Helvetin kuusitoista!

Muistatteko muuten, mistä tulee sanonta ”helvetin kuusitoista!”? No, ministereitä oli ennen vanhaan 16. Nykyään heitä taitaa olla parikymmentä, joten ilmaisun voisi päivittää.

Hallitustunnustelijan ja sittemmin muodostajan tehtävänä oli keittää kokoon toimiva enemmistöhallitus. Nyt maahan syntyi jokseenkin toimiva vähemmistöoppositio.

En tarkoita, että olisin konservatiivisen opposition kanssa samoilla linjoilla elämäntapakysymyksissä, mutta suhteessa maahanmuuttoon, euromaiden tukemiseen ja esimerkiksi sosiaalitoimen käytäntöihin olen.

Huvittavaa on, että vaalien jälkeen lehdistö alkoi spekuloida Perussuomalaisen puolueen eripuraisuudella ja mahdollisella hajoamisella. Käytännössä puolueen kansanedustajat ovat asettuneet puheenjohtajansa taakse yksimielisinä kuin laupiaat lampaat muutamaa vinkaisua lukuun ottamatta.

Sen sijaan hallitus saatiin kokoon liisteröimällä, parsimalla sekä myöntämällä keskenään riiteleville puolueille erivapauksia. Yksimielinenkään oppositio ei kuitenkaan tätä hallitusta kumoa. Päinvastoin: se pitää kabinetin koossa.

Jyrki Kataisen hallitus horjuu koko nelivuotisen taipaleensa loppuun asti. Se hoipertelee läpi synkkien leikkauslistojen, Espanjalle, Italialle ja Belgialle annettavien miljarditakausten sekä maahanmuuttajien houkuttelemiseksi tarvittavien tukivyöryjen.

Hallituksen koossa pysymisen varmistaa se, että hallituspuolueilla on yhteinen vihollinen: Perussuomalaiset r.p. Yhteinen vihollinen yhdistää enemmän kuin mikään ohjelmallinen erimielisyys erottaa.

Valtioneuvostossa saatetaan joutua jo ensi vuonna juonittelemaan: ’Jos me nyt emme hyväksy kymmenen miljardin lisärahoitusta pysyvälle vakausvälineelle, seuraavissa vaaleissa Perussuomalaiset nousevat valtaan!’ Aivan niin kuin tulee käymään. Jopa viidenkymmenenyhden prosentin tuella.

Pelko toteutuu ja syykin on selvä: Perussuomalaiset nousevat raketin lailla hallituksessa istuvien puolueiden oman tyhmyyden tähden. Puolue kerää kannatusta juuri siksi, että hallitus tekee niin kuin tekee, eikä päinvastoin. Vastassaan hallituksella näyttää olevan Suomen kansa.

Nyt kokoon saatu hallitus tulee saamaan kaikkien aikojen arvostelun, hyökkäykset ja kritiikin, sillä sillä on edessään mission impossible: verokertymän väheneminen, valtion menojen kasvaminen, maahanmuuton ongelmat, eurotalouden romahdus, siitä sikiävä ihmisviha, nollakasvu ja elintason pysyvä lasku. Lisäksi Suomen hallituksen odotetaan ruokkivan puolet Euroopan kansakunnista.

Jo nyt Euroopan unionin komissio on ilmaissut haluavansa voimaan toimintamallin, jossa unionin jäsenmaiden valtioiden budjetit alistettaisiin jatkossa EU:n hyväksyttäväksi. Tämä voi olla hyvä keino kurittomien kontrolloimiseen, mutta käytännössä se johtaisi kaikkien maiden taloudellisen itsemääräämisoikeuden kaventamiseen. Mikäli liittovaltion perustaminen ja yhteiseen verotukseen siirtyminen ei onnistu, federalismi viedään läpi Euro Plus -kilpailukykysopimuksella sekä Eurooppa 2020 -strategialla.

Tätä kautta suitsiin halutaan euroalueen kaikki palkat, verot, eläkkeet sekä sosiaaliturva. Suunnitelmaan kuuluu myös palkkatason ja yritysveropohjan harmonisointi, inflaation palkkoihin ja eläkkeisiin tuomien indeksikorotusten poisto sekä eläkkeiden sitominen eläkeiän korotukseen.

Käytännössä työvoimakustannusten sitominen tuottavuuteen euroalueen laajuisesti tarkoittaa euroalueen laajuista palkkojen romahduttamista. Tällä tavoin kolmas maailmansota käydään kapitalismin asein läntisessä Euroopassa.

Vähiten kaikista aseista olenkin aina pelännyt sotilaiden käsissä olevia aseita, sillä niitä harvoin käytetään ihmisten varattomiksi tekemiseen, joka puolestaan suoritetaan näennäislaillisilla verukkeilla kirkkaassa päivänvalossa. Aseelliseen hyökkäykseen olisi myös helpompi vastata, ja myös häviäjän osa olisi parempi, sillä uhrilta vain lähtisi henki. Sen sijaan taloudellisen riiston uhrit jätetään usein tuskallisesti eloon turvaamaan kapitalistien entistäkin keskitetympi rikastuminen.

Kun Suomen hallitus ottaa myönteisen kannan edellä kuvattuihin uudistuksiin, kunkin hallituspuolueen kannatus saattaa olla vajonnut neljän vuoden kuluttua alle kymmenen prosentin. Tämä johtuu siitä, että yksikään niistä ei seuraa laatimaani poliittista ohjelmaa.

Sen sijaan jokainen sellainen puolue, joka noudattaa laatimaani ohjelmaa eikä mitään muuta, tulee nousemaan tähtiin, aivan kuten Perussuomalainen puolue on tehnyt, tosin sillä pienellä erotuksella, että puolue vastustaa homoja. Tämä virhe puolueelle on toisaalta suotava, sillä kukaan ei ole erehtymätön, eikä perussuomalaisiltakaan vaadita Jumalan viisautta.

Mutta myöskään perussuomalaiset eivät pysty pelastamaan Suomea tuholta. Puolueen kannatushuippu ajoittuu todennäköisesti ajankohtaan, jolloin Suomen on erottava sekä eurosta että lahoavasta Euroopan unionista. Juuri tähän puoluetta lopulta tarvitaan.

Todennäköisesti puolueen toimintakyky ei kuitenkaan riitä. Syynä ovat nämä tynnyrissä kasvaneet hakkaraiset. No, eipä minua tämän maan tulevaisuus paljon kiinnosta, kun en voi siihen vailla poliittista valtaa vaikuttaa. Jään vain katselemaan naureskellen, mihin tämä halki koko maanosan levinnyt hulluus ja järjettömyys oikein johtaa ja mitenkä kaikki päättyy. Yleensä maahanmuutto-ongelmat, kansakuntien eturistiriidat ja valtioiden kuristuminen velkoihinsa johtavat sotiin ja verenvuodatukseen. Ilmeisesti niin käy myös tulevaisuudessa, kautta Euroopan katujen.

Minua lohduttaa vain rationalismin ajan filosofin, matemaatikon ja diplomaatin, Gottfried Leibnizin ajatus, että elämme joka tapauksessa parhaassa mahdollisessa maailmassa, jota parempaa ei voisi olla. Koska se on näköjään samalla faktisiteetti, jolle ei ole vaihtoehtoja, paras asiaintila on luonteeltaan parhaillaan vallitseva totalitarismi ja yhden vaihtoehdon politiikka. Ehkä juuri Leibniz olikin nykyisen Euroopan unionin ylioptimistinen ja idealistinen oppi-isä.