aluekehittämisen konsulttilaitos MDI julkaisi tutkimuksen, jossa osoitettiin, että väestö todellakin on vaihtumassa. Raportissa kirjoitettiin, että 

”[k]oko maan väestönkasvu perustuu täysin vieraskielisen väestön kasvuun vuosien 2020–2040 aikana. Kotimaisia kieliä puhuvien määrä alenee noin 450 000 henkilöllä ja vieraskielisten kasvaa noin 490 000 henkilöllä vuoteen 2040 mennessä.”

Valtavirran mediat eivät kyseisestä väestöennusteesta pukahtaneet, mutta Suomen Uutiset kirjoitti aiheesta, että Suomen suurten kaupunkien väestö vaihtuu vuoteen 2040 mennessä. Lehti on todennut saman nyt dosentti Keskisarjan ympärille nostetun kohun yhteydessä.

Maahanmuuton kustannukset (koskien Somaliasta ja Irakista tulleita) osoitettiin jäätäviksi jo Suomen Perustan julkaisemissa tutkimuksissa, joita kukaan ei ole pystynyt osoittamaan virheellisiksi.

Monetkin ovat Samuli Salmisen laatimia tutkimuksia moittineet ja vaatineet, että asiaa ei pitäisi sanoa – tosin tieteelliseltä kannalta tilastolliset tosiasiat ovat kumoamattomia. 

Jokaisen kannattaa katsoa oheinen podcast, jossa Helsingin yliopiston kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen toteaa maahanmuuton julkiselle taloudelle rankasti tappiolliseksi. Hänen mukaansa elinkaarikustannukset ovat tulijaa kohti jopa 900 000 euroa. Video löytyy myös täältä.

 

Kanniaisen mukaan sosiaalietuusperäinen maahanmuutto on johtanut poliittisen vasemmiston suureen ristiriitaan.

Yhtäältä vihervasemmisto edistää sosiaaliturvahakuista maahanmuuttoa, joka tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Toisaalta vasemmistopuolueet ja vihreät tulevat heikentäneiksi kantaväestöön kuuluvien vihervasemmistolaisten omaa asemaa, sosiaaliturvaa ja työpaikkojen saantia, joista nyt joudutaan kilpailemaan suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken.

Elinkeinoelämä puolestaan haalii maahamme vierasperäistä halpatyövoimaa Kokoomuksen tuella, mutta laskun maksavat veronmaksajat, eli niin yritykset kuin työssäkäyvä keskiluokka ja porvaristokin.

Lisäksi maahanmuuton tuloksena menetetään korvaamattomia kulttuuriarvoja, jotka ovat rahassa mittaamattomia. 

Tilastokeskuksen mukaan joka viides Helsingissä asuva on vieraskielinen, ja Helsingissä on useita kouluja, joissa alle puolet puhuu äidinkielenään enää suomea.

Kieroa on, että kyseisen kulttuurimullistuksen oikeutuksesta ei ole missään voinut äänestää, vaan asia on pidetty demokraattisen prosessin ulkopuolella. Olemme hallitsemattomassa kokeessa, jossa panoksena ovat kielemme, kulttuurimme, taloutemme ja turvallisuutemme.

 

Vanhaa tässä on se, että asiassa ei ole mitään uutta 

Valtavirran medioissa Keskisarjan mielipiteet pyrittiin siirtämään soveliaisuutta koskevaan puherekisteriin, ja alettiin normittaa, mitä saa sanoa ja kuinka aiheesta pitäisi puhua vai pitäisikö ollenkaan. Näin pyrittiin peittämään se, onko maahanmuutto sinänsä oikeutettua.

Professori Vesa Kanniaisen puheenvuorosta kannattaa panna merkille hänen vertailunsa seitsemään muuhun Euroopan maahan, joissa on jonkin verran järkevöidytty ja alettu suitsia sosiaaliturvahakuista maahantuloa.

Kuka voisi unohtaa, että Petteri Orpo (kok.) otti sisäministerinä ollessaan vuonna 2015 vastaan noin 35 000 turvapaikanhakijaa ja väitti, että turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen olisi rasismia?

Tosiasiassa se on rationalismia, sillä syiden ja motiivien epäileminen kuuluu kaikkeen tieteelliseen ajatteluun. Migri salasi turvapaikanhakijoiden motiivit ja paljasti vasta vuonna 2019, että valtaosa tulijoista olikin sotilaskarkureita.

Sotilaskarkuruus puolestaan ei ole YK:n pakolaisjärjestön mukaan turvapaikan myöntämisen laillinen peruste. Siksi laittomasti maahan tunkeutuneille myönnettiin tilapäistä suojelua, jonka verukkeella myös suuri osa palautettaviksi määrätyistä on jäänyt oleskelemaan maahamme.

Perussuomalaisten hallituskumppanit ja oppositio näyttävät joko olevan asioista pihalla kuin lintulauta tai vetävät roolinsa hyvin. Todennäköisesti he tiedostavat toimintansa valheellisen luonteen, sillä he ovat tarpeeksi älykkäitä ja heillä ovat tiedossaan kaikki maahanmuuttoon liittyvät tilastot ja tosiasiat, mutta silti he valehtelevat tärkätyissä paidoissaan ja puvuissaan.

He ovat kuin lapsia, jotka potkaisevat pallon ikkunaruutuun ja sanovat opettajalle, että siihen tuli reikä itsestään.

Luultavasti asia, joka pahiten ärsytti jälleen kokoomuslaisia, rkp:läisiä, krisuja, oppositiopuolueiden edustajia ja mediaa, oli se, että he joutuivat kiistämään Keskisarjan mielipiteet ja tosiasiat ihan vain virallisen ideologiansa vuoksi, pitääkseen kiinni aiemmista valeistaan ja säilyttääkseen kasvonsa.

 

Maahanmuuttopuheet eivät ole ongelma vaan maahanmuuton tulokset 

On irvokasta, että niin Kokoomuksessa kuin RKP:ssäkin syytellään vasemmistopuolueiden tapaan perussuomalaisia ”rasismista” ja väitetään, että perussuomalaiset jopa vaarantavat sisäisen turvallisuuden. Tilastofaktat yritetään lavastaa ”salaliittoteorioiksi”, ja uhkaillaan Supolla.

Eivätkö muka epäperäiset tulijat ole vaarantaneet Suomen ja muidenkin Euroopan maiden kansalaisten turvallisuutta ja valtiollista turvallisuutta? Supon kannattaisi olla huolissaan pikemminkin siitä.

Tosiasiassa perussuomalaisten kannanotoissa on kyse suomalaisen Suomen, katuturvallisuuden ja kansalaistemme työn sekä toimeentulon puolustamisesta. 

Sen sijaan muut puolueet ja valtavirran uutismedia sotkevat maahanmuuton arvostelemiseen väitteitä rasismista ja ihmisarvosta sekä alleviivaavat, että puolueen puheenjohtaja ”ei hyväksy puhetta, joka kyseenalaistaa ihmisarvon”. Sillä tavalla huomautettaessa ei taaskaan muisteta, että törkeillä rikoksillaan tietyt maahanmuuttajat ovat vieneet kantaväestöön kuuluvilta ihmisarvon kokonaan.

Nämä asiat ovat todellakin perustavanlaatuisia arvokysymksiä, joita ei voida mitata pelkästään euroina ja sentteinä. 

 

Väite maahanmuuton tarpeellisuudesta ja työperäisestä maahanmuutosta on salaliittoteoria 

Maahanmuuttoasioissa Perussuomalaiset ovat parhaimmillaan, mutta muissa asioissa puolue on mokannut hallituksessa ollessaan (aiheesta täällä). Myös maahanmuuttoa Perussuomalaiset ovat onnistuneet rajoittamaan hyvin vähän ja työperäistä maahanmuuttoa tuskin ollenkaan, vaikka maassamme on jättiläistyöttömyys (aiheesta täällä).

Tämä johtuu siitä, että vallan kahvoissa on ollut taitamatonta väkeä, ja Petteri Orpo onnistui sujauttamaan Riikka Purran povitaskuunsa. Hänelle lienee paikka Elinkeinoelämän keskusliitossa, kun putoaminen eduskunnasta uhkaa. 

Perussuomalaiset ovat tehneet suuren virheen leikatessaan Suomen kansalaisten perusturvaa, kuten asumistukea (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä) sekä mennessään takaamaan Kokoomuksen ajaman asumisoikeusjärjestelmän romutuksen (aiheesta täällä, täällä, täällä ja täällä).

Sen enempää Perussuomalaisissa kuin Kokoomuksessakaan ei ole ymmärretty, että perusturvan, kuten työttömyysetuuksien ja asumistuen, leikkaukset osuvat ensisijaisesti kantaväestöön, joka ei voi (vähäistäkin varallisuutta omistaessaan) saada toimeentulotukea lainkaan, kun taas kokonaan varattomina maahan tulleet pakolaiset ja turvapaikanhakijat saavat perusturvaleikkauksilleen täyden kompensaation toimeentulotuesta.

Ei tarvitse ihmetellä, miksi he lisääntyvät täällä runsaammin kuin kantaväestö, jolla ei ole lapsiin enää varaa, ja perheenyhdistämisten kautta väkeä virtaa tänne lisää myös ilman työvoiman tarveharkintaa.

Ongelma on syvällä vuoden 1999 perustuslaissa, joka takaa universaalisti toimeentulotuen kaikille maassa oleskelijoille, kunhan he täyttävät yritteliäisyys- ja vaurastumisvihamielisen sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyysihanteet.

On muistettava, että maailmassa ei ole nimenomaisesti ”työperäistä maahanmuuttoa”, vaan työn perässä muuttava voi hetkessä olla työtön.

Tässä mielessä puhe ”työperäisestä maahanmuutosta” on epä-älyllistä, ja suuren virheen teki eduskunta, kun sen enemmistö Kokoomuksesta, SDP:stä, RKP:stä ja Vihreistä reagoi kannattavasti vasemmistoliittolaisen edustajan Anna Kontulan aloitteeseen, jonka mukaan ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta pitäisi luopua. Vaikuttaa, että kyseisten kansanedustajien päämissio on suomalaisten oman työnsaannin vaikeuttaminen. 

 

Kokoomus kiskoo perussuomalaisia avolavamaasturin perässä kohti puoluetuhoa

Valtavirtamedioiden kolumnistit ovat haukkuneet varapuheenjohtaja Keskisarjaa ja muita perussuomalaisia estottomasti. On väitetty, että perussuomalaiset tahallaan halusivat viedä huomion maahanmuuttoon, kun edessä on budjettiriihi, jossa pitäisi jälleen sopia miljardin leikkauksista.

Asia onkin täysin toisin päin. Nimenomaan Kokoomus ja RKP haluavat siirtää huomion maahanmuuttoon ja näyttelevät pahastunutta, jotta kukaan ei huomaisi, että porvaripuolueiden sakset osuvat jälleen suomalaiseen duunariin ja valkokaulusköyhälistöön, eikä yritystuista ja maataloustuista haluttaisi leikata ollenkaan.

Tämän himmentämiseksi Perussuomalaisten hallituskumppanit, oppositio ja media kohisevat ”rasismista” ja peräävät rasisminvastaisia toimia ja tiedonantoja sekä ojentelevat ministereitä. He eivät suostu ymmärtämään, että suurin osa maahanmuuton arvostelemisesta ja vastustamisesta ei ole rasismia, eli rotusortoa, vaan perusteltua taloudellisista, sosiaalisista ja työvoimapoliittisista syistä.

Keskeinen syy sosiaaliturvan leikkauksiin on sosiaaliturvahakuinen maahanmuutto, joka on syönyt leivän työttömien suomalaisten pöydästä samalla kun töihin palkataan ulkomaalaisia niin yliopistoihin kuin Wolt-työpaikkoihinkin.

Vielä se puuttui, että Kokoomuksen piilo-RKP:läinen, tasavallan presidentti Alexander Stubb, julkaisi mielipiteen, jonka mukaan ”rasismille ei ole paikkaa suomalaisessa yhteiskunnassa”. Poissulkemisen politikallaan hän pyrkii leimaamaan kansallismieliset ja väestörakennettamme suojelevat maahanmuuttopolitiikan arvostelijat ”rasisteiksi” ja sitä kautta sulkemaan isänmaalliset kansalaiset yhteiskuntamme ulkopuolelle!

Rasismisyytöksillä ratsastaminen on suurimmaksi osaksi pelkkää retoriikkaa, kuten tästäkin havaitaan. 

Perussuomalaiset: älkää antako napamies Orpon ryvettää itseänne kaiken maailman ”rasismitiedonannoilla”, sillä siten te häpäisette itsenne ja äänestäjänne. Hallituksessa ollessanne olette hakoteillä, kiskotte reptiliaanien vankkureita ja hirttäydytte hallitusohjelmaan, josta ei ole teille eikä kannattajille mitään hyötyä vaan suurta vahinkoa.

Toistan Perussuomalaisille jo aiemmin osoittamani viestin: lopettakaa kokoomuslaisten kenkien plankkaaminen ja tulkaa pois hallitusaitiosta sekä jättäkää ”julkisen talouden pelastaminen” vihervasemmistolle ja Kokoomukselle, jotka ovat sen upottaneet.

---

Päivitys 14.10.2025: Ilta-Sanomat paljasti Teemu Luukan kirjan Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu esittelyssään, että Riikka Purra aikoo jättää politiikan nopeasti. Totuus lienee kuitenkin se, että politiikka on jättämässä Purran eikä Purra politiikkaa.

Tämä onkin myönteinen uutinen pitkään aikaan, mutta pelkään pahoin, että Purra syö sanansa tässäkin tapauksessa. Vain katkeruudestaan ei leikkuulautavitsien kertoja pääse eroon. Kantti petti.

Päivitys 5.11.2025: Emeritusprofessori Vesa Kanniainen toi näkemyksensä maahanmuuton haitallisuudesta esille myös uudessa kirjassaan Julkisen talouden vaje - Pelastaako maahanmuutto? Iltalehti kirjoitti Kannaisen näkemyksistä täällä. 

Aiheesta aiemmin 

Onko väestön vaihtuminen luonnonlaki?

Väestökadon syyt 

Loppu työperäiselle maahanmuutolle ja hallitusten sekä medioiden valehtelulle 

Väestöpolitiikan Black Friday – Pelastaako ”työperäinen maahanmuutto”?

Ikuinen näyttö monikulttuurisen yhteiskunnan epäonnistumisesta

Mitä on etnonationalismi? Filosofinen katsaus 

Rotudenialismin lyhyet jäljet 

Uusi kansalaisuuslaki on harhalaukaus

Maahanmuutto Japanissa

Kansainvälinen politiikka on mahdollisuuksien taidetta

Kuin syyttäjät seisomme aamussa ajan,

Ukraina ja Puola ja Suomi ja Viro,

tuli tuiskavi myös Lätin, Liettuan pajan,

yks meillä on yhteinen tunnus ja kiro,

me selvän nyt vaalimme raakuuden rajan,

kuin lieneekin valtioviekkaus sen siro,

näät Moskova pettää, on pettänyt ennen,

ja pettävi tuhanten vuosien mennen.

Eino Leino, Vapauden vilja, 1917 

 

Kansainvälinen politiikka on mahdollisuuksien taidetta, jossa ei sadassa vuodessa tapahdu enempää kuin viidessä päivässä, mutta viidessä päivässä voi tapahtua enemmän kuin sadassa vuodessa.

Katselin 18.8.2025 Ylen TV1:n suoraa lähetystä Washingtonista, jossa Donald Trump kokousti jälleen Volodymyr Zelenskyin ja eräiden Euroopan liiderien kanssa.

Trump levitti pari päivää sitten Alaskassa punaista mattoa vuosituhannen pahimmalle ryöstömurhaajalle Vladimir Putinille. Viime helmikuussa hän heitti Valkoisesta talosta ulos sodan uhrina ansiokkaasti sinnitelleen Zelenskyin lähetystöineen.

Ainoa syy, jonka vuoksi Euroopan poliittiset johtajat suostuvat Trumpin kanssa tällaiseen peliin, on että Trumpin poukkoilu ja kääntyily pelottaa heitä. Siksi he yrittävät olla mieliksi.

Katastrofien, pahimpien uhkakuvien ja yllätysten vältteleminen on johtanut nyt siihen, että rauhantunnustelut ovat lähteneet käsistä, ja ollaan olevinaan tyytyväisiä, jos ei käy hullummin.

Suomalaisten kansallista narsismia puhutteli varmasti se, että Suomen Alexander Stubb oli kelpuutettu Euroopan niin sanottujen suurvaltojen (Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Italia) johtajien kanssa samaan pöytään.

Tätä pidetään suosionosoituksena Suomelle, mutta ei missään muualla kuin Suomessa. Kansainvälisestä näkökulmasta se on normaalia, ja pohjoismaita olisi voinut edustaa vaikkapa Tanskan pääministeri.

Trumpilla on kyllä Stubbiin hellyttävä isä-poika-suhde. Se on melkein samanlainen kuin Putinilla on Trumpiin, jolla on taipumusta kutistua Putinin rinnalla, vaikka Putin on päätä lyhyempi.

Alexander Stubb sai puhua pöydän ympärillä ollessaan viimeisenä. Välillä Trump hukkasi ”Alexanderin” kokonaan kuin jonkun avustajan, vaikka hän istui Trumpin edessä.

Trump sanoi Alexanderiaan ”nuoreksi ja voimakkaaksi”, ja Stubb kuittasi lupaamalla toistaa viestin vaimolleen.

Se olikin puheenvuorossa parasta.

Stubb liikkuu kansainvälisissä kehissä kuin kala vedessä, mutta en voi täysin torjua epäilystäni, kuinka viisasta Stubbin oli verrata Ukrainan asemaa Suomen tilanteeseen vuonna 1944. Stubb sanoi, että löysimme tuolloin ”ratkaisun”. Historiallinen tosiasia on, että emme löytäneet ratkaisua, vaan sen löysi Neuvostoliitto, toisin sanoen liitto, joka neuvoi ja lypsi sitten maatamme kuin naapurin lehmää.

On kieltämättä maireutta herättävää katsella televisiosta, kun joku suomalainen puhuu sujuvasti englantia Valkoisessa talossa. Mutta Stubbin rinnastuksessa taidettiin edetä tavalla style over substance, kuten I like ice cream -englannin kanssa usein käy. Kohteliaisuudesta lausutut rituaalipuheet voivat olla vaarallisia.

Vertailukohta oli suoraan sanottuna huono.

Suomi menetti viime sotien päätteeksi noin kahdeksasosan alueistaan. Sen sijaan Ukrainan sodan lopputuloksesta ei ole vielä päätetty.

Stubbin kannanotto voidaan helposti nähdä pohjustuksena sille, että rintamalinjat jäädytettäisiin nykyiselleen ja rauhansopimus solmittaisiin siten, että Venäjän valtaamat alueet liitettäisiin ja tunnustettaisiin osaksi Venäjää.

Erona Suomen ja Ukrainan välillä on, että Suomi oli toisen maailmansodan jälkeen yksin. Sen sijaan Ukrainalla ovat nyt tukenaan länsimaat, joten keskusteluja käydään vääristä asioista, kun puhutaan alueluovutuksista tai alueiden vaihtamisesta.

Venäjä pitää ilmeisesti koko Ukrainan aluetta omanaan ja katsoo voivansa ”vaihtaa” sen tyytymällä ”vain” Donetskin ja Luhanskin alueisiin, Krimiin ja maakäytävään Krimin alueelle. ”Alueiden” mukana menisivät tietenkin myös kulttuuri, ihmiset, eläimet, kodit, yritykset ja koko elämä.

Kyse ei ole pelkistä alueista. Venäjän peräämällä ”juurisyiden eliminoinnilla” on tarkoitus estää Ukrainan integroituminen länteen, mitätöidä Ukrainan valtiollinen suvereniteetti ja alistaa rajamaat omaan etupiiriin. Tarkoitus on myös kieltää rauhanturvaaminen Euroopan mailta. Kyse on valtavasta arvokonfliktista, joka ei voi ratketa edes piirtämällä karttoja uusiksi.

Tosiasiassa länsimaiden pitäisi vaatia Venäjää vetäytymään laittomasti valtaamiltaan Ukrainan alueilta kokonaan, Venäjän tuomitsemista kattaviin sotakorvauksiin ja Venäjän sotarikollisen hallinnon saattamista Haagiin tuomittavaksi.

Tämän pitäisi olla lähtökohta ja päämäärä, ja Yhdysvaltain antamien ”turvatakuiden” pitäisi varmistaa, että muussa tapauksessa Ukrainalle annetaan Moskovaan yltävät aseet.

Mikäli asiat etenevät nykyistä rataa, Venäjä katsoo voittaneensa sodan ja pitää sotatoimia jatkossakin kannattavina. Lihamylly pyörii, eikä länsimailla ole aavistustakaan, millainen vihollinen Putin on. 

Totuus on, että sodan voi lopettaa vain ja ainoastaan Venäjä, joka sen aloitti ja joka pitää sitä yllä, ja Ukrainan sotatoimet ovat pelkästään defensiivisiä tai preventiivisiä. Paikkaansa pitää lennokas huomautus, että Ukraina voi lopettaa sodan vain antautumalla, tosin niin ei ole järkeä tehdä.

Luultavasti Venäjä tekee vielä monta murhaavaa hyökkäystä ja parantelee asemiaan rintamilla sekä vaatii Ukrainan hallinnon vaihtamista, ennen kuin Putin tulee ulos bunkkeristaan. Venäjä ei suostu yhtään mihinkään, ennen kuin se häviää sodan ja sen on pakko.

Niin puolestaan käy vain, jos Kiina, Intia ja muut BRICS-maat vetävät Venäjältä tukensa. Kun on rahat loppu, tulee Putinillekin hoppu. 

Kremlissä luultavasti naureskellaan niin sanotuille länsimaille, joilla on ollut vaikeuksia saada ammutuksi rivinsä suoriksi. Putin on käynyt yhden miehen sotaansa Kiinan, Intian, Brasilian ja muutaman muun maan tuella, mutta eipä ole ollut sisäistä eripuraa.

Länsimaiden marssijärjestys on Trumpin pillipiiparoimana nurinkurinen. Yleensä tällaisia kokouksia ja tapaamisia valmistellaan diplomatian kulisseissa huolellisesti ja sana sanalta: perehtyen siihen, mitä on tarkoitus sopia. Päämiesten tapaaminen järjestetään lähinnä allekirjoituksia ja valokuvia varten.

Sen sijaan Trump luottaa omaan nerouteensa ja muutamaan kaveriinsa, koska haluaa keskittää valtaa itselleen ja näyttäytyä omnipotenttina sankarina. Hän haluaa Nobel-mitalin takkansa reunaa koristamaan, ja on ilmoittanut siitä.

Alexander Stubbissa on toki paljon hyvää hänen oivallettuaan Trumpin tavan viestiä. Uimalla Trumpin liiveihin Stubb voi pikkusormellaan ohjailla, mihin Trump puumerkkinsä pistää.

Mutta siinäkin mielessä kokoustaminen on lähinnä Diili-nimistä TV-showta. Viisaat sedät ja tädit koettavat keksinnöillään voittaa show-isännän luottamuksen ja suosion sekä tyydyttää aikuista vauvaa.

Trump näyttää olettavan, että kun kaksi ihmistä menevät samaan huoneeseen, he tulevat sieltä sopimuspaperi kädessään ulos. Myönteistä Trumpin rauhanaloitteissa on, että ne ovat parempia kuin ei mitään.

Walter Benjamin sanoi aikoinaan, että fasismi on politiikan estetisointia, eli tekemistä ”taiteelliseksi”. Se on sitä nykyäänkin. Taiteilijat puolestaan ovat hasardimaisia poliitikkoja. Sen tiesi jo Platon.

Pahimmassa tapauksessa Trump taiteilee Yhdysvallat irti sotilaiden lähettämisestä rauhanturvaajiksi Ukrainaan ja sysää vastuun Euroopan maille, jolloin Suomikin voi joutua lähettämään sotilaitaan slaavien väliseen aseiden kalisteluun, ja olemme korviamme myöten lirissä.

Suomen osallistuminen Ukrainan rauhanpyrkimyksiin alkaa olla tapissaan, ja kansallisen etumme mukaista on välttää joutumasta millään tavalla Ukrainan ja Venäjän välisen sodan osapuoleksi. 

Puola on kieltäytynyt lähettämästä joukkoja Ukrainaan, Saksan pääministeri sanoi Washingtonissa Saksan aikovan samaa, ja Putin ei hyväksy Nato-joukkoja Ukrainassa, tosin asiaa ei ole häneltä kysytty.

Kokouksen tulokseksi jäi, että Zelenskyillä oli parempi puku, Yhdysvallat aikoo taata rauhaa ”koordinoimalla” ja Venäjä on saatu sidotuksi rauhanprosessiin, josta perääntyminen tarkoittaisi, että Putin tulisi puijanneeksi Amerikan-setää.

”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”, sanotaan lasten lorussa. Tässä tapauksessa Trumpille tuli mielistelyn hunajakakku. Tilanne on vääristynyt jo siksi, että rauhan välittäjä on tehnyt itsestään keskushahmon.

Ne, jotka väittävät takaavansa turvallisuutemme, vaativat maksuksi vapautemme

Suomessa käytiin viitisentoista vuotta sitten tuimaa kiistaa Internetissä leviävää sananvapauden rajoittamista vastaan. Matti Vanhasen (kesk.) hallitus ja sen kokoomuslainen viestintäministeri Suvi Lindén ajoivat läpi lainmuutosta, jolla haluttiin poistaa verkosta (joidenkin näkemysten kannalta) epäsoveliaana pidettyä informaatiota, ja kirjoitin aiheesta täällä.

Perusteluna kyseiselle sananvapauden kuohinnalle käytettiin etupäässä think the children -argumenttia. Sitä pidettiin vastaansanomattomana, sillä ihmisten aivojen oletettiin ilmeisesti kytkeytyvän pois toiminnasta heti joutuessaan lapsiarvoilla ahdistelemisen kohteiksi.

Kyseisellä sensuurilailla oli tarkoitus ainakin pinnallisesti katsoen eliminoida lapsipornoa mutta tosiasiallisesti sulkea pääsy ylipäätään epäilyttäviltä vaikuttaville verkkosivustoille.

Myös ”urkintalaiksi” sanotulla Lex Nokialla laajennettiin myöhemmin muun muassa Supon vapauksia ja kavennettiin kansalaisten oikeuksia. Koska viranomaisten toiminta on salaista, kansalaiset eivät voi tietää, kuinka vaikuttavia tuon lain tulokset ovat lopulta olleet.

Joka tapauksessa sananvapausjärjestöt, kuten Electronic Frontier Finland, vastustivat hanketta voimakkaasti, sillä pesuveden mukana oli vaarassa joutua hukkaan myös tuo kaiken argumentaation keskushahmo ja suojelun kohde: lapsi. Kirjoitinkin tuolloin, että tulevaisuudessa nykylapset vielä syyttävät, miksi te kiltit sedät ja tädit teitte meille lain, jolla aikuisilta lapsilta vietiin heidän poliittiset oikeutensa ja sananvapautensa.

Verkkosensuurin vyöryttäminen on noista ajoista jatkunut ja pahentunut. Varoittavan esimerkin tarjoaa EU-komission käynnistämä ProtectEU-hanke, joka mahdollistaisi yksityisen pikaviestinnän salakuuntelun ja -tarkkailun ilman rikosepäilyä ja velvoittaisi avaamaan myös ”päästä päähän”-salauksella toimivat viestipalvelut viranomaiskontrollille.

 

Missä mennään nyt? 

Isossa-Britanniassa astui äskettäin voimaan ”verkkoturvallisuuslaki”, joka velvoittaa verkkopalveluja poistamaan laittomaksi luokiteltua sisältöä ja estämään alaikäisten pääsyä (joidenkin mielestä) haitalliseen sisältöön, eli käytännössä pornoon.

Suomessa tuon lain vaikutus näkyy siten, että pornoa sisältävät viestipalvelu X:n postaukset lakkasivat näkymästä kaikille.

Isossa-Britanniassa voimaan astuneen lain tuloksena verkkopalvelu X vaatii myös muualla Euroopassa asuvia käyttäjiä todistamaan ikänsä joko vahvalla kirjautumisella tai esittämällä henkilötodistuksensa tai kuvansa.

Henkilötodistusten ja -tunnusten esittämisvelvoite vaarantaa yksityisyydensuojan, tietosuojan ja mahdollisesti myös omaisuudensuojan, ja kuvan esittäminen on yhtä luotettavaa kuin alle 30-vuotiaalta näyttäminen ruokakauppojen kassoilla (myös tuossa vaateessa valvonta ja ikäraja eivät ole kohdallaan).

Velvoite esittää oma ”biometrisenä tunnisteena” pidetty naamataulunsa kameralle ei ole ollenkaan todistusvoimaista, ja se voi johtaa myös väärinkäytöksiin, kuten kiristyksiin. Kiristämistä on jo tuo velvoite sinänsä. 

Kukaan tuskin pystyy tyhjentävästi luettelemaan kaikkia niitä rikosten ja muiden vääryyksien muotoja, joita liittyy henkilötodistusten ja -tietojen esittämispyyntöihin, keruuseen ja tallentamiseen.

Lisäksi Ison-Britannian lainsäädännön pitäisi koskea vain siellä olevia, kun taas muissa maissa pitäisi noudatella niissä voimassa olevia lakeja. Nämä ovat kuitenkin lähinnä muotoseikkoja.

Olennaista on, että tarkoitusperät, joita verkkoturvallisuuslailla pyritään edistämään, ovat vinksallaan.

Tosiasiassa kyseessä on verkkosensuurilaki, jonka noudattamiseen painostetaan hurjilla sakoilla.

Ison-Britannian laki koskee muun muassa hakukoneita, erilaisia sisällön julkaisualustoja, viestintäpalveluja, verkkosivustoja, sovelluksia, verkkopalveluja, sosiaalisia medioita, pilvipalveluja, verkkofoorumeja ja deittipalveluja.

Lain tuella viranomaiset ovat jo nyt sensuroineet muun muassa kuvia, joissa poliisi pamputtaa mielenosoittajia, vaikka kyse ei ole ainakaan laissa tarkoitetusta ”kostopornosta”.

Sensuurin alaan sisältyy lain mukaan myös pääsyn estäminen esimerkiksi syömishäiriöitä käsitteleville sivustoille, koska niillä arvellaan olevan (joidenkin mielestä) epäilyttävää tai kyseenalaista tietoa nuorten kokemien dysforioiden syistä.

 

”Paheilta suojeleminen” verkkosensuurin verukkeena

Brittejä koskevaksi aiottu laki antaa hallituksille edellytykset perin valikoivaan vallankäyttöön myös muissa maissa. Tilanne on samanlainen kuin Suomessa vuonna 2008, jolloin poliisin Internetiin ripustamalle estolistalle päätyneistä sivustoista noin 70 prosenttia sisälsi muita kuin tuossa kieltolaissa määriteltyjä sisältöjä.

Kyse ei ole vain ylisensuroimisen vaarasta vaan sensuroimisesta sinänsä. Sensuuri voi estää pääsyn kansalaisille tärkeän tiedon pariin.

Suomen perustuslain 12 §:n mukaan jokaisella on oikeus ”ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”. Suomessa ei siis ole minkäänlaista ennakkosensuuria, paitsi lakiin myöhemmin lisätty lapsipornomomentti. 

Myöskään pyrkimys karsia pornoa ja estää alaikäisten pääsyä pornon pariin ei ole suinkaan itsestään selvästi ”hyvää tarkoittavaa” tai ”jalomielistä”, kuten silmät valheesta vetistäen väitetään.

Tosiasiassa myös alaikäisillä ja nuorilla tulee olla seksuaalisia oikeuksia ja mahdollisuus pornografiseen informaatioon. Lain kritisoimisessa ja vastustamisessa on kyse lasten ja nuorten oikeuksien puolustamisesta.

Näkemys, että pornografinen informaatio olisi ”haitallista” tai ”epäilyttävää”, on infantiili ja pitää lapsia ja nuoria pilkkanaan. Holhoaminen ei häpäise vain aikuisia vaan myös alaikäisiä.

Sen takaa kajastelee yleinen seksuaalisuuden vastaisuus ja näkemys, että julkisen vallan pitää päättää siitä, mikä on haluttavaa tai seksuaalisuuden alueella sopivaa tai suotavaa.

Tosiasiassa seksuaalisuus kuuluu yksityisyyden ja itsemääräämisoikeuden alaan. Seksuaalisuuden toteuttaminen sinänsä on jo lähtökohtaisesti jokseenkin epäsovinnaista ja konventionaaliset normit ylittävää, joten soveliaisuusvaateet ylipäänsä pyrkivät kieltämään ihmisten seksuaalisen olemuksen.

Seksin kuohimisen sijasta perusteltua voisi olla niin sanotun väkivalta”viihteen” karsiminen, väkivaltaisten tietokonepelien rajoittaminen ja yleensäkin hulluja käyttäytymismalleja suosivien ja ihannoivien materiaalien suodattaminen. Sen sijaan seksuaaliseen kanssakäymiseen liittyvä holhoaminen on ahdasmielisyyden merkki. 

 

Nettinörtit totuuden tuomareina 

Isossa-Britanniassa voimaan saatettu sensuurilaki antaa näyttöä konservatiivisen politiikan tuhoisuudesta, jolla haavoitetaan vapaamielistä ja kansanvaltaista yhteiskuntaa orwellilaisuuden hyväksi. Sitä kautta paikalliselle viestintävirasto Ofcomille valuu kohtuuttoman paljon valtaa.

Länsimaissa meneillään oleva suuntaus ei juuri poikkea Venäjän ja Kiinan käytännöistä, sillä myös EU:lla on oma Digital Services Act, joka astui voimaan viime vuoden helmikuussa. Sen toteuttamista Suomessa valvoo Traficom, joka voi tarkkailla, mille sivustoille ihminen on kirjautumassa.

Näin valtio voi valvoa ihmisten käyttäytymistä verkossa ja tallentaa tietoja ilman perusteita. Tietenkin myös Google, Meta (Facebook, Instagram) ja monet muut suuret toimijat tallentavat käyttäjiensä viestejä ja verkkokäyttäytymistä, mutta niillä ei ole käytössään oikeudellisia sanktioita, kuten valtioilla, joten ne ovat valtiota vähemmän vaarallisia kansalaisten vapauksille.

Google ja Meta ovat myös joutuneet kärsimään julkisen vallan kontrollista, kun Googlelle langetettiin miljardien eurojen sakot, ja Facebook pakotettiin poistamaan ”vihapuheeksi” leimatut viestit vuorokauden sisällä julkaisemisesta. Sitä varten yhtiö perusti muun muassa Saksaan valtavan deletointikeskuksen, jossa nettinörtit toimivat sananvapauden tuomareina.

Woke- ja cancel-aktivisten puolueellisuus huomattiin kuitenkin melko pian sensuroinnin kiihdyttyä täysille kierroksille, ja Facebook päätti lopettaa pravdamaisen ”faktantarkistuksensa”. Mutta aivan äskettäin Facebook myös lakkasi julkaisemasta maksettua poliittista mainontaa sivuillaan. 

Vapaata viestintää ja perinteisten filosofisten ihanteiden mukaista totuuden tavoittelua ei ilmeisesti voi olla muualla kuin täysin kansalaisten omassa hallinnassa olevassa julkaisutoiminnassa ja tiedonvälityksessä. 

 

Ollako konservatiivi vai liberaali? 

Muutamat ovat joskus kyselleet, olenko näkemyksiltäni enemmän konservatiivi vai liberaali.

Vastaan, että taloudellisissa asioissa olen konservatiivi, eli luotan kokemuksellisesti hyväksi havaittuun, mutta muutoin olen arvo- ja sosiaaliliberaali, eli kannatan mahdollisimman suurta yksilöiden vapautta ja hyvinvointivaltiota.

Talousliberaali en ole, sillä talousorgaanien toimiessa vailla kontrollia päädytään usein rajoittamaan ihmisten vapautta. Koska ihmisten vapaudella on itseisarvo mutta talousorgaanien vapaudella vain välinearvo, kannatan arvo- ja sosiaaliliberalismia talousliberalismin ohi silloin, kun ne ovat keskenään ristiriidassa. Siksi julkisen vallan pitää harjoittaa sääntelyä ja toteuttaa tulonsiirtoja. Se on politiikan olemus pelkkää talouden omalakisuutta vastaan.

Kannatan myös monia vasemmistolaisia periaatteita, kuten hyvää sosiaaliturvaa, maksutonta koulutusta ja puoli-ilmaista julkista terveydenhuoltoa. Sen sijaan inhoan vihervasemmiston suosimaa identiteettipolitiikkaa ja sen kuppikuntaisuutta, maahanmuuton perusteetonta lietsontaa, ylimitoitettua ilmastopolitiikkaa ja sananvapauden rajoittamista.

Ikävä kyllä, poliittinen porvaristo ja konservatiivit ajavat viimeksi mainittuja tavoitteitaan yhdessä poliittisen vihervasemmiston kanssa. Siihen sisältyy myös verkkosensuuri, joka antaa käteviä aseita julkiselle vallankäytölle ja poliittisen valtavirran puolueille. 

Kokoomus aikoo ostaa lapsia veronmaksajien rahoilla ja haluaa Kela-goldin myös porvarien taskuun

Kelan vastavalittu kokoomuslainen pääjohtaja Lasse Lehtonen on esittänyt korotuksia nuorten parien lapsilisiin. Perusteeksi mainitaan pyrkimys lisätä syntyvyyttä ja torjua väestökatoa.

Tämä on liiketaloudellisen kokoomuslogiikan mukaista. Näin valtio ikään kuin teettäisi tai ostaisi lapsia veronmaksajien rahoilla.

Oletuksena on markkinataloudellinen hypoteesi, että ihmiset toimivat rahankiilto silmissään ja lisääntyvät tehdäkseen lapsilla rahaa!

Oletus on kaiken kaikkiaan epäuskottava. Ihmiset käsittääkseni pariutuvat ja hankkivat lapsia ensisijaisesti muista syistä kuin Kelan avokätisyyden takia.

Lapsia tulee heteroseksistä. Seksiäkin ihmiset harjoittavat muista syistä kuin Kelan hyväntahtoisuuden vuoksi.

Voidaan kysyä, miksi ihmiset eivät lisäänny eivätkä hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen aiempien vuosien tapaan, ja suomalaisten syntyvyys roikkuu nälkävuosien tasolla.

Syy tähän johtuu paitsi feminismin aiheuttamasta seksuaalisuuden vaarallistamisesta (aiheesta täällä ja täällä), erityisesti hallituksen tekemistä sosiaaliturvan leikkauksista ja niiden toimeenpanijasta, Kelasta.

Todennäköinen syy on perusturvan rapauttamainen. Kun Kelan työttömyysetuuksia, asumistukea ja toimeentulotukea on leikattu ja saantiehtoja kiristetty, ihmiset eivät luota tulevaisuuteen eivätkä hanki lapsia.

Asia ei tule kuntoon lapsilisiin suunniteltavilla porkkanoilla, kun juurisyy on perusturvan murentaminen.

Suomessa lisääntyvät lähinnä maahanmuuttajat, joiden yliedustus syntyvyystilastoissa on seuraus suomalaisen alemman keskiluokan jäämisestä leikkausten telapyörästön väliin.

Pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat maahan tullessaan yleensä varattomia ja täyttävät siten Kelan toimeentulotuen kaikki varattomuus- ja tulottomuusihanteet. Valtio kattaa heille pöydän, ja heihin pätee sananlasku ”lapsi tuo leivän tullessaan”.

Sen sijaan Kelan toimeentulotukeen jo sisältyneet ja asumistukeen sisällytetyt uudet varattomuusehdot merkitsevät, että niitä eivät saa kantasuomalaiset, joilla on hiemankin varallisuutta ja jotka ovat ilman omaa syytään esimerkiksi työttöminä.

Hallitus on runnellut eritoten Perussuomalaisten tyypillistä kannattajakuntaa, ja siksi leikkuripuolue on kannatuskatonsa ansainnut (aiheesta täällä ja täällä). 

Kelan toimeentulotuki takaa täyden ylläpidon ”kaikkein huonoimmassa asemassa oleville”, mutta pudottaa toiseksi, kolmanneksi ja jopa neljänneksi heikoimmassa asemassa olevat väestökymmenykset mustaan aukkoon.

Suomalaiset eivät uskalla hankkia lapsia perusturvan heikennysten vuoksi – eivät lapsilisien muka huonon tason vuoksi. Käytännöllisesti katsoen suomalaiset ovat nyt lastentekolakossa. Sitä lakko-oikeutta hallitus ei ole vienyt.

Ja väestönvaihto etenee (aiheesta täällä). Ja suomalaisia syytellään lisääntymättömyydestä. Sekä houkutellaan lastentekoon porkkanoilla.

Kannattaisi parantaa kansalaisten perusturvaa.

Lapsilisät ovat nykyisinkin korkeat, ja niitä saavat yhdenvertaisesti myös hyvätuloiset.

Lasse Lehtonen tekeekin tuossa täysin kokoomuslaista politiikkaa ja toimii Kokoomuksen etäispäätteenä Kelassa. Hän haluaa korottaa lapsilisiä, koska tietää, että lapsilisiä myönnetään myös hyvätuloisille yhdenvertaisesti.

Kun samalla leikataan perusturvaa, eli otetaan sosiaaliturvan alapäästä, siirretään Kelan sosiaaliturvarahoja alapäästä yläpäähän.

Kyseessä ei siis ole mikään aito kannustaminen lasten tekoon vaan verovarojen siirto perusturvasta ihmisille, joilla olisi varaa rahoittaa lastenhankintansa ja elatuksensa muutenkin.

Pääjohtaja Lehtonen lienee unohtanut, että hallitus korotti jo lapsilisiä nostamalla neljännen lapsen tukea vuoden 2024 alusta.

Siitä hyöytyvät vain suurperheet, jotka luovat lapsilaumoja (yleensä uskonnollisista syistä). Keitähän he mahtavat olla?

Kannattaako myöskään hyvätuloisten suosiminen, jolla kannustetaan ensimmäisen lapsen hankintaan?

Vastaus on: todennäköisesti ei.

Pitkälle koulutetut ja siten hyvätuloiset eivät lisäänny, koska he panostavat uraansa. Etenkään uranaiset eivät halua äidinroolia. Jakkupukuiset juristi-, ekonomi- ja lääkärinaiset siirtävät lasten hankintaa loputtomiin.

Ilmiö on maailmanlaajuinen. Samasta syystä myös väestöjen keskimääräinen älykkyys laskee sekä länsimaissa että kehitysmaissa, joissa niissäkin paisuvat lähinnä huonoiten koulutetut ja siten todennäköisesti älykkyydeltään heikkotasoisimmat (aiheesta täällä ja täällä).

Ja Pisatorni kallistuu Suomessa (aiheesta täällä). 

Myös feministinen ideologia on vaikuttanut asiaan. Se on luonut eripuraa sukupuolten välille määrittelemällä lähes kaiken seuranhaun ja kontaktin luomisen rikosoikeudellisesti ”ahdisteluksi” tai ”häirinnäksi” (aiheesta täällä). Ei tarvitse ihmetellä, miksi ei synny tilanteita, joiden tuloksena edes periaatteessa voisi syntyä lapsia.

Naiset ovat vaateliaita ja torjuvia sekä miehet pelokkaita ja vetäytyviä heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä.

Näitä ongelmia ei voida korjata Lasse Lehtosen knoppikonsteilla lapsilisien korottamiseksi.

Vaikuttaa, kuin porvarit olisivat lapsiostoksilla setelitukkojen kanssa.

Rahalla voitaisiin kyllä parantaa myös lapsiperheiden tilannetta. Mutta silloin pitää parantaa perusturvaa eikä heikentää siitä. 

Kiinalainen juttu: Temu ohitti brändimarkkinoinnin ja antoi kansalle halvat hinnat – sitten EU pillastui

Eurooppalaiset ovat innostuneet kiinalaisesta verkkokaupasta Temusta, joka myy käyttökelpoisia tuotteita ilman brändejä suoraan tehtaanmyymälöistä. Samalla konseptilla toimii myös kiinalainen AliExpress. 

Tavara on joissain tapauksissa suorastaan samaa kuin brändien alla kaupiteltava kivijalkakauppojen tai verkkokauppojen tavara.

Temusta voi tilata esimerkiksi partakoneenteriä hinnoilla, jotka ovat noin viidesosan markkinadominanssia harjoittavan Gilletten hinnoista, ja tuotteet eivät juuri poikkea brändivalmisteista. Temussa kaupiteltava tavara saattaa olla peräisin jopa samalta tuotantolinjalta.

Kaikkialla, missä jokin bisnes toimii hyvin ja on kansalaisten parhaaksi, tulee ennen pitkää väliin viranomainen ja viheltää pelin poikki.

Tässä tapauksessa keskeyttävä viranomainen on EU, joka pyrkii rajoittamaan tuontia kiinalaisista verkkokaupoista turvallisuusargumentilla. Sen mukaan Temussa kaupiteltavat tavarat ovat joissakin tapauksissa osoittautuneet (muka) vaarallisiksi, kun ne eivät täytä CE-sertifikaatteja.

Aivan hiljattain EU alkoi pystyttää omalaatuisia tuontitullejaan Temusta tulevalle tavaralle ”pienpakettien käsittelymaksujen” muodossa. 

Ne, jotka haluavat taata turvallisuutemme, ovat yleensä samoja, jotka haluavat riistää pois meidän vapautemme – ja tietenkin myös rahamme.

Turvattomuus ei ole nähdäkseni mikään ongelma Temusta tilaamiselle eikä kaupiteltavien tavaroiden käyttämiselle. Edes takuuasioissa ei ole ollut ongelmia. Aina tuotteita ei tarvitse myöskään palauttaa, jos niissä ilmenee jotakin vikaa, vaan rahat saa takaisin Temulta pikavauhtia. Temu todellakin toimii lupaustensa mukaisesti!

Myös kuluttajajärjestöt ovat toimineet kuluttajien etujen vastaisesti ryhtyessään pulisemaan ”tuoteturvallisuuden” puolesta. On vaikea kuvitella ketään niin retardia tilaajaa, joka pystyisi vahingoittamaan itseään Temun pehmoleluilla, vai pitäisikö koko kansakunta julistaa holhouksen alaiseksi?

Toinen argumentti (turvakahleiden kalistelun ohella) on Temua vastaan käydyssä sodassa ollut tietenkin ilmastoargumentti. Sitä on käyttänyt etupäässä media.

Esimerkiksi Helsingin Sanomissa murehdittiin, että Temu kuolettaa kiertotalouden ja Temusta tilaaminen on ilmastoa kohtaan epäystävällistä, kun kuljetukset Kiinasta aiheuttavat hiilidioksidipäästöjä!

Sillä tavoin ajateltaessa ei ole huomattu, että hiilidioksidipäästöt ovat samat, kulkeepa tavara Kiinasta Eurooppaan ja muualle maailmaan brändittömänä tai brändien kautta; valtaosa kaikesta Temu-tavaraa vastaavasta brändituotteesta kun valmistetaan Kiinassa.

Voi olla, että bränditavara tekee pitemmän reitin kulkiessaan välikäsien kautta ja on siten ympäristöä kohtaan haitallisempaa. Joka tapauksessa se on monta kertaa kalliimpaa.

Temua vastustetaan vain yhdestä syystä: se on lyönyt lekalla brändivalmistajien ja -kauppojen rahakoneita.

EU ja valtavirran media ovat Temua vastaan suuntaamassaan ajojahdissa brändivalmistuttajien ja perinteisten kauppojen asialla. Molemmat ajavat välistä vetäjien ja kiskureiden asioita kuluttajia vastaan ja kamppailevat kuluttajien yleisiä vapauksia vastaan.

Temu on huolehtinut myös ympäristöstä hyvin. Temu jopa istuttaa puita ja sertifioi tavaroita. 

Palvelu on verkon chatissa henkilökohtaista ja erittäin nopeaa toisin kuin monissa muissa verkkokaupoissa, joista vastataan laiskasti tai ei ollenkaan. Tilatessani kerran polkupyörän osia minulle vastattiin jopa sunnuntai-iltana, ja asiakaspalvelu kirjoitti ryhtyvänsä toimeen heti maanantaina saavuttuaan työhön, eikä vastaaja ollut AI.

Tavara oli lopulta erittäin hyvää.

Osa Temun toimittamista tuotteista on kyllä ollut perin huonoja. 

Kokeeksi tilaamastani älykellosta, joka maksoi huimat 18,83 euroa, oli näyttö heti paketista otettaessa sökönä ja vahvasti pikselöitynyt, ja osa näytöstä oli pimeänä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki tuotteet olisivat viallisia.

Temu kuitenkin palautti koko kauppasumman heti, eikä tuotetta tarvinnut edes toimittaa takaisin.

Toinen tapaus oli, kun tilasin ulkoisen CD/DVD-aseman Temusta. Tuote oli siististi pakattu ja ulkoisesti moitteeton. Se ei kuitenkaan toiminut lainkaan. Temu palautti kauppasumman heti ja mukisematta, eikä tätäkään tuotetta tarvinnut palauttaa.

Syykin lienee selvä. Kun avasin laitteen sitä tutkiakseni, sisältä paljastui vuoden 2009 levyasema, joka ilmeisesti on purettu jostakin aiemmasta laitteesta ja laitettu kiertoon upouusissa kuorissa. Ainakaan kierrätyksen laiminlyömisestä Temua ei voi moittia! 

Upea uusi levykeasema Temusta.

Sisältä paljastui vuoden 2009 toimimaton rakkine.

Temusta ei siis kannata tilata juuri mitään korkeatasoista elektroniikkaa, mutta tavanomaisten kotitaloustavaroiden, kuten partakoneenterien, työkalujen ja muiden vastaavien esineiden toimittamisessa se on lyömätön. Ja siksi vaarallinen länsimaisille kiskurikaupoille ja valmistuttajille.

Temun menestyksessä on kyse brändimarkkinoinnin kuolinkouristuksista.

Olen julistanut brändimarkkinoinnin loppua jo pitkään. 

Kun kuluttajien juorut ja palautteet alkoivat levitä verkossa, syntyi tietoinen kuluttaja. Sille ei ole niinkään tärkeää, mitä pikkupöksyjen vyötäröllä lukee, kuin se, että tuote ylipäänsä on käyttökelpoinen ja näyttää hyvältä.

Näin on syntynyt tilaa myös uusille brändeille, ja paikkaansa pitää filosofi-esseisti Jean Baudrillardin toteamus, että jälkimodernissa kulttuurissa vanhatkin brändit voivat herätä uudestaan henkiin.

Esimerkin siitä tarjoaa vaikkapa brittiläinen automerkki MG, joka oli vuosikymmenten ajan varjojen mailla mutta jonka kiinalainen yritys osti ja tuotteisti markkinoille osana sähköautoiluun liittyvää paradigmanmuutosta, vieläpä kohtuulliseen hintaan.

Ei kannata myöskään pyörittää tuulikoneita Ariel-mainoksissa, kun Lidlin oma brändimarkkinoimaton pesuaine voittaa testit ja saa verkkoinfluensserien suosion.

Tietoisen kuluttajan syntyminen on mitätöinyt brändimarkkinoinnin ja tehnyt mainostamisesta turhan portaan tuotantoketjuun. Kuitenkin siihen kaadetaan miljardeittain rahaa myös Suomessa, vaikka kuluttajat tekevät ostopäätöksiään muilla kuin tuotemerkkeihin liittyvillä perusteilla.

Temun menestys on osa tätä muutosta. 

EU osoittaa oman epädemokraattisuutensa vastustamalla tuota muutosta ja asettumalla poikkiteloin moottoritielle.

Kunpa Trumpin alulle panema tullihulluttelu ei leviäisi koskemaan EU:n ja Kiinan suhteita. 

---

Päivitys 28.5.2026: EU asettaa 1.7.2026 alkaen Kiinasta tuleville tuotteille tavarakohtaiset tullit ja puolustelee Temu-kaupan lopettamiseen tähtäävää kalliiden brändivalmistajien suosimista arvattavasti ”turvallisuuden takaamisella”. Tosiasiassa Temun, Aliexpressin ja Sheinin tuotteet eivät ole muovikasseja vaarallisempia. Poliittisena broilerina EU:n digikomissaariksi nimitetty kokoomuslainen Henna Virkkunen tulee vain taanneeksi, että Kiina voittaa vapaamielisyydessä ja kansalaisten oikeuksien kunnioittamisessa EU-maat.

Holhouksen, tarkkailun ja kansalaisten kuristamisen lisäämiseksi digikomissaari Virkkunen on ajanut valvontayhteiskuntaa myös muilla verukkeilla, kuten ”iän tarkistamisella” pakollisen verkkotunnistamisen vaatimiseksi sekä ”elämää helpottavalla” digitaalisella identieettilompakolla, joka tarkoittaa askelta kohti käteisen rahan poistamista ja jonka tarkoitus on tehdä kansalaisten kontrolloimisesta totaalista.

Hallitus jatkaa asumisoikeusjärjestelmän tuhoamista – Haso Oy vauhdittaa katastrofia vastikekorotuksilla

Kokoomuslainen asuntoministeri Sari Multala ilmoitti äskettäin, että hallituksen selvitys asumisoikeusjärjestelmän taloudellisesta tilanteesta ja mahdollisista ”ratkaisuvaihtoehdoista” on valmistunut.

Taasko?

Ei ole pitkäkään aika, kun aso-asian selvitys valmistui edellisen kerran. Sen tekijöiksi mainittiin asuntoministeri Kai Mykkäsen (kok.) kaverit Juhana Brotherus ja Matti Kuronen, jotka edustavat rahan ja tekniikan maailmoja, mutta yhtään yhteiskuntatieteellistä näkökulmaa tuohon selvitystyöhön ei sisältynyt. Kirjoitin aiemmasta selvityksestä täällä.

Kaikkiin tehtäviinsä soveltumaton Sari Multala jatkaa edeltäjänsä Kai Mykkäsen hanketta asumisoikeusjärjestelmän romuttamiseksi.

Sen merkiksi hallitus lopetti uusien asumisoikeustalojen valtiontakuurahoituksen ja pilasi aso-talojen omistajayhtiöiden laatimat rahoittamissuunnitelmat täysin.

Mykkänen käytti verukkeena väitettään, jonka mukaan aso-järjestelmä on ”riskikeskittymä”.

Todellisuudessa yhtään aso-yhtiötä ei ole mennyt järjestelmän voimassaolon aikana nurin, eivätkä takaukset ole kaatuneet valtion maksettaviksi. Korkotuki puolestaan on ollut näennäistä, sillä korot ovat pitkäaikaisesti jääneet korkoleikkurin alapuolelle, ja nyt ne ovat jälleen voimakkaassa laskussa.

Nousseiden korkojenkin aikana aso-talojen rahoittaminen on ollut valtiolle halvempaa kuin vuokra-asumisen rahoittaminen, sillä aso-asukkaat tuovat mukanaan aso-maksun, eli 15 prosenttia rakentamiskuluista.

Brotheruksen & Kurosen selvityksessä parempaa vaihtoehtoa asumisoikeusmallille ei löydetty, eikä sitä ole myöskään uusimmassa ehdotuksessa. 

 

Hallitus itse on riskikeskittymä aso-asukkaille ja asumisoikeusyhtiöille

Nyt valmistuneessa selvityksessä, joiden tekijät ovat Raija Heimonen, Veera Holappa, Markus Lahtinen, Jeremias Kortelainen ja Jenna Siltala, ehdotetaan kolmea ”ratkaisua”. Oikeasti ne eivät ole ratkaisuja vaan osa hallituksen itse luomaa ongelmaa.

Ensimmäiseksi (1) mainitaan ”realisointimalli”. Sillä tarkoitetaan asumisoikeusyhtiön ”vapauttamista” aso-lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista, ts. elinikäisistä asumisoikeuksista. Koska kyseiset ”rajoitukset” ovat aso-asukkaiden keskeisiä ja perustuslakivaliokunnan sekä oikeuskanslerin toteamia perusoikeuksia, rajoituksista vapauttaminen olisi asukkaiden vapauttamista oikeuksistaan.

Mikäli asumisoikeuksien mitätöimiseen johtava kiertotie avattaisiin omistajayhtiöille, ne hakeutuisivat varmasti pikavauhtia konkursseihin tai saneeraukseen voidakseen realisoida aso-asukkaiden yhtiöille maksaman kiinteistömassan ja kaupata asunnot uusien omistajien ja vuokrayhtiöiden eduksi.

Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on vastustanut asukkaiden vuokralaistamista sinnikkäästi ja tuloksellisesti ja torjunut päättäväisesti myös mahdollisuuden, että asuntoja tarjottaisiin aso-asukkaiden ostettaviksi, eli maksettaviksi toiseen kertaan, ja tällä kerralla kovalla pankkilainalla. 

Toisena (2) keinona kokoomuslaisessa selvityksessä mainitaan juuri omaksi lunastamisen vaihtoehto, joka ei ole vähävaraisille aso-asukkaille vaihtoehto ollenkaan. Se ei ole vaihtoehto myöskään omistajayhtiöille, jotka eivät varmasti luopuisi omistuksistaan ilman tuntuvaa liikevoittoa ja hyvitystä.

Lisäksi se olisi vastoin asumisoikeussopimusten ideaa, jonka mukaan asukas on maksanut aso-maksun elinikäisestä asumisoikeudesta. Pacta sunt servanda -oikeusperiaatteen mukaan sopimukset on pidettävä, ja jälkikäteen vaikuttavan lain kiellon ex post facto mukaan ei saa taannehtivasti repiä aiemmin lailla myönnettyjä oikeustiloja.

Vaikka omaksi lunastamista markkinoidaankin selvityksessä ”vapaaehtoisena”, lainmuutoksen tuloksena asumisoikeusyhtiöt voisivat alkaa korottaa käyttövastikkeita niin paljon, että asukkaat näennäisestä ”vapaaehtoisuudestaan” joko lähtevät tai suostuvat lunastamaan asunnon omaksi. Tuloksena aso-talojen hallinto kirjavoituisi hallitsemattomaksi, jos talossa olisi vuokralaisia, aso-asukkaita ja osakkaita.

Kolmantena (3) toimenpiteenä selvityksessä ehdotetaan aso-lain muuttamista niin, että uusiin asumisoikeussopimuksiin kirjattaisiin kohta, jonka mukaan asumisoikeussopimus voidaan sanoa irti, jos asunnot ovat vastikekorotusten ja asukaspaon tuloksena ”vakavassa vajaakäyttötilanteessa”.

Voidaan kysyä, mistä aso-asukkaat maksaisivat aso-maksun (yleensä noin 20 000–60 000 euroa), jos sillä ei voi enää saada edes tuota pysyvää asumisoikeutta, josta aso-asukas aso-maksunsa maksaa.

Sellainen säädös varmasti tekisi lopun asumisoikeusjärjestelmästä, mikä lienee hallituksen tarkoituskin.

Kyseinen selvitys on mätä ja osoittaa tekijöidensä keltanokkaisuutta ja perehtymättömyyttä aso-järjestelmään ja asuntopolitiikkaan. 

Ministeriön tiedotteessa esityksiä kutsutaan ”joustavuuden lisäämiseksi” ja ilmoitetaan, että kyseiset aso-järjestelmän luhistukset lähetetään lausuntokierrokselle keväällä 2026, jotta hallitus ehtisi tuhota asumisoikeusjärjestelmän vielä nykyisen valtionhallituksen kaudella.

Asumisoikeuslaki uudistettiin 2021. Uudesta laista saatiin kovan poliittisen väännön tuloksena ja kaikeksi onneksi suljettua pois asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten liudennukset. Omistajayhtiöt ovat ajaneet niitä lakiin raivokkaasti sen jälkeenkin.

Tosiasiassa uutta lakia ei pidä avata millään tavalla. Tätä edellyttää jo lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvelvoite. Jatkuva lain repiminen tarkoittaisi, että aso-sopimusten alta kaivettaisiin maata sopimusten mitätöimiseksi jälkikäteen. Sellaisen ei pitäisi olla mahdollista oikeusvaltiossa.

 

Haso Oy heitti asukkaiden kotiin pommin ja julisti asukkaille sodan

Miten sitten valtiotason lainmuutoshankkeet ja kaupunkipoliittinen aso-yhtiöiden johtaminen liittyvät yhteen?

Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö Haso Oy ilmoitti kesäkuun ja heinäkuun taitteessa jälleen huomattavista tasokorotuksista aso-asuntojensa kuukausittaisiin käyttövastikkeisiin. Helsingin Sanomien juttu ja laskuri ovat täällä.

Uusimmissa Hason asumisoikeustaloissa korotukset ovat olleet 2–3 vuoden sisällä kumuloituvasti 50–60 prosenttia, mikä on ylittänyt roimasti sekä kaupungin vuokrataloyhtiön Hekan, yksityisten aso-yhtiöiden ja markkinavuokrien korotukset. 

Hallussani olevan asumisoikeusasunnon käyttövastiketta on nostettu viimeksi kuluneissa 16 kuukaudessa yhteensä 40,19 prosenttia. Nyt tiedoksi annetulla korotusesityksellä Haso Oy aikoo korottaa käyttövastikettani entisten päälle vielä 11,55 prosenttia ensi vuoden alusta. Kasautuva korotus olisi 56,28% kahdessa vuodessa ja neljässä kuukaudessa!

Samassa ajassa asuintaloni keskikäyttövastikkeen korotus on ollut myös korkea ja olisi uusi korotus huomioon ottaen yhteensä 56,26 % aso-sopimuksiin merkittyihin vastikkeisiin verrattuna.

Tällaiset korotukset ja korotusuhkaukset eivät ole mitään muuta kuin veitsiä, joita Haso laittaa asukkaiden kurkulle – tai hirttosilmukoita, joihin asukkaiden toivotaan kuristuvan.

Käyttövastikkeiden korotukset ja korotusesitykset ovat olleet aso-järjestelmän luotettavuustavoitteista poiketen täysin ennustamattomia ja kohtuuttomia. Yhtiön johto suhtautuu kirjallisiin aso-sopimuksiin ikään kuin ne antaisivat valtuutuksen mihin korotuksiin tahansa. Tosiasiassa yhtiö ei voi vedota ns. sopimusvapauteen tulkitessaan aso-sopimusten korotusasiakohtia mielivaltaisesti, sillä sopimukset ja niiden tulkinta eivät saa olla ristiriidassa yleisten lakien kanssa.

Kohtuuton korottaminen on Asumisoikeuslain 32 §:n vastaista ja lähestyy Rikoslain 36 luvun 6 §:ssä mainittua kiskontarikosta.

Harhaanjohtava asuntojen markkinointi voi olla myös Rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:ssä mainittu ja asukkaisiin kohdistettu petos tai törkeä petos. 

Rikosoikeudellisen tahallisuustunnusmerkistön voidaan katsoa täyttyneen, kun omistajayhtiön motiivina on ollut saada aso-sopimuksia syntymään, aso-maksut haltuunsa ja asukkaat taloihin. Petoksen välineenä on ollut erehdyttävän ja harhaanjohtavan kuvan antaminen käyttövastikkeiden tasosta ja vastikekehityksestä asuntoja markkinoitaessa. Näin markkintointi- ja sopimuspetokset ovat johtaneet meneillään olevaan kiskontaan.

Asumisoikeusasuminen ja asunnot ovat alun perin markkinoidut kohtuuhintaisina asumismuotoina, ja käyttövastikkeiden tasot ovat kirjatut selvästi sekä aso-sopimuksiin että uusien asuntojen esitteisiin. 50–60 prosentin kokonaiskorotuksille lyhyessä ajassa ei ole käsittääkseni laillista perustetta.

Asumisoikeuslain 32 §:n mukaan yhtiöllä on oikeus kantaa asunnoista kohtuullista käyttövastiketta, ja 33 §:n mukaan käyttövastikkeen on oltava pienempi kuin samanveroisten asuntojen vuokran. Jo kilpailukyvynkin kannalta käyttövastikkeiden tulisi olla tuntuvasti vertailuvuokria pienempiä, sillä aso-asukas joutuu maksamaan kynnysrahana 15 prosenttia asunnon hinnasta aso-maksuna.

Vertailun vuoksi: peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset eivät menisi läpi millään yhteiskunnan sektorilla – eivät sen enempää vuokramarkkinoilla kuin työmarkkinoillakaan, joilla myös monivuotinen työrauha on keskeinen tavoite. Sen sijaan Hason asukkaat pakotetaan käymään yhtiön johdon kanssa jokavuotinen tai jopa puolivuotinen riitely korotusten tasosta.  

Kun markkinavuokrat ovat laskeneet, samalla aso-asuminen on muuttunut epäsuosituksi.

Hason korkeasti palkattu johto ilmeisesti olettaa, että sosiaalisin perustein valitut asukkaat, kuten eläkeläiset, lapsiperheet, valkokaulusköyhälistö, työttömät, taiteilijat, kirjailijat, pienyrittäjät, vähävaraiset pienipalkkaiset ja muut kiskonnan kohteet, voivat jatkuvasti kaivaa jostakin lisää rahaa Hason strategisten virheiden paikkaamiseen.

Tosiasiassa asukkaat pakotetaan reagoimaan yhtiön vastikekorotuksiin kuten Ylen jutussa, toisin sanoen ottamaan asunnoista ritolat (erään Haso-talon asukkaiden näkemyksiä täällä).

Asukaspako upottaa Hasoa entisestään, eikä yhtiö pysty palauttamaan kassastaan 15 prosentin aso-maksuja asukkaille, sillä yhtiön kassa on käytännössä tyhjä. Haso hallinnoi yhteensä yli 200 miljoonan euron arvosta kuntalaisten pääomia, jotka ovat sidotut rakennuksiin, joten poliittinen vastuu on suuri. 

Vika ei ole aso-järjestelmässä, kuten valtionhallitus uskottelee, vaan Hason poliittisessa johtamisessa. Asumisoikeusjärjestelmä ei ole mikään riskikeskittymä, kuten ministeri väittää, vaan menestystarina, joka pitäisi pelastaa asukkaista itsestään johtumattoman kriisin keskeltä.

 

Miksi kaupungin pitäisi pääomittaa omaa yhtiötään? 

Hason talousvaikeudet johtuvat osittain valtion toimeenpanemasta uudisrahoittamisen lopetuksesta. Suurin osa Hason talousongelmasta johtuu kuntapoliitikkojen vaatimasta ylirakentamisesta ja yhtiön ylivelkaannuttamisesta.

Hason entinen toimitusjohtaja laitettiin tulospalkkiojärjestelmällä jo 2010-luvulla suorittamaan tuota ylimitoitettua aso-rakentamista, ja hän teki tietysti työtä käskettyä. Poliitikot ja virkahenkilöt myös kaavoittivat uusille asuntoalueille 10–20 prosenttia aso-asuntoja jo maankäyttösuunnitelmissa, mikä on ollut täysin ylivoimainen pala täytettäväksi. Ylirakentamista vaati erityisesti vihervasemmisto, mutta myös Kokoomuksen kätilöimä rakennusteollinen porvaristo otti hihat palaen vastaan Hason valtavia tilauksia.

Koska syy on viime kädessä poliitikkojen, Helsingin kuntapoliitikkojen tulisi pelastaa Haso kuilun partaalta tukemalla Hasoa suoralla subventiolla.

Asumisoikeuslaki kyllä velvoittaa asukkaat maksamaan yhtiöiden kaikki pääoma- ja käyttökulut, mutta toisaalta laki ei kiellä aso-yhtiöitä ottamasta vastaan omistajiensa pääomituksia. 

Asumisoikeuslain 33 §:n 1 momentin mukaan käyttövastiketta saa periä enintään määrän, joka tarvitaan ”hyvän taloudenpidon mukaisten menojen kattamiseen.” – Siis hyvän, ei huonon

Asumisoikeuslain 4 §:ssä sanotaan: ”Yhteisön johdon on huolellisesti toimien edistettävä asumisoikeusyhteisön etua.” – Nyt näin ei ole tehty.

Omistajayhtiölle ja kaupungille kuuluu vastuu talouden hoidosta, jossa tehtyjä virheitä ei saa siirtää asukkaiden kärsittäviksi, eikä yhtiö voi paeta aiempia laiminlyöntejään, riskinottojaan ja yleistä varautumattomuuttaan suhdannekilven tai ”korkotason yllättävän nousun” taakse.

Tie vastikekorotuksiin ei ole suinkaan suora sillä perusteella, että Haso on omakustannuspohjainen yhtiö ja että laki muodollisesti määrää asukkaat kulujen maksajiksi.

Yhteenvedonomaisesti käyttövastikkeiden korotuksia rajoittavat

– Asumisoikeuslain kohtuullisuussäädös (32 §),

– Asumisoikeuslain vuokravertailusäädös ja hyvän taloudenpidon velvoite (33 §) sekä

– Asumisoikeuslain mukainen asuinyhteisön edun edistämisvelvoite (4 §).

– Lisäksi korotuksia rajoittavat Rikoslain 36 luvun petossanktiot (1 ja 2 §) ja kiskontasanktio (6 §).

Näin ollen Hason esittämät rajut korotukset ovat lain vastaisia de jure ja ex lege.

Markkinat puolestaan asettavat korotuksille luonnolliset de facto -rajoituksensa, kun käyttövastikkeet kohoavat vuokrien tasolle ja ovat jo paikoin ylittäneetkin ne.

Eräs syy vastikekorotusten räjähtämiseen katosta läpi on se, että Hasossa kannettiin noin kahdenkymmenen vuoden ajan verraten alhaisia käyttövastikkeita. Tätä ei kuitenkaan pitäisi kääntää niiden uusissa taloissa asuvien uusien Haso-asukkaiden kukkarolle, jotka eivät ole millään tavoin päässeet osallisiksi Hason mainostamasta ”edullisesta asumisesta”.

Hason korotusuhkauksia vastaan on tekeillä julkinen adressi, joka jokaisen Haso-asukkaan kannattaa allekirjoittaa. Siinä on jo yli tuhat nimeä.

Mikäli yhtiön toimiva ja poliittinen johto päästettäisiin kuin koirat veräjästä vetoamalla näkemykseen, että asukkaiden pitää maksaa myös kaikki omistajayhtiön virheistä johtuvat kulut, sellainen lain luenta vapauttaisi johdon täyteen mielivaltaan ja vastuuttomuuteen.

Oikeudellisessa ajattelussa seurataan yleensä aiheuttamisperiaatetta, jonka mukaisesti syyllisten itsensä pitää korjata virheensä – ei uhrien, syyttömien ja vääryyttä kärsineiden. Sitä on juridinen vastuu, ja sitä vaatii myös poliittinen vastuu.

Yhteenvedonomaisesti syitä Hason talousahdinkoon ovat

1) aso-asuntojen ylikaavoittaminen kaupungin maankäyttösuunnitelmissa,

2) kaupunkipoliittinen aso-asuntojen ylirakennuttaminen,

3) Hason ylivelkaannuttaminen,

4) puskurirahastojen laiminlyöminen,

5) suojautumattomuus korkojen nousua vastaan,

6) vuosikymmenten ajan kannetut liian alhaiset käyttövastikkeet,

7) kaupunkipoliittinen tonttivuokrien korottaminen ja 

8) pakonomainen ”vihreän siirtymän” edistäminen, joka on nostanut kaukolämmön hintaa ja joka on johtanut ”rahanvihreään siirtymään” asukkaiden taskuista kaupungin energiayhtiölle.

Kaikki edellä mainitut virheet ovat lähtökohtaisesti poliittisia. 

Siksi Hason pääomittaminen on täysin käypä vaihtoehto ja jopa kaupungin velvollisuus omistajana. Myös yksityiset aso- ja vuokra-asuntoyhtiöt voivat joutua pääomittamaan toimintaansa, eikä niissäkään koettuja tappioita voida siirtää yksiselitteisesti asukkaille. Niin ei pidä tehdä myöskään julkisomisteisissa aso-yhtiöissä. 

Hason ajautuminen asukaskatoon ja sitä kautta pahenevaan talousahdinkoon sekä mahdollisesti vararikkoon olisi kaupungille ja asukkaille pahin mahdollinen skenaario.

Realisoitavaksi tulisi tällöin miljarditaseen yhtiö. Se puolestaan olisi taloushistoriamme merkittävin asuntopoliittinen katastrofi. Haso on käytännöllisesti jo nyt saneeraustilassa. 

Juuri siihen Kokoomuksen ja Perussuomalaisten valtionhallitus aso-yhtiöitä kypsyttää. Ensin hallitus lopetti valtiontakuut ja korkotuen uusilta asunnoilta. Nyt meneillään olevassa vaiheessa hallitus yrittää muokata aso-lakia vängällä väkisin asuntojen myynnin mahdollistavaksi ja asukkaiden vuokralaistamiseksi.

Haso on romuttamassa asumisoikeusasumisen koko perusluonteen

Asumisoikeusjärjestelmässä ja -laissa ei ole valuvikaa, vaan kyseessä on poliittisesti ja keinotekoisesti luotu ongelma. 

Helsingin kaupungin asumisoikeusyhtiö Haso tulee valtionhallitusta avosylin vastaan korottamalla käyttövastikkeita tavalla, joka johtaa ns. hintahäätöihin, asukaskatoon ja tuohon ”vakavaan vajaakäyttötilanteeseen”, jolloin yhtiö ei saa asunnoistaan pennin jeniä käyttövastikkeina.

Hason asuntojen väitetty ”suosio” ja näennäisesti korkea noin 99 prosentin käyttöaste on saavutettu valheellisesti. Tyhjentyneitä Hason asuntoja vuokrataan nyt vapailla markkinoilla ja toistaiseksi voimassaolevilla vuokrasopimuksilla ilman pääomasijoitusvaatimuksia ja ilman aso-lain 12 ja 13 §:n mukaisia sosiaalisia valintaperusteita ja tarveharkintaa.

Näin valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa valuu markkinavuokra-asunnoiksi aso-järjestelmän ulkopuolelle ja aso-periaatteiden vastaisesti. Vuokralaiset puolestaan eivät tuo tullessaan 15 prosentin aso-maksua omana pääomana, mikä vajottaa Hasoa ja nostaa aso-asukkaiden käyttövastikkeita.

Kiskontaa edustaa Hason kerskailu ”korkeasta käyttöasteesta”, vaikka vastikekorotukset ovatkin huimia. Yhtiö siis kokeilee, paljonko asukkaiden rahapussi venyy ilman, että asukkaat lähtevät pois. Jos asukkaat eivät lähde, se johtuu siitä, että he eivät voi. Kiskonta näkyy juuri siinä.

Näennäisesti korkea käyttöaste ei ole todiste Hason suosiosta vaan sosiaalisin perustein ja tarveharkinnalla valittujen asukkaiden vaihtoehdottomuudesta. Hason talojen vastikehaitarin venymisestä johtuva sisäinen kierto, ihmisten alueellinen segregaatio ja vastikkeiden konfrontaatio ovat valtavia, mutta ne eivät näy kokonaiskäyttöasteessa.

Lopulta asumisoikeusasunnot ovat pääosin vuokrakäytössä, jolloin yhtiöt voivat irtautua talojen käyttö- ja luovutusrajoituksista nykyisenkin aso-lain 88 §:n puitteissa.

Tämän porsaanreiän kautta Haso tulee tarjonneeksi kaupunkilaisten pitkässä juoksussa maksamat asumisoikeusasunnot kuin tarjottimella ahneille kiinteistösijoittajille, jotka vuokralaistavat aso-asukkaat ja tekevät aso-asunnoista markkinaehtoisia vuokra-asuntoja, huoneistohotelleja tai Airbnb-asuntoja.

Vastikekorotuksilla Haso on muuttamassa asumisoikeusjärjestelmän koko perusluonteen sen tarkoitusten vastaiseksi.

Aso-asuminen ei tarjoaisi enää pitkäaikaisia asuntoja vaan tilapäisiä vuokra-asuntoja niille, jotka eivät jostakin syystä saa sosiaalisin perustein jaeltavia vuokra-asuntoja eivätkä markkinavuokra-asuntoja. 

Tämä on Kokoomuksen pelikirjan mukainen tavoite, jota Perussuomalaiset ja ”kotien puolesta puhuvat” kristilliset ja RKP tulevat tukeneiksi täydestä sydämestään.

 

Asukkaat kultaisessa häkissä 

Hason uuden toimitusjohtajan ja talouspäällikön tekopyhistä vakuutteluista ja toistuvasti vääriksi osoittautuneista lupauksista huolimatta yhtiön vastikekorotuksille ei näy loppua, ennen kuin käyttövastikkeiden markkinavuokrataso on saavutettu. Paikoin se on jo ylitetty, kun pienen kaksion käyttövastike on yli 1000 euroa kuukaudessa.

Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrataso on joka tapauksessa väärä vastikekaton vertailukohta, koska asumisoikeusrakentaminen on valtion tukemaa sosiaalista asuntotuotantoa, ja Hason tehtävä on toimia voittoa tuottamattomana ja omakustannusperiaatteella.

Ei ole perusteltua, että aso-yhtiö saa valtion tuet mutta voisi silti pitää vastikekannon vertailukohtana vapaarahoitteisten asuntojen vuokratasoa (SASO ry:n lausunto täällä.)

Ainoa oikea vertailutaso on tuetun asumisen vuokrataso, sillä kaikki aso-asukkaat ovat taloudellisin sosiaalisin perustein valittuja. Edellä mainituista syistä ei ole perusteltua, että vastikekannon vertailukohtana pidettäisiin myöskään voittoa tavoittelevien yksityisten aso-yhtiöiden vastiketasoa.

Hason johto joko ei ymmärrä, mihin sen toimenpiteet johtavat, tai he tekevät kaiken tahallaan eivätkä välitä. Asukkaat vaihtuvat taloissa ahkerasti, ovet paukkuvat, asukkaiden sitoutuminen kiinteistöstä huolehtimiseen vähenee, ja ennen pitkää hekään eivät välitä mistään mitään. 

Sillä tavalla aso-asuminen ei olisi enää pitkäaikaista saati elinikäistä, vaan lyhytaikaisen hätämajoituksen muoto. Asukkaat olisivat kultaisessa häkissä ja etsisivät kokonaiskuluiltaan järkevämmän hintaista asuntoa koko ajan. Asuintalossani ulosmuutto on aivan jatkuvaa.

Yhtiön harjoittamaa ”hajota ja hallitse” -politiikkaa edustaa vinoutettu pääomakulujen tasausjärjestelmä, jota jyrkennettiin 2022 ja jonka tuloksena tiettyjen asuntojen korotukset ovat nyt 14,9 prosenttia vuodessa, kun taas toisissa taloissa ei ole korotuksia ollenkaan, mikä synnyttää eripuraa Hason asukkaiden välille. 

Hason toimitusjohtaja luikertelee ja puhuu vastikkeiden ”keskimääräisistä” korotuksista yhtiön sisällä peittääkseen tiettyjen talojen jättiläismäiset korotukset ja sen, että ihmisiä voi hukkua jokeen, jonka keskisyvyys on vain yksi metri!

Kannustamalla asukkaita Hason sisäiseen asunnonvaihtoon Hason johto koettaa ohjata asukkaita omaan sirkusjunaansa, vaikka asukkaat ovat maksaneet nimenomaan oikeudestaan asua kodeissaan pitkäaikaisesti. 

Lopulta vuokrafirmojen kokoomuslaiset rahahihhulit kiitävät euron kuvat silmissään ja rusetit kaulassaan vinhasti pyörien kohti ”loistavia kiinteistöinvestointeja” ja palauttavat onnen ensimmäisellä portaalla olleet asumisoikeusasukkaat takaisin vuokralaisuuden kaleeriorjuuteen.

 

Kaupungin pitää korjata Hason strategiset virheet, eikä se käy muutoin kuin rahalla

Sen enempää valtionhallituksen asuntopolitiikka kuin Hason toiminta ei nauti ihmisten vähäisintäkään luottamusta. Molemmat pitävät asukkaita jatkuvassa pelossa, uhanalaisuudessa sekä tulevaisuutta koskevassa epävarmuudessa.

Peräkkäisinä vuosina toistuvat kaksinumeroiset prosenttikorotukset käyttövastikkeisiin eivät ole enää korotuksia. Ne ovat uhkavaatimuksia.

Kenelläkään kunniallisella ihmisillä ei ole velvoitetta ottaa moisia korotuksia vastaan, eikä mikään kunniallinen taho niitä myöskään osoittaisi velvoitteensa suorittaneille asukkaille. 

Hason johto kiskoo rikollisella tavoin asukkaita kaksinumeroisilla vuosikorotuksilla, koska tietää, että pois lähtemisen kynnys on petetyilläkin aso-asukkailla korkea, ja kodistaan jokainen haluaa pitää kiinni.

Hason tekemät ja suunnittelemat korotukset ovat kuin syöpä, joka toistuu ilman kaupunkiomistajan tuntuvaa kaksinumeroista miljoonasubventiota, jolla asia olisi hoidettu.

Voidaan kysyä, miksi kaupunki ei niin tekisi, sillä kyse on kaupungin sataprosenttisesti omistaman yhtiön pelastamisesta, ja kurimuksen syy on kelvottomassa poliittisessa johtamisessa. Vertailun vuoksi: myös valtio on pääomittanut strategisesti tärkeiksi määrittelemiään yhtiöitä, kuten enemmistöomistamaansa Finnairia, sadoilla miljoonilla euroilla, joita ilman yksikään kone ei olisi ilmassa. Eivätkö ihmisten kodit ole Helsingin kaupungille strategisesti tärkeää omaisuutta?

Mikäli kymmenenkin prosenttia Hason asukkaista lähtee, ottaa aso-maksunsa rakennuskustannusindeksillä korotettuna eikä uusia aso-asukkaita saada tilalle, Haso ei pysty palauttamaan aso-maksuja, sillä ne eivät ole (vastoin yleistä käsitystä ja vuokravakuuksien tavoin) pankkitileillä vaan rakennusten seinissä kiinni. Koska Hason kassa on käytännössä tyhjä ja myös korjausrahastot on käytetty korkokriisin hoitamiseen, yhtiö joko menee nurin tai kaupunki on satojen miljoonien pakkorahoituksen edessä.

On totta kai kolmaskin vaihtoehto, ja se on, että vastikkeita ei koroteta asukaspaon estämiseksi, ja kaupunki pääomittaa Hasoa kohtuullisesti ja ennakoivasti.

Viestini valtuustolle on: rahaa tiskiin, ettei käy pahemmin.

Tiedän kyllä, mikä poliittinen rähinä alkaa siitä, jos kaupunki subventoi Hasoa, ja aletaan huutaa verovarojen perään. Huomautan, että kaikki verottaminen on pohjimmiltaan tulojensiirtoa, jota käytetään esimerkiksi koulutukseen ja hoivapalveluihin. Miksi ei muihin perustarpeisiin, kuten asumiseen? Ja kaupungin asuntovarallisuuden pelastamiseen. 

Asia on siis päinvastoin kuin subventioita vastustava poliittinen kaaderi näkee. Jos Hason esittämät korotukset päästetään voimaan, kyseessä on Hason asukkaille kohdennettu ylimääräinen kuntaveron korotus. 

Kaupungin vuokrataloyhtiö Heka Oy ei enää pääomituksia kaipaa, koska Hekan korotukset ovat keskimäärin vain 1,9 prosenttia vuodelle 2026. 

Hason pääomittamista puoltaa viimekätisen vastuun kiertyminen kaupungille. Asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa asioihinsa poliittisesti, sillä aso-asukkaiden suhteellinen osuus on vähäinen, vaikka määrä sinänsä on suuri (noin 16 000). Meitä vastaan näyttävät olevan niin porvaristo, punaporvaristo kuin varsinainen vihervasemmistokin, tosin kaikki eri tavalla.

Puolellamme voivat olla laki ja oikeus, ja juuri siksi valtionhallitus haluaa huonontaa lakia. 

Etujärjestöllämme SASO ry:llä ei ole yhtään palkattua työntekijää, toisin kuin vaikkapa vuokralaisilla, joiden järjestö saa myös muhkeat valtiontuet.

Hason uusi toimitusjohtaja vetoaa korotusten puolesta, koska hänelle maksetaan siitä. Hän vetoaa jatkuvasti ”omakustannusperiaatteeseen”, joten kapea on hänenkin kauppiaanjärkensä. Totuushan on, että Hason talouskriisi ei ole asukkaiden oma kustannus, vaan yllättävät kustannukset ovat aiheuttaneet meille Hason huono johto itse, ja kyse on siis kaupungin konsernijohdon omasta kustannuksesta, joka poliitikkojen pitää myös itse hoitaa.

Taloudellista vastuuta Hason kurjasta tilasta ei voida vierittää asukkaille, sillä asukkaat eivät ole voineet vaikuttaa omistajayhtiön talouteen lainkaan vaan ainoastaan oman asuintalonsa kuluihin. Asukkaat eivät ole myöskään vastuussa sijoituksestaan osakkeenomistajien tapaan eiväkä velvollisia investoimaan yhtiöön lisää rahaa. Sen sijaan vastuussa on yhtiön johto, ja kaupunkiomistaja on pääomittamisen edessä. 

Hason Oy:n hallitus (joka osakeyhtiöissä kantaa vastuun) on kokoonpantu vuosien ajan amatööreistä: poliittisista luottamushenkilöistä, asukasedustajista ja kaupungin yleisbyrokraateista.

Hason toimiva johto on ollut ammattitaidotonta. Faktantarkistuksen mukaan aiempi talouspäällikkö tuli Metropolia-nimisestä kauppaopistosta vailla kiinteistö- ja investointialan syvällistä asiantuntemusta. Uusi toimitusjohtaja on enemmänkin businessmanageri ja sparraaja kuin asumis- ja kiinteistöalan asiantuntija. Sen tapaisten ”muutosjohtajien” leipätyö on tehdä firmoissa likaiset työt, ottaa siitä palkat ja kolhut ja siirtyä seuraavaan kohteeseen.

Nykyinen talouspäällikkö toimi aiemmin konkurssiin menneen kiinteistökonserni Lakean talousjohtajana, joten jälki on huonoa (Lakeasta täällä). Ensimmäinen juristi (jonka voisi olettaa ymmärtävän jotakin juridisten teonaktien ennakolta vaikuttavista ominaisuuksista) saatiin Hasoon vasta vuonna 2023 (kaikki juristit tosin eivät tunne edes lakia). Nykyinen kehittämispäällikkö suunnisti Hasoon Suunnistusliitosta oltuaan siellä 16 vuotta alalla, jolla ei ole mitään tekemistä kiinteistöjen kanssa. 

Milttonilta ja Ellun Kanoista opittuun tapaan Haso korostaa ”viestintää” ja löysi Taksiliitosta asiakkuuspäällikön puskuroimaan asukkaiden ja johdon konflikteja. Ongelma ei ole kuitenkaan siinä, että yhtiön komentelu ei mene perille, vaan siinä, mitä yhtiö itse on tehnyt ja tekee.

Yhtiötä on johdettu kourallisella väkeä, vaikka johdossa olisi tarvittu kuorma-autolastillinen taloustieteen dosentteja, jotka olisivat osanneet laskea varaukset, velanhoitosuunnitelmat, menotalouden ja oikean vastikekehityksen paremmin jo vuosikymmenten ajan. 

Hasoa on johdettu ja poliittisesti ohjattu tavalla, joka tuo mieleen Kekkosen kommentin vuodelta 1975. 

Suoraan sanottuna te tunarit olette aiheuttaneet poliittisilla ja taloudellisilla tyhmyyksillänne meille asukkaille jatkuvan mullistuksen ja hätätilan, joilla pilaatte elämäämme.

En ole ikänäni kaikkena kohdannut yhtään niin epäluotettavaa ja ennustamatonta asumismuotoa kuin Hason asumisoikeusasuminen, vaikka juuri sitä markkinoidaan pitkäaikaisena, luotettavana ja jopa elinikäisenä.  

 

Haso veivaa talouttaan tappiolliseksi kuvitteellisilla ”poistoilla”

Asumisoikeusyhtiöiden toimintaa valvoo ARA:n toimintoja jatkava Varke, joka toimii (kaikeksi harmiksi) ympäristöministeriön poliittisessa ohjauksessa. Varke ahdistelee nyt Hasoa jatkuvilla omavaraisuusasteen parannusvaateilla. Voidaan kysyä, onko valvontaviranomainen laiminlyönyt tehtävänsä, kun Hason toiminta on päässyt huonoon jamaan ja täysin kuralle.

Hasossa on käynnissä jatkuva erityistilintarkastus, joka ei kuitenkaan tuo apua talouskriisiin, koska kirjapidon perusteet lepäävät väärillä vietereillä. 

Haso tekee kiinteistöjensä arvoon täysin perustelemattomia ”poistoja”, vaikka yhtiön varallisuuden arvo on koko ajan kasvanut, ja yhtiö kerskailee 1,4 miljardiin euroon nousevalla tasearvolla. Summittaisia ”poistoja” tekemällä yhtiön kirjanpito ja tiettyjen talojen talous saadaan näyttämään keinotekoisesti tappiolliselta ja vastikekorotukset muka välttämättömiltä. 

Hason 16–18 miljoonan euron vuositappiot voivat selittyä sillä, että yhtiö teki vuoden 2024 tilinpäätöksessä noin 19,2 miljoonan euron kuvitteelliset poistot, joita omakustannusperusteisissa yhtiöissä ei ole tapana tehdä. 

Tosiasiassa kyseisiä ”poistoja” ei tarvitsisi eikä pitäisi tehdä, koska kyseessä on ei-realisoimiskelpoinen ja julkisomisteinen varallisuus, mutta ”poistojen” kautta yhtiön talous saadaan veivattua näennäisesti huonoksi, jotta asukkailta voitaisiin kiskoa enemmän rahaa näin luotujen aukkojen paikkaamiseen! Tilanne on samanlainen kuin armeijan kaluston arvoon tehtäisiin ”poistoja”, jotta saataisiin talous tappiolliseksi ja perättyä lisää rahaa menoihin ja hankintoihin.

Kyse on selvästi Rikoslain 36 luvun tunnusmerkistön täyttävästä petoksesta ja kiskonnasta. Antamalla aluksi väärä kuva käyttövastikkeiden tasosta saadaan houkuteltua asukkaat muutoin vaikeasti markkinoille meneviin taloihin ja nimet aso-sopimuksiin. Sitten laitetaan häikäilemätön korotuskierre päälle vedoten upotettuun talouteen.

Rikosoikeudellinen tahallisuustunnusmerkistö täyttynee, kun Hasolla on ollut suuri motiivi haalia asukkaita taloihinsa. Tämä on johtanut virheellisen kuvan antamiseen tulevien käyttövastikkeiden tasosta ja se puolestaan meneillään olevaan kiskontaan.

Petosten tekijät ja kiskurit tunnetaan juuri siitä, että he kerskailevat toimintansa tehokkuudella ja pyrkivät luomaan ympärilleen luottamuksen kulissin. 

Kun asukkaat ovat saaneet asuntonsa sisustettua, yhtiön pikku-Perkeleet kehtaavat lähestyä asukkaita 56 prosentin vastikekorotuksilla noin 2 asuinvuoden kuluessa. Näin he romuttavat ihmisten kodit, aiheuttavat asukaspaon ja saattavat konkurssiin koko yhtiön, jotta Realiasta ja Realcosta kokoonpantu isännöintifirma Retta pääsisi ”auttamaan” kaupunkia julkisen asuntovarallisuuden realisoimisessa vuokrakiskureiden eduksi.

Helsingin porvaristo juonitteli kartellisääntöjen rikkomuksesta tuomitun Rettan Hason isännöintifirmaksi, koska realisointi on Rettan toimialaa ja isännöinti vain savuverhoa sille, mitä yhtiö ja sen komponentit ovat muualla tehneet. 

Korostan, että en pyri tässä kirjoituksessa nimeämään henkilöepäiltyjä, koska se olisi ylivoimaisen vaikeaa. Poliittisesti hallinnoidussa yhtiössä vastuu leviää ja ulottuu aina valtuustopenkkeihin asti. Epäiltyjen ja mahdollisten syyllisten osoittaminen olisi viranomaisen tehtävä. 

On tullut täysin selväksi, että valtionhallituksen asuntopolitiikka on julmaa, kylmää, raakaa, petollista, epäinhimillistä ja rumaa, mutta en olisi odottanut, että Helsingin kaupungin omistama asumisoikeusyhtiö ryhtyy samaan. 

Hävetkää edes, jos sitäkään osaatte. 

 

Aiheesta aiemmin

Hallituksen asoselvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea 

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista! 

---

Kirjoitusta on päivitetty 30.8.2025.