16. toukokuuta 2011

Paljastamme vaarallisia rikoksia


Koska hallituksen kokoonpano ynnä muu turhanpäiväisyys vie lehtien sivutilaa paljon merkittävämmiltä asioilta, haluan palauttaa niitä jälleen mieleen. On tärkeää, että tiedotusvälineissä kerrottaisiin vakavista rikoksista, jotta kansalaiset osaisivat välttää niitä, pahat ihmiset saataisiin vankilaan ja kaikki tarkkailisivat toisiaan edes sen verran, että ymmärtäisivät olla normaalisti.

Toivottavasti maahan saadaan myös entistä enemmän rikoksia estäviä lakeja nyt, kun eduskunnassakin on paljon poliiseja ja poliisinmielisiä. Siispä minä Mikki-Hiiri paljastan seuraavassa vaarallisia rikoksia, koska iltapäivälehdet eivät niin tee.


Mies pani naista

Työpaikkakiusaaminen johti seksuaalirikokseen, kun alaisena toiminut mies toi ensin kukkia naispuoliselle toimitusjohtajalle. Yksi asia johti toiseen ja lopulta mies PANI naista tämän työhuoneessa. Ettekö ymmärrä, että seksiä ei saa olla?! Mies ei saa nussia naista! Tulos: kaksi vuotta ehdollista vankeutta miehelle ja 20 000 euroa vahingonkorvausta naiselle. Tähän maahan pitäisi säätää seksuaalisuutta estävä laki!


Mies pani miestä

Mies iski miehen homobaarissa. Kiihottuneessa tilassa oleva mies lähestyi seksuaalisessa ahdistelutarkoituksessa toista miestä ja seksuaalirikokseen syyllistyen harjoitti hänen kanssaan seksiä ravintolan wc:ssä. Ettekö ymmärrä, että seksiä ei saa harjoittaa?! Mies ei saa PANNA myöskään miestä! Tulos: molemmille miehille rikossyyte ja viiden vuoden ehdoton vankeustuomio. Koska asia voi traumatisoida monien normaalien ihmisten mieltä, on loppukevennys lätkäfinaalin jälkitunnelmissa paikallaan: Kun kelloa vetää eteenpäin, se sanoo ”tik tik”, mutta kun ruotsalaista miestä vetää takaapäin, se sanoo ”tack tack”.


Pedofiili jälleen kiinni

Kuusitoistavuotias poika houkutteli kotiinsa viisitoistavuotiaan pojan ja katseli hänen kanssaan pornoleffaa yhdessä masturboiden. Tämä lapsen kehitystä vakavasti haittaava tapahtuma oli erityisen vahingollinen, sillä siihen liittyi homoseksuaalisuutta. Onneksi ÄITI tuli yllättäen huoneeseen ottaen molemmat pojat kiinni seksuaalirikoksesta ja estäen sen, että pojat olisivat nolanneet itsensä pahemmin. Tulos: 16-vuotiaalle poikapedofiilille kymmenen vuotta kuritushuonetta ja pääsykielto jatkorippikselle sekä 15-vuotiaalle uhrille 5 biljoonaa euroa vahingonkorvausta ja neljäkymmentä vuotta terapiaa naispsykiatrin vastaanotolla. Jos ei parane pois seksuaalisuudestaan, karttakepillä sormille ja vielä toiset neljäkymmentä vuotta lisää.


Natsi käytti sanaa ”neekeri”

Mies meni monikulttuuriseen levykauppaan hamppukassi kädessään ja pyysi saada levyllisen negrospirituaaleja. Tästä suivaantuneena 19-vuotias myyjätär, joka opiskeli yliopistolla kulttuuriantropolgiaa, teki ilmoituksen poliisille rasistisesta rikoksesta. Mies vetosi oikeudessa siihen, että sana ”negro” oli vierasperäinen ja yhdyssanamuodossa. Lisäksi sitä ei voida pitää halventavana, kuten sanaa ”nigger”, joka vapaasti käännettynä merkitsee ’nekru’. Nämä seikat otettiin lieventävinä asianhaaroina huomioon, ja tulos oli vain 8 500 euroa sakkoa ja neljä vuotta ehdollista vankeutta. Raskauttavana seikkana otettiin huomioon, että mies oli todennäköisesti NATSI, sillä hän sanoi tuomarille, ettei koskaan enää äänestä vihervassareita.


Nettihäirikkö menetti työpaikkansa

Vaarallinen nettihäirikkö potkaistiin työpaikastaan, kun kävi ilmi, että hänellä on profiili Facebookissa. Mies oli esiintynyt omalla nimellään internetissä ja kertonut avoimesti mielipiteistään. Ettekö ymmärrä, että työelämässä ei saa olla mielipiteitä?! Ihminen on työnantajan tavara hermoverkkojaan myöten! Tutkinnan aikana selvisi, että mies oli lisäksi esiintynyt avoimesti SEKSUAALISENA netin seuranhakupalstoilla jo vuosien ajan eri salanimiä käyttäen. Epäillään, että mies oli seksuaalinen myös työaikana. Tulos: tuomioistuin vahvisti irtisanomisen ja määräsi häirikkömiehen maksamaan työnantajalle 50 000 euroa korvausta, oikeudenkäyntikulut ja palauttamaan palkkansa seitsemän viimeksi kuluneen vuoden ajalta.


Kansanedustaja antoi suukon eduskunta-avustajalle

Miespuolinen kansanedustaja pussasi eduskunta-avustajaansa viisikymmentävuotispäivänään poskelle syyllistyen seksuaalirikokseen. Aiemmin europarlamentaarikkona toiminut edustaja vetosi oikeudessa siihen, että Keski-Euroopassa poskisuudelmat ovat yleinen tapa. Ettekö ymmärrä, että ihmisellä ei saa olla tunteita, eikä niitä pidä varsinkaan näyttää?! Tulos: erottaminen eduskuntaryhmästä, kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta ja 7 800 euroa vahingonkorvausta. Päälle päätteeksi kaikkien puolueiden yhdessä kiljuma kemiallinen kastraatio yhteiskunnan tuella.


Toimittajalle sakkoa elämäntapakontrollin laiminlyömisestä

Suuren päivälehden toimituksessa työskennellyt harjoittelija oli kieltäytynyt yhteiskuntavastuun ylläpitämisestä ilmoittamalla päätoimittajalle, ettei aio enää tehdä feministisiä ja seksuaalisuuden vaarallistamisen mukaisia juttuja sekä kieltäytyy jatkossa SEKSIN vastustamisesta. Syytetty totesi oikeudessa: ”Mä ainakin tykkään seksistä; etteks te?” Tulos: vuosi vankeutta, 10 000 euroa sakkoa asennemuokkauksen ja mielipiteiden manipulaation laiminlyömisestä ja rikoksentekovälineen eli kirjoituskoneen menettäminen valtiolle. Oikeus osallistua kriminaalihuollon mukaiseen velvoittavaan hoitoon. Lisäksi Julkisen Sanan Neuvoston tuomio vakavia rikoksia käsittelevien asioiden sensuroinnista.


Omituisia hiippareita Kaivopuistossa

Kaivopuistossa on jälleen nähty omituisia hiippareita. Ilmoituksen asiasta teki kansalainen Sanelma Nieminen, jonka mukaan rikollisuus on kamalaa, kun missään ei saa olla rauhassa! Asian tutkinta on kesken.

Kuten havaitaan, vakava rikollisuus on raa’istumassa. Intohimorikolliset ovat ottaneet käyttöön entistä kovemmat keinot ja tekevät entistä vaarallisempia rikoksia. On tärkeää, että tiedotusvälineissä kaikki rikollisuus tuomittaisiin täysin ja ihmisiä varoitettaisiin rikollisista, jotta kenenkään ei tarvitsisi pelätä. Näin yhteiskuntamme voisi vapautua rikollisten harjoittamasta ahdistelusta ja olla lopultakin aidosti vapaamielinen.