Otsikkonani on itsenäisyys ja maahanmuutto, sillä käsittelen molempia. Näiden ilmiöiden ajauduttua yhteiskunnassa ristiriitoihin asettuu peruskysymys sinänsä muotoon: itsenäisyys vai maahanmuutto?
EU-jäsenyyden aikana, osittain siitä riippumatta ja osittain siitä johtuen, on yleistynyt näkemys, että oikeus muuttaa Suomeen olisi subjektiivinen oikeus, eli oikeus, johon kenellä tahansa olisi oikeus. EU:n sisäpuolella tämä näkemys on johdeltu Schengenin sopimuksesta, johon Suomi on sitoutunut. Vuonna 2000 solmitun Amsterdamin sopimuksen jälkeen uudet jäsenmaat eivät ole voineet liittyä Euroopan unioniin hyväksymättä vapaan liikkuvuuden sopimusta.
Vapaakauppa ei edellyttäisi väestöjen eikä työvoiman vellomista maasta toiseen, oikeutta muuttaa toiseen maahan pysyvästi asumaan eikä myöskään yhteistä valuuttaa tai rahapolitiikkaa, joka puolestaan on julkisen talouden rahoituskriisin juurisyy ja sellaisena yksi EU:n pysyvistä valuvioista.
Väestöjen liikkumista pidetään EU:n sisäpuolella nyt jonkinlaisena itsestäänselvyytenä, vaikka se on mullistanut työ- ja koulutusmarkkinat kansallisvaltioissa. Liian monia asioita on alettu pitää EU:ssa vaarallisen itsestäänselvinä, kun taas monia sääntöjä, joista olisi jäsenmaille ja etenkin Suomelle hyötyä, laiminlyödään tai ylenkatsotaan.
Rikottuja ovat no bail out -säädös ja Dublin II -asetus, eikä EU:n ulkorajaa ole saatu pitämään. EU maksaa useiden miljardien vuosilunnaita Turkille, joka pitää EU:ta pihdeissään pakolaistulvalla uhaten. Tämä on seuraus epäisänmaallisen politiikan harjoittamisesta EU:n suurimmissa jäsenmaissa, Ranskassa ja Saksassa. Britannia jo sanoikin moiselle good bye.
Väestöjen virtaaminen ja vyöryminen rajojen yli on ollut kulttuurien ja kansakuntien tuho kautta historian. Hyvinvoinnin aikakauden hurmoksessa Eurooppaa ovat nyt päässeet hallitsemaan poliittisen vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston kellokkaat, joiden vetämä politikointi on johtanut Euroopan valtiot ja kansakunnat kuilun partaalle sekä taloudellisessa, kulttuurisessa että turvallisuuspoliittisessa merkityksessä.
Eurooppaan tunkeutuu jatkuvasti vieraita kansakuntia Afrikasta ja Lähi-idästä kansainvälisiä asiakirjoja, kuten YK:n pakolaissopimusta, hyväkseen käyttäen, vaikka niitä ei ole laadittu järjestelmällisiä väestöjensiirtoja varten. Systemaattista muuttoliikettä varten muutamat epäisänmaalliset poliitikot puolestaan laativat niin sanotun GCM-sopimuksen, jonka tarkoitus on institutionalisoida pakolais- ja turvapaikkapolitiikan verukkeella harjoitettu elintasosiirtolaisuus järjestelmälliseksi ja pysyväksi.
Näin tehdään, vaikka yhdeltäkään kansakunnalta ei ole kysytty siihen lupaa demokraattisessa prosessissa, eikä kukaan ole siihen myöskään lupaa antanut sen enempää paikallisissa parlamenteissa kuin kansanäänestyksissäkään. Tämä on aitoa sosialismia, jossa vihervasemmiston moraaliposeeraajat maksavat oman hyvesignalointinsa ja kulttuurieliittiin pyrkimisensä veronmaksajien aarrekammiosta.
Se, että vihervasemmistolaiset eivät tunnista eivätkä tunnusta kansallista itsemääräämisoikeutta, valtiollista suvereniteettia sekä poliittisen vallan perillisyyttä, on suora seuraus siitä, että heidän kätensä ovat aina olleet kiinni toisten ihmisten omaisuudessa, jonka he haluavat ryöstää oikeilta haltijoilta pois. Tämä merkitsee, että puliveivaava ja kepulikonsteja käyttävä vihervasemmisto on vapaan yhteiskunnan ja filosofian ikuinen vihollinen.
He ovat saaneet sosialisointiin apua vierailta kansakunnilta, mikä on internatsismia selkeimmillään. Kun Eurooppaan tunkeutuneet vieraat kansakunnat ovat laskeneet jalkansa EU:n maaperälle, ne ovat aloittaneet sosiaaliturvalla shoppailemisen ja levittäytyvät röyhkeästi maasta toiseen sosiaaliturvan tasoa kilpailuttaen ja kantaväestöjen
Ongelman purkua siirtämällä se naapurimaiden kiusaksi sanottiin aiemmin ”taakanjaoksi”, nykyisin ”Euroopan siirtolaisjärjestelyksi” ja ”pakotetuksi solidaarisuudeksi” – täysin huomaamatta, että pakottaminen ei koskaan ole solidaarista eikä varsinkaan demokraattista, siis kansanvaltaa ja itsenäisiä valtioita sekä niiden kansakuntia kunnioittavaa.
Sitten kun nämä maahan tunkeutuneet eivät ole saaneetkaan haluamaansa palvelua ja heitä on vastustettu sekä toivottu heidän palaamista kotikonnuilleen, he ovat kehdanneet valittaa ”rasismista” – ikään kuin kansakunnilla ei olisi oikeutta itse päättää, keitä ulkopuolisia he sietävät tonteillaan vai sietävätkö ketään.
Väite ”rasismista” on puolestaan järjetön, sillä juuri kukaan kantasuomalainen ei tunne sisäsyntyistä ulkomaalaisvastaisuutta eikä muukalaiskammoa. Kun maahanmuuttoa vastustetaan, siihen on syy vakavissa etu-, arvo- ja kulttuurikonflikteissa, jotka johtuvat maahanmuutosta itsestään eivätkä mistään kansankiihottajien taikasanoista.
Talonpoikaisessa ajattelussa katsottiin, että isännällä on oikeus heittää kutsumattomat vieraat ja tunkeutujat ulos mailtaan ja talostaan, ja jos niin ei tee, on huono isäntä. Suomi on maa, jolla ei ole monien muiden EU-maiden tapaan ollut isäntää pitkään aikaan, mutta toivottavasti sellainenkin vielä saadaan, mukaan lukien toimintakykyinen esikunta.
Itävaltalais-japanilaisen kreivin ja vapaamuurarin Richard Coudenhove-Kalergin idealistista utopiaa rakennettaessa ja beethovenilaisen harmonian havinaa kuunnellessa on lähes kaikissa EU:n jäsenmaissa unohdettu kansallismielisen filosofian keskeiset opinkappaleet. Ne ovat myös suomalaisen hegeliläis-snellmanilaisen kansallismielisyyden lähtökohtia, ja siksi laitan ne tähän.
1) Valtiollinen suverenteetti
Valtio syntyy silloin, kun tietty kansa käyttää tietyllä alueella poliittista valtaa. Kaiken lähtökohtana on kansa etnografisessa merkityksessä. Kun kansa järjestäytyy kansakunnaksi, syntyy sosiaalinen yhteiskuntamuodoste. Tämän sosiaalisesti jäsentyneen yhteiskunnan organisoituessa edelleen poliittisesti syntyy kansallisvaltio, joka voi myöntää kansalaisuuksia, eli luovuttaa jäsenilleen kansalaisen aseman virallis-formaalisti.
Kun kansa, kansakunta, kansalaisuus, yhteiskunta ja kansallisvaltio ovat ekvivalentissa suhteessa, eli kansojen ja valtioiden rajat vastaavat toisiaan, yhteiskunnallinen tehokkuus on huipussaan ja arvo-, intressi-, kieli- sekä kulttuurikonfliktien määrä minimissään. Näin voi syntyä hyvinvointivaltioita. Niiden väliset rajat puolestaan luovat rauhaa torjuen konfliktit rajoilla ja estäessään niiden leviämistä keskelle kansalaisyhteiskuntia.
Hegeliläis-snellmanilainen valtion rakentuminen on seuraava: kansan etninen jäsentyminen johtaa sosiaaliseen muodostelmaan eli kansakuntaan ja yhteiskuntaan sekä poliittiseen ja juridiseen organisoitumiseen kansallisvaltioksi, joka on valtiofilosofisen Järjen kirkkain ja korkein ilmentymä.
Valtiollisen suvereniteetin juuret johdellaan suoraan kansan etnografisesta ja etnisestä olemassaolosta, ja siksi sillä on sekä omaan eksistenssiinsä että biodiversiteettiin ja taksonimiseen järjestymiseen pohjautuva perusta. Valtiollinen suvereniteetti tarkoittaa kansakunnan yksinomaista oikeutta käyttää alueellaan rajoittamatonta valtaa. Sen eräänä ilmauksena pidetään itsenäistä ulkopolitiikkaa, eli kykyä päättää suhtautumisestaan muihin kansakuntiin ja valtioihin sekä toimia sen mukaisesti. Tämä on EU-jäsenyyden aikana täysin unohdettu ja laiminlyöty.
2) Kansallinen itsemääräämisoikeus
Koska valtiot ovat syntyneet kunkin kansakunnan omatoimisuuteen perustuvan luonnonoikeudellisen itsejärjestymisen pohjalta, niiden oikeusperustus on niissä itsessään, eikä niiden ulkopuolella. Tavallaan jokainen itsenäinen valtio on alkujaan kapinahanke, niin myös Suomi.
Kansallinen itsemäärämisoikeus on johtanut kansainvälisessä oikeudessa niin sanottuun perustattomuuden ongelmaan, sillä suvereenien kansakuntien ja kansallisvaltioiden yläpuolelle ei voida eikä pidä ajatella mitään ylempää eikä korkeampaa määräävää elintä. Tämä nimittäin kumoasi sekä valtiollisen suvereniteetin että kansallisen itsemäärämisoikeuden idean.
Sitä puolestaan ovat yrittäneet sekä YK että EU, mutta laihoin tuloksin, eikä kumpikaan nauti voimallisten kansakuntien arvostusta. Toinen on paperitiikeri ja toinen krokotiili, jonka kuori on muovia. Kansakuntien vaelluksia lietsovan tyhmyyden vuoksi ollaankin jälleen siirtymässä takaisin reaalipolitiikkaan, joka tunnustaa voimankäytön politiikan modus operandiksi. Tämä tapahtuu kuitenkin vain kaaoksen välttämiseksi ja pahimpien seurausten torjumiseksi.
Pakotettu integraatio on johtamassa pakokauhunomaiseen disintegraatioon valtioliitoissa, kuten EU:ssa, Kanadassa ja jopa Yhdysvalloissa. Pakotettu monikulttuuri-ideologia on johtamassa myös eripuraan ja kansallisvaltioiden hajoamiseen niin Espanjassa kuin Suomessakin, jossa alueellinen eriarvoisuus kasvaa maahanmuuttajien ottaessa haltuunsa asuinalueita ja kansainvälisten sijoittajien valloittaessa taloyhtiöitä. Olennaista on vain, kenen puolelle kansalliset armeijat asettuvat, kun sisällissodat kansallisvaltioissa alkavat.
Kansainvälisten sopimusten ja kansallisen lainsäädännön konflikoituminen on ongelma, jota käsittelin täällä, täällä, täällä ja täällä sekä eräs ilmeisen asiantunteva juristi täällä. Ristiriidat herättävät kysymyksen, joka on kaiken yläpuolella. Se on: muodostammeko enää itsenäisen ja suvereenin valtion vai olemmeko ihmisoikeusortodoksien panttivankeja? Perustuslakivaliokunnan käyttämän kolmen tietäjän ohjauksessa Suomen itsenäisyys on sulatettu huomaamatta pois.
3) Poliittisen vallan perillisyys
Poliittisen vallan perillisyys tarkoittaa sitä, että oikeus käyttää kansallisvaltioissa poliittista valtaa kuuluu sen syntyperäisille kansalaisille ja heidän jälkeläisilleen, ei muille. Tämä periaate on yksi pahimmin laiminlyötyjä nykyisin.
On käsittämätöntä, että vieraat kansat ja kansakunnat pitävät omana oikeuteenaan siirtyä asumaan kansallisvaltioihimme ja pesiytyä niihin kantaväestön ja syntyperäisten kansalaisten voimatta vastustaa. Jos vastustusta esiintyy, viranomaisvalta, julkinen valta ja oikeuslaitos nostavat aseensa ja syytösten keihäänsä omia kansalaisia vastaan!
Tämä häpeällinen, nujertamiseen, ylimielisyyteen ja tuulesta turvoksissa olevaan pöhöttyneisyyteen perustuva viranomaishulluus on seuraus julkisen vallan liittoutumisesta EU:n valtarakenteiden kanssa. Juuri siksi kyseisestä samppanjasosialistien ja kaviaarikapitalistien konspiraatiosta käytetäänkin varovaisen hienovaraista nimitystä ”eliitti”, vaikka kyseessä on EU:n salongeissa ja neuvosmiesten hoveissa henkisesti bastardisoitu sekvenssi dekadenttia rappioporukkaa, jonka tunnuspiirre on sosiaalinen, moraalinen ja taloudellinen korruptio. Samanaikaisesti suomalaiset ihmiset joutuvat onkimaan jäsenmaksuina pulittamansa verovarat sentti kerrallaan takaisin EU:n katakombeista kuin rikkinäisestä pajatsosta.
Poliittisen vallan perillisyyden ja fylogeneettisyyden periaatteen rikkominen on johtanut siihen, että poliittista valtaa Suomessa käyttävät muut kuin suomalaiset itse. Eduskunta on laitettu EU-lainsäädännön kaulapantaan, ja poliittisista edustajista on tehty pelkkiä koneiston voitelijoita, joiden tehtävänä on vain toteuttaa määräyksiä tehokkaasti kuin posti kuljettaa kirjeitä. Tämä selittää nykyisten valtavirtapoliitikkojen täydellisen filosofiattomuuden, kyvyttömyyden luoda kirjallista tuotantoa, vetää poliittista linjaa sekä osoittaa suuntaa ja poliittista johtajuutta. He ovat valtionhoitajapoliitikkoja vailla filosofiaa ja ymmärrystä.
Mikrotasolla, kuten kunnissa, poliittisen vallan perillisyyden rikkominen näkyy muun muassa siinä, että vastaanottokeskukset ovat kääntäneet pienten kuntien väestölliset voimasuhteet kumoon. Kun parintuhannen hengen kunnassa on pari tuhatta päätä sisällään pitelevä pakolaiskeskus ja kun kuntavaaleissa jokaisella kunnassa oleskelevalla on äänioikeus kansalaisuudestaan riippumatta, voivat nuo maahan tunkeutuneet kellauttaa paikallisten valtuustojen voimasuhteet nurin ja äänestää valtaan itsensä näköisen valtuuston.
Minä en osta mitään ulkomaalaisten firmoilta Suomessa, ellei ole pakko. Syön vain suomalaista ja Suomessa tuotettua ruokaa enkä toivota Suomeen ketään tervetulleeksi vaan tervemenneeksi. Heillä on oma maansa. Pysykööt siellä.
Toivotan kaikille lukijoilleni hyvää itsenäisyytemme muistopäivää EU-maakunnassamme.
Lisälukemista täällä, täällä, täällä ja täällä.
