Radio-ohjelma nuorisotyöttömyydestä

Olin aamupäivällä Ylen radio ykkösessä keskustelemassa nuorisotyöttömyydestä. Kiitokset ohjelman toimittaneelle Markku Heikkiselle. Keskustelijoina olivat lisäkseni työministeri Tarja Cronberg ja kainuulainen työllistetty Mari Kortetjärvi.

Tänään J. V. Snellmanin ja suomalaisuuden päivänä on tietysti mukavaa puhua ajankohtaisista kansallisista kysymyksistä, mutta valitettavasti suuri osa keskustelusta vaelsi hallintodiskurssissa. Sain kuitenkin esitettyä poliittiselle taholle muutaman välikysymyksen. Tiedustelin ministeri Cronbergiltä muun muassa sitä, mihin vihreiltä unohtui perustulojärjestelmä, vaikka se oli puolueen keskeinen vaaliteema viime eduskuntavaaleissa. Ja miksi Vihreä liitto pyrkii edistämään turvapaikanhakijoina tulevien maahanmuuttoa, vaikka sillä on nuorisotyöttömyyttä lisäävä vaikutus? (Ohjelman puolivälin jälkeen.)

Perustulo on haudattu perusturvaa märehtivään komiteaan, johon ei huolittu yhtään oppositiopuolueen edustajaa, ja massoittain maahanmuuttajia kuulemma tarvitaan, koska maassa vallitsee karjuva työvoimapula, jos ei juuri nyt, niin aivan pian lähitulevaisuudessa... Totuus on, ettei Suomessa ole eikä tule olemaan mitään pulaa työttömistä eikä työntekijöistä - ei nyt eikä tulevaisuudessa. Mikäli kouluissa kaivataan esimerkkejä havainnollistamaan raja-arvomatematiikkaa, ”työvoimapula” sopii tehtävään mainiosti: työvoimapula on asia, jota aina vain lähestytään ja lähestytään mutta ei koskaan saavuteta. Itse haluaisin pudottaa turvapaikanhakijoiden määrän lähelle nollaa siihen asti, kunnes jokaisella suomalaisella on työpaikka ja katto pään päällä.

Jälkikommenttina keskusteluihin totean vierastavani koko poliittiseen tarkastelutapaan liittyvää sanakohinaa.

Ongelma näyttääkin olevan, että hallintoretoriikassa ihminen nähdään aina vain holhottavana, vajaavaltaisena ja kainalosauvoin talutettavana olentona, jolla ei ole muka omaa tahtoa eikä aloitekykyä. Sellaiseksi moni myös tekeytyy välttääkseen työviranomaisten patistelun. Viranomaisvalta itse tuottaa kurjuutta estäessään järkevän arvotuotannon omilla määräyksillään. Juuri niillä yritteliäisyys ja nuorten halu työntekoon lannistetaan, kun työnteko polttaa opintotuet ja toimeen tarttuminen syö sosiaaliedut. On kammottavaa, että työttömät ovat pelästyneet viranomaisia jo niin paljon, että heitä täytyy etsiä työvoimatoimistojen asiakkaiksikin kissojen ja koirien kanssa: ”etsivätoiminnaksi” nimetyllä projektilla.

Tällainen kertoo paitsi vakavasta syrjäytymisestä, myös byrokratian välttelystä ja pelosta. Työvoimapolitiikka puolestaan on ihmisten hallitsemista ja lavastamista viranomaisvallan kohteiksi. Ihmisten työpanos mielletään välineelliseksi, määrälliseksi ja epäpersoonalliseksi resurssiksi, mistä kertoo työvoiman käsite. Näennäisen suojeluintressin varjolla ihmisten ruumiilliset ja henkiset potentiaalit pidätetään valtiovallan käyttöön, josta niitä jaellaan ja säännöstellään ay-poliittisten ja taloudellisten suhteiden mukaisesti. Tämä rikkoo ihmisten ”itsensä omistamisen” (self-ownership) periaatetta vastaan ja heikentää ihmisten mahdollisuutta olla subjekteja.

Todellisuudessa lähes kaikki arvot on tuotettu ihmisten vapaan yritteliäisyyden kautta, eikä yksikään työpaikka ole työllistämistä varten vaan sitä tehtävää varten, joka on tarkoitus suorittaa mahdollisimman hyvin. Eroon pitäisi päästä ihmisten vapaata tahtoa nujertavasta sosiaalibyrokratiasta, sillä ainoaa mahdollista aloitteellisuutta on joka tapauksessa oma-aloitteisuus: velle non vultum est.

Nykyisessä työpolitiikassa ei suostuta ymmärtämään, että kaikkea arvotuotannon kannalta välttämätöntä toimintaa ei voida organisoida palkkatyöksi eikä yrittäjätoiminnaksi. Niinpä olisi tärkeää taata vapaan toiminnan ja arvotuotannon – esimerkiksi taiteiden ja tieteiden – olemassaolo eräänlaisella valikoivalla perustulojärjestelmällä.

Työvoimahallinto puolestaan on olemassa ihmisten joukkokontrollia varten. Minne on kadonnut ihmisten omavastuu? Ovatko purnaus, valittelu ja työvoimapoliittinen taivastelu pelkkiä työn välttelyn muotoja? Minusta kyseinen rimpuilu on juuri sen tyyppisen valheellisuuden muoto. Joillekin se merkitsee mahdollisuutta kieltää todellisuus, byrokraateille se on keino ansaita leipänsä, ja muutamille muille keskustelun ritualisoituminen merkitsee oman itsemääräämisoikeuden pakoilua ja eksistentiaalisten vapaushaasteiden välttelyä. Synkistelyn takana asunee kuitenkin paljon valoisampi todellisuus.

Jos jotakuta kiinnostaa, ohjelman voi kuunnella tästä.