6. toukokuuta 2011

Mytologisoituva kuolema herätti Osaman henkiin


Osama bin Ladenin kurjasta kuolemasta on tulossa samanlainen hämärä myytti kuin World Trade Centerin tuhon syistä. Kaikkihan esimerkiksi tietävät, että kaksoistornien kupeessa sijainnut rakennus 7 katosi kartalta romahduksessa, jonka arveltiin johtuvan ”hallitusta räjäytyksestä”. Tiedottamisen salamyhkäisyys ja tarinan aukkokohdat loivat mielikuvituksellisen teorian, että George W. Bushin hallinto junaili itse koko jutun – tai ainakin antoi kaiken tapahtua saadakseen syyn Irakiin hyökkäämiseen. Myös Osama bin Ladenin kuolema on mytologisoitumassa ja ritualisoitumassa WTC:n tuhon tavoin.

Selitettävää riittää. Miten on mahdollista, että Yhdysvaltain apuriksi tekeytyvä Pakistan ”ei tiennyt” Osaman piilopaikasta, vaikka terroristijohtaja asui lähes kuuden vuoden ajan vain ”700 metrin päässä Pakistanin sotilasakatemiasta ja kolmesta rykmentistä”. Hänellä näyttää olleen myös palkattu henkilääkäri, sillä ”nyt on käynyt ilmi, että Pakistanin armeijan lääkintäjoukkojen komentaja, majuri Amir Aziz asuu noin 70 metrin päässä rakennuksesta, jossa maailman etsityin terroristi Osama bin laden tapettiin”. (Pakistanin luotettavuudesta maailmanpolitiikan näyttämöillä olen esittänyt analyysini jo aiemmin.)

Edellä mainitut seikat näyttäisivät tukevan teoriaa, ettei etsityn ja kaivatun terroristin surmatyö ollut ainakaan harhalaukaus. Mutta yhtä hyvin voisi ajatella, että Osaman surmaaminen oli pelkkä lavastus, jolla Pakistan vakuuttelee lojaalisuuttaan sekä uskottelee vaarallisen terroristin olevan poissa samalla kun Barack Obama kohentelee surkeita kannatuslukemiaan.

Toistaiseksi Yhdysvallat ei ole esittänyt Osaman kuolemasta muita kuin aihetodisteita. Maanantai-iltana hallituksen tiedottaja antoi lausunnon, jonka mukaan ”alustavien dna-testien tulosten mukaan Pakistanissa sunnuntaina surmattu mies oli mitä ilmeisemmin Osama bin Laden”. Vaikuttaa siltä kuin he eivät itsekään tietäisi, miten asia on. Uutistoimisto AP:n maanantaiaamuna levittämä kuva surmatusta Osama bin Ladenista paljastui samana iltana väärennökseksi, jota kierrätettiin internetissä jo kaksi vuotta sitten, eikä CNN:n julkaisemissa kuvissa näy vilaustakaan mistään Osama bin Ladenia muistuttavasta. Itse asiassa nämä ”järkyttävinä” ja ”herkkiä ihmisiä loukkaavina” pidetyt kuvat eivät poikkea mitenkään aineistosta, jota näkyy joka päivä kansainvälisillä uutiskanavilla, vaikka niitä nyt varjellaankin kaikilla mahdollisilla vastuuvapauslausekkeilla kuin luostarinunnien neitsyyslupauksia.

Yhdysvaltain hallitus on tehnyt päätöksen, ettei se omasta puolestaan julkaise valokuvaa surmatusta Osama bin Ladenista kuvan ”raakuuteen” vedoten. Sillä tavalla ajateltaessa tuskin kysytään, mitä järkeä on peittää koko maailmaa kiinnostava asia hienotunteisuusseikkoihin vedoten, kun kyseessä oli kuitenkin julma ja raaka terroristi.


Ruumiin katoaminen

Logiikka ontuu myös monessa muussa asiassa. Yhdysvallat päätti noudattaa ”islamin tapasääntöjä” saattamalla Osaman ruumiin haudan lepoon vuorokauden sisällä hänen kuolemastaan. Jo oli hautajaisilla hätä! Tämän mukaan islamin sääntöjen noudattamista pidettiinkin yllättävästi tärkeämpänä kuin uhrin identiteetin varmistamista ja todistamista maailmalle. Sen enempää Yhdysvaltojen kuin muslimienkaan ei olisi tullut pitää (muodollisista vastalauseista huolimatta) islamin oppien noudattamista tärkeämpänä kuin rikollisen (ja tässä tapauksessa myös uhrin) henkilöllisyyden varmistamista. Yleensä rikoksen selvittäminen mutkistuu, jos ruumis katoaa.

Ilmeisesti ruumis pantiin tahallisesti katoamaan hautaamalla se mahdollisimman nopeasti tuntemattomaan paikkaan, jotta asioiden todenperäisyyttä ei voitaisi selvittää. Perusteeksi Yhdysvallat mainitsi paitsi nöyrän kunnioituksensa islamia kohtaan, myös sen, ettei mikään maa suostunut ottamaan Osaman raatoa vastaan. Mukana oli myös tavanomainen ajatuskulku siitä, että upotettaessa terroristijohtajan maalliset jäännökset mereen hänen hautakummustaan ei tulisi suosittua pyhiinvaelluspaikkaa.

Viimeksi mainitut kaksi perustetta ovat kyllä uskottavia, mutta todennäköisesti niitä käytettiin totuuden salailuun. Kun Israel tuomitsi Adolf Eichmannin kuolemaan, hänen ruumiinsa polttohaudattiin ja tuhkat siroteltiin vastaavista syistä mereen. Koska islam ei saali Helvetin tulen käyttämistä ruumiiden hävitykseen, oli myös materialististen kristittyjen keksittävä jokin muu keino Osaman ruumiin hautaamiseen. Mereen upottaminen oli turvallista sikäli, että hautoja on joskus ryöstelty. Esimerkiksi tasavaltalaiset ryöstivät Kiinan keisaridynastian haudat vuonna 1911 ja silpoivat ruumiit häväistyksen merkiksi. Neuvostoliittolaiset kommunistit puolestaan kaivoivat Viipurin suomalaishaudoista kultahampaita esiin niin, että tämän myllerryksen tuloksena kaupungin takapihoilla jolkottelee edelleen kulkukoiria ihmisen reisiluu suussaan.

On tietenkin tärkeää, että vainajia kohdellaan pieteetillä, sillä hautojen yli tanssiminen vihollisen pääkallo kädessä sivullisissa inhoa ja vastapuolessa vihaa. Uskon joka tapauksessa, että totuus Osama bin Ladenin hautajaisista on toisenlainen kuin julkisuuteen on kerrottu. Mikäli USA tavoitti Osaman, hänen ruumiinsa on parhaillaan tutkittavana jonkun patologin peltipöydällä, ja lentotukialuksen kannelta Arabianmeren pohjaan pulahti toinen hemmo.

CIA todennäköisesti säilöö Osama bin Ladenin ruumiin friikkigalleriaansa, aivan niin kuin Hitlerinkin jäännökset löysivät tiensä KGB:n arkistoihin, joista ne löydettiin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Maailman toimittajat olisivat varmasti naama messingillä, mikäli Osama bin Ladenin kannattajat onnistuisivat näytön paikassaan ja toisivat nyt julkisuuteen naarmuttoman, pölyyntymättömän ja ihka elävän Osaman.


Ajattelemattomat pintareaktiot

Entä onko Osaman kuolemalla juhliminen taktisesti viisasta, vaikka se olisikin moraalisesti oikeutettua? Omasta mielestäni ei. Se, että YK:n turvallisuusneuvosto iloitsi Osama bin Ladenin kuolemasta, ei varmasti paranna mitään turvallisuutta. Myös EU:n komission lausunto, jonka mukaan ”bin Ladenin kuolema on merkittävä saavutus yrityksissä päästä eroon terrorismista”, osoittaa juuri sellaista ajattelemattomuutta kuin komission toiminta muutenkin.

Nämä hölmöt jättävät laskuista, että Osama bin Ladenin tilalla on jo uusi lakana-Lasse ja että väkivaltainen kuolema vain lisää terroristien motivaatiota. Osaman merkitys terrorismille oli tähänkin asti vain symbolinen, mutta marttyyrikuoleman kautta hänet ikään kuin herätettiin henkiin terroristien rivejä tiivistämään.

Parempi olisi ollut saattaa Osama oikeuden eteen Saddamin tavoin. En siis tarkoita, että tämän melko harmittomaksi muuttuneen ja eristettynä elävän käppänän olisi pitänyt antaa kadota varjojen maille.

Joidenkin mielestä Osaman olisi voinut vaikka unohtaa. Esimerkiksi Osmo Soinivaara paljasti arvostelukyvyttömyytensä toteamalla, että hänen olisi voinut antaa ”kuolla luonnollisen kuoleman”! Pitkällä tähtäimellä me kaikki olemme kuolleita, joten mihinkäpä mitään oikeutta tällä tavalla ajatellen tarvittaisiin? Kyllä pyykitkin aikaa myöten kuivuvat jättämällä ne veteen.

Amerikka puolestaan antoi Coltin paukkua oikeudenkäynnin sijasta. Tämä on ymmärrettävää, sillä vangitsemisesta olisivat voineet alkaa vapauttamisen vaatimukset, mikä taas olisi aktivoinut terroristeja. Moraalifilosofian kannalta rankaiseminen ja vääryyksien kostaminen ovat kyllä tarpeen, mutta niiden pitäisi tapahtua oikeudenmukaisesti ja maailman silmien edessä. Sellainen maailma ei ole turvallisempi, jonka johtajat iloitsevat toistensa kuolemasta.