Hallituksen aso-selvitys vilisee virheitä, mutta yksi johtopäätös on oikea

Olen kirjoittanut tässä blogissa toistuvasti siitä, miksi Suomeen luotua asumisoikeusjärjestelmää ei pitäisi lopettaa eikä edes ”ajaa alas”, kuten hallitus on kokoomuslaisen ministeri Kai Mykkäsen toimesta tehnyt.

Itse järjestelmä jää voimaan, mutta monetkaan eivät ole ymmärtäneet, että jo valtion korkotukien ja takuiden lopettaminen uudisrakentamiselta pilaa talojen omistajayhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin ja vaarantaa sitä kautta myös asukkaiden aseman.

Siksi järjestelmää ei pitäisi horjuttaa millään tavalla.

Ministeriö asetti viime keväänä selvitysryhmän pohtimaan vaihtoehtoa niin sanotulle välimallin asumiselle, joka täyttäisi omistusasumisen ja vuokra-asumisen kuilua.

Mykkänen laittoi pari kaveriaan, ekonomisti Juhana Brotheruksen ja tekniikan tohtori Matti Kurosen, laatimaan selvitystä, ja asiassa kuultiin myös kaupunkien aso-yhtiöitä ja virkahenkilöitä.

Komiteoista tulee yleensä dromedaarin näköisiä tuloksia.

En mene nyt yksityiskohtaisesti siihen, mitä kaikkea asiassa pitäisi tai olisi pitänyt ottaa huomioon, sillä julkaisin ja osoitin asiaa käsittelevät kirjoitukseni sekä ministeriölle että Brotheruksen & Kurosen työryhmälle jo aiemmin.

Näin tein siksi, että työryhmästä puuttui (tai oli jätetty pois) yhteiskuntatieteellinen ja juridinen asiantuntemus kokonaan, ja vain taloudellinen ja tekninen asiantuntemus oli valittu mukaan.

Niinpä 24.9.2024 valmistuneessa selvityksessä on useita virheitä. Esimerkiksi sivulla 15 väitetään, että vuoden 1990 aso-lain aikana

”[...] asumisoikeusasunnot jaettiin järjestysnumeron perusteella, jolloin haluttujen alueiden haluttuihin kohteisiin ei nuorten hakijoiden lähtökohtaisesti ollut mahdollista päästä asumaan.”

Tämä ei pidä paikkaansa, vaan aso-hakemuksen hyväksyminen on aina riippunut siitä, mikä järjestysnumero hakijalla on käytössään ja erinäisistä varallisuuteen liittyvistä kriteereistä. Ikä sinänsä ei ole vaikuttanut, paitsi että hakijan täytyy olla vähintään 18-vuotias. Niin on ollut ennen, ja niin on myös vuoden 2021 lainuudistuksen jälkeen (AsoL12 §).

Lisäksi selvityksessä otetaan räikeän puolueellisesti kantaa lapsiperheiden puolesta, ikään kuin lapsiperheitä ei palvottaisi yhteiskunnassa jo tarpeeksi tukien ja veronalennuksien muodossa.

Tosiasiassa pulaa kasvukeskuksissa on nimenomaan yhden ihmisen tarpeita ja maksukykyä vastaavista pienasunnoista, eikä ketään voi eikä pidä pariutumaankaan pakottaa.

Johtopäätöksinään Brotherus ja Kuronen esittävät (s. 57) jonkinlaista vuokra-asumiseen perustuvaa välimallia ilman lunastusoikeutta. Tämä poikkeaa olennaisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin suunnittelemasta polusta, joka johtaisi vuokra-asumisesta omistusasumiseen. Brotherus ja Kuronen kirjoittavat, että 

”[u]uden mallin kohderyhmänä ovat lapsiperheet ja nuoret aikuiset, joiden nykyinen tulotaso ei vielä mahdollista omistusasumista. Lapsiperheet ovat keskeisiä myös segregaation torjunnan kannalta, jotta päiväkotien, koulujen ja harrastusten osalta pysyvyys sekä yhteisöllisyys kohenevat. Asukkaan kannalta välimalli on houkutteleva etenkin markkinahintoja matalamman vuokratason, varman asumisturvan ja laadukkaan uudiskohteen asuntopalvelun takia. Kohteeseen olisi saatavissa valtiolta korkotukilainaa ja lainatakausta.”

Selvitysryhmän aso-analyysi puuroutui lapsiperheitä koskevaan retoriikkaan ja kellistyi vuokra-asumisen suosimiseen.

Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen lausui selvityksen perusteella, että

”[a]sumisoikeusjärjestelmää koskeva uudistuotannon lopettamispäätös on ollut hätiköity, eikä sen vaikutuksia selvitetty lainkaan etukäteen. Kansalaisilta ei myöskään ole kysytty, mitä asumismuotoja he itse kaipaavat.”

Yksityisten aso-talojen omistajayhtiöt (KOVA ry) päättelivät selvityksestä, ”[...] ettei vuokra- ja omistusasumisen väliin sijoittuvalle uudelle hallintamuodolle ole varsinaisia perusteita.”

Kerrankin omistajayhtiöt ja asukkaat ovat asiasta samaa mieltä. Tämä ei ole ihme, sillä asukkailla ja taloja omistavilla aso-yhtiöillä on yhteinen intressi hallituksen kaavailuja vastaan.

Pelättävissä kuitenkin on, että KOVA ry (ja kovahan se on) käyttää aso-selvityksen tuloksettomuutta keppihevosena käsitykselleen, että nykyistä aso-järjestelmää pitäisi ”kehittää” talojen käyttö- ja luovutusrajoituksia purkavaan suuntaan.

Se olisi asukkaiden kannalta suuri tappio ja rikkoisi perusoikeuksia vastaan tavalla, jonka perustuslakivaliokunta ja oikeuskansleri torppasivat jo lakia uudistettaessa.

Parasta olisikin säilyttää nykyistä järjestelmää. Aso-laki on tarkoitettu pitkäaikaiseksi, ja sillä on ollut tarkoitus perustaa pysyvänluonteisia oikeudellisia asemia ja suhteita. Olisi lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvaatimusten vastaista repiä eduskunnan vastikään säätämää uutta aso-lakia (393/2021) auki.

Kohtuuhintaisten vuokra- ja omistusasuntojen omistajat KOVA ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen on itse todennut, että 

”Suomessa on kokeiltu erilaisia vuokra- ja omistusasumisen välisiä malleja useiden vuosikymmenien aikana, mutta vain asumisoikeusjärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja turvalliseksi sekä asukkaita kiinnostavaksi.”

Aso-rakentaminen onkin tullut valtiolle halvemmaksi kuin vuokra-asuntojen lainoittaminen, sillä asukkaat maksavat aso-maksuna 15 prosenttia kustannuksista. Parkkonen jatkaa, että 

”[n]yt maan hallituksen olisikin viipymättä syytä todeta, että asumisoikeusasumisella on paikkansa asumisen kentällä. Samalla hallituksen tulisi päättää, että asumisoikeusasuntojen uudisrakentaminen mahdollistetaan myös jatkossa.”

Joten eiköhän pidetä kiinni tästä nykyisestä aso-mallista, jolle pieni tauko uudisrakentamisessa tekee hyvää mutta jota kannattaa jatkaa taas, kun aurinko paremmin paistaa.

Pääsee sitten Kai Mykkänenkin vähemmällä tuskailulla, kun ei tarvitse Espoon (tulevana) kaupunginjohtajana pähkäillä asuntopulan kanssa.

Aiheesta aiemmin

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta 

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Eduskuntatalon pylväät kuin eläinlääkärin käsivarsi

Herostratos oli antiikin kreikkalainen mies, joka halusi kovasti tulla kuuluisaksi. Huomattuaan, että se ei onnistu tekemällä hyvää, hän päätti tehdä jotakin pahaa ja poltti kauneudestaan kuuluisan Artemiin temppelin.

Saman taktiikan ovat omaksuneet Elokapina-liikkeen aktivistit ja heidän ruotsalaiset hunsvottikaverinsa, jotka kävivät töhrimässä eduskuntatalomme pylväät punaisella värillä.

Elokapinan mainekipeyden kannalta suotuisaa on, että väriaine ei tahdo lähteä pois. Graniitti on imaissut sen itseensä kuin pesusieni, joten punaisuus jäänee muistuttamaan elokapinalaisista pitkäksi ajaksi.

Herostraattinen metodi on valtavirtaistunut myös sosiaalisessa mediassa ja muussakin epätodellisuudessa, jossa ihmiset tekevät mitä vain saavuttaakseen kuolemattomuuden.

Elokapinalaiset ovat puolustelleet tekoaan tarkoitusperiensä mukahyvyydellä, eli huomion keruulla omalle ilmastotaistelulleen.

Tämä ei ole kuitenkaan sellainen metodi, jolla luontoa voidaan suojella ja kannatusta voittaa puolelleen.

Myös Herostratos myönsi tekonsa ja kunnianhimoiset motiivinsa. Tämän jälkeen Efesoksen hallintovirkamiehet teloittivat Herostratoksen, ja hänen nimensä mainitseminen kiellettiin kuolemanrangaistuksen uhalla. 

Sisäministerin tehtävää hoitava Lulu Ranne (ps.) on ehdottanut, että Elokapina kiellettäisiin Suomessa, aivan niin kuin muutama muukin äärijärjestö on kielletty sinänsä vähäpätöisen ja merkitykseltään kiistanalaisen toiminnan perusteella.

Elokapinan tapauksessa teko ja syyllisyys ovat selviä. Kansalaisaloite Elokapinan lopettamiseksi on kerännyt jo satatuhatta allekirjoitusta ja etenee siis pylvästaloon.

Rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori Martti Tolvanen puolestaan on väittänyt, että elokapinallisten rikokset eivät vielä riittäisi lakkauttamiseen, koska ne eivät ole riittävän vakavia. Tolvanen on vähätellyt Elokapina-liikkeen edesottamuksia aiemminkin ja moittinut poliisia liian kovista otteista.

Minä pidän elokapinallisten hyökkäystä demokratian vastaisena, ja sitä pitäisi käsitellä Yhdysvaltain kongressitalon valtausta koskevalla moraalipaatoksella medioissa.

Pieniä ovat Suomen oikeuslaitoksen sanktiot ja suunnitelmat rabulistien varalle, ainakin verrattuna Herostratoksen kohtaamaan tuomioon.

Asiat tärkeysjärjestykseen

Olen aina pitänyt lakimies Ville Taviota yhtenä Perussuomalaisten etevimmistä ja harkintakykyisimmistä poliitikoista, mutta nyt ei mennyt ihan nappiin.

Uutisissa kerrottiin äskettäin, että ulkomaankauppaministeri Tavio päätti Suomen jäävän pois Ukrainan jälleenrakentamisen liittoumasta, syynä liittouman halu edistää myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja asemaa.

Paha sanoa, mutta suorempaa läimäytystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan tuskin voisi esittää.

Ministerin mielestä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistämisestä kieltäytyminen on siis tärkeämpää kuin Ukrainan tukeminen.

Jos tuo ei ollut tekosyy Ukrainan auttamisesta kieltäytymiseen, niin mikä se oli? Todennäköisesti passiivis-aggressiivinen yleiskannanotto seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kohtaan.

Ukrainassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi on vielä paljon tehtävää, joten asia ei ole marginaalinen vaan täysin relevantti. Tilanne ei ole siis samanlainen kuin Suomessa, jossa sateenkaariliikkeen performansseihin on jo vähän turruttu.

Mediassa kohistiin sitten kysymyksestä, mikä on nyt Suomen ulkopoliittinen linja. Sananlaskun mukaan ulkopolitiikkaa pitäisi tehdä yhdestä suusta, eikä kenelläkään pitäisi olla omaa ulkopolitiikkaa.

Totta onkin, että Tavion poikkeaminen muiden Euroopan maiden linjasta saattaa maamme koko ulkopolitiikan outoon valoon. Venäjällä siitä osattiin jo kiitellä.

Demokratian puolustamista Yhdysvalloissa

On tuo Yhdysvallat kummallinen maa, kun siellä paukkuu edelleenkin Villin Lännen perinteen mukaisesti Coltti, jolla ratkotaan myös poliittisia asioita.

Monissa väkivallasta kärsivissä maissa, kuten Ruotsissa, aseellisesti pyritään ratkomaan yksilöiden tai ryhmien välisiä konflikteja, mutta Yhdysvalloissa pössyköillä tehdään politiikkaa!

Tietenkin myös muualla, jossa väkivalta kukoistaa, usein syynä ja taustana on harjoitettu politiikka, esimerkiksi sosiaali-, talous- tai maahanmuuttopolitiikka.

Niihin myös Yhdysvalloissa yritetään vaikuttaa.

Presidentiksi toista kertaa pyrkivää Donald Trumpia kohtaan oli jälleen tekeillä aseellinen hyökkäys, todennäköisesti salamurhayritys.

Trumpin vastustajat katsovat olevansa yleensä demokraattipuolueen puolustajia. Mutta erikoista on demokratian puolustaminen silloin, kun ehdokas yritetään likvidoida demokraattisista vaaleista!

Jatkuva tulitus todennäköisesti tarjoaa Trumpille mahdollisuuden marttyyrisoida itseään entistä enemmän. Väkivaltaiset hyökkäykset ja vihan osoitukset vain vahvistavat Trumpin kannatusta, ja politiikan sisältöihin niillä tuskin on vaikutusta.

---

Päivitys 14.10.2024: Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan sananlaskussa. Trump todennäköisesti selviää hengissä presidentinvaaleihin asti, sillä kolmaskaan yritys häntä vastaan ei onnistunut, kertoi äsken jenkkimedia. Trump todennäköisesti tarvitsee ja saa paremmat vartijat, mikäli hänen onnistuu palata virkaistuimelle.

Onko demokratia huono hallintomalli?

On perin kurjaa kerjätä oikeutusta itseään tyhmemmiltä, ja siksi Platon ja Sokrates halveksuivat demokratiaa.

Kansa ei nimittäin tiedä, ei varsinkaan omaa parastaan.

Usein ihmetellään, miksi kriisiaikoina nousee oikeistodiktatuureja. Niitä nousee juuri demokratian merkiksi.

Nyt Yleisradiossa ollaan huolissaan niin sanotun laitaoikeiston noususta Saksan liittopäivävaaleissa, joissa Vaihtoehto Saksalle (AfD) on kovassa nousussa.

Minun mielestäni puolueen pyrkimykset eivät ole kovinkaan tyhmiä, mutta suhtautuminen puolueeseen on vähintäänkin ymmärtämätöntä.

Aina kun arvostellaan esimerkiksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia ja maassa vallitsevaa oikeistosuuntausta tai kun moititaan Puolan EU-politiikkaa, ei muisteta, miksi asiat ovat menneet noissa maissa juntturalle.

Syy kumpaankin on Balkanin suunnalta tunkeutunut laiton ja kutsumaton maahanmuutto, joka uhkaa valtioiden väestöllistä rakennetta ja kykyä taata sosiaaliturva kantaväestöille itselleen.

Sellaisissa tilanteissa nousee usein vastarektioita, ja kansalaiset ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan ja asemaansa. Näin syntyy oikeutettua kansallismielisyyttä, jota moititaan sitten äärioikeistolaisuudeksi, laitaoikeistolaisuudeksi tai jopa natsismiksi ja fasismiksi.

Syyt siihen ovat kuitenkin vasemmistolaisessa politiikassa, joka pyrkii auttamaan vieraita tulijoita kansalaisten omaksi velaksi. 

Onko sitten väärin äänestää laillisissa vaaleissa jonkin puolueen puolesta? Mitään puoluetta vastaankaan ei voi vaaleissa ääntään antaa.

Demokratiassa ihmiset usein tulevat äänestäneiksi myös omaa parastaan vastaan, jolloin vastuulliset voimat tekevät johtopäätökset ja ryhtyvät rajoittamaan demokratiaa ja kaappaavat vallan.

Myös demokratia voi ajautua kriisiin, sillä kansanvaltaisesti ja demokratian nimissä on tehty tyhmyyksiä.

Niin kävi muun muassa Chilessä, jota uhkasi demokraattisesti valitun vasemmistopresidentti Salvador Allenden aloittama sosialisoiminen (aiheesta täällä). Augusto Pinochet katsoi parhaaksi kaapata vallan, ja syntyi sotilasdiktatuuri. Siten maa vältti Kuuban tien, mikä oli loppujen lopuksi hyväksi.

Toisen esimerkin tarjoaa Espanja. Myös Espanjaa uhkasi sosialismi, jonka torjumiseksi kenraali Francisco Franco nousi valtaan, ja oikeistodiktatuuri pysyi 1970-luvulle asti. Sosialismin torjuminen oli historian kulku huomioon ottaen maan edun mukaista, vaikka Gibraltarin yli pyrkivää maahanmuuttoa vastustava joutuu edelleen kuulemaan olevansa ”falangisti”.

Molempien sotilasjunttien edesottamuksista on valitettu paljon, mutta lopputulosten valossa sotilasdiktaruurien tie oli parempi kuin sosialismin tie.

Ei ole ihmeellistä, että myös Björn Wahlroos moitti kirjansa ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle” (2012) aluksi kansanvaltaa. Hänen havaintojensa mukaan talous menestyy parhaiten siellä, missä demokratia ei sotke taloudellisen edun tavoittelua, kuten Kiinassa ja Intiassa.

Molemmissa maissa demokratian tila on kieltämättä huono ja ihmisoikeuksia poljetaan. Mutta yhteiskunnallisen kokonaisedun näkökulmasta hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat.

Tahdon vain sanoa, että viisaiden johtama oligargia ei välttämättä ole huonompi kuin suurten kansanjoukkojen valitsema tyhmien despotia.

---

Päivitys 1.9.2024

Niinhän siinä kävi, että AfD nousi keskisaksalaisessa Thüringenissä suurimmaksi 32,8 prosentin kannatuksella kristillisdemarien saadessa 23,6 prosenttia äänistä.

Myös äärivasemmistolainen ja maahanmuuttokriittinen BSW nousi kolmanneksi noin 12 prosentin ääniosuudella. Maahanmuuttokriittisiä ollaan siis huvittavasti nyt myös äärivasemmistossa.

Tulos toistaa Ranskan kesäisissä vaaleissa nähtyä liukumaa oikealle ja oikeiston ja vasemmiston etääntymistä toisistaan. Onko tämä sitten hyväksi Saksalle, Ranskalle tai Euroopalle?

Nähdäkseni Ylen haastattelema ajatusten hautoja, professori Francesco Nicoli, on lapsellinen ja väärässä länkyttäessään, että laitaoikeiston eristäminen olisi Saksalta viisasta. Päinvastoin, eristäminen vasta olisi tyhmää, sillä juuri siten mitätöitäisiin demokratian tulos ja torjuttaisiin kansalaisten vaatimat korjausliikkeet pitkään vallinneeseen talous- ja maahanmuuttopolitiikkaan.

Luodinkestävä Trump kartutti uhripääomaa – Ammus kimposi kohti Bidenin leiriä

Väistämätön tapahtui, ja Donald Trumpia ammuttiin. Hän tosin väisti tai tuli väistäneeksi.

Kun luodit hipovat korvia, kalma ei voisi lähempänä käydä.

Poliittinen vihervasemmisto ja sitä tukeva valtavirtamedia ovat joutuneet salaamaan mielipahansa hutilaukauksen johdosta. 

Ylen, MTV3:n ja Helsingin Sanomien Yhdysvaltain kirjeenvaihtajien on täytynyt piilottaa pettymyksensä ja näytellä sovittelevaa niin sanotun yhteiskuntavastuunsa takeeksi.

Iloita valtavirran uutismediat voivat siksi, että mätäkuuta ei tarvinnut täyttää ihan kokonaan tekaistuilla kohu-uutisilla sen jälkeen kun rajalaki tuli käsiteltyä Suomen eduskunnassa loppuun.

Ex-presidentti Trump saa tapauksesta tukea näkemykselleen, että hän on jonkinlainen Kaitselmuksen lähettiläs, jota kohtalo suojelee ja jolla on elämäntehtävä.

Omaa väistymistään jo pitkään tehnyt Biden puolestaan saa syytöksiä vastakampanjoinnista ja vihaan kannustamisesta, mikä tarjoaa Trumpille tilaisuuden paitsi voimannäyttöön, myös uhripääoman kartuttamiseen.

Friedrich Nietzsche lausahti teoksessaan Epäjumalten hämärä (1888), että ”vasta, kun valtaapitäviä on ammuttu, he istuvat tukevasti viroissaan” (ajatelma 36). Häneltä tunnetaan myös lausahdus ”se, mikä ei tapa, vahvistaa”.

Parempaa lähtölaukausta Trump tuskin olisi voinut vaalikampanjalleen saada.

Korvalehden yläosa meni, mutta siihenkin löytyy sananlaskuviisautta. Mikä yhdistää krokotiiliä ja poliitikkoa? Kummallakin on suuri suu, mutta ei korvia ollenkaan.

Maailmalla on surkuteltu paljon ampujan pahuutta. 

Pidin jo viime vuonna todennäköisenä, että Trumpin paluu presidentiksi koetetaan estää keinoilla millä hyvänsä.

Kun kaikenlaiset anarkistit, terroristit ja attentaattien tekijät ovat yleensä olleet vakaumuksellisia pasifisteja, kuinka voidaan ymmärtää, että he ovat turvautuneet myös väkivaltaan? 

Selitys on seuraava: hallitsevan luokan ei uskota koskaan vapaaehtoisesti luopuvan vallasta, ja siksi äänestäminen ja politikoiminen tuntuvat pelkältä ajanhukalta.

Anarkistit katsovat, että mikäli väkivallan kohde valittaisiin tarkoin, muutama tarkka isku johtaisi vallan kumoutumiseen ja sitä kautta muutokseen.

Tällöin väkivaltaa olisi käytetty säästeliäästi ja ”oikein”: kaiken kaikkiaan vähemmän kuin valtiot omassa piirissään käyttävät. Eräät laskelmoivatkin vallankumouksen onnistuvan parhaiten juuri anarkian ja minimiväkivallan avulla, kun muutamalla täsmällisesti valitulla iskulla olisi mullistava vaikutus.

Tämä saattaisi säästää ihmishenkiä ja välttää ihmiskuntaa suurilta kärsimyksiltä.

Nyt sanotaan, että Trumpin tulittaja oli demokratian vihollinen ja paha ihminen.

Yhdysvaltain presidentin virkatehtäviin kuuluu laukaista ydinaseita. Entäpä, jos Trump tulee aloittaneeksi ydinsodan, jossa kuolee miljardeja ihmisiä ja maailma tuhoutuu?

Sitten varmaan syytettäisiin Trumpin ampujaa siitä, että hän ei osunut!

Toisen terroristi on toisen sankari.

Vain tulevaisuus yksin tietää, millaiseksi tämän tapauksen merkitys lopulta muodostuu.

Trump saattaa olla jatkuvan koliikkinsa ja tantruminsa vuoksi ”aikuinen vauva”, mutta hänellä on myös hienoja ihanteita, kuten isänmaallisuus ja ekososialismin vastaisuus. Paha kyllä, katkeruus on tehnyt hänestä psyykkisesti epävakaan.

Voi olla, että Trump ottaa opikseen ja lieventää kantojaan.

Voi olla, että toimittajien mielellään viljelemä skenaario Yhdysvaltain ajautumisesta ”syvemmälle kaaokseen” ei toteudukaan, vaan alkaa väkinäinen konsensuksen rakentelu ja kärjistysten välttely konservatiivien ja demarien kesken.

Nyt kun Trump valitsi varapresidentikseen käytettyjen autojen kauppiaan moraalitajulla varustetun J. D. Vancen, äänestäjät saavat ”kaksi Trumpia yhden hinnalla” ja mahdollisesti moneksi kaudeksi eteenpäin.

Molemmat keskittynevät sisäpolitiikkaan, kostavat kotimaisille vihollisilleen, lopettavat shekkien kirjoittamisen Ukrainalle, kääntävät selkänsä Euroopalle ja tekevät new dealin Putinin kanssa, mikä ei ole hyväksi Suomelle.

Tämä olisi tosin täytynyt ymmärtää Euroopan maissa jo ennen kuin EU sortui kalliiksi käyneeseeen ilmastohysteriaan, kehitysmaiden tukemiseen, väestönvaihdon edistämiseen ja Ruotsista tunnettuun feminismiä liehakoivaan ulkopolitiikkaan. Totuus on, että vaikka Venäjän sotakone onkin saatava ulos Ukrainasta, Ukraina ei kuulu Eurooppaan, eikä sitä pidä liimata Euroopan unioniin niin kuin ei Turkkiakaan.

Hullua yhteiskunnissa on niiden puumainen rakenne, ikään kuin ihmiset olisivat paviaaneja. Ihmisten ja apinoiden analogioista on laadittu myös vitsejä.

Kerron yhden englanninkielisen.

The society is a tree full of monkeys, some of them climbing up, some down. 

Monkeys on the top look down and see smiling faces.

Monkeys on the bottom look up and see only assholes.

Pyramidin huipulla majailee yksi pääapina, jonka muut ovat äänestäneet valtaan.

On syytä muistaa, että sekä Trump, Biden, Putin että Hitler ovat kansalaisten demokraattisilla vaaleilla valitsemia. Demokratia ei taida olla sellainen yksiselitteinen arvo kuin Sanna Marinin kansallinen demokratiaohjelma ja Sitran tyhjäpäätutkijoiden tekopyhät lirkutukset demokratialle väittävät.

Demokratia on funktionaalista totalitarismia, koska se oikeuttaa itse itsensä, tyhmällä on yhtä paljon äänivaltaa kuin viisaalla, ja kansalla on sellaiset liiderit, jotka se ansaitsee.

Yhdysvalloista ei löydy presidentiksi kelvollista ihmistä, koska dollaridemokratia ei salli kenenkään kelvollisen päästä lähellekään poliittista valtaa. Saman tekevät Suomessa ja Euroopassa puoluekoneistot, jotka harjaavat kyvykkäimmät ihmiset puolueista pois.

Tilapäisen käännytyslain sopisi jäädä pysyväksi

Parasta, mitä istuva hallitus on saanut aikaan, on kovalla väännöllä kokoon puristettu ja viimein hyväksytty käännytyslaki. 

Se mahdollistaa turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen, eikä rajavartijoiden tarvitse enää vastaanottaa kaikkia turvapaikkahakemuksia.

Viiden kuudesosan enemmistön vaatinut laki ja sen kiireelliseksi julistaminen menivät läpi äänin 167–31, eli huomattava kannatus lain taakse löytyi, eikä äänestyksen tulos jätä sijaa nokan koputtamiselle.

Niin sanotut oikeusoppineet vastustivat lainmuutosta kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteisiin vedoten, vaikka toisaalta he ovat itse todenneet (Martti Koskenniemi), että ”pakolaisten oikeudet eivät aja kansallisen turvallisuuden edelle”.

Niin sanottu akateeminen tutkijakunta puolestaan on moraaliposeerannut ihmisoikeuksilla ja paheksunut oman asiantuntemuksensa ”täydellistä ohittamista”.

Miksi laki kuitenkin vietiin läpi poikkeuslakina, jonka perustuslakimme 73. § tottahan toki sallii?

Miksi politiikan tekijät ovat antaneet asiasta erilaisia lausuntoja kuin Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen, Juha Raitio, Johanna Vuorelma, Milka Sormunen ja monet muut median yliopistolliset lemmikit (täällä ja täällä)?

Siksi, että poliitikoilla, oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä sekä perustuslakivaliokunnalla (joka on ylin perustuslakiamme tulkitseva elin) on ratkaisupakko.

Ne eivät voi jäädä pähkäilemään asioiden tilaa, vaan Venäjän hybridivaikuttamiseen on täytynyt ja täytyy jatkossakin vastata tavalla, jolla estetään laiton maahantulo ja ihmisten käyttäminen poliitiseen painostukseen valtioiden välisissä konflikteissa.

Suuri osa käännytyslakia vastustaneista juristeista on lisäksi ajanut pakolaisjärjestöjen asioita, joten heidän näkemyksensä eivät ole puolueettomia, he saattavat olla juridisesti esteellisiä, eikä heillä ole poliittista vastuuta.

Suomen perusoikeusjuristien sopisi olla enemmän huolissaan suomalaisten ihmisten ruokapöytään yltävistä asumistuen leikkauksista ja aso-järjestelmän romutuksesta kuin vieraiden kansojen hyvinvoinnista.

On hyvä huomata, että Puolassa ja Unkarissa käännytyslain mukaisesti on toimittu jo pitkään, vaikka niillä ei ole naapurinaan Venäjää (Puolan ja Kaliningradin rajaa lukuunottamatta).

Sen sijaan Suomella on maarajaa Venäjän kanssa lähes 1300 kilometrin verran, joten ihmettelen niitä EU-maita, jotka vetäisivät Suomen valtion oikeuteen EU-oikeuden rikkomuksesta.

Omasta mielestäni käännytyslaista olisi pitänyt tehdä pysyvä eikä tilapäinen. Kun se nyt on tilapäinen, toivon sen olevan tilapäisyydessään samanlainen kuin vuoden 1957 tilapäinen autovero.

Mikäli käy niin kuin emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo, että ”rajalaki ei Putinia estä”, niin eipä tuon lain laittomuudellakaan paljoa väliä ole.

Vihervasemmisto voi siis olla turvallisin mielin. Väestönvaihto toteutuu kyllä, mutta vauhti vain on hieman aiempaa hitaampi.

Väestökadon syyt

Syntyvyys on laskenut Suomessa nälkävuosien tasolle, ja asiasta syytellään tietenkin homoja ja muita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, jotka eivät ole olleet ahkerimpia lisääntymään.

Eräs vaivautui tuomaan asiaa koskevan moitetaulun auton perävaunulla Prideen. Voi tuota ihmisten aktiivisuutta.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt eivät varmasti lisääntyisi yhtään innokkaammin ilman kyseistä heteropropagandaa eivätkä myöskään sen vuoksi. Homot kun eivät muutenkaan paneskele maailmaa paksummaksi, eivätkä pahenna globaalia väestöräjähdystä.

Eikä kukaan tule homoksi tai heteroksi kehottamalla. Kokeilkaa vaikka. Mutta silti myös Suomen väestökadosta syytellään ”homopropagandaa” niin kuin Venäjällä.

Se, että heterot eivät lisäänny tai antaudu muuhun seksuaaliseen kanssakäymiseen, johtuu heteroseksuaalisen valtakulttuurin sisäisestä ongelmasta: feminismistä.

Syynä Suomen ja muidenkin länsimaiden väestökatoon (verrattuna kehitysmaihin) on feministisen liikkeen harjoittama seksinvastaisuus.

Siihen liittyy miesten henkistä ahdistelua ja syyttelyä melkein kaikesta. Seksuaalista aloitteellisuutta on rikollistettu ja rangaistuksia kiristetty, vaikka intohimorikokset ovat usein vain niin sanottuja rikoksia, ja niitä tehdään hyvässä tarkoituksessa: toiveena tuottaa toisille ja itselle mielihyvää.

Ihmisten haluttomuutta hakeutua seksuaaliseen kanssakäymiseen ihmetellään sitten Yhdysvaltoja ja Helsingin Sanomia myöten.

Sopisi syytellä heteroseksuaalisen kanssakäymisen omaa kompleksisuutta ja feminismiä.

Väite naisten alisteisuudesta pätee ehkä kehitysmaissa, mutta jos samaa läksyä taotaan myös täällä Suomessa, se johtaa tasa-arvopoliittiseen kallistumaan naisten hyväksi.

Kovapintaiset ja jakkupukuiset naiset kävelevät kaupunkien kaduilla korkokengät kopisten ja koppava ilme naamallaan sekä potevat tyytymättömyyttä ja dysforiaa. Muutama vuosikymmen sitten tiedostavat naiset polttelivat pikkupöksyjään ja rintsikoitaan vapaamielisyyden merkiksi.

Saatan vaikuttaa konservatiiviselta, mutta haluaisin 1980-luvun ja siihen liittyvän seksuaalisen vallankumouksen takaisin. Ihan vain ihmisten hyvinvoinnin vuoksi.

Homoilu on miesten hommaa

Jätin Rasmus Arikan teoksen Homoromaani (Tammi 2023) arvostelematta sen ilmestyessä vuosi sitten, koska halusin ensin nähdä, kuinka media suhtautuisi teokseen, jossa puhutaan miesten välisestä seksistä ja seuranhausta estottoman avoimesti.

Arikan teos ei ole sellainen queer-teoreettisesti motivoitunut kirjallinen tuotos kuin esimerkiksi Patjim Statovcin Bolla, jota arvostelin vellovuudesta ja etnisten konfliktien sotkemisesta homoseksuaalisuuden tematiikkaan ja joka palkittiin tietenkin Finlandialla 2019.

Sen sijaan Rasmus Arikka on kirjoittanut suorasukaisen avoimesti nuorena suomalaisena homomiehenä olemisesta. Hän ei ole salannut muitakaan mielipiteitään vaan on ilmeisesti kääntänyt omia kokemuksiaan teoksen tapahtumiksi.

Niinpä valtavirtamedian tädit näkivät kirjassa ”kaunistelemattoman kuvauksen rakkauden etsimisestä ja väkivallasta sekä peloista ja häpeästä” (kustannustoimittajan kirjoittama teoksen takakansi). He aistivat ”identiteettiongelmia”, ”heteron esittämistä”, ”stereotyyppistä maskuliinisuutta” (Yleisradio) ja ”sisäistettyä homofobiaa” (Helsingin Sanomat) sekä kaikenlaista muutakin kipuilua.

Puuttumaan jäi, että joku olisi sanonut muodikkaasti kirjoittajan ajatusmaailman olevan ”toksinen”.

Omasta mielestäni teos on reilua miehen puhetta. Kirjassa, jota sanotaan ”homoromaaniksi”, kuvataan tyypillisiä homojen kohtaamia tilanteita ja tuntemuksia, mutta itse en tunnista niiden takaa minkäänlaista lamentaatiomaisuutta vaan etupäässä sarkasmia ja kypsää ironiaa.

Sarkasmin takana voi tietenkin piillä viiltäviä vääryyden kokemuksia, mutta samalla teos osoittaa realismia ja huvittuneisuutta sekä kykyä asettua vaikeiden kohtaamisten ja yhteiskunnan harjoittaman pieksennän ja kyynisyyden yläpuolelle.

Kenties siksi teoksen nimeksi on laitettu yksiselitteisesti Homoromaani. Nimi alleviivaa, että kyseessä on joka tapauksessa kuvitteellinen kertomus (romaani) eikä esimerkiksi kirjoittajansa päiväkirja, mikä muutoin käy mielessä, sillä omakohtainen aines kuultaa tarinoiden takaa.

Joku kirjallisuudentutkija voisi viisastella näkemyksellä, että kyseessä on jälleen uusi ”autofiktio” (kuvitteellinen omaelämäkerta), jossa tutkitaan omaa ”identiteettiä” (minuutta) siirtämällä omia havaintoja implisiittisen kirjoittajan kokemuksiksi, ja oma itse solautetaan osaksi tarinointia. Sen sijaan minä nyt vain kirjoitan itse teoksesta, koska tunnen asian, enkä antaudu yliteoriointiin.

Arikan teos on hyvin kirjoitettu ja pienoisromaanina nopeasti luettavissa. Se voi raastaa herkkyydestään tunnettujen heteroiden sielua, mutta tällaisen patinoituneen homosedän näkökulmasta nuoren kirjailijan esikoisteos muistuttaa ikuisen paluun myytistä ja kokemusten kiertotaloudesta.

Internetissä rönsyilevien tapaamispaikkojen ja foorumien paljoudesta huolimatta ihmisten kohtaaminen tuppaa jäämään (Arikan kuvaamalla tavalla) nykyisin pinnalliseksi, ja sosiaalisen median (Grindr, Qruiser, Tinder jne) vuoksi ihmissuhteissa tapahtuu vilskettä ja vaihtoa niin, että toinen toisensa löytäminen taisi olla ennen helpompaa. Saavutetusta pidettiin paremmin kiinni, tosin aivan kaikki Tom of Finlandin ajalta peräisin oleva kertomusperinne ei tätä näkemystä tue.

Teos sinänsä on ruikutuksesta ja identiteettipoliittisiin sortokisoihin osallistumisesta vapaa toisin kuin kirjaa (ja tekijää) koskevat arviot, joissa on säälittelevää valitusta ja vatvontaa. Ristiriita kirjasta välittyvän mielikuvan ja sitä koskevien arvostelujen välillä on ilmeinen.

Jotakin Tammen kustannustoimituksessa on sentään ymmärretty, kun kirjan nimeksi on lätkäisty tietoisen yksitotisesti Homoromaani. Teoksen suorasukaisuus on lunastettu pois tiedottamalla heti alkuun, että kyseessä ei ole mikään queer-teoreettinen kummallisuus vaan yhtä selkokielinen teos kuin esimerkiksi Harald Birger Olausenin puolikustanne Homorunoja (2013).

Selkokielisten ”homoromaanien” genren aloitti maassamme Pentti Holapan Ystävän muotokuva, joka sai vuoden 1998 Finlandia-palkinnon. Teosta tosin arvosteltiin naismuuttujien paljoudesta. Tähän heikkouteen myös Arikka on vaarassa jumittua jo teoksen alkupuolelta asti.

”Homoromaaneja” on ilmestynyt aika ajoin myös muualla maailmassa, tosin tuota ilmaisua pidetään nykyisin epämuodikkaana. Kaksiarvoista sukupuolieroa kiistävän queer-teorioinnin näkökulmasta arvioiden ei ole selvästi miehiä eikä naisia eikä siten puhdasoppista homoseksuaalisuutta eikä heteroseksuaalisuutta, saati erikseen homoja ja heteroita.

Jo virolaisen pseudonyymin Emil Toden (Tõnu Õnnepalu) sinänsä erinomaista teosta Piiriik (suom. Enkelten siemen) vuodelta 1993 kiitettiin siitä, ettei se korosta sukupuolten eroa, vaikka miesten välisestä rakkaudesta kertookin.

Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka pitkälle oletus sukupuolieron kaksiarvoisuuden oletuksenvaraisuudesta pitää paikkaansa. Tosiasiassa sukupuoli riippuu pitkälti kehosta, geeneistä, kromosomeista ja hormoneista sekä siitä, kumpia sukusoluja aikuinen ihminen tuottaa.

Myös seksuaalinen suuntautuminen on pitkälti biologinen ominaisuus ja käyttäytymisominaisuutenakin pysyvä ominaisuus, ei sosiaalinen konstruktio. Sen sijaan asiaa koskevat normit ovat konstruktioita.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat polkeneet homojen kulkusia. Jos ei ole kaksiarvoista sukupuolieroa, ei voi olla homoja eikä heteroitakaan. Jotta kukaan voi olla homo tai hetero, tarvitaan viittauskohde, eli määritelty sukupuoli, mutta juuri sen queer-teoreetikot kiistävät tai vähintään kyseenalaistavat kehollisten erojen ja sukupuolielimiin liittyvien tosiasioiden vastaisesti.

Eräs takaisku ja taantuma tapahtui, kun sateenkaariväelle suunnatun QX-lehden julkaisija ilmoitti hiljattain Suomen-edition lopettamisesta. En tiedä, mistä päätös johtui. Olisiko niin, että julkaisijoille ei sopinut toimittaja Sami Montellin kirjoitus ”Queer-teoria antoi aseet konservatiivien käsiin”. 

Siinä Montell argumentoi, että feministien ja queer-teoreetikoiden sukupuolishow himmensi sukupuolten erot ja hävitti siten myös homoseksuaalisuuden ja heteroseksuaalisuuden erot, mikä puolestaan liudensi homot valtavirtaan, eikä tämä hämärtäminen ja keinotekoinen normalisoiminen ole ollut homoille hyväksi.

Samanlaista näkemystä edustin teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena (2009) ja muutamissa kokoelman Filosofiset vihahdukset – Populaarifilosofisia tekstejä sekseistä, vallasta ja filosofista liikkeistä (2007) kirjoituksissa.

Niin sanottu sateenkaariliike ja pride-tapahtumat ovat nykyisin nimenomaan heteroiden ja valtavirran kaappaamia ja soveltamia sopeuttamisen muotoja, joiden kautta homoista on pyritty assimiloimaan ihan samanlaisia ihmisiä kuin heteroistakin perhearvoineen ja sovinnaisuuden ihanteineen. Tosiasiassa arvomaailmojemme välillä on eroja.

Feministit ja queer-teoreetikot ovat saaneet palkkioksi homoseksuaalisuuden sosiaalidemokratisoimisesta suuria määriä rahaa Suomen Akatemialta, säätiöiltä ja yliopistoilta (aiheesta täällä), eikä myöskään tuo akateeminen pinkkipesu ja korruptio ole ollut kenellekään eduksi.

Nykyisin, kun 1970-luku on retrospektiivistä vintage-muotia, on syytä laittaa yöpöydälle Homoromaani.

Fixit-valo palaa vihreänä

Euroopan parlamentin vaalit ovat vaaleista turhimmat. Suomi saa parlamenttiin 15 edustajaa yhteensä 720 edustajan sekaan. Tässä naurettavassa näennäisdemokratiassa Suomen vaikutusvalta on jatkuvasti heikentynyt samalla kun uusia maita on liittynyt Euroopan unioniin.

Valituksi tulevat europarlamentaarikot ovat yleensä suomalaisia veteraanipoliitikkoja, jotka ovat väsähtäneet kotimaanpolitiikkaan ja lähetetään sammuneina saunalyhtyinä Brysseliin ja Strasbourgiin keekoilemaan.

Heitä paimentamaan laitetaan muutamia virkamiehiä, jotka pukeutuvat haarniskoihinsa ja katoavat byrokratian katakombeihin.

Esimerkkinä sosiaaliseen korruptioon perustuvasta poliittisesta virkanimityksestä EU:ssa kelpaa vaikkapa EU:n petostentorjuntaviraston johtoon aikoinaan nimitetty Kokoomuksen entinen puheenjohtaja Ville Itälä, joka johtaa brysseliläisessä pilvenpiirtäjässä toimivaa EU-lasarettia.

Suomi ei tarvitse Euroopan unionia yhtään mihinkään. Eurovaluutastakin on ollut Suomelle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Puhe eurooppalaisista arvoista on totaliteettipuhetta, koska ei ole olemassa yhteisiä eurooppalaisia arvoja. Eurooppalaisia arvoja ovat lähinnä vapaamielisyys ja moniarvoisuus, ja niitä voi olla vain ilman pakottamista minkäänlaiseen yhteisyyteen.

Jokaisessa maassa ja kotitaloudessa päätettäköön arvoista itsenäisesti. Se olisi vapaan eurooppalaisen arvomaailman mukaista.

EU:n näennäinen yhtenäisyys johtuu Venäjästä

Euroopan unioni ja rahaunioni ovat edelleen olemassa vain yhdestä syystä. Venäjän aloittama sota Ukrainassa on paradoksaalisesti pelastanut Euroopan unionin, joka olisi muutoin revennyt takaisin itsenäisiksi kansallisvaltioiksi.

EU olisi hajonnut yhteisvelkojen vaatimiseen sekä jatkuviin rahastojen, tukiaisten, tulonsiirtojen ja jäsenmaksujen peräämiseen. Se olisi kuollut yhteispäätösmenettelyyn perustuvan hirttonarun vuoksi.

Totalitarismi Venäjällä on synnyttänyt totalitarismin myös Euroopan unioniin, jossa ei saa olla enää eri mieltä.

Akateeminen antiälymystö puolestaan ei osaa olla muuta kuin samaa mieltä, kuten tuo filosofina esiintyvä ja tutkimusviroilla sekä rahoilla voideltu Timo Miettinen, joka toimii EU:lle myötämielisenä markkinointimiehenä ja median lemmikkinä.

Alexander Stubbin tavoin hänkään ei pysty nousemaan pykäläkoreografiselta ja systeemikeskeiseltä tasolta korkeammalle filosofiselle tasolle näkemään, millaisesta kansallisten etujen, kansallisten kulttuurien ja itsemääräämisoikeuden syövyttämisestä EU:n internatsistisessa ja monikulttuuri-ideologisessa naamapesussa on kyse. Vaikuttaa lapselliselta.

Ylen vaalitentissä puoluejohtajat huusivat toisensa päälle keuhkotessaan Ukrainan avustamisen puolesta, ikään kuin toisten maiden välisten sotien käyminen olisi EU:n päätehtävä. Tosiasiassa Ukraina ei kuulu Eurooppaan, eivätkä ukrainalaiset ole eurooppalaisia vaan kieltään ja kirjaimistoaan myöten slaaveja. Ukraina on läpikotaisin korruptoitunut, joten sikäli maa kyllä sopisi Euroopan unioniin!

EU on olemassa pelon vuoksi. Sitä pitää koossa Venäjän-uhka, joka puristaa Euroopan maita yhteen nippusiteen tavoin. EU-jäsenyyttä puolusteltaessa vedotaan lisäksi kilpailuun Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa, mutta tehokkaammin myös kauppasodissa kansallisvaltiot toimisivat itsenäisinä yksikköinä, päättäen protektionismistaan itse.

Mikään, mikä on olemassa vain ulkoisten uhkien takia, ei kestä pitkään. EU on kuin huono avioliitto, jota pidetään yllä ainoastaan, koska sitä sitoo yhteinen asuntolaina.

EU kalvaa Suomea

Kun Venäjän-uhka väistyy, alkaa (toivottavasti) jälleen EU:n disintegraatio takaisin EEC:n tapaiseksi vapaakauppaliitoksi, jossa ei ole työvoiman tai muun väestön vellomista maasta toiseen.

Vain kolmena vuonna jäsenyysajastamme me suomalaiset olemme olleet jäsenmaksuvarojen nettosaajia. Joka vuonna EU on määrännyt, mihin kohteisiin palautetut rahaosuudet on ollut pakko käyttää – viime vuosina etenkin vihreään siirtymään, vaikka rahat olisi tarvittu tärkeämpään.

Verovaroja valutetaan näennäisesti paremman BKT:n maista huonommille, kunnes Suomen veronmaksajat ovat loppuun kalutut. Suomi on (asukasta kohti) suurin maksaja EU:ssa. Julkista velkaa ja elinkustannusten tasoa ei oteta huomioon jäsenyyden hintaa vähentävästi, ja jäsenyyden kulut meille kasvavat Petteri Orpon hallituskaudella.

Ruotsilla menee paremmin, koska se ei ole euroalueen jäsen vaan roikottaa kruunua euroon nähden olennaisesti halvemmalla tasolla. Kauppa käy ja vienti vetää, toisin kuin Suomesta. EU:n korkopolitiikka raastaa Suomen yrityksiä ja kotitalouksia, eikä se hillitse inflaatiotakaan vaan kiihdyttää sitä nostamalla tuotantokustannuksia, jotka siirtyvät hintoihin (aiheesta täällä).

Demokratian vastaiset vaalit?

Ennen vaaleja medioissa paheksuttiin jälleen ”laitaoikeiston nousua”. Nyt puhutaan siis ”laitaoikeistosta”, kun aiemmin länkytettiin ”äärioikeistosta”.

Mikä ”laita” ja mikä ”ääri”? Tarkoitetaan ilmeisesti kansallismielistä ajattelua ja politiikkaa, joilla ajetaan kansallisia etuja.

Sitä on kuitenkin kaikkialla eikä vain jossain periferiassa, laidoilla tai reuna-alueiden ulkopuolisuudessa. Tai ainakin pitäisi olla.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä ovat siksikin hölmöjä, että arvostelijat ovat itse yhtä kaukana arvostelujensa kohteista kuin arvosteltavat ovat arvostelijoista itsestään, joten molemmat ovat laitojen ja äärilinjojen kulkijoita.

Väitteet laidoista ja äärimmäisyyksistä johdattelevat ajattelemaan politiikasta spatiaalisesti eli tilallisesti. Väitteillä pyritään sulkemaan demokratiassa esille tulleita näkemyksiä paitsioon. Se on tyhmää politikointia, sillä kattilan kansi pamahtaa joka tapauksessa ennen pitkää auki.

Demokratiassa päätettäköön demokraattisesti, eikä äänestyksen tulos ole koskaan demokratian itsensä valossa väärä. Tietenkin demokratia sinänsä voi olla vääristynyttä, koska enemmistöt eivät ole aina suinkaan oikeassa eivätkä tiedä omaa etuaan.

Tosiasiassa vaalit ovat vallankaappaus, jolla poliitikot kaappaavat vallan kansalaisilta ja pitävät sitä hallussaan vaalikauden ajan. Mutta määritelmällisesti vaalien tulos on aina oikea, niin kuin giljotiiniakin käytetään oikein, vaikka sen tuloksena joiltakin putoaa pää.

 

Purra, kaada hallitus!

Sellaisella vaalilla, jossa alle puolet (42,4 %) suomalaisista äänestää, ei pitäisi olla minkäänlaista merkitystä. Mutta jotain tulos kertoo.

Kansallismieliset puolueet voittivat lähes kaikkialla EU:ssa, paitsi Suomessa. Kansallismielisinä esiintyneiden Perussuomalaisten rökäletappio ei johtunut suinkaan siitä, ettei puolue saanut viestiään perille.

Perussuomalaisten kannatuksen puolittuminen surkealle 7,6 prosentin tasolle oli suora kannanotto Riikka Purran (ps.) saksivitseihin ja perusturvaleikkauksiin, jotka ovat runnelleet kantasuomalaisten sosiaaliturvaa samalla kun varattomat maahanmuuttajat ovat saaneet asumistuen leikkauksiinsa kompensaation toimeentulotuesta, jota eivät vähänkin varallisuutta omistavat suomalaiset itse saa.

Kannatusvastuun huonosti harkituista leikkauksista kantaa yksinomaan Perussuomalaiset. Kokoomus (24,8 %) keräsi eurovaaleissakin voiton, koska hyväosaisiin leikkaukset eivät ulotu.

Perussuomalaisesta puolueesta piti tulla hallituskoalition SDP ilman maahanmuutto- ja ilmastoagendaa, mutta toisin kävi. Nykyjohdossa puolue on ajanut rahaeliitin asiaa jopa ponnekkaammin kuin Kokoomus itse.

Minulle eurovaalin tuloksessa ei ollut mitään yllätyksellistä. Ennustin Perussuomalaisten romahduksen jo täällä. Seuraavissa eduskuntavaaleissa perussuomalaisia raikulipoikia ja -tyttöjä putoaa pylvästalosta kuin lintuja, jotka mätkähtelevät jäätyneinä maahan kovalla pakkasella.

Näin käy, jos Perussuomalaiset eivät lopeta flirttailua Kokoomuksen kanssa ja keskeytä aso-järjestelmän romutusta, asumistuen tekemistä varattomuusehtoiseksi, asumistuen poistamista omistusasukkailta ja muita sikamaisia huononnuksia, jotka uhkaavat suomalaisten koteja ja koettelevat Suomen kansalaisten kukkaroa.

PS sai mitä ansaitsi, ja saa jatkossakin. Purran kannattaisi kaataa hallitus, ennen kuin puolueensa kannatus on pysyvästi valliriutan alapuolella.

Hallituksella ei ole syytä erota Vilhelm Junnilan pesukarhusolmion vuoksi eikä siksi, että Wille Rydman on esitellyt (keski-ikäisen tapauksessa) ihailtavaa seksuaalista markkina-arvoaan.

Millään puolueella ei ole syytä lähteä hallituksesta myöskään itärajan käännytyslain vuoksi tai siksi, että paskahanhia saa jatkossa ampua. Nämä lainmuutokset ovat itse asiassa hallituksen ainoat hyvät aikaansaannokset.

Perussuomalaisten pitäisi kaataa hallitus Kokoomuksen nylkyrimäisyyden ja RKP:n harjoittaman persupanettelun vuoksi.

RKP ja äärivasemmisto ovat vikisseet yhdessä niin sanottujen perustuslakiasiantuntijoiden kanssa turvapaikanhakijoiden maahan saapumisen puolesta, vaikka myös professorijuristeilla olisi ollut tärkeämpää syynäämistä siinä, ettei kansalaisten kodinturvaa raiskata Kokoomuksen vaatimilla asumistuen leikkauksilla ja aso-järjestelmän alasajolla.

Kansa kahtia, keskiryhmät kallella kypärin

Iloitsen kyllä kansallismielisten noususta EU:n parlamenttivaaleissa. Jospa saataisiin viherkommunismia vähennetyksi.

Erityisesti nautin kokoomuslaisen Sirpa Pietikäisen putoamisesta pois EU-parlamentista ja sitä kautta toivottavasti kaikesta politiikasta. Voin vielä jotenkin ymmärtää vihreiden ja vasemmistolaisten kannatusta EU:n ennallistamisasetukselle heidän yleisen ilkeytensä valossa, mutta kokoomuslaiselta Pietikäiseltä moisen eurososialismin puolesta äänestäminen EU-parlamentissa oli sellainen idioottimaisuuden osoitus, että hänen sietääkin pudota.

Kirjoitin ennallistamisasetuksesta, pakkoremonteista, energiadirektiiveistä ja niiden tuhoisuudesta Suomelle täällä, täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä.

Ennallistamisasetuksen puolesta äänesti kokoomuslaisista mepeistä myös Henna Virkkunen, joka saanee palkinnoksi typeryydestään Suomelle kuuluvan kiintiökomissaarisalkun. 

En ihmettele Li Anderssonin (vas.) hurjaa kannatusta ja kykyä vetää europarlamenttiin kaksi muuta meppiä. Li on ainoa puoluejohtaja, joka sanoi pitävänsä EU- ja euroeroa edes jossain mielessä mahdollisena, mutta tätähän kannatustekijää median haastattelemat selittelijät eivät tunnusta eivätkä ”huomaa”.

Kotimaan politiikka on polarisoitumassa porvariston ja äärivasemmiston kesken, syynä Petteri Orpon hallituksen tapa pahoinpidellä taviksia, työläisiä ja valkokaulusköyhälistöä. Woke-jengi voitti kansallismieliset persut, demarit ja äijät, jotka huomasivat, ettei Suomessa ole enää kansallista etua ajavaa puoluetta, ja lopettivat äänestämisen siksi.

SDP ei nouse, koska entinen realismin ja rationalismin varaan vannova puolue sönköttää nykyisin feminismiä, maahanmuuttoa ja ilmastonmuutosteemaa jonain kärkiasianaan. Demarit hurahtivat vihreiden töyhtöpäiden kelkkaan.

Tilanne on nyt se, että vihervasemmisto tuhoaa vallassa ollessaan Suomen julkisen talouden ja porvarit puolestaan yksityisten kansalaisten talouden. Yhtään järkevää puoluetta ei ole.

EU kolonialisoi Suomea – Fixataan!

Tätä on Euroopan unioni: Suomen metsätalouden kannalta ja perustuslaillisen omaisuudensuojan näkökulmasta tuhoisaa luontodirektiivien sanelua ja rakentamisnormeja, joilla uhataan suomalaisten koteja ja kiinteistövarallisuutta samanaikaisesti, kun kuumassa Italiassa ja Espanjassa tehdään energiaremontteja EU:n elpymisrahastosta kahmaistuilla sadoilla miljardeilla euroilla!

Leivän suomalaisten ruokapöydästä ovat syöneet EU:n tänne tuputtamat sosiaaliturvahakuiset maahanmuuttajat. Me emme tarvitse myöskään Romanian tapaisia valtioita opettamaan meille, millaista on hyvä sosiaaliturva.

Näyttönä ”sä suostut tai itket ja suostut” -politiikasta on Euroopan siirtolaisjärjestelyyn (eli niin sanottuun taakanjakoon) perustuva yhteinen turvapaikkapolitiikka. Sen mukaisesti jäsenmaiden on joko otettava vastaan turvapaikanhakijoita tai maksettava jokaisesta tänne osoitetusta ja käännytetystä sakkona Ferrarin hinta. 

Samaan aikaan EU kippasi noin kahta Suomen valtionbudjettia vastaavan määrän veronmaksajien varoja Afrikkaan suomalaisen demarikomissaarin kätilöimänä.

Suomen valtionbudjetissa on miljardien aukko EU:n internatsistisen korkopolitiikan, jäsenmaksujen, tukipakettien, euron korkean hinnan ja Suomeen kohdistuvan uuskolonialismin ja imperialismin vuoksi. Maamme maatalous kärsii paragrafipainajaisesta, sertifikaattisuosta ja EU-feodalismista.

Surkeaa EU:ssa on myös tukipakettipolitiikan lopettamisen ajankohta. Kun siitä saadaan yksimielisyys aikaan, Suomen valtiontalous on niin syvällä, että maamme olisi itse tukipaketin tarpeessa, mutta tuohon mennessä avustusten jakelu on saatu todennäköisesti lopetettua.

Minä toivon pääseväni äänestämään EU-erosta mahdollisimman pian. Suomelle kelpaisi Norjan ja Ison-Britannian asema.

Me emme tarvitse eurokommunismia mihinkään, ja turvallisuuden takeeksi riittää Nato.  

---

Päivitys 17.6.2024: Kun EU-vaalit oli käyty, Itävallan vihreä ilmastoministeri veti välistä ja äänesti tänään EU:n ennallistamisasetuksen puolesta ja maansa liittokanslerin mukaan lain vastaisesti.

Suomelle ennallistamisasetuksen yllättävä hyväksyminen merkitsee lähes miljardin euron lisäkuluja vuodessa. Siihen palavat kaikki ne Suomen valtionhallituksen tekemät sosiaaliturvaleikkausten tuottamat säästöt, jotka ovat suomalaisten ruokapöydistä pois.

On demokratian vastaista, että ennallistamisasetuksesta ylipäänsä päättävät EU:n ministerit kokouksessaan. Kansalaisia laajasti koskevasta asiasta eivät saa suomalaiset itse päättää, vaikka asia olisi jopa kansanäänestyksen arvoinen.

Metsä ei ole puisto, ja siksi EU:n yhteinen metsäpolitiikka on järjettömyyden ilmaus ja tieteellisen vastuun sekä etiikan vastainen töräys.

Toivon sydämeni pohjasta kertakaikkista loppua vihreiden kiilusilmien harjoittamalle vihersosialismille, joka runtelee maamme talousmetsien hoitoa ja maanomistajien sekä metsäteollisuuden oikeuksia.

Suomalaiset maanomistajat ovat tehneet luonnon hyväksi pelkästään taloudellisten etujensa vuoksi enemmän kuin vihervasemmistolaiset ekoanarkistit, joiden ainoa aikaansaannos on itsensä kahlitseminen harvestereihin ja kaivinkoneisiin.

Ennallistamisasetus on Suomen kannalta erityisen vahingollinen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen, koska se vaatii metsien palauttamista vuoden 1952 tilaan, johon mennessä Keski-Euroopan maat olivat ehtineet sahata suuren osan metsistään mutta Suomen metsät olivat vielä tuuheita.

Valtiollista itsemääräämisoikeutta ja omaisuudensuojaa loukkaava ennallistamisasetus on jälleen uusi rikos Euroopan unionin tekemiin kansallisvaltioiden ja kansalaisten vastaisiin rikoksiin.

Päivitys 1.7.2024: EU uhkasi Suomea niin sanotulle ”tarkkailuluokalle” eli alijäämämenettelyyn laittamisella, vaikka EU itse laiminöi kaikki talouskurisääntönsä koko koronakriisin ajan. EU:n koronarahaston keruu oli yksi syy siihen, miksi 60 prosentin velkasääntö lopulta ylittyi Suomessa. Moni suuri EU-maa on kuitenkin Suomea velkaantuneempi, ja viime viikolla alijäämämenettelyyn joutui Ranska, joka tulee viihtymään EU:n helläkätisessä huomassa hyvin.

Tarkkiksella uhkaaminen on ollut EU:lta koko ajan pelkkää manipulaatiota, jolla Suomea on painostettu leikkauksiin ja muokkaamaan sosiaaliturvajärjestelmäämme oliiviöljymaita muistuttavaksi.

Mediassa valitellaan nyt ”laitaoikeiston” voittoa Ranskan ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa, jotka Emmanuel Macron järjesti heikon eurovaalituloksensa selvittyä. Äänet vyöryivät Kansalliselle liittoumalle (Rassemblement national), sillä kansallisen edun puolustaminen on luonnollinen vastareaktio EU:n harjoittamalle ripitykselle, kansallisen itsemääräämisoikeuden riistolle, maahanmuuton pakotukselle ja aneiden keruulle kansalaisten taskuista.

Ennenaikaisten parlamenttivaalien järjestäminen oli Macronilta taktisesti kelvoton päätös, mikäli hän aikoi jarrutella EU:n hajoamista. Se osoitti yhtä kelvotonta pelisilmää kuin David Cameronin taannoinen päätös järjestää EU:sta kansanäänestys Isossa-Britanniassa (hän vastusti Brexitiä).

Ammattipoliitikoilla ei yleensä ole ajattelun taitoa, mutta tekosillaan he ovat onneksi tulleet kaventaneiksi EU:n vaikutusvaltaa jäsenvaltioiden sisäisiin asioihin.

 

Päivitys 8.7.2024: Ranskan parlamenttivaalien toinen kierros ei siivittänyt kansallismielisiä jytkyyn, mutta RN nousi kuitenkin kolmanneksi vasemmistopuolueiden taktisesta äänestämisestä huolimatta. Tulos antaa selvän näytön kansalaisten EU-kriittisyydestä, ja kyseessä lienee vain voiton viivästyminen.

Aiheesta aiemmin:

Viherkommunistit ja ekososialistit kavaltavat talousmetsiä luonnonsuojelualueiksi – Perustuslaillinen omaisuudensuoja vaarassa

Suomen metsiä sosialisoidaan luonnonsuojelun verukkeella

Ihan hiilenä asioiden ytimessä – Vihreä siirtymä vie esiteolliseen aikaan

Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle

Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe 

EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät

EU:n irvokas komentodemokratia uhkaa Suomen koteja

Käännytetyn pakolaisen hinta on jatkossa Ferrari

EU kippaa 150 miljardia euroa Afrikkaan – Demarikomissaari Urpilainen innostaa ja iloitsee

Asuntopoliittinen skandaali: hallitus lyömässä aso-asukkaita puukolla selkään

Kokoomus on yrittänyt pitkään lopettaa Suomesta subventoidun asumisen muodot, vaikka subventiot ovat välttämättömiä sille, että kasvukeskuksissa voi asua ihmisiä palvelemassa porvarien pyyteitä.

Hallituksen hampaissa on ollut viime aikoina pyrkimys romuttaa myös asumisoikeusjärjestelmä ja vuokralaistaa asukkaat. Kirjoitin aiheesta aiemmin täällä ja täällä.

Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry on joutunut toistuvasti torjumaan hallituksen hyökkäykset, sillä ne ovat olleet jatkuvia. Parhaillaan on menossa adressin keruu hallituksen toimenpiteitä vastaan. 

Torpattuaan uusien aso-talojen ARA-lainoituksen on asuntoministeri Kai Mykkänen (kok.) nyt asettanut työryhmän pohtimaan korvaavaa mallia aso-järjestelmälle. 

Nähdäkseni kyseessä on nykyisen aso-lain kiertoyritys ja poliittinen keppihevonen, jolla yritetään luoda Suomeen uusi aso – ”aso numero 2” – ilman Kokoomukselle epämieluisia asuntojen käyttö- ja luovutusrajoituksia (vuokrausrajoituksia ja myyntikieltoja).

Kyseinen uuden aso-lain (393/2021) kiertoyritys on nähdäkseni demokratian vastainen, koska sillä yritetään horjuttaa luottamusta demokraattisesti äskettäin säädettyyn ja uudistettuun aso-lakiin ja aso-järjestelmään.

Asuntoministeri Mykkänen on tuhoamassa koko aso-järjestelmän perusteet taannehtivasti vaikuttavalla lainsäädännöllä.

Hallituksen aso-järjestelmää horjuttavat toimet voivat johtaa hallitsemattomaan asukkaiden joukkopakoon, aso-yhtiöiden vararikkoihin ja taloudellisiin katastrofeihin, joita ei ilman ministeri Mykkäsen toimenpiteitä tapahtuisi.

 

*

Olen saanut toimekseni antaa ympäristöministeriön työryhmälle lausunnon, kun asumisen niin sanottua ”välimallia” pohtimaan asetetun työryhmän kysymykset ovat välittyneet Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry:n kautta myös minulle.

Ikävä totuus on, että hallituksen tarjoama ”osallistaminen” asiassa, jota aso-asukkaat eivät itse halua kyseenalaistettavan, lämmittää kuin pieru vasten naamaa.

Haluan välittää vastaukseni paitsi viranomaisten, myös kansanedustajien tiedoksi ja toivon opposition ottavan asian vastustaakseen sekä ryhtyvän toimenpiteisiin välikysymyksen valmistelemiseksi asiaa koskien. 

Seuraavassa esittämiäni argumentteja voi käyttää vapaasti puolustettaessa nykyistä aso-järjestelmää ja vastustettaessa hallituksen aikomuksia aso-järjestelmän horjuttamiseksi.

 

Työryhmän esittämät kysymykset (3):

1. Kun tarkastellaan suurimpien kaupunkiseutujen asuinalueita, onko asumisoikeus toiminut vuokra- ja omistusasumisen välimuotona tasaamassa asuinalueiden välisiä eroja (segregaatiota)?

VASTAUKSENI: 

Nykyinen asumisoikeusjärjestelmä toimii erinomaisesti ja tasaa asuinalueiden välisiä eroja sekä ehkäisee segregaatiota.

Esimerkiksi Helsingissä asumisoikeusjärjestelmä on ollut ja on edelleen keskeinen tekijä siinä, että uusille suurehkoille asuinalueille on voinut päätyä asumaan ihmisiä erilaisista, myös alemmista ja keskitason, tulo- ja varallisuusluokista.

Tämä taas on edellytys sille, että uusia suuria kaupunginosia, kuten Jätkäsaari, Kalasatama, Sompasaari ja Kruunuvuorenranta on voitu ylipäänsä rakentaa. Kysyntää ei olisi voinut riittää kokonaisten kaupunginosien tai niiden laajennusten rakentamiseen pelkän markkinamekanistisen asuntorakentamisen kautta, ilman asumisoikeusjärjestelmää ja ilman siihen liittyvää ARA:n korkotuki- ja takausjärjestelmää.

Helsingin kaupunki on valtuuston päättämässä kaupunkistrategiassaan linjannut, että segregaation ehkäiseminen on kaupungin keskeinen rakentamispoliittinen tavoite. Tätä tavoitetta asumisoikeusmalli on edistänyt kiitettävästi.

Helsingin kaupunki on myös kaavoittanut keskeisille uusille suurille asuinalueille, kuten esimerkiksi Jätkäsaareen, 40 prosenttia omistusasuntoja, 40 prosenttia vuokra-asuntoja ja 20 prosenttia asumisoikeusasuntoja. Nykyisten aso-asuntojen suhteellinen edustus koko rakennuskannasta on ollut huomattavasti 20 prosenttia pienempi. Aso-asuntojen määrän on Helsingin kasvustrategiassa suunniteltu siis lisääntyvän olennaisesti.

Valtionhallituksen päätös uusien aso-talojen ARA-lainoituksen jäädyttämisestä vaarantaa pahoin kaupunkien rakentamissuunnitelmat, segregaation ehkäisyn ja kaavoituksen.

Valtionhallituksen päätös uusien aso-talojen ARA-lainoituksen jäädyttämisestä romuttaa myös aso-talojen omistajayhtiöiden tulevaisuuden rahoitussuunnitelmat, koska suunnitelmat on laadittu yhtiöiden sisäisten kustannusten tasausjärjestelmien varaan, toisin sanoen niin, että kustannuksia tasaamalla yhtiöt voivat siirrellä kuluja uusien ja vanhojen talojen välillä.

Jos uusia taloja ei voida rakentaa, hallituksen päätös vaarantaa aso-yhtiöiden koko taloudenhoidon. 

Tämä puolestaan voi johtaa käyttövastikkeiden jyrkkään nousuun ja sitä kautta asukaspakoon, aso-järjestelmän epäsuosioon ja aso-yhtiöiden syöksykierteeseen, jota ei ilman hallituksen kielteistä ARA-päätöstä syntyisi lainkaan!

Pidän hallituksen päätöstä lopettaa uusien aso-talojen rahoittamisen erittäin epäviisaana ja harkitsemattomana päätöksenä, jossa ei ole ajateltu seurausvaikutuksia nykyiselle aso-kannalle ja aso-asukkaille.

Siten se antaa esimerkin hallituksen tavasta runnoa päätöksiä läpi ilman vaikutusten arviointia, mistä puolestaan oikeuskansleri on hallitusta toistuvasti moittinut. Sekä asukkaat, omistajayhtiöt että asiantuntijat ovat samaa mieltä siitä, että aso-järjestelmän alas ajaminen on ”epäonnistunutta”, ”kokonaisedun vastaista” ja ”typerää” (aiheesta täällä ja täällä).

Pahimmillaan valtionhallituksen ARA-päätös muistuttaa petosta, jolla haavoitetaan nykyisten aso-asukkaiden luottamusta elinikäiseen aso-kotiin.

Päätöksellään valtionhallitus taannehtivasti vetää matot ja lattiat asukkaiden ja aso-yhtiöiden alta, vaarantaa aso-sopimusten sitovuuden periaatteen, on ristiriidassa jälkikäteen vaikuttavan lainsäädännön kiellon kanssa ja rikkoo lainsäädännön ennustettavuutta ja pysyvyyttä vastaan.

Koska uudesta aso-laista päätettiin demokraattisesti vuonna 2021, aso-järjestelmän epäsuorakin vaarantaminen ARA-rahoitusta katkaisemalla merkitsee demokratian vastaista toimenpidettä kyseenalaistaessaan tuoreen lain ja kansalaisten oikeuden kotiin sekä kodinturvaan.

Pidän kyseistä päätöstä oikeusvaltioperiaatteen vastaisena.

Aso-asukkaillakin pitäisi olla pesimärauha – Huutista ministeri Mykkäselle!

Vaikuttaa siltä, että Suomessa on rauhoitetuilla elämilläkin parempi pesintäturva kuin asumisoikeusasukkailla, joiden asemaa ja oikeuksia on kyseenalaistettu hallituksen ja ministeriön taholta jatkuvalla vyörytyksellä.

Olen toistuvasti todennut ministeriöön päin, että poliitikkojen ja ministeriön olisi jo viimeinkin korkea aika jättää aso-järjestelmä rauhaan jatkuvalta asukkaisiin kohdistettavalta ahdistelulta ja epävarmuuden lietsomiselta.

Olen toistuvasti muistuttanut eduskunnan ympäristövaliokuntaa, ministeriötä ja kansanedustajia, että aso-laki ei ole mikään toistuvasti auki revittävissä oleva laki.

Aso-lailla on tarkoitus turvata pitkäaikaisiksi tarkoitettuja oikeudellisia asemia ja suhteita. Sen rinnalle ei tulisi yrittää perustaa mitään kilpailevaa mallia, josta tulisi kaiketi jonkinlainen ”aso numero 2” mutta ilman Kokoomukselle epämieluisia käyttö- ja luovutusrajoituksia.

Varoitan vakavasti maan hallitusta ja ministeriötä siitä, että jo pelkkä päätös, jonka mukaan uusia aso-taloja ei rakenneta, on omiaan lisäämään epäluottamusta ja karkottamaan asukkaita aso-mallin piiristä.

Tällöin asuntojen tyhjäkäyttö lisääntyy ja vastikkeet nousevat, ja pahimmassa tapauksessa yhtiöt pääsevät tai joutuvat realisoimaan taloja nykyisenkin aso-lain 88 §:n nojalla.

Hallitus itse saattaa aiheuttaa myös aso-yhtiöiden konkursseja, joita ei ilman ministeri Mykkäsen toimia tulisi.

Hallitus saattaa toimillaan aiheuttaa satojen miljoonien eurojen kansantaloudelliset tappiot ja asuntopoliittisen katastrofin, mikäli se romuttaa nykyisen aso-järjestelmän kysyntää vähentävillä ja epähoukuttelevuutta lisäävillä päätöksillään.

Voidaan kysyä, tämäkö on istuvan hallituksen tarkoituskin. Jos on, sellaiselle hallitukselle pitäisi saada defenestraatio mahdollisimman pian.

On syytä muistuttaa, että pelkkää segregaation ehkäisemistä tärkeämpää on asumisoikeusjärjestelmässä sen tavoite: mahdollistaa kohtuuhintainen ja pysyvä asuinmuoto kasvukeskuksiin väestölle, jonka tulot tai varallisuus eivät riitä omistusasumiseen mutta sosiaaliset perusteet eivät täyty haettaessa ARA-tuettuun vuokra-asumiseen.

Asumisoikeusjärjestelmä on ehkäissyt sosiaalista segregaatiota tehokkaasti, eikä sitä pitäisi ajaa alas. 

Sen sijaan nykyisen asumisoikeusjärjestelmän ARA-rahoitusta pitäisi jatkaa korkokriisin lauettua, ja uusien talojen ARA-lainakiellon pitäisi jäädä vain määräaikaiseksi.

 

2. Mitä elementtejä mahdollisessa uudessa välimuodon asumisessa tulisi olla ja mitä ei tulisi olla? 

VASTAUKSENI:

Nähdäkseni tarvetta uudenlaiseen välimallin asuinmuotoon ei ole. Sitä eivät ole asukkaat eivätkä muutkaan kansalaiset pyytäneet.

Valtion asuntorahastossa (VAR) koettu rahoituskriisi johtuu hallituksen omasta halusta vähentää VARin kuluja ja on luonteeltaan ideologinen ja poliittinen. Tosiasiassa korkotason alentuessa taloudellinen kriisi laukeaisi itsestään.

Asumisoikeusasuntojen osuus noin 100 miljoonan euron vuotuisista ARA-kokonaiskorkotuista on varsin pieni eikä muodosta suhteellisesti arvioiden minkäänlaista ongelmaa, kun sillä on voitu turvata kodit ihmisille ja rakennusteollisuuden jatkuminen kasvukeskuksissa. Yhtään aso-yhtiötä ei ole mennyt konkurssiin, eikä ARA ole joutunut maksamaan takauksia.

Aso-järjestelmän muutoksia ei voida perustella valtiontalouden säästötoimilla, koska aso-yhtiöiden osuus Valtion asuntorahaston ja ARAn korkotuista on vähäpätöinen verrattuna tuetun vuokra-asumisen korkotukiin. Aso-järjestelmän hyödyt ovat taloudellisia rasitteita suuremmat asukkaiden maksaessa 15 % rakentamiskuluista, toisin kuin vuokratalojen kohdalla.

Aso-järjestelmä tulee siis valtiolle halvemmaksi kuin tuettu vuokra-asuminen. Tällä perusteella hallituksen ARA-uudisrahoituskieltoa ovat vastustaneet myös omistajayhtiöt.

Rinnakkaisen välimallin kehittely nykyisen aso-järjestelmän ohelle on poliittinen veruke, jolla hallitus yrittää epäsuorasti romuttaa aso-järjestelmän huomattuaan, että aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkamiselle on perustuslaillisia ja yleisiin oikeusperiaatteisiin liittyviä esteitä. 

Suomessa on sovellettu eräänlaisena välimallin asuinmuotona osaomistusjärjestelmää, jota voisi nähdäkseni kehittää edelleen, mikäli sille esiintyisi markkinoilla kysyntää. Yhden esimerkin tarjoaa Helsingin kaupungin kehittelemä Hitas-järjestelmää korvaava polku omistusasumiseen, josta täällä ja täällä. Se ei kuitenkaan edellytä mitään muutoksia aso-järjestelmään.

 

3. Mitä muuta haluatte nostaa esille välimuodon asumiseen liittyen? 

VASTAUKSENI:

Olen edellä argumentoinut, että uuden välimallin suunnittelu ja nykyisen aso-järjestelmän näivettäminen ARA-rahoituskiellolla vaikuttavat jo pelkkinä suunnitelmina aso-asukkaita karkottavasti. 

Ne saattavat johtaa aso-yhtiöt suuriin vaikeuksiin ja jättiläismäisiin taloudellisiin romahduksiin, joiden ensisijaisina syinä eivät ole korkokriisi eivätkä yhtiöiden tai asukkaiden toimet vaan hallituksen oma halu rapauttaa järjestelmää jyrsimällä sen perusteita, lopettamalla uusien talojen ARA-rahoitus sekä aiheuttamalla epävakautta ja epäluottamusta markkinoille.

Olen kirjelmöinyt asiasta eduskunnan oppositiopuolueille ja pyytänyt niitä tekemään hallituksen aso-toimista välikysymyksen, jolla puututtaisiin hallituksen sinnikkääseen pyrkimykseen kiusata nykyisiä aso-asukkaita järjestelmän jatkuvalla kyseenalaistamisella.

Eivät vuokra-asumisen ja asunto-osakeyhtiölainsäädännönkään perusteet ole tällaisen jatkuvan repimisen kohteina!

Eräät pitkäaikaiset aso-asukkaat ovat kieltämättä närkästyneitä siitä, että käyttövastikkeet pysyvät korkealla tasolla koko asumisen ajan, eivätkä ne laske, vaikka asuintalojensa lainat ovat loppuun maksetut. He ovat jopa toivoneet, että talojen omistus purettaisiin asukkaiden hyväksi. 

Tämä ei liene mahdollista, koska omaisuudensuoja koskee – paitsi asukkaiden aso-oikeutta ja aso-maksuja – myös aso-talojen omistajayhtiöiden varallisuutta ja suojaa omistajayhtiöitä jälkikäteiseltä konfiskoinnilta. Omistajayhtiöiltä puolestaan puuttuu halukkuus luovuttaa omasta aloitteestaan mitään takaisin asukkaille. Useat aso-asukkaat ovat maksaneet asuinhistoriansa aikana pääomalainojen lyhennyksiä käyttövastikkeina eri aso-yhtiöille, ja niiden hyvittäminen takaisin olisi käytännössäkin mahdotonta. Aso-talojen omistuksen purkamisesta seuraisi hallinnollinen monenkirjavuus tuloksena Fazerin sininen silakkasuklaa.

Näin ollen ainoa realistinen mahdollisuus on torpata koko lainmuutoshanke ja jatkaa aso-järjestelmää nykyisellään, kun siihen ei liity mitään merkittäviä ongelmia ja hallituksen esittämät korjaukset ainoastaan riskeeraisivat koko järjestelmän uskottavuuden.

Se, että aso-järjestelmään on virrannut rahaa sekä uusien lainojen muodossa että vanhoilta asukkailta, joiden asuintalojen lainat ovat loppuun maksetut, on järjestelmän ominaisuus, josta on päätetty jo järjestelmää luotaessa.

Dispositiomaisesti aso-järjestelmä on kieltämättä eräänlainen pyramidi. Se alkaa horjua, jos uutta rahaa lakkaa virtaamasta sisään.

Nyt hallitus on laittamassa uuden rahoituksen hanat kiinni. Jos myös toisesta päästä lakkaa virtaamasta rahaa sisään, eli vanhojen talojen omistus puretaan, rahaa lakkaa virtaamasta sisään myös toisesta päädystä, eli vanhojen talojen asukkailta käyttövastikkeiden muodossa.

Tämä merkitsee, että keski-ikäisten ja uusien talojen käyttövastikkeet nousevat rajusti, ja lopulta nämäkin talot joudutaan realisoimaan asukkaiden kaikottua ja tyhjenemiskierteen käynnistyttyä.

Näin koko järjestelmä romahtaa.

Jotta tällä tavalla ei kävisi, ainoa looginen mahdollisuus on jatkaa järjestelmää. Se on verrattavissa euroalueeseen. Myös euroalue (eurovaluutta) on eräänlainen pyramidi. Sekin toimii vain, jos järjestelmään virtaa jatkuvasti uutta keskuspankkirahaa. Kukaan ei voi ottaa riskiä, mitä tapahtuu, jos keskuspankkirahan syöttäminen järjestelmään lopetetaan.

Ministeri Mykkänen on nyt ottanut tällaisen riskin aso-järjestelmän kanssa. Hän siis leikkii tulella.

Ministeriön 27.5.2024 julkaisemassa muistiossa kuitenkin rohjetaan esittää omistusrakenteiden purkua, aso-talojen ja aso-asuntojen osittaista tai kokonaista osakeyhtiöittämistä, asukkaiden vuokralaistamista tai jäämistä asumaan (korotetulla) käyttövastikkeella.

Jos hallituksen tavoitteet päätyvät lakiin, pahimmassa tapauksessa asuntonsa laskennallisesti kahteen kertaan maksaneet aso-asukkaat saavat omistajayhtiöltä kirjeen, jossa tarjotaan mahdollisuutta lunastaa asunto kolmanteen kertaan omaksi, tällä kertaa oikeasti ja kovalla pankkirahalla!

Jotta tällaisilta ultimaatumeilta vältyttäisiin, olisi hallituksen lainmuutoshanke haudattava mahdollisimman pian. Omistusrakenteita sekoittava lainmuutos tuhoaisi myös kaikki ne asukasdemokratian lisäykset, jotka saatiin kovalla työllä uuteen aso-lakiin vuonna 2021. 

Tämä olisi tulos hallituksen kaavailemasta aso-uudistuksesta.

Ikävää sanoa, mutta aso-järjestelmän hallittu romahduttaminen on torpparilaitoksen paluusta unelmoivan Kokoomus-puolueen poliittinen tavoite, ja lainmuutoksen tulokset ovat junaillut jo pitkälle liikemiespiireissä.

Kokoomusta avustavat useat realisointifirmat, jotka odottavat vesi kielellä lainmuutoksen voimaan astumista, jotta ne pääsisivät realisoimaan satojen miljoonien eurojen kiinteistövarallisuutta, vetämään voittoa välistä ja tekemään palveluksen talojen omistajayhtiöille, jotka saisivat 0-sijoituksella huikean liikevoiton, kun asuntonsa sataprosenttisesti maksaneiden aso-asukkaiden kodit myytäisiin omistus- tai vuokra-asunnoiksi.

Saamieni tietojen mukaan eräässä yksityisessä omistajayhtiössä johtajisto on iloinnut jo etukäteen siitä, että nyt pojat lyödään realisoinnilla rahoiksi! Samalla kun ministeri Mykkänen valmistelee ydinkoetta aso-asukkaiden kodeilla, häntä avustavat Perkeleen enkelisijoittajat, joita pyrähtää paikalle parveilemaan aina sinne, missä veri ja raato lemahtavat.

Tämä on kapitalistisen kiinteistökeinottelun eräs keinotekoisesti tuotettu huipentumispiste. Negatiivisilla keskuspankkikoroilla velkaannutettiin ensin aso-omistajayhtiöt, samanaikaisesti rakentamista vauhditettiin vasemmiston ylimitoitetuilla lisärakentamisvaateilla, ja nyt porvarit ja keinottelufirmojen bandiitit odottavat pääsevänsä korjaamaan toisten maksamista aso-kodeista ja kiinteistöistä miljoonien liikevoitot.

Näin ei olisi pakko tehdä, vaan myös tilapäisestä rahoituskriisistä olisi mahdollista päästä yli kuivin jaloin.

Ministeri Mykkänen on käyttänyt romutushankkeensa verukkeena valheellista väitettään, että aso-järjestelmä on ”riskikeskittymä”. Tosiasiassa korkoriskit valtiolle ovat vähäpätöiset ja pienemmät kuin tuetussa vuokra-asumisessa. Riskit omistajayhtiöille ovat mitättömät, koska asuin- ja rakentamiskulut kääntyvät lain mukaan joka tapauksessa asukkaille. Todellisuudessa aso-järjestelmä on ollut ja on edelleen MENESTYSTARINA, jonka valtion hallitus yrittää nyt tuhota.

”Kansallismielisinä” esiintyvien Perussuomalaisten minarkisti-libertaarit katselevat statisteina sivusta samalla, kun perhetaustaltaan osittain venäläinen Kai Mykkänen sanoo Ylelle, että asumisoikeusasunnoissa asuu mukamas vääränlaisia ihmisiä!

Tämä puoliksi oppinut pölkkypää on röyhkeydessään unohtanut paitsi aso-rakentamisen sosiaalipoliittiset tavoitteet, myös sen, ettei ole hänen tehtävänsä päättää siitä, kuka kodissaan asuva ihminen on väärässä tai oikeassa paikassa. Entäpä, jos päätettäisiin, että Mykkäsen omassa asunnossa asuu vääriä ihmisiä? 

Maalitolppien siirtely kesken pelin on koko järjestelmän ryssimistä. Hallituksella on hyppysissään suunnaton ja ennennäkemättömän sikamainen kavallus, jonka kohteina ovat ihmisten kodit. Se edustaa rakenteellista väkivaltaa ja korruptiota, jota kannattaa vastustaa kaikkien oikeuspilttuiden viimeisiin peräseiniin asti.

Esitän, että hallitus peruisi uusien aso-talojen ARA-lainakiellon ja tekisi siitä vain määräaikaisen sekä jatkaisi myös uusien aso-asuntojen ARA-rahoittamista korkokriisin väistyttyä.

Muussa tapauksessa hallitus ottaa vastuulleen useiden aso-yhtiöiden konsernitalouden tuhoamisen ja aso-asukkaiden aso-sopimusten taannehtivan irtisanomisen tai purkamisen, mikä merkitsee sopimusten sitovuusperiaatteen (pacta sunt servanda) rikkomusta ja jälkikäteen vaikuttavan lainsäädännön kiellon (ex post facto) vastaista toimenpidettä.

Aso-järjestelmän asettaminen giljotiinin alle on törkeimpiä asuntopoliittisia veivauksia ja virheitä, ja on valitettavaa, mikäli se poliittisessa hallinnossa marginalisoidaan ja jää huomiotta. 

Mikäli hallituksen ja ministeriön toiminta aso-järjestelmän horjuttamiseksi jatkuu, vaarassa ovat ihmisten kodit ja elinikäiseksi sovittu asumisturva, ja joudun tekemään ihmisoikeuksien vaarantamisesta kantelun tai tutkintapyynnön viime kädessä Cour européenne des droits de l’hommehen ja EU:ssa voimassa olevien oikeusperiaatteiden rikkomuksesta Cour de justice de l’Union européenneen.

Helsingissä 21. toukokuuta 2024

JUKKA HANKAMÄKI

filosofian tohtori

valtiotieteiden tohtori

asumisoikeuden haltija ja järjestelmäasiantuntija

Helsinki

 

Päivitetty 3.6.2024 ympäristöministeriön 27.5.2024 julkaiseman muistion Dnro VN/14605/2024 johdosta.

JAKELU

Ympäristöministeriön asettama työryhmä

Selvitysmies Juhana Brotherus

Selvitysmies Matti Kuronen

Lainsäädäntöneuvos Anu Karjalainen (YM)

Lainsäädäntöneuvos Liisa Meritähti-Lustig (YM)

Ylijohtaja Teppo Lehtinen (YM)

Kansliapäällikkö Juhani Damski (YM)

Oppositiopuolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat 

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

Kansanedustajat, joita asia voi kiinnostaa

 

TIEDOKSI

Toimitusjohtaja Harri Palviainen (Haso)

Hallintopäällikkö Juho Heino (Haso)

Helsingin kaupungin asunto-ohjelmapäällikkö Hanna Dhalmann

Pormestari Juhana Vartiainen

Apulaispormestari Anni Sinnemäki

Apulaispormestari Paavo Arhinmäki

Muita asumisoikeutta ja asuntopolitiikkaa käsitteleviä kirjoituksiani:

Välikysymys hallitukselle aso-asukkaiden hylkäämisestä ja  aso-yhtiöiden rahoituksen pettämisestä

Näpit irti asumisoikeusasukkaiden oikeuksista!

Kehysriihessä kansalaisille toinen silmä mustaksi

Kirjoitukseni Kaleva-lehdessä (7.11.2023)

Lausuntoni asumistukea koskevan lain huononnusesityksestä sosiaali- ja terveysministeriölle (17.9.2023)

Oikeuskanslerin lausunto (19.9.2023)

Hallitus heittää kotioville hevosenpään

Miksi asumistukea ei pidä leikata? – Kyseessä nykyhallituksen ”taksiuudistus”

Kokoomuksen näkemys kannustamisesta

Perussuomalaiset kokoomuslaisen politiikan vankeina 

Perussuomalaiset ei ole enää kansanpuolue – Hallitusvalta vei hakoteille

Hallituksen keltainen kirja: täyttä kuraa!

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa

Kokoomus haluaa räjäyttää suomalaisten kodit

Sosiaalipoliittinen katastrofi on ovella: yleistuki voi romuttaa työttömyysturvan keston ja tehdä varattomuusvaatimuksista sosiaaliturvan ehdon

Helsingin Sanomat julkaisi 17.5.2024 toimittaja Teemu Muhosen kirjoittaman jutun ”Hallitus valmistelee historiallista uudistusta: tätä tarkoittaa uusi ’yleistuki’”. Asiasta kirjoitti myös Iltalehti, ja tiedotteita aiheesta on julkaissut sosiaali- ja terveysministeriö.

Helsingin Sanomien jutussa viitattiin sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) näkemyksiin ja haastateltiin STM:n ylijohtajaa, hallintotieteiden maisteri Liisa Siika-ahoa, joka johtaa uudistusta valmistelevaa virkamiestyöryhmää.

Olen osoittanut Siika-aholle, virkamiestyöryhmälle, sosiaaliturvauudistusta pohtivan komitean jäsenille ja valituille kansanedustajille kirjelmän, jonka julkaisen avoimena kirjeenä myös tässä blogissani.

Perusturvan muodolliseen selkeyttämiseen voi olla perusteita. Jos uudistus tehdään istuvan hallituksen poliittisesti linjaamalla tavalla, siihen liittyy kuitenkin huomattava riski, joka uhkaa romuttaa työttömyysturvan keston ja tekee varattomuusvaatimuksista ehdon (työttömyysetuutta korvaavaksi aiotun) yleistuen saamiselle.

Hallituksen tarkoitus lienee pudottaa ihmiset toimeentulotuelle. Koska toimeentulotukea voivat saada vain lähes varattomat ihmiset, tämä tarkoittaisi, että työttömyysturvaa huononnettaisiin sisällyttämällä sitä korvaavaan yleistukeen epäsuora varattomuusehto, joka realisoituu ihmisen päätyessä toimeentulotuen piiriin.

Jos yleistuki rajataan kestoltaan ja siihen sisällytetään varattomuusehto, vaikutus olisi todennäköisesti sosiaalisesti rapauttava. Se johtaisi suuren osan ihmisiä toimeentulotukeen, joka on sosiaalisista loukuista pahin ja vähiten työhön kannustava. Varattomuusehto johtaisi osan ihmisistä kuluttamaan kaiken varallisuutensa saadakseen tuloa jokapäiväisiin menoihinsa, mikä voisi tarkoittaa osalle ihmisistä omaisuutensa menettämistä.

Tällainen vääryys ollaan ottamassa jo käyttöön yleisessä asumistuessa, jota koskee jatkossa asteittainen tuen määrää alentava varattomuusehto.

Varattomuusvaatimukset liukuvat tukia yhdistettäessä helposti ja huomaamatta toimeentulotuesta ja yleisestä asumistuesta myös työttömyysetuuksia korvaavaksi aiotun yleistuen piiriin. 

Perustelen seuraavassa STM:lle osoittamassani kirjelmässä, miksi kyseinen politikointi saattaa olla perusoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen vastaista.

 

Avoin kirje

Arvoisa ylijohtaja Liisa Siika-aho

Asia: Yleistukea koskevat kannanottonne

Viitteet: Helsingin Sanomat 17.5.2024, Iltalehti 17.5.2024, STM:n tiedotteet ja viestipalvelu X:n postauksenne.

Kommentoitte Helsingin Sanomille suunnitteilla olevaa yleistukihanketta, ja aiheesta kirjoitti myös Iltalehti.

Kirjoituksista ja ministeriön tiedotteista sekä viestipalvelu X:n postauksistanne käy ilmi, että yleistuella on tarkoitus yhdistää Kelan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki.

Olen perehtynyt työttömyysturvajärjestelmään ja sosiaaliturvajärjestelmään perin pohjin akateemisissa yhteyksissä.

 

*

Huomiota yleistulosta esitetyissä lausumissa herättää hallituksen poliittinen linjaus, jolla ollaan mahdollisesti kyseenalaistamassa työmarkkinatuen jatkuvuus.

Jos käy niin, että peruspäivärahan ja työmarkkinatuen korvaavasta yleistuesta tulisi kestoltaan rajattu, tämä todennäköisesti pudottaisi monet ihmiset toimeentulotuen piiriin, joten kokonaissäästöä valtiontaloudelle koituisi vain vähän.

Toisaalta syntyisi suuri määrä väliinputoajia, sillä toimeentulotukea koskee varattomuusehto, jonka vuoksi sitä voidaan myöntää lähes täysin varattomille, joilla ei ole helposti rahaksi muunnettavaa omaisuutta.

Tällä tavoin hallitus tekisi epäsuorasti työttömyysetuudesta (työmarkkinatuesta) tarveharkintaisen ja varattomuusehtoisen etuuden – sikäli kuin se ei sitä nykyisin ole 55 vuotta täyttäneillä ja työssäoloehdon suorittaneilla.

Tällaisen politiikan vaikutus olisi sosiaalisesti rapauttava, sillä se kannustaisi joko käyttämään kaiken varallisuutensa juokseviin menoihin ja/tai hankkiutumaan muutoin varattomaksi toimeentulotukea saadakseen.

Vastustan yleistuen valmistelussa väläytettyä muutosta, joka tekisi työmarkkinatuesta kestoltaan rajattua, pääasiassa kolmella argumentilla.

A) Muutos pudottaisi keston umpeuduttua ihmiset toimeentulotuelle, mikä ei juurikaan vähentäisi valtion menoja. 

B) Toimeentulotuelle ohjautuminen saattaisi jättää osan ihmisistä kokonaan ilman tuloa, koska toimeentulotukea koskee varattomuusehto.

C) Muutoksella tuskin olisi työllistymistä edistäviä vaikutuksia, koska pitkäaikaistyöttömyyden syyt ovat yleensä muualla kuin taloudellisten kannusteiden tai taloudellisen ohjailun puuttumisessa.

Kyseisenlainen uudistus todennäköisesti lisäisi köyhyyttä ja kurjistumisilmiön kautta julkisen talouden menoja.

Nykyisinkin suuri osa ikäihmisten leipäjonoista johtuu siitä, että eläkeläisten asumistuessa on varattomuusehto, jonka mukaan eläkeläisen asumistukea voivat saada vain lähes varattomat eläkeläiset. 

Kun hallitus lisää myös yleiseen asumistukeen asteittaisen varattomuusehdon, hallitus tällä päätöksellään tekee yleisestä asumistuesta toimeentulotuen tapaisen sosiaalisen loukun, josta ei edes yritetä kohota paremmille päiville, kun hankittu tulo tai varallisuus leikkaa sosiaalietuutta.

Tästä puolestaan johtuu, että perusturvaan asetetut varattomuusehdot vaikuttavat tuhoisasti. 

Muita toimia, joilla hallitus on ilmoittanut valmistelevansa siirtymistä yleistukeen, on 300 euron tulonvähennysoikeuden poistaminen (300 euron ns. suojaosan poistaminen).

Myös tämän muutoksen vaikutukset ovat todennäköisesti passivoivia, koska vähäinenkin tulonmuodostus alentaa sosiaaliturvaa. 

 

*

Puutun tässä kirjoituksessani myös muihin sosiaaliturvan uudistuksiin, jotka nähdäkseni ovat erittäin huonosti harkittuja – ja vaikutuksiltaan toisenlaisia kuin päätösten tekijät toivovat.

Esitän seuraavassa niistä olennaisimmat yksilöidysti:

 

1. Hallitus alensi yleisen asumistuen tasoa ja sisällyttää siihen asteittaisen varattomuusehdon. Molempien muutosten tuloksena julkisen talouden menot kiertyvät sirkulaatioilmiön kautta menoiksi toimeentulotukeen, ja valtiontalouden säästöt jäävät vähäisiksi.

Asumistuen tason alentaminen siirtyy toimeentulotukeen, jonka piirissä sovelletaan ankaraa varattomuusehtoa. Koska toimeentulotuen varattomuusehdot ovat tiukemmat kuin asumistukeen tehtävät (asteittaiset) varattomuusehdot, suuri osa asumistuen saajista ei voi saada kompensaatiota asumistuen alenemaan toimeentulotuesta, jonka saannin estää yleisestä toimeentulotuesta annetun lain mukaan vähäinenkin helposti rahaksi muutettava varallisuus.

Myös asumistukeen tehty asteittainen varattomuusehto merkitsee käytännössä asumistuen muuntamista varattomuusehdon varaiseksi, jolloin leikkaukset ovat suoraan pois tämän ryhmän ruokapöydistä.

Tämä muutos kohtelee kaltoin toiseksi tai kolmanneksi huonoimmassa asemassa olevia väestöryhmiä ja pudottaa heidät kaikkein huonoimmassa asemassa olevien joukkoon, jolloin muutos on sosiaalisesti destruktiivinen.

Poliittisessa retoriikassa hallituksen viljelemä sanonta, että ”kaikkein heikoimmassa asemassa olevien asemaan ei puututa” onkin sangen kelvotonta argumentaatiota, koska siinä oletetaan, että vain kaikkein surkeimmassa asemassa olevat olisivat tuen tarpeessa.

Vielä kynnelle kykenevät väestönosat jätetään siis huomiotta ja haavoitetaan heidän taloudellista toimeentuloaan jopa kaikkein huonoimmassa asemassa olevien alapuolelle.

Samalla kun hallitus laajentaa varattomuusehtoa eri tukiin, yksityiset pankit puolestaan valmistautuvat muutoksiin tekemällä palvelusopimuksiin ehtomuutoksia, joiden mukaan asiakkaita velvoitetaan myöntämään pääsy tilitietoihinsa yhden pankin kautta myös kaikkiin muihin pankkeihin. 

Perustuslakivaliokunta torppasi viranomaisten tiedonsaantioikeuden jo vuonna 2018 perustuslaillisen yksityisyydensuojan vastaisena, mutta nyt sitä viedään läpi asiakkaan näennäiseen ”vapaaehtoisuuteen” perustuvana siten, että tyottömyysetuuksien, asumistuen ja muiden tukien saannin ehtona olisi asiakkaan ”vapaaehtoinen” tietojen luovutus pankeista suoraan tuen myöntäjälle.

Tällainen ehdollistaminen on fasismia siinä, missä kokoomuslaisen ministerin Maija Perhon ajama laki, jolla jo 2000-luvun alussa tehtiin toimeentulotuen saajien pankkitiedoista läpinäkyviä ja ihmisistä itsestään lasisia kansalaisten yhdenvertaisuutta ja tietosuojaa rikkoen.

Tällaista politikointia ei voisi missään tapauksessa asiantuntijaperustein hyväksyä. 

 

2. Hallitus lopetti asumistuen maksamisen omistusasujille kokonaan.

Omistusasumiseen suunnattua asumistukea on tähänkin asti voitu myöntää vain osakeasunnon hoitovastikkeisiin tai asuinkiinteistön hoitokuluihin. Vastikkeet ja hoitokulut ovat yleensä alemmat kuin vuokrat. Kannustaessaan omistusasukkaita muuttamaan vuokralle asumaan hallitus tulee todennäköisesti lisänneeksi eikä säästäneeksi valtion menoja.

Hallituksen päätös saattaa myös tarkoittaa monelle omistusasukkaalle koko omaisuutensa menettämistä, kun he joutuvat huonossa markkinatilanteessa myymään asuntonsa. Päätös on perustuslaillisen omaisuudensuojan ja oikeusvaltioperiaatteiden vastainen pyrkiessään ajamaan ihmiset kodeistaan ja loukatessaan oikeutta kodinturvaan.

Käsitys, että omistusasukkaat ovat varakkaita, joiden pitääkin menettää omaisuutensa ja kotinsa, on virheellinen, sillä suuri osa omistusasukkaista on velkaisia, ja asuntojen pakkorealisoinnit voivat johtaa myyntitappioihin ihmisille ja luottotappioihin pankeille.

Hallituksen tapa tyhjentää vähä- ja keskivarakkaiden ihmisten omaisuus valtion budjetin tilkkeeksi noudattaa seuraavaa kaavaa. Ensin lopetetaan asumistuki omistusasukkailta ja pakotetaan heidät siten myymään asuntonsa. Kun rintamamiestalot ja velkaiset osakehuoneistot on myyty, katsotaan asukkaan hallussa olevan ainakin laskennallisesti tai virtuaalisesti rahaa, joka estää asumistuen myöntämisen. Asukkaita pakotetaan syömään näennäistä varallisuuttaan ja pureskelemaan kynsiään.

Näin poliittinen porvaristo hoitaa valtiontalouden vajetta vähä- ja keskivarakkaiden ihmisten omaisuudella, jolloin kärsijöinä ovat muiden muassa perussuomalaisia äänestävät kantasuomalaiset. Asumistukeen ja muihin sosiaalietuuksiin liitettävillä varattomuusehdoilla Kokoomus yrittää siis sulattaa tukimuodoista riippuvaisen keskiluokan omaisuuden valtionvelkojen hoitoon, tuloksena periytyvää köyhyyttä.

Tällä sikamaisella lainmuutoksella hallitus ulosmittaa ihmisiltä heidän asuntovarallisuutensa ja ajaa asukkaat kodeistaan siitä huolimatta, että asumistukimenot todennäköisesti nousevat asukkaiden päätyessä lopulta vuokralle! Tämä on jotakin sellaista, jota virkamiesvalmistelijat tuskin keksisivät, joten siihen on varmasti tarvittu uhopuolueiden luovuutta ja mätämunapoliitikkojen nerokkuutta.

Perussuomalaisten kannattaisi välittömästi lopettaa hallitusyhteistyö Kokoomuksen kanssa, sillä tämä ei ole Perussuomalaisten kannattajakunnan etujen mukaista. Asiassa ei auta PS-puoluejohdon puolustelu, jonka mukaan puoluejohto itse syö lautasensa tyhjäksi ennen kuin pyytää lisää.

Tosiasiassa kyseiset poliitikot itse elävät toisten rahoilla, kuten kuninkaat ja kauppiaatkin, mutta he tekevät sen leveämmin kuin monet muut ihmiset. 

Napamies Petteri Orpon ilmaisema halu ”pelastaa hyvinvointivaltio tuleville sukupolville” tuhoaa hyvinvoinnin nykyisiltä X-, Y- ja Z-sukupolvilta ja luo ylisukupolvista köyhyyttä, joka kurjistaa ainoaa todellisuutta eli nykyisyyttä samalla, kun maahan luodaan kokoomuslaisen lullukkaväen perillisistä koostuva rässisääty.

Hallituksen harjoittama politiikka tekee tukiriippuvaisista ihmistä varattomia kirkonrottien tavoin. Tuloksena on kasvava rutiköyhien suomalaisten joukko, jonka ei kannata muuta tehdäkään kuin kävellä suoraan toimeentulotukeen.

Asiaa ei ehkä voi ymmärtää pelkällä kirkkoslavistiikan asiantuntemuksella, ja näistä syistä Perussuomalaiset ei olekaan ollut pitkään aikaan kansanpuolue vaan kapean puolue-eliitin etuja ajava liike, josta omilla aivoillaan ajattelevat harjataan pois.

Itse en tiedä halveksuttavampaa tapaa hoitaa valtiontaloutta kuin vaarantaa ihmisten kodit päätöksillä, jotka eivät ole edes yleisen taloudellisen edun mukaisia.

 

3. Hallitus lopettaa kansaneläkkeiden maksamisen ulkomailla asuville.

Myös tämä päätös on järjen vastainen, koska se kannustaa ulkomailla asuvia kansaneläkeläisiä muutamaan takaisin Suomeen kansaneläkettään saamaan, jolloin valtio ei säästä eläkekuluissa mitään. 

Kansaneläkkeen epääminen asuinpaikan perusteella saattaa olla myös vastoin vapautta valita asuinpaikkansa ja vastoin Euroopan unionin liikkumisen vapauden säädöksiä.

Lisäkuluna valtiolle voi olla se, että kansaneläkeläiset tulevat Suomeen anomaan sairaanhoitopalveluja ja kansoittamaan asuntojonoja täällä. Ihmisille itselleen päätöksestä koituu suurta, tarpeetonta ja taloudellisesti vahingollista vaivaa.

Eräs pahanlaatuinen esimerkki on tässä.

Katson, että varattomuusehto olisi pitänyt poistaa eläkeläisten asumistuesta sosiaalista syrjäytymistä ja eläkeläisköyhyyttä torjuvana toimenpiteenä.

 

4. Opiskelijoiden palauttaminen yleisestä asumistuesta opintotuen piiriin ja siihen liittyvä asumistuen tason alentaminen on ristiriidassa opiskelija-asuntokannassa tapahtuneen rakenteellisen muutoksen kanssa. 

Edullisista ja vanhoista soluasunnoista on tullut harvinaisia, ja jokainen valmistuva asunto on väistämättä uusi ja kallis. Jos opintotuki ei riitä nykyisten opiskelija-asuntojen vuokriin, asunnot jäävät tyhjiksi tai opiskelijat asunnoitta. Etenkin Kokoomus lupasi vaalikampanjassaan 2023, ettei koulutuksesta leikata. Tosiasiassa opintotuen heikennykset ovat koulutusleikkaus, koska opiskelun subjekti on opiskelija.

Opiskelijoiden opintotuen heikennykset velkaannuttavat nuorisoa jo varhain. Julkisuudessa väläytetty ehdotus, jonka mukaan korkeakouluopiskelijoilta opintoraha pitäisi lopettaa kokonaan ja siirtyä pelkkään lainarahoitukseen siksi, että korkeakoulutetut (keskimäärin) tienaavat lopulta paremmin kuin muut, on mielivaltainen yleistys.

Ihminen voi hukkua jokeen, jonka syvyys on keskimäärin vain metri.

Tosiasiassa korkeakoulutettujen joukossa on paljon työttömiä ja alipalkattuja, ja moni on koulutustaan vastaamattomassa työssä. Näin ollen väite hyväosaisista korkeakoulutetuista on täyttä tuubaa samoin kuin muutkin hallituksen tekemät oletukset.

 

*

Hallituksen sosiaalipoliittisia uudistuksia leimaa kaksi ominaisuutta:

– Tiedon sijasta argumentaatiossa vedotaan oletuksiin, toiveisiin ja pelkkään poliittiseen tahtotilaan, ja asiantuntijalausunnot tilataan valikoidusti niiltä tahoilta, joilta hallitus voi saada haluamiaan tuloksia (kuten jo hallitusohjelmaa muotoiltaessa).

– Hallituksen päätökset, joihin liittyy selviä oikeudellisia ongelmia, ovat syntyneet sikäli väärässä järjestyksessä, että niitä tehtäessä on laiminlyöty vaikutusten arviointi, mistä oikeuskansleri puolestaan on hallitusta toistuvasti moittinut.

Lainsäädäntötyössä ja oikeudellisessa ajattelussa seurausharkinta on erittäin tärkeä osa toimintaa, koska kaikilla oikeudellisilla normeilla on ennakolta vaikuttavia ominaisuuksia. Niille hallitus on täysin sokeutunut tai sokeuttanut itsensä, mikä on näyttö erittäin huonosta harkinnasta ja jopa oikeusvaltioperiaatteiden rikkomuksista.

Olen useasti kiinnittänyt huomiota siihen, miten löyhästi ja heppoisin perustein myös virkakoneisto päästää lainvalmistelun läpi säädöksiä ja niiden muutoksia pelkästään ministeripoliitikkojen mielipiteidenvaraisten oletusten ja poliittisen ohjauksen pohjalta.

Kielteisenä esimerkkinä siitä on sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok.) juokseminen saksien kanssa.

Toisen kielteisen esimerkin tarjoaa työministeri Arto Satosen (kok.) tapa tehdä työmarkkinapolitiikassa anarkokapitalistista vallankumousta omalla kapealla kauppiaan järjellään.

On todennäköistä, että hallitus vei läpi poliittisia lakkoja rajoittavat lait nimenomaan iskeäkseen syömähampaansa seuraavaksi työttömyysturvaan, mikä tapahtuu ”yleistueksi” naamioitujen huononnusten kautta.

Oikeusvaltioissa ihmisten perustoimeentuloa ei saisi jättää poliitikkojen mielipiteidenvaraisten uskomusten, oletusten ja toiveiden varaan, kuten nyt on tehty. 

Mikään määräaikainen poliittinen ”mandaatti” ei luo privilegiota perusoikeuksien poljentaan etenkään, kun vaaleissa ei äänestetty yhdestäkään leikkauksen asiakohdasta vaan ainoastaan valittiin henkilöitä.

Sosiaaliturvan muutokset eivät saisi johtaa kansalaisten kotien, varallisuuden ja toimintakyvyn huononemiseen, niin kuin käy, kun muutoksia on tehty sosiaaliturvan ns. heikentämiskiellon vastaisesti tilanteessa, jossa elinkustannustasossa ei ole tapahtunut vastaavaa alentumista vaan huomattavaa kallistumista.

Sosiaaliturvan uudistamista pohtivasta työryhmästä, ministeriöstä ja järjestöistä sekä muista kuulemismenettelyn piirissä olevista tahoista saattaa löytyä asiantuntemustakin, mutta en voi torjua epäilystäni siitä, kuinka vaikuttavaa tämä asiantuntemus todella on, kun näyttää siltä, että lakeja viedään läpi pelkällä nuijan voimalla.

 

*

Olen sivumennen sanoen itse luonnostellut yleistukea muistuttavan perusturvajärjestelmän piirteet kirjassani Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan (Yliopistopaino 2005, 2. uud. p. 2010, 3. uud. p. 2015), jossa esitin negatiivisen tuloveron tapaisen mallin (3. p. luku 9, s. 376 jss).

Se on osittain perustulomalli ja osittain syyperustainen malli. Olennaista sille, miksi perusturvan ei tulisi olla pelkästään syyperustaista, on, että kaikki yhteiskunnallinen arvotuotanto ei ole organisoitavissa palkkatyöksi eikä yrittäjätoiminnaksi, eikä vain niiden kautta velvoittavaksi.

Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi kulttuurialan toiminta ja taiteellinen toiminta, joita ilman kulttuurielämää ei olisi, tai kotityö, joka mahdollistaa esimerkiksi puolison työssä käymisen.

Siksi en pidä syyperustaista sosiaaliturvaa perusturvatasolla täysin perusteltuna. Lisäksi toimeentulon oikeutus tulisi varmistaa ilman varattomuusehtoa, mikä puolestaan merkitsee, että minimietuutena yleistuen pitäisi olla varallisuudesta riippumatonta.

Liisa Siika-aho luonnehtii lehtijutuissa odottavansa kiinnostuneesti yleistuen toteutusta ja osallistuvansa asian kehittelyyn.

Ilmoitan myös itse osallistuvani asian käsittelyyn asiantuntijapositiosta, mikäli siihen myönnettäisiin mahdollisuus, ja olenkin hakenut STM:stä ja THL:stä useita virkoja – tosin tuloksetta, ja aina paikalle on nimitetty joku, jonka on oletettu tietävän asiat ilmeisestikin poliittisesti paremmin.

Olen totta kai jatkossakin käytettävissänne ja toivon, että yleistuen mallia ei pantaisi toimeen sellaisella tavalla, jossa syntyy edellä kuvailemiani väliinputoajia, jotka helposti päätyvät sosiaaliturvajärjestelmän verkoista ja silmukoista läpi.

Sosiaaliturvajärjestelmän usein viitattu monimutkaisuus ei ole käsittääkseni merkittävä ongelma. Haluttomuus hakea sosiaaliturvan eri muotoja ei johdu näkemykseni mukaan siitä, että niitä ei osattaisi hakea tai että niiden olemassaolosta ei olisi tietoa.

Sosiaaliturvan käyttämättömyys tai vajaakäyttö johtuu kansalaisten halusta välttää Kelan etuuksiin liittyvä elämän läpivalaisu ja viimesijaisiin etuuksiin liittyvä varallisuusharkinta, joka merkitsee pahimmillaan sekä perustuslaillisen yksityisyydensuojan, kansalaisten yhdenvertaisuuden että omaisuudensuojan vastaista rikkomusta.

On syytä muistaa, että Kelalla on paljon etuuksia siksi, että siten on haluttu tilkitä sosiaaliturvan aukkoja.

Pyrkimyksen yksinkertaistaa järjestelmää ei tulisi mennä järjestelmän luotettavuuden ja kattavuuden edelle.

Muussa tapauksessa vedetään kurvit suoriksi tavalla, joka romuttaa suomalaiseen konsensukseen perustuvan yhteiskunnan johtaen oikeusperustusta koskevaan legitimaatiokriisiin.

JUKKA HANKAMÄKI

filosofian tohtori, filosofi

valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi

sosiaaliturvan järjestelmäasiantuntija

Helsinki