Katainen Titanicin ruorissa – katajainen kansa hiilikellarissa

Hallituksen muodostaminen ei suinkaan helpottunut Perussuomalaisten vetäytymisen vuoksi, vaan se vaikeutui. Jyrki Kataisen on entistä hankalampi saada kokoon toimintakykyistä hallitusta ideologisista syistä.

Persujen lähtö neuvottelupöydästä jätti kaikki kortit Sdp:n käsiin, sillä ilman demareita ei saada kokoon minkäänlaista enemmistöhallitusta. Sdp pääsi siis ratkaisijanrooliin. Jos Kataisen vetämät neuvottelut kariutuvat, hänen täytyy luovuttaa, jolloin hallitustunnustelijan tehtävä siirtyy toiseksi suurimmalle puolueelle, Sdp:lle.

Sdp pystyy nyt sanelemaan sekä hallituksen kokoonpanon että ohjelman. Jos Katainen haluaa pitää kiinni pääministerinpaikasta, kokoomuksen on suostuttava Sdp:n todennäköiseen vaatimukseen: Vasemmistoliiton mukanaoloon hallituksessa. Tällaisessa tilanteessa kokoomuksesta tulee vasemmiston apupuolue.

Mikäli kokoomus suostuu, ratkaisu osoittaa, että puolue luopuu jopa oikeiston ja vasemmiston välisestä vastakkainasettelusta mieluummin kuin Portugalin tukipaketista. Kokoomus kääntää mieluummin selkänsä persuille kuin perinteisille ideologisille vihollisilleen, sosialisteille ja kommunisteille.

Tämä osoittaa, missä ideologiset rajalinjat nykyään kulkevat: ne kulkevat pakkokansainvälisyyden kannattajien ja kansallisen edun puolustajien välissä. Muut puolueet ovat valmiita mihin tahansa pitääkseen perussuomalaiset oppositiossa.

Sama näkyy monissa muissa Euroopan maissa. Samalla kun EU:n laajentaminen ja eurotalouden romahdus ovat edenneet yli äyräiden, kansallista etua puolustamaan nousseet puolueet ovat lyöneet oman kiilansa perinteisen vasemmiston, keskustan ja oikeiston väliseen asetelmaan ja sekoittaneet pakan. Monissa maissa ei ole saatu kokoon toimivaa enemmistöhallitusta ollenkaan.

Esimerkiksi taloudellisen vararikon ja maahanmuutto-ongelmien keskellä kamppailevassa Belgiassa hallitus jatkaa toimitusministeriönä, sillä Euroopan unionia palvelevaa, EU:lle alistuvaa ja internatsistisia päämääriä toteuttavaa enemmistöhallitusta ei ole pystytty kokoamaan viimevuotisten vaalien jälkeen. Tuloksena on ollut pelkkä Euroopan unionin kapitalistista tahtoa toteuttava virasto: toimitusministeriö. Tähän on kavennettu vapaa ja itsenäinen politiikanteko.

Myös Suomessa tämä vaihtoehto on täysin realistinen. Oikeiston ja vasemmiston yhteishallituksesta voi tulla ideologisesti repivä. Toisaalta siitä voi tulla myös konsensusluonteinen, kun esimerkiksi työnantajat ja työntekijät pakotetaan tällä tavoin löytämään toisensa.

Mutta löytyykö oikeiston ja vasemmiston väliltä yhteistä säveltä, yhteisiä päämääriä ja käsitystä soveltamisen keinoista? Todennäköisesti ei. Maassamme jatkanee kokoomuksesta, Sdp:stä, Vasemmistoliitosta, kristillisistä, vihreistä ja Rkp:stä kokoonpantu hallitus, jossa konsensus on pelkästään keinotekoista.

Protestipuolueet kelluvat vaa’ankieliasemassa. Rkp voi asettaa hallitukseen osallistumisen ehdoksi sen, että Astrid Thors jatkaa eurooppa- ja maahanmuuttoministerinä. Vihreät ovat mukana, jos kokoomus luopuu ydinvoiman ajamisesta. Kristilliset eivät salli kehitysavun leikkauksia. Ja todellinen valta kuuluu Vasemmistoliitolle ja demareille. Tämäkö nyt on toimintakykyinen hallitus?

Ainoa, mikä sateenkaarihallituksessa ehkä etenee, on homoavioliittoasia. Siitä propsit! Mutta sen edistämiseen ei tarvitsisi uhrata koko hallitusratkaisua. Jos taas homoavioliitot eivät etene, uudessa hallituksessa ei ole sitäkään hyvää. Todettakoon, että minulla ei ole homoavioliittoihin ehdotonta kantaa. En ole suinkaan naimaton saati mikään pyhimys, vaikken olekaan ollut koko ikänäni naimisissa, pikemminkin päinvastoin.


Se vastuu

On mielenkiintoista, millaisen merkityksen sana ”vastuu” on saanut poliittisessa retoriikassa. Kokoomuksen taholta on hoettu ”Suomen vastuuta” ja vasemmiston taholta ”yhteisvastuuta”. ”Vastuu” on tämän mukaan köyden laittamista suomalaisten veronmaksajien kaulaan. Meidät pakotetaan ottamaan taloudellista vastuuta sellaisten maiden virheistä, joiden edesottamukset eivät voi minkään kausaaliajattelun valossa meille kuulua.

Jo hallitusta muodostettaessa on unohdettu ministerivastuu, joka on hallitusvastuussa olevien poliitikkojen vastuuta Suomen valtion ja kansalaisten eduista.

Jos fasismin soihdut jonakin päivänä syttyvät jälleen Euroopassa, syy on yksiselitteisesti niiden poliitikkojen, jotka pakkokansainvälistämiseen ja yhteistalouteen pyrkivällä politikoinnillaan luovat ne olot, joista hitlereitä sitten nousee. ”Hitler” ei ole syy vaan seuraus. Se on seuraus siitä ajattelemattomasta politiikasta, joka on perustettu spekulatiivisen illuusiotalouden varaan ja joka romahtaessaan ajaa kansat kaduille. Valheellisuus olisi tärkeää tunnustaa ja paljastaa ajoissa, koska myöhemmin hinta on paljon kovempi.

Kataisen politikointi on vaihtoehdottomuuden politiikkaa. Hän on Brysselin rahaherrain juoksupoika ja Bilderberg-seuralaisten kaulapantaan sidottu sylikoira. Todellisuudessa vaihtoehtoja on olemassa. Portugalin hätälainoitusta ja ”väliaikaista vakausvälinettä” ei tarvittaisi. Ei tarvita myöskään ”pysyvää vakausmekanismia”. Brittiläisten, saksalaisten, ranskalaisten ja espanjalaisten pankkien voisi antaa kaatua, jolloin luottotappiot lankeaisivat vain niiden maiden veronmaksajien maksettaviksi, joissa kyseiset pankit toimivat ja ovat toimineet rikastuttaen verokertymällään valtioita. Valtiot voisivat kansallisen pankkituen vastineeksi puolestaan vaatia omistusosuuksia pankeista tai kansallistaa pankit.

Tätä kokoomuslainen Jyrki Katainen pelkää, vaikka todellisuudessa pankkien kaatuminen valtioiden syliin toisi velalliset ja velkojat tervehdyttävällä tavalla saman pöydän ääreen. Toinen vaihtoehto Portugalin kriisin ratkaisemiseen olisivat lainojen leikkaukset ja kahdenväliset luotot. Kreikasta saadut huonot kokemukset puolestaan osoittavat, että paras ratkaisu olisi velkasaneeraukseen saattaminen. Oman valuutan palauttaminen ja devalvointi johdattaisivat ongelmamaat takaisin kasvu-uralle vahvistaen niiden itsenäistä taloudellista toimintakykyä.


EKP = SKOP

Tiedän kyllä, että talous on kauttaaltaan spekulatiivista ja perustuu markkina-arvoihin ja sopimuksiin. Mutta tiedän myös, että sopimukset ovat voimassa vain niin kauan kuin ne palvelevat vahvempien sopimusosapuolten etua. Nyt kirjoitettavat taloudelliset sopimukset palvelevat pankkien etua. Tämä merkitsee, ettei kyse ole vain talouspolitiikasta vaan hurjan poliittisen vallan käyttämisestä: ihmisten ja kansojen hirmuisesta pakottamisesta. Luottotappiot tasataan kaikkien euromaiden kansalaisten maksettaviksi, vaikka hyvin taloutensa hoitaneilla mailla, kuten Suomella, ei ole mitään syyllisyyttä eikä osallisuutta esimerkiksi Portugalin ja Kreikan kuralla oloon.

Poliittiseksi yhteenliittymäksi väitetyssä EU:ssa suomalaiset ihmiset pakotetaan maksamaan veroa kansainvälisille pankeille. Tämä on väärin.

Talouden harhakuvamaisuus ja spekulatiivisuus, toisin sanoen se, ettei lumerahan takana ole enää mitään substantiaalista, kuten maata, kiinteistöjä tai kultaa, osoittaa koko talous- ja pankkijärjestelmän lentävän tyhjän päällä. Vakuuksia ei vaadita myöskään euromaille annettavien takausten ja luottojen pantiksi. Euroopan unionia ja eurovaluuttaa odottaa Suomen Säästöpankin ja SKOP:in kohtalo. Esimerkiksi raaka-aineiden hinnat ovat jo nyt lähteneet nousukiitoon.

Tästä muodostuu aikanaan toinen kupla. Myös kiinteistökupla puhkeaa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, ja ihmiset ja valtiot joutuvat tunnustamaan kertakaikkisen rutiköyhyytensä. Eivät Helsinginkään keskustakolmiot ole puolen miljoonan arvoisia. Barcelonasta sellaisen saa nykyään viidelläkymmenellä tuhannella ja merenrantahuvilan sadalla tonnilla. On tultu totuuden äärelle.

Jos totuus tunnustettaisiin valtiontalouksissa nyt, romahduksen kokonaishinta olisi alempi kuin lykättäessä valheiden paljastumista pitemmälle tulevaisuuteen. Käsitykseni liittyy tietenkin laajempaan skeemaan, jonka mukaan kulttuurimme ylipäänsä on tuhoutumassa.

Se tuhoutuu länsimaiden varattomuuteen, globalisaatioon, kehitysmaiden väestönkasvuun, pyyteellisyyteen, halvan energian ehtymiseen ja yli varojen elämiseen. Se tuhoutuu Schengenin sopimuksen kaltaiseen idealismiin, jota Saksa ja Ranska jo katuvat. Mutta näihin asioihin Suomen hallitusneuvotteluissa ei oteta kantaa.

Hallitusneuvotteluissa otetaan kantaa vain siihen, miten selviytyä ja suoriutua Euroopan unionin lähettämistä määräyksistä ja arkipäivän haasteista. Tämä on rimpuilua: se on poliitikkojen alentumista pelkiksi reagoijiksi ärsykkeiden ja reaktioiden kaavassa ilman itsenäisen ajattelun tilaa. Periaatteellisia kysymyksiä ei pohdita. Ei pohdita, koska vastauksia ei ole ajateltu. Todellisuudessa poliitikkojen tehtävä olisi asettaa päämäärät ja nähdä vaihtoehdot. Muuten politiikkaa ei ole. Niin kuin ei olekaan. On vain reagoimista ja Titanicin kansituolien järjestelyä.

Suomen hallitusneuvottelujen vaikeuksissa on kyse kahdesta ongelmasta. Ensinnäkin tahdonmuodostus on hakoteillä. Ei ymmärretä, kenen tahtoa pitäisi noudattaa, Suomen kansalaisten vai ulkomaalaistenko? Nyt Suomen hallituksen kokoonpano päätetään Portugalin valtiontalouden perusteella. Suomalaisia poliitikkoja ei ole kuitenkaan valittu huolehtimaan muiden maiden taloudesta vaan omastamme.

Toinen ongelma on, että nämä näpertelijät eivät pysty mihinkään filosofiseen linjanvetoon eivätkä tavoitteiden asetteluun. Tämän yleisen mielettömyyden vallitessa pidetään vääränä sanoa, että valtionvelasta pitäisi pyrkiä eroon. Sen sijaan velkaa mätetään jonkinlaisena itsesäänselvyytenä tuleville sukupolvillle miljardikaupalla aina siihen asti, kunnes Katainen ja Urpilainen ovat korkealla eläkkeellä, ja sinä maksat.

Tämän tapahtumaketjun päässä ei näy muuta kuin katkeruutta ja tuhoa. Valheen suuret linjat ja katastrofikehityksen isot suuntaviivat olisi paljastettava ajoissa. Suomen hallituksenmuodostus on vain yksi potkurinpyöräys Titanicin matkalla kohti kohtalonsa täyttymistä. Katainen ja Urpilainen ovat ruorissa samalla kun Suomen kansa pakotetaan lapioimaan koksia konehuoneen hiilipannuun.