Euro vailla visiota

Taloudellisesti näköalattomassa Euroopassa tarvittaisiin nyt uudenlaista kokonaisvisiota, eurovisiota. Euroviisuista ei siihen ole. Ne ovatkin neuropliisut.

Düsseldorfin kallis ja kimaltava kilpailu tuntui irvokkaalta konkurssin partaalla olevassa Euroopassa. Esimerkiksi Espanjan edustuskappaleen ”They can’t take the fun away from me” (suom. ”He eivät voi ottaa hupia pois minulta”) sanoitus ei olisi voinut viitata mauttomammin maan taloudelliseen tilaan ja maineeseen matkailumaana. Tässä sanat englanniksi:

”Although I know well
that storms may come
and I will fall down
after all
I have enjoyed all this so much
and nobody can take the fun I had away from me...”

Nämä ovat yhdistyneen Euroopan kuolinkorahduksia. Myös 1920-luvun ilolinnut söivät ja joivat, kunnes myrsky todellakin nousi, ensin pörssiromahduksen ja laman, sittemmin fasismin muodossa. Niin käy myös jatkossa. Sillä sattumaa ei ole. On vain kausaaliketju ja sen mukainen kohtalo.

Nykyajan ihmiset eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota syiden ja seurausten välisiin väistämättömiin tapahtumakulkuihin, toisin kuin antiikin ihmiset, jotka pitivät kausaaliyhteyksiin sisältyvän kohtalon tunnustamista viisautena. Kenties tämä johtuu modernille ajalle tyypillisestä uskomuksesta, että ihminen valitsee itse kaiken eikä mitään vääjäämättömiä syy–seuraus-suhteita ole.


Homojen vai persujen euroviisut?

Homot ovat jostakin syystä aina rakastaneet Euroviisuja. Selitys on viaton: kansainvälinen laulukilpailu luo ehkä jonkinlaisen kuvitellun perheyhteyden tunteen. Homot ovat olleet myös kaikkiin maihin tasaisesti jakautunut vähemmistö, jonka yhteenlasketuilla äänillä on voitettu kokonaiskilpailuja. Jos jokin esitys on päätynyt nimenomaan homojen suosikiksi, se on usein voittanut koko kilpailun.

Useimmiten äänistä ovat päättäneet kuitenkin kaikkien maiden persut. Esimerkiksi suomalaisten antamat äänet ja kärkisijat menivät nyt merkitsevästi suomen sukukieltä puhuvaan Unkariin ja Irlantiin, joka kehtaisi vastustaa EU:n liittovaltiosopimusta. Suomi puolestaan sai parhaat kiitosäänet norjalaisilta viikingeiltä ja (niin ikään EU:hun kuulumattomalta) Islannilta, jonka pankkikriisi ei kestä enää eurohuiputusta.

Pohjoismaiden tavoin myös Balkanin ja Vähä-Aasian tilkkutäkkivaltiot ja niiden maasta toiseen hyppivät sukulaiset äänestävät aina toisiaan. Lisäksi kaikenlaisia Makedonioita, San Marinoja ja muita pieniä näennäisvaltiota on paljon, ja niiden vaikutusvalta on suhteettoman runsas.

Ristiinäänestämisellä selittyy, miksi musiikkiperinteistä, joilla muutoin ei olisi asiaa maailmanlistoille, noustaan Euroviisujen kärkeen, niin kuin kävi nyt tuolle Azerbaidžanille, joka tosin räätälöi biisinsä ruotsalaisilla (aivan kuten suomalaiset vuoden 1995 MM-lätkävoittonsa).

No, yleisön äänet painavat ainoastaan viisikymmentä prosenttia. Mutta poliittiset vaalit nämäkin pohjimmiltaan ovat. Äänestysjärjestelmä vain on surkuhupaisa. Jos Euroopan kansakunnat pitäisivät omiensa puolta, niiden kannattaisi äänestää vain sellaisia ehdokkaita, jotka eivät ole voittajasuosikkeja (kun oman maan edustajaa ei saa äänestää). Tämä nimittäin parantaisi oman maan suhteellista asemaa finaalissa. Järjestelmä ohjaa siis äänestämään paskinta eikä parasta. Ehkä se näkyy myös tuloksessa. Ei ihme, että näistä esiintyjistä ei kuulla muualla kuin Euroviisuissa.


Paratiisin partaalla

Suomen edustuslaulua yhdisti Espanjan edellä siteerattuun viisuun se, että molemmissa oli jälleen maailmanlopun meininki, aivan niin kuin Lordin voittajakappaleessa vuonna 2006. Paradise Oscarin ekologiatietoisuus muistutti tosin liikaa murrosikäisen maailmantuskaa tuodakseen sympatiapisaraa sen enempää asiantuntijaraadin kuin puhelinäänestäjienkään pippelin päähän: sijoitus surkea 21. Mistä sitten johtuu Paradise Oscarin homoleima? No asiahan on selvä, kun Tukholman hektisin gay-disko on nimeltään Paradise.

Oma suosikkini oli (jälleen kerran) Ruotsi, jonka namipoika Eric Saade kävi pyyhältämässä myös Tampereen Pride-tapahtumassa viime vuonna. Mikäpä vika saadessa? Ruotsin kuumakallea kunnon perspano olisikin voinut viilentää, suomalaista viilipyttyä taas piristää. (Pakko tosiaan myöntää, että yleensäkään en viehäty pillimehujengin tilulii-jutuista vaan laitan mieluummin tuulemaan backstagen puolella.)

Ensi vuonna ovat taas uudet viisut uudessa entistä huonommassa taloustilanteessa. Sitä varten haluaisin säveltää ja sanoittaa todellisen rotestilaulun: Portugali-polskan nimeltä ”Väliaikainen vakausväline” (kuinka kauniisti tuo nimi ääntyykään!). Pitäisi kai jo ilmoittautua karsintoihin.

Päivitän blogiani illalla, kun näen voitanko vedonlyönnissä Ruotsin jääkiekkovoiton myötä.