Miten filosofeista tuli pölvästejä?

Tänään Sofian päivänä voisi kirjoittaa jotakin vaikka filosofiasta. Sain pitkästä aikaa sähköpostia Helsingin yliopiston Filosofian laitokselta. Noin kuukauden takaisessa viestissä Markku Roinila -niminen tohtori pyytää minulta tekstiä erääseen kokoelmaan. Suomen Filosofinen Yhdistys aikoo kuulemma tuottaa julkaisun ”Miten meistä tuli filosofian tohtoreita?” Se jäljittelee eräiden muiden tieteenalojen piirissä sorvattuja kokoelmateoksia Miten meistä tuli historian tohtoreita? ja Miten meistä tuli oikeustieteen tohtoreita?

Analyyttisilla systeemifilosofeilla on kummallinen tapa sarjoittua. Se johtunee heidän kaavoittuneesta tiedekäsityksestään. Imitaatio on neuroosin muoto. Nytkin nuo ammatikseen viisaat ovat jälkijunassa, eikä koko ajatus ole kovin kekseliäs. Kun tekee jotain muiden jäljessä, vahvistaa tahattomasti lauseen ”mitä isot edellä, sitä pienet perässä”. Aika ritualisoituneelta kyseinen hanke joka tapauksessa näyttää, ja sellaisena se toistaa oidipaalisesta kompleksistaan kärsivien viranomaisfilosofien ambivalenttia halua joko hakeutua isiensä maineikkaan julkisivun taakse tai riemuita heidän hautakummullaan.

Juttujen viimeinen jättöpäivä on tänään. Olenko aikonut kirjoittaa tuohon julkaisuun? En missään tapauksessa. - Miksi? No ensinnäkin siksi, että en anna akateemisille tutkinnoille mitään erityistä merkitystä filosofisen sivistyneisyyden kannalta. Ainakaan en pidä tohtorintutkintoja sellaisina kerskailun aiheina, joiden perusteella kannattaa koota kyseinen kuolleiden kirja. Tutkinnon muodollisella suorittamisella ei ole ollut koskaan mitään vaikutusta siihen, ovatko ihmiset filosofeja vai eivät. Itse olen filosofi ja tohtori täysin riippumatta siitä, mitkä paperit minulla ovat pöytälaatikossani.

Kirjoitusohjeissa pyydetään selvittämään, miten juuri sinusta tuli tohtori: kenelle opintoja suoritettiin, kuka toimi ohjaajana ja niin edelleen. Muistan, kuinka itselleni tärkein opettaja karkotettiin tiedepoliittisen painostuksen tuloksena yliopistosta, eikä häntä nimetty koskaan viralliseksi ohjaajakseni tiedekunnan prosessissa. Hänet siis rituaalisurmattiin, mutta asialla eivät olleet ”pojat” vaan ”isät”. Kun velvollisuuteni oli kysyä häntä joskus tutkimusteni muodolliseksi ohjaajaksi, hänen vastauksensa oli kyyninen: ”Miten sinua voi ohjata?”

Ei voikaan. Olen tiennyt 20-vuotiaasta asti itse, mitä teen. Olen sitä mieltä, että jos ihminen ei tuossa iässä mitään osaa, ei hänestä myöskään koskaan tule itsenäistä filosofia. Suunnitteilla oleva kirjoituskokoelma täyttyy luultavasti jutuista, joissa kerrotaan, kuka hännysteli ketä, miten suosiota ostettiin apurahoilla, miten hyväveliverkosto toimii ja kuinka virassa olleiden professorien nuoleskelijat kammettiin heiltä itseltään vapautuneisiin virkoihin. Ja oppilaan kaltaisiksi töpselinokiksi suurin osa heistä on jäänytkin.

Todenperäinen vastaus tohtoriksi väittelemistä koskevaan kysymykseen olisi useimmissa tapauksissa seuraava: ”Mielistelin virassa olevaa professoria ja kirjoitin hänen käsityksiään puhtaaksi, kunnes hän suostui vaihtamaan valot vihreiksi ja junaili minut ystäviensä avulla tohtoriksi sekä - luotettavampien hakijoiden puuttuessa - myös itseltään vapautuneeseen virkaan.”

Eräs syy siihen, miksi en vastaa minulle rutiininomaisesti lähetettyyn kirjoituskutsuun on siis tekeillä olevan julkaisun sisäänpäin lämpiävyys, ällöttävyys ja epäpedagogisuus. Toimitus varmaan luulee, että filosofeja ihaillaan ja ehkä jopa kadehditaankin heidän muodollisten asemiensa tai tutkintojensa perusteella. Toinen syy siihen, miksi en kirjoita kokoelmaan, on se, että Suomen Filosofinen Yhdistys on sensuroinut kaikki ne kirjoitukset, joita olen joskus tarjonnut yhdistyksen vuosikirja Ajatukseen. En tosin lähettänyt niitä sinne muusta syystä kuin todistaakseni, kuinka ilkeitä virassa olevat viholliseni ovat. Miksi he siis nyt julkaisisivat mitään muutakaan, mitä kynästäni lähtee?

Kolmas syy siihen, miksi en moiseen nippukirjaan kirjoita, on se, että olen tilittänyt oman akateemisen elämäntarinani jo alkuvuodesta julkaisemassani opuksessa nimeltä Suomalaisen nykyfilosofian historia - Mustelmani taisteluista tieteen ja filosofian kentillä. - Pitäkää hyvänänne.

Mutta onnea vain Roinilalle, joka kymmenen vuotta jälkeeni väitelleenä mutta Suomen Akatemian virkaan ohitseni palkattuna on pantu kyseistä julkaisua toimittamaan. Minun mielestäni Suomen Filosofisen Yhdistyksen hankkeelle sopisi paremminkin nimeksi ”Miten virkamiesfilosofeista tuli pölvästejä?”