Kun euro repeää

Suomalaiset vaiennusvälineet ovat olleet melko hiljaa Espanjan ja Portugalin kehnosta taloustilanteesta, jotta ihmiset ja markkinat eivät hermostuisi. Jos syö enemmän kuin tienaa, soppa joka tapauksessa loppuu lautaselta. Kreikkaa seuraavien dominopalikoiden kaatuminen on varmasti edessä, ja kyse on vain siitä, milloin euron repeytyminen tapahtuu.

Euron piiristä ei voida potkaista ketään pois rikkomatta EU:n peruskirjaa. Euroopan unioni perustettiin tavoitteena estää uudet sodat Euroopassa. On kuitenkin kysyttävä, kuinka tehokasta tällainen sotien torjuminen on. Se on tynnyrin laitojen sahaamista niin, että jyvät valuvat naapurin puolelle. Tällaisella konfliktien hallinnalla vain estetään kansakuntia rikastumasta omalla työllään. Nyt, kun EU on täynnä kulkureita ja kerjäläisiä, Saksa ja Suomi voivat auttaa muita kansoja niin paljon kuin sielu sietää. Mutta kauanko sitä kestää kansalaisten kärsivällisyys? Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että EU pelkästään edistää riitojen syntymistä ja väkivaltaisuuksien leimahtamista. Rauhaa ei ylläpidetä hokemalla rauhaa, vaan luomalla oikeudenmukaisuutta.

Jos konkurssimaita ei pudoteta kyydistä, seuraa kansalaisten ja poliittisen hallinnon välisiä ristiriitoja, kansalliskiihkoisuus lisääntyy ja ihmiset ajautuvat mellakoihin valtiovallan kanssa. Kansalaisten halukkuus maksaa muiden maiden velkoja on Suomessakin minimaalinen. Jos taas euro repeää, pudokasmaiden asema ei silloinkaan välttämättä parane, ja seuraa valtioiden välisiä konflikteja. Molemmissa tapauksissa syynä on EU.

Juuri tämän aavistaen hangoittelin Euroopan unioniin liittymistä vastaan ja panin kielteisen puumerkkini äänestyslippuun jo vuonna 1994. Aivan vastaavalla tavoin suomalaisia viisaammat, itsenäisemmät ja omapäisemmät kansakunnat ovat kieltäytyneet liittymästä euroalueeseen.

Ruotsalaisten ja brittien on tulevaisuudessa helpompi irrottautua kytköksistään Euroopan rahaunioniin, sillä kansalaisilla ovat jo kruunut ja punnat käsissä. Erinomaista onkin, että vaikka eurosta ei voidakaan irtisanoa, siitä voi kukin valtio halutessaan irtisanoutua itse. Viimeiseksi euroon kiirehtii Viro, joka ehtinee euroliigaan juuri ennen lopun alkua. Noin viiden vuoden kuluttua myös suomalaisilla on todennäköisesti taas markan rahat kourassa.

Euroopan unioni on onnistunut luomaan Euroopan ylle suuren mustan pilven. Kokemuksesta tiedämme, että olot voivat olla aurinkoiset juuri ennen ukkosmyrskyn alkua. Talouskriisit kanavoituvat poliittisiksi kriiseiksi ja jopa sodiksi, sillä mikään kansakunta ei kestä kauaa tilannetta, jossa toinen elättää toista ja yhteisenä pidetty talous muodostuu kunkin maan taloudellisen itsemääräämisen ja toimeliaisuuden esteeksi.


Missä union, siellä uni on

Entä miten käy Suomen? Myös oman valtiomme velkaisuudella on merkitystä euron repeämistä seuraavan aikakauden kannalta.

Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimuksen mukaan EU-valtio on ylivelkainen, jos valtiontalouden alijäämä on suurempi kuin 3 prosenttia maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Suomi oli pitkään niitä harvoja maita, jotka pysyivät tämän rajan alapuolella. Nyt se on selvästi ylitetty, ja kyseinen asiakirja on osoittautunut naurettavaksi vitsiksi.

Ja miten muutoin voisi ollakaan, sillä myös Suomen sisäänkäynti euroon kävi kuin kamelilta, jonka reitti kulkee neulansilmän läpi? Myös Suomi kammettiin väkisin yhteisvaluuttaan, vaikka jäsenyysehdot eivät vuonna 1998 täyttyneet suuren valtionvelan vuoksi, jota oli tuolloin jopa 63 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Niinpä Suomen valtion etevät virkamiehet saivat EU:n komission hyväksymään maamme koko eläkejärjestelmän suurine rahastoineen osaksi julkista taloutta. Valehtelu kävi yhtä sujuvasti sekä suomalaisilta että EU:n virkamiehiltä, jotka mielellään uskoivat suomalaisten temppuun saadakseen Suomen mukaan: näyttämään esimerkkiä Etelä-Euroopan maille euroon liittymisen puolesta. Valtion ja kuntien eläkerahastojen lisäksi myös yksityisten alojen työeläkerahastot laskettiin osaksi julkista taloutta, vaikka niillä ei ole kerrassaan mitään velvollisuutta edes sijoittaa Suomeen saati Suomen valtioon. Monet ovatkin päätyneet levittelemään rahojaan ulkomaille, muun muassa huono-onniseen Kreikkaan, josta tappioita on tullut suomalaisille eläkekassoille kosolti.

Valtiontalouden alijäämää koskevan ehdon ohella toinen ylivelkaisuuden mitta täyttyy juuri silloin, jos valtion velka ylittää 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen valtiolla oli vuosi sitten velkaa hieman yli 40 prosenttia BKT:sta. Koska budjetissa on joka vuosi noin 10 miljardin aukko, lähestymme taas tuota 60 prosentin rajaa.

On hyvä muistaa, että siirtolaisuudesta paljon kärsineen Kreikankin valtionvelka on tähän ehtoon verrattuna vain noin kaksinkertainen eli 120 prosenttia BKT:sta, mutta maa oli jo vuosi sitten konkurssikypsässä tilassa. Myös Italian valtiolla oli tuolloin velkaa noin 119 prosenttia maan BKT:stä, ja siitä tullee seuraava jäsen romahtavien maiden kerhoon.

Julkisessa sanassa on varottu lausumasta, että Italian valtion huono tila johtuu suureksi osaksi runsaasta maahanmuutosta, jota Berlusconin hallitukset ovat yrittäneet hyvää hyvyyttään vähentää. Yhdenkään Etelä-Euroopan valtion tilanne ei ole viime vuoden aikana parantunut Euroopan keskuspankin Kreikalle myöntämästä tuesta huolimatta. Tätä menoa myös EKP:stä tulee ennen pitkää maailman suurin roskapankki, jonka arkistoista löytyy pelkkiä maksukyvyttömien maiden velkakirjoja.


Tervemenoa, euro!

Suomen asema ei ole hyvä edes suhteellisesti tarkasteltuna. Vaikka rahoittajat ovatkin kohdelleet Suomea lellikkimäisesti ja pitäneet lainojen korot alhaalla, tilanne voi muuttua, kun niin sanottu kestävyysvaje realisoituu. Suomen mahdollisuudet selvitä veloistaan ovat nimittäin paljon huonommat kuin meitä suurempien teollisuusmaiden.

Suomen lakisääteisessä eläkejärjestelmässä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksessa piilee mittavia kattamattomia vastuita. Työvoiman määrä vähenee suhteessa eläkeläisiin, mutta sitä ei voida paikata maahanmuutolla, koska kotimaisia työpaikkoja ei ole olemassa. Tämä johtuu siitä, että tuotanto on siirretty ulkomaille, eikä Suomessa ole enää entistä määrää työpaikkoja. Eläkeläisten määrä on silti erittäin suuri verrattuna työllisten määrään, mikä heikentää huoltosuhdetta ja ajaa maamme tilanteeseen, jossa emme selviä valtionvelan takaisinmaksusta.

Eläkeläiset eivät toisaalta kuluta yhtä paljon kuin työikäiset, eli kysyntä ei välttämättä pysy korkealla tasolla lisäten työvoiman tarvetta. Talous siis näivettyy, vaikka työssä olijoiden pitäisi maksaa eläkkeitä entiseen tapaan.

Näen ratkaisuna vain korkeiden eläkkeiden leikkaamisen ja valtion menojen vähentämisen. Suomen valtion ei pidä rahoittaa kaatuvia EU-talouksia lainoilla, joiden vastuut jätetään kansalaisille ja siirretään verorasitukseen. Pyramidihuijausta muistuttava kauttakulkulainoitus on lopetettava.

Mitä pikemmin euro repeää, sitä parempi. Seurauksena voi olla valuuttojen välinen devalvaatiokilpailu, velkojen leikkaus ja ongelmamaiden saneeraus IMF:n valvonnassa, mutta se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin jättiläisinflaatio, joka seuraa, jos EKP joutuu ostamaan varattomien maiden luottoja sadoilla miljardeilla euroaluetta pelastaessaan.

Eurosta luopuminen avaa tien terveeseen protektionismiin, kansallisen edun edistämiseen ja itsenäiseen talouspolitiikkaan, joka vastaa kunkin kansankunnan omia tarpeita, kykyjä ja tahtoa. Euron virhe oli siinä, että se pakotti keskenään erilaiset kansantaloudet keinotekoisesti samaan muottiin.