Timo Soini Euroopan Karl Marxina

Jos Timo Soini kasvattaisi protestiparran, hän sopisi luontevasti samaan ryhmäkuvaan marxismin jämeräpartaisten ideologien, Marxin ja Engelsin, kanssa. The Wall Street Journalissa Eurooppa-päivänä julkaistu Soinin artikkeli ”Why I won’t support more bailouts” (editoituna tai ilman) tarjosi esimerkin siitä, miksi Euroopan rahoituskriisiä ja koko EU-politiikkaa ei pidä tarkastella vain pankkiteknisenä toimintana. Sen sijaan pankkikriisi pitäisi nähdä poliittisena ilmiönä, jossa eurooppalainen kansanvalta ollaan sivuuttamassa ja ihmiset yritetään alistaa kapitalismin hyrräoraviksi.

En ajattele suinkaan kaikista asioista Timo Soinin tavoin, mutta tässä artikkelissaan hän mielestäni onnistui kohdistamaan kritiikkinsä ongelmien ytimeen. Portugalin tukemista on mainostettu hetkellisen kassakriisin hoitamisena, vaikka Kreikasta saatu näyttö osoittaa, että tilanne vain pahenee, kun perusongelmaa – Euroopan maiden sitomista yhteiseen talouteen – ei ole ratkaistu. Pysyvä vakausväline taas merkitsisi järjestelmän institutionalisoimista niin, että kansalaiset laitettaisiin systemaattisesti maksamaan pankkien luottotappiot, vaikka valtiot ovat jo moneen kertaan pelastaneet pankit konkurssin partaalta saamatta pankeista omistusosuuksia ja pääsemättä vaikuttamaan siihen, mitä pankeissa tehdään.

Tässä järjestelmässä pankkeja pidetään absoluutteina, joiden toimia ei kyseenalaisteta. Todellisuudessa pankit voisivat kirjata myös tappioita ja kaatua niin, että valtiot yksinkertaisesti sosialisoisivat pankit. Tällöin velalliset ja velkojat joutuisivat saman pöydän ääreen totuutta etsimään.

Loputtomalla pankkituella koetetaan kiertää pankkien kansallistaminen ja ongelmamaiden erottaminen eurosta. Timo Soini on oikeassa nähdessään euroalueen valheellisuudessa samat kuolinkouristukset kuin näin jo itsekin parissa edeltävässä kirjoituksessani (tässä ja tässä). Kreikka, Portugali ja Irlanti – pian myös Belgia, Italia ja Espanja – ovat raunioina eivätkä kykene suoriutumaan sen enempää veloistaan kuin sosiaalimenoistaankaan. Kansat ovat kaduilla. Tämä on yhdentyneen Euroopan tuho. Kaikki valtioliitot ovat hajonneet, eikä EU tee poikkeusta. Luonteva syy on tällä kertaa talous.

Kiintoisaa on, että myöskään Kreikan ja Portugalin kansalaiset eivät ole pitäneet heille suunnatuista tukipaketeista. Näiden maiden ylpeät kansat eivät ole halunneet syödä kädestä Euroopan unionin talutushihnaan sidottuina ja pankkitukien kauttakulkuvälineiksi alistettuina. Tämä Ponzi-huijausta muistuttava ketjuluototus ei ole ollut hyväksi sen enempää eurooppalaisille veronmaksajille, pankeille, luottojen saajille kuin takaaville ja lainoittaville maillekaan. Näin on vain peitetty totuus, totuus epäonnistumisesta, oikeus erehtyä ja mahdollisuus korjata virheitä.

Euroopan unioni olisi hyvä keksintö, jos se todellakin ajaisi kansalaistensa asiaa ja toimisi ihmisten hyväksi. Nyt se toimii kapitalismin ja globaalin maailmantalouden hyväksi ihmisten kustannuksella. Vertasin Timo Soinia kirjoitukseni alussa Karl Marxiin, sillä hänen retoriikkansa ja ajatuksensa talouden dynamiikasta on kuin suoraan marxismin oppikirjasta. Erityisesti tämä näkyy hänen käsityksessään poliittisesta järjestelmästä. Soini puhuu luontevasti esimerkiksi ”poliittisesta eliitistä”, ”veronimijäpankeista”, ”Brysselin eliitistä” ja poliitikkojen sekä suurpankkien välillä vallitsevasta ”sairaalloisesta symbioosista”.

Mitäpä tämä on muuta kuin sen marxilaisen ajatuksen toistoa, jonka mukaan taloudellinen ja poliittinen ylärakenne tukevat toisiaan ja käyttävät ihmisiä hyväkseen riistämällä heitä sekä taloudellisesti että poliittisesti? Antonio Gramscin käsittein voisi puhua hegemoniasta eli taloudellisen ja poliittisen päällysrakenteen yhteenliittymästä ja sumutusideologiasta, jolla ihmisten asenteita muokataan hyväksymään kaikki kirkkain silmin. Keppihevosena käytetään ”ihmisoikeuksien julistuksia”, vaikka toisella kädellä ihmisten taloudelliset ja poliittiset vapaudet otetaankin pois.

En tarkoita, että Timo Soini olisi kommunisti (sen enempää kuin olen itsekään). Hän on vain puuttunut asiaan, jota poliittinen vasemmisto ajoi ennen, mutta ei aja enää. Euroopan poliittinen vasemmisto on hoilannut ”Internationaaliaan” omien riviensä vahingoksi. Globalisaatio, maahanmuutto ja kansainvälinen kapitalismi ovat syöneet leivän ensiksi vasemmiston perinteisen kannattajakunnan eli duunarien pöydästä.

Tiedän toki, että sosialisteista poiketen Soini kannattaa markkinataloutta. Omasta mielestäni asia on niin, että mikäli talous on täysin vapaa, silloin ihminen on vanki. Jotta ihmiset olisivat vapaita, talouden täytyy olla kurissa ja kontrollissa. Tämän olen lausunut Kansallisfilosofisessa manifestissani (2011), joka on lähtenyt leviämään politiikan piirissä kiitettävästi. Edustamani kansallisliberalismi on ihmisten ja kansakuntien vapautta eikä talousjärjestelmän omavaltaista vapautta.

Koska vasemmisto on laiminlyönyt tehtävänsä kansan aseman ja etujen puolustajana, en ihmettelisi, vaikka Timo Soinista tulisi huomattavakin eurooppalainen poliitikko, joka pystyy nostamaan esille sen, mitä Euroopan unioni merkitsee poliittisesti ja mitä sen pitäisi merkitä. On mahdollista, että EU:n kansanvaltaisten perusarvojen punnitsemisesta alkaa puoluerajat ylittävä kansanliike, kun myös muissa maissa huomataan, että henkisesti ja moraalisesti korruptoituneeseen politikointiin ei ole pakko alistua. Perusongelmaan eli yhteistalouden jäsenyyteen pureutuva filosofinen ote tekisi nyt hyvää myös Portugalin sosialistipuolueen puheenjohtajalle, José Sócratesille.